Tähän olisi tietty kiva laittaa kuva tummana sukkelaan kiemurtelevasta kyystä, jonka päälle olin todella lähellä astua. Käärme oli ensimmäinen, jonka olen nähnyt lähes parissa tuhannessa metrissä, joten reaktio oli sen mukainen. Kiljahdus ja askel taaksepäin ylämäkeen. Apua en saa kännykän kameraa päälle, nyt se menee jo tonne, ääh, kuvassa on vain nurmikkoa.

Suhtaudun käärmeeseen varovaisesti, mutta innostuneesti. Glarusin kantonissa kyyt saattavat olla tummanmustia, tämä oli minusta hyvinkin musta, mutta kuvio selkeän vaalea. Aldon mukaan kyy oli enimmäkseen vaalea. Pidän itseäni luotettavampana todistajana, sillä otus oli minun edessä, kymmenisen senttiä vaelluskengän kärjestä.

Oltiin siis nousemassa Leglerhüttelle, missä on käyty aiemminkin, mutta nyt toista kautta, ympyräreittinä ja järvien ohi.

Mettmerseeltä polku lähtee heti rivakasti ylöspäin ja meitä on kolme-neljä seuruetta peräjälkeen askeltamassa. Jättäydymme kuvailemaan kukkia ja järveä; suma hajoaa.

Matzlenfurggle on risteys, jossa kaikki tuntuvat hengähtävän. Osa jatkaa tästä eteenpäin hetken verran suht tasaista maastoa, meitä odottaa paletillinen siksakkia ja suoraa, välillä ylös, toisinaan alas ja taas ylös.

Tauolla risteyksessä toisen seurueen lapsi alkaa yhtäkkiä kailottaa, yrittää säikäyttää lähelle hypähdellen nousevan gemssin. Otus pysähtyy kuuntelemaan ja katsoo mikä on meininki. Ehkä se tajuaa, ettei tuosta ole vaaraksi. Isä hiljentää pojan ja me muut ihailemme kepeää kapuamista heinikkoiselle vuorelle.

Seuraava luontokokemus onkin se käärme. Välissä huomaan, että mustikanvarvuissa näkyy raakileita. On hiljaista, vain tuuli humisee, se pyyhkii vihreitä rinteitä niin, että punaiset, valkoiset, siniset ja keltaiset kesäkukat hulmuilevat aaltoina.

Nousut ovat kaikki lyhyitä ja nopeasti kohoavia. Nälkä on muistuttanut pariin kertaan olemassaolostaan. Päässäni järvet sijoittuvat viimeisen vuorenharjanteen toiselle puolen, niin muistan ne nähneeni ylhäältä, Leglerhütteltä. Ja kartastakin.

Koipien tutina on energiapulassa sitä luokkaa, että päätän lounaskiven olevan tässä. Siihen istumme, lämmitetylle istuinpaikalle. Muhkea lumella koristeltu Glarusin vuorijono edessämme, alppiruusuja punaisina ketoina. Mutustelen leipiä tyytyväisenä, vaikka olinkin luvannut evästauon järvien luona. Tämäkin kohta on vailla vertaa.

Tajuan yhtäkkiä, että olen hävittänyt pienen pussukan, joka roikkui repusta. Matkapyyhe! Aldo muistelee nähneensä hissiaseman lähellä naisen, joka pisti pussukan reppuunsa. Hän ei silti ollut tajunnut, että se saattaisi olla minun. Läksytän itseäni, sillä muistan ajatelleeni, että se olisi laitettava varmempaan kohtaan. Vain puoli kesää käytetty! Miten nyt saan itseni kuivattua?!

Toinen miinus reissulle: Housujen takapuolen saumassa on reikä. Nousu vaati veronsa. Saatan tarvita uudet vaellushousut.

Reput selkään, eteenpäin. Ohitsemme kulkee vauhdilla puolijuoksua pinkovia lapsia, tässä on tasaisempaa hetken verran. Vajaa sata metriä ja notkahdelmassa edessämme kimmeltävät ne järvet. Olimme eväsleivillä siis aivan niiden vieressä.

Uiminen sai jäädä, koska ei ollut pyyhettä ja toisaalta, tuuli oli niin voimallinen, pilvet taivaalla risteileviä, ettei ollut tarvettakaan. Jalat olisin uittanut, mutta toisaalta olimme vetreitä paussin jälkeen. Mutisin jotain hyvästä suuntavaistosta ja kartanlukutaidosta. Kolmiuloitteinen pläänäys meni pieleen; en sittenkään ole sisäistänyt vuorten seinämiä ja notkahdelmia.

Viimeinen pätkä nousua ja olemme mökillä. Järvien luona ohi on kulkenut jonkun verran porukkaa, ylämäessä tapaamme pari retkuetta, mutta ylhäällä, siellä on hiljaista. Hüttestä tulee joku kysymään jäämmekö yöksi. Voi mieli tekisi, mutta…Joten päädymme vain kahviin ja omenaluumupiirakkaan.

Paluumatka kulkee aiemmalta reissulta tuttua reittiä, neljästi lumikenttien poikki. Kohtaamme murmelin, toisen nuoren gemssin, joka hypähtelee vähän kauemmas meitä tarkastelemaan ja kauempana kolme saksanhirviperhettä pienokaisineen. Jokaisella on kaksi pientä vasaa.

Nilkat ovat jostain syystä todella väsyneet. Syytän alun nälkää, se tekee oloni huteraksi ja kostautuu myöhemmin. Olisi pitänyt syödä se leipä jo silloin, kun tunsin vähäistä energiapulaa. Vasen nilkka muljahtaa kahdesti ikävästi. Se ei ole vielä toipunut viime vuoden rusahduksesta. Hidastamme hieman.

Reppu on myös tavallista painavampi, sen tunnen jaloissani. En tiedä kuinka sain aikaan lähes yhdeksän kilon lastin. Takki, pitkähihainen ja vetskarihousuihin puntit, ne otin mukaan, koska oltiin menossa yli 2000 metriin. Ja varmuudeksi vaellussauvat (400 g), jotka lopulta toin vain repun koristeeksi. Noin kilon kamera, siltä varalta, että kännykkä ja sen viimeisiä hengähdyksiä vetelevä akku simahtaisi kokonaan. Kirkkaassa auringossa on silti turha alkaa arpoa kameran asetuksia, jos ne eivät ole aivan selkeinä mielessä. Joten kamerakin kävi lomareissulla Glarusin Alpeilla.

Kiesissä laakson asemalla hissin ovet avautuivat ja katseeni osuu pienellä tuolilla seinän vieressä olevaan pakettiin. Pyyhe! Minun! Kyllä, te voitte ottaa sen mukaan, siitä vain! Pilatukselle noustessa pudotin aurinkolasit pöydän ja penkin väliin, sieltä samaiselta rinteen piknik-pöydältä ne löytyivät takaisin tullessa. Ja nyt tämä. Kuinka todennäköistä on että vuorilla löytää kadottamansa? Erittäin, ainakin kun se tapahtuu Sveitsissä.

Hissiaseman jääkaapista ostamme vielä kimpaleet Glarusin Alppien juustoa. Yksi meille, toinen yläkerran Sylvialle, alkuperäiselle glarusilaiselle. Saamme kiitoskortin.

…Teistä kahdesta on tullut niin sisukkaita patikoitsijoita. Se tekee minut onnelliseksi, että te vaellatte läpi Sveitsin ja Glarusin. Mekin yövyimme aikanaan usein Leglerhüttellä ja Engi Seelillä ja toimme ajatuksissamme kaunista maailmaa mukanamme kotiin. Näitä kuvia näette tekin silmissänne vielä vuosien jälkeen.…

En resumen: A la la cabaña alpina de Legler hemos ya subido antes, pero esta vez la ruta era diferente y nos llevó por unos lagos. Vimos una víbora, gamuzas y tres familias de ciervos cómunes. Un día increible, aunque se me rompieron los pantalones y casi perdí el paño de viaje. O sea, lo perdí y lo encontré. Me estaba esperando en la estación de la condola. Sólo en Suiza!

Kurzgesagt: Wir sind schon zur Leglerhütte gewandert, aber das Mal haben wir den Weg bei den Seen gewählt. Minuspunkte: eine Kreuzotter, verlorene Reisetuch und kaputte Wanderhosen. Pluspunkte: eine Kreuzotter, Gämse und Rothirsche, Wähe auf der Hütten Terrasse, Glarner Lanschaft, der Reisetuch der mich beim Talstation wartete.