Sairasosastolta päivää. Aika antiklimaattista sairastua koronaan sen jälkeen, kun tilanne on jo lakaistu maton alle, eikä edes terveysviranomaisia asia juurikaan kiinnosta, mutta täällä yskitään. Todella korkea kuume on jo poissa, mutta punainen viiru testissä ei luovuta.
Juuri sitä ennen ehdin kivuta alpille katsomaan joko olisi kesä. Siis muutama päivä ennen virallisen kesäkauden alkua. Sateinen kevät toi lunta vielä äskettäin korkealle, eikä patikkapolkuja ollut auki kuin kourallinen. Mutta hissillä ylös ja teitä alas.
Grindelwaldin yllä Firstiltä Bachalp-järvelle oli aurinko sulattanut tien, sivusta menevällä polulla sen sijaan oli vielä aimo kerros lunta, aamusta jämäkkää, iltapäivällä upottavaa.
Vihreillä laikuilla juoksenteli ja paini pikkumurmeleita häntiään heilutellen, lumiläikillä taas makaili gemssejä, jokunen vihreällä laiduntaen. Sammakko oli herännyt kevääseen ja kauhoi kylmästä kankeana hankea pitkin. Myyrälle oli käynyt huonommin, se makasi jäykkänä tien poskessa.
Keltaiset rentukkamättäät loistivat aamussa, toisaalla leskenlehdet. Olin juuri väittänyt, etteivät ne juuri Sveitsissä kuki. Siis muualla. Vuorilla kylläkin.
Lyhyelle matkalle osui kaksi kotkaa valtavine siipineen, varmaankin pariskunta, joka kaarteli yhden ja saman paikan yllä, kenties pesäänsä vartioiden.
Järvellä kevät näkyi vasta muutamana sulavana kirkkaansinisenä laikkuna. Menisi vielä myös tovi, ennenkuin tästä pääsisi jatkamaan eteenpäin rinnettä ylös toisille kukkuloille.
Hangilla oli keltaista, Saharan hiekkaa, jota pöllytti taivaan täydeltä viikkoa ennen. Nyt se koristi läikkinä, kiemuraisina pensselinvetoina valkoista.
Olen aina katsellut harjanteille toiveissani nähdä alppikauriin profiilin, valtavat sarvet taivasta vasten. Kun gemssi nousi keveästi ylös ja jäi syömään ruohotuppoja kuin pyynnöstä ylväästi välillä alas katsellen, olin aikalailla pakahtua. Miten hienoa! Miten ainutlaatuista!
Hampparoin mäkeä alas korkeusmetrejä yli kilometrin verran, halusin nähdä kuinka luonto muuttuu talvisesta kevään kautta kesään. Ja siinä olivat jälleen krookukset, mutta missä määrin! Tämä ei ollut enää krookusmätäs tai peitto, vaan krookusaava (tosin merta ei ole mailla halmein), ehkä krookustasanko (mutta polveilevaa rinnettä). Tyydyin krookusniittyyn, kunhan rauhoitun. Taoin näkyä mieleeni, imuroin kauneutta muistiin.
Kotona kuumeessa silmissä vilisivät krookukset ja kaikenlaiset keltaiset. Seuraavalla kerralla vuorilla on jo kesä, niityillä toiset kukat.
En resumen: Fui a revisar como está la situación de nieve en los Alpes. En 2000 m en Grindelwald First hay todavía bastante, pero la primavera es lindísima y con una suerte increible vi un montón de marmotas chiquitillas, un rebeco en la cumbre, otros donde la nieve, dos águilas, un pobre topo muerto y una cantidad increible de crocuses.
Kurzgesagt: Schneesituation in den Alpen? In 2000 m gibt es noch wenige Wanderwege offen, aber es ist herrlich. Wir haben Murmeli, Gämse, Adler, einen toten Maulwurf und wahnsinnig viele Krokusse gesehen.
Plärään talvella tutkimusteni tuottamaa kasaa patikkapaikoista ja huokaan. Joko ne ovat vielä liian korkealla, kaukana tai uuden määritteen saaneita: koronakieltojen takana.
Hissit ja junat alkavat kulkea vasta ensi viikosta, joten jos haluaa ylös, sinne on tallattava omin voimin. Koska edellinen reissu meni aika äärirajoille ajallisesti ja sietokyvyllisesti, etsin nyt paikkaa lähempää ja pikemminkin mukavaa kuin haastavaa retkipaikkaa.
Appenzell on ihana ja sen tietävät kaikki muutkin. En halunnut kulkea jonossa Seealpseelle tai sen ympäristöön, sillä niin valtavan kaunis kuin järvi onkin, sinne vie kansainvaellus, eikä vähiten Instagramin takia.
Joten lähdemme Forstseelle, josta kukaan ei ole kuullut. Auto jätettiin Eggersteiniin, josta myöskään kukaan ei ole kuullut. Ollaan syvällä maaseutua, kylässä on maatila toisen vieressä. Reittiohjeet ovat kuulemma hyvät, ei tarvitse gpx-tietoja tai virittää kelloa näyttämään reittiä, näin vannottiin.
Heti ensimmäisessä risteämässä joudumme arpomaan. Ylös kääntyvän reitin lähtöpiste heittää yli puolella kilometrillä ja melkein lähdemme kiertämään ympärilenkkiä päinvastaiseen suuntaan. Niin myös naisporukka meidän edellä. He palaavat takaisin ja liittyvät meidän letkaan.
Polku nousee niittyjen poikki, näemme St Gallenin kaupungin laaksossa. Tyttären mielestä liian urbaania, että olisi kaunista. Minua huimaa, kun näen aina Bodenjärvelle asti, yli Lichtensteinin ja Itävallan vuoristoon, jossa varmaankin ukkostaa, niin mustaa on maisema.
Niityillä kulkee lehmiä ja tiedän, että jossain susi on saanut äiti-lehmät hermoheikoiksi, mikä aiheuttaa kahnausta vaeltajien ja karjan välillä. En tietenkään muista missä. Toivon, ettei se ole täällä.
Lehmä lähtee perään. Se on kuitenkin ystävällismielinen ja vaikuttaa haluavan taputtelua. Tie vie lehmien välistä, navettapihan poikki, yli aidan. Ihmisille on tehty pieni koroke, jotta loikkaaminen onnistuisi kätevämmin.
Yhä ylös yrittää ja kohtaamme muutaman kanssakulkijan. Teemme poikkeaman reitille kiipeämällä ristin luo niemimäiselle kukkulalle. On rauhallista, sirkat sirittävät äänekkäästi ja tuuli puhaltaa. Alkaa viluttaa. Menemme metsän sisään.
Tässä kohtaa voisin olla kotipoluilla, niin samalta luonto näyttää. Olemme hieman tylsistyneitä. Ei jännitystä, ei ylenpalttista kauneutta. Vain mäkeä ylös. On hiki ja nälkä. Syödään sitten järvellä, tehdään tulet, paistetaan vaahtokarkkeja, lupailen.
Järvellä vedän sanani takaisin. Järvi osoittautuu pikemminkin lammeksi ja se on kansoitettu. Nuorten aikuisten porukka on yöpynyt, heillä on kotilomaiset nukkumapaikat viritettynä puiden väliin ja telttakin. Kaikki nuotiopaikat on varattuna. En saa edes hyvää kuvaa lätäköstä, sillä porukkaa on kaikkialla.
Jatkamme matkaa. Jospa sitten, kun olemme ylempänä, löytäisimme kohdan vain meille.
Polku kapenee, jyrkkenee ja muuttuu vuoristopatikkapoluksi. Pysähdyn, energiat on lopussa. Syön pari hapanta ja makeaa karkkia. Muuta en viitsi alkaa kaivaa polulla.
Reitti on yksioikoinen: ensin noustaan ylös, huipulla tie kääntyy alas ja se on siinä. Ja kuten olisi pitänyt arvata, huipulla tuulee. On paljon viileämpi kuin edellisinä päivinä ja vaikka olen varautunut takin ja fleecin kera, palelee. Joudun laittamaa hupun päähän. Istahdamme alas viettävälle niitylle kahville.
Ohikulkijat huutelevat matkan päässä lehmille. Ihmettelemme, että miksi. Selviää, että kantturat ovat tiellä.
Leivät on syöty ja tavarat pakattu, olemme lähtemäisillämme eteenpäin. Lehmät käyvät jonoon ja lähtevät laukkaamaan meitä kohti. Minne ne ovat matkalla? Onko tämä hyökkäys?
Lehmät menevät vierestä täyttä vauhtia kohti alaspäin tiukasti viettävää rinnettä. Joku niitä vetää sinne. Aita on edessä, joten kovin pitkälle ne eivät pääse. Ehkä siellä on erityisen herkullista ruohoa ja se pätkähti lehmille mieleen juuri sillä hetkellä.
Tämä puoli vuoresta on niittyä, pieniä tiloja, vuohia ja lehmiä. Katselemme Alpsteinin vuoristoon, kohti Säntisiä ja jylhiä huippuja. Ne keräävät mustia pilviä, joiden ei kyllä pitäisi sataa tänään.
Maalaistie vie alaspäin ja sutjakkaasti kohti pitkäkarvaisia vuohia. Vieressä on maalaistalo, jonka pihalla on meneillään kahvihetki. Vähän pitemmällä istahdamme tuulettomaan kohtaan lämpimälle niitylle kukkien keskelle. Leikkaamme meloonin kahtia. Se tuoksui hyvälle ja lupasi nesteytystä sekä energiaa. Karmea pettymys. Hedelmä on yhtä aikaa raaka ja fermentoitunut. Laitamme sen palasina laatikkoon ja pureskelemme kuivia keksejä.
Eggenstandenissa olemme hieman pöllämystyneitä. Ei yhtään kriisitilannetta, ei vaaraa eikä eksymistä. Että tämmöinen retki vaihteeksi.
Minusta:Pätkä tylsähköä, resuista metsää, lammella liikaa ihmisiä, todella kaunista maaseutua, älyttömästi lehmiä ja vuohia,
En resumen: Para variar un paseito en Appenzell, sin peligro y sin perdernos. En el laguito Forstsee, a donde el camino nos llevó, había en total demasiada gente para querer quedarse. Era un poco decepcionante pero no totalmente inesperado.
Kurzgesagt: Zum Abwechslung eine Wanderung ohne Gefahr und verlaufen. Am Forstseeli in Appenzell gab es zu viele Leute um da bleiben zu möchten, was enttäuschend, aber nicht ganz überraschend.
Costaricalainen lanko nro 2 eli Ludi tuli kylään. Tiukalla aikataululla, mutta täydellisellä hetkellä. Keskiamerikkalaistakaan ei viluttanut, kun aurinko porotti, asteita oli kolmisenkymmentä ja ennuste vuoristoreissulle oli täydellinen.
Varusteet sen sijaan eivät. Lanko nro 2 oli Sveitsissä edustustehtävissä, Costa Rican entisen presidentin Laura Chinchillan seurueessa, ja sen mukaiset olivat matkatavarat. Ei puhettakaan sortseista tai vaelluskengistä, vaan tummat nahkakengät ja puku. Meiltä löytyi sentään lainalenkkarit, mutta seurueen urheilullisuuden ja varusteiden tason huomioon ottaen ryhmänjohtaja eli minä päätin retkestä mahtaviin maisemiin helpolla reitillä.
On varmaan edellisistä reissuista tullut selväksi, ettei nopea lähteminen kuulu perheen vahvuuksiin. Nyt meitä oli vielä yksi lisää ja costaricalaiset aamupalat pitkiä, rauhallisia ja nautinnollisia. Jo illalla olin tehnyt valmiiksi gallo pinton, papu-riisi -aamiaisen, johon tarvitsi vain paistaa lisäksi munat, paahtaa leipää, lorauttaa kuppiin kahvia ja lasiin appelsiinimehua. Nopea ja näpsäkkä aamiainen – matkaan lähdettiin vain tuntia aikataulua myöhemmin.
Aikataulutus patikkareissuilla on siksi tärkeää, että osa hisseistä toimii vain tiettyyn kellonaikaan asti. Tällä kertaa ongelmana oli kuitenkin vain automatkan pituus, joka lykkäsi kävelysessiota juuri kuumimmalle hetkelle. Mietin päälakia ja nenäpäitä ja latasin reppuun aurinkorasvaa sekä ylimääräisiä lippahattuja.
Auton jätimme Lauterbrunnenin asemalle, jossa aikaa junan lähtöön oli muutama minuutti. Hallista löytyi 0 lipunmyyntiluukkua, 1 lippukone ja 10 ihmistä jonossa. Juoksimme viimeisinä junaan, joka oli jo täynnä turisteja Aasiaa myöten.
10 minuuttia myöhemmin Wengenin asemalla tunsin olevani Sveitsi-parodiassa. Täältä löytyi kaikki kliseet, alppitorvea, pihalla olevia turistiryhmiä ja krääsäkauppoja myöten. Jungfrau-vuoren ja sieltä alkavan jäätikön alue on yksi turisimin pääkohteista. Kuplahississä helpotti, se ei ollut edes täynnä. Meiltä oli kuitenkin mennyt kokonaan ohi, että täällä oli rahalla saatavaa erityispalvelua. Hississä oli toinen kerros, avoin, jossa voi 5,60 frangin lisämaksulla matkustaa tukka hulmuten ja nuuskutella alppi-ilmaa.
Kuninkaalliseksi kokemukseksi mainostettu matka oli perillä avoin myös meille, alemman matkaluokan edustajille. Päätimme kipaista aluksi Männlichenin asemalta ylevän portin läpi kruunuun kukkulan päälle. Matka oli lyhyt, nousua noin 100 metriä ja palkkiona matkalla monta lajia juuri nyt kukoistavia alppikukkia. Ja ylhäältä tietenkin näkymät joka suuntaan.
Eiger (3971 m), Mönch (4107 m) ja Jungfrau (4158 m) ovat muhkea vuorikolmikko, vierivieressä yhtenä seinämänä. Panoraamatie kulkee Männlichenin asemalta näitä kohti kevyesti alaspäin laskien kohti Kleine Scheideggiä. Reitti sopii myös lapsiperheille, sillä Männlichenissä on ravintolan vieressä iso kiva leikkipaikka ja tietä pitkin voi työntää vaunuja, kunhan alla on kunnon ilmapyörät.
Matkaa Männlichenistä Kleine Scheideggiin kuluu 1,5-2 h ja meillä sitä meni reilusti, sillä joka toisella askeleella joku meistä pysähtyi kuvaamaan kirkkaina säihkyviä kukkia ja vuorista löytyi aina vain parempi kulma. Hetkeksi meidät pysäyttivät myös koirat, jotka kuumissaan yrittivät tunkeutua lumihankeen ja kieltäytyivät jatkamasta matkaa. Hanki oli houkutteleva.
Wengenin turistitungoksesta ei polulla ollut jälkeäkään. Sitä mukaa kun reitit kantavat etäämmälle, väki vähenee. Jos ei ole eväitä matkassa, kleine Scheideggistä saa sapuskaa heikotukseen.
Takaisin Lauterbrunneniin tulimme toiselta puolen Jungfraujochilta palaavalla junalla. Kylä on laaksossa, jossa väitetään olevan kymmeniä putouksia ja jos katsot Instagramista Sveitsi-kuvia, putos Lauterbrunnenin kylän keskustasta tulee vastaan yhtenä ensimmäisistä. Läheltä löytyy myös maanalainen putousrypäs, mutta sinne ei tällä kertaa ehditty.
Kylällä kuumuus oli musertava ja kostea. Minä ja Hilja jäätiin nestehukan partaalla istumaan varjoon, kun veljekset lähtivät vielä katsomaan Lauterbrunnenin putousta lähempää. Niityn läpi kulkeva reitti oli suljettu putoavien kivien takia, mutta se ei näyttänyt estävän puoltakaan alueella olevista vierailijoista. Kieltokyltistä kiinni pitäen tyypit nousivat piikkilanka-aidan yli.
Siemailimme odotellessa jääkylmää vettä putouksesta. Viereisessä seurueessa juteltiin kiivaasti ja korviini kantautui “mae“, costaricalainen ilmaisu, joka tilanteesta riippuen voisi tarkoittaa tyyppiä tai äijää. Tosin sillä voidaan viitata myös naiseen. Sihisin Hiljalle, että tuossa taitaa olla porukkaa sieltä päin. Tunteekohan Ludi ne, heitin vitsinä.
Veljekset palasivat putoukselta sen kielletyn aidan yli ja lähestyivät jutellen. Viereiseltä penkiltä mies huusi Lanko nro 2:lle: “Sinä olet costaricalainen! Minähän tunnen sinut!” Olivat kuulemma tavanneet useamman kerran langon lentoyhtiöuran aikana. Vaihdettiin tarinoita puolin toisin, kuka oli tullut mistäkin ja minkä vuoksi ja esiteltiin perheet. “Ludi tuntee aina kaikki!” totesi tytär, eikä niinkään ihmeissään.
Lauterbrunnen-Wengen (juna), Wengen-Männlichen (kuplahissi), Männlichen-Kleine Scheidegg (jalan), Kleine Scheidegg-Lauterbrunnen (juna)
Nautintokerroin: 10
patikkareitti: helppo
hintataso: junasta, hissistä ja muista kertyy aimo summa, jos ei ole alennuskorttia.
En resumen: Pocas veces el clima y paisaje están tan perfectos, como en esta vuelta de Männlichen a Kleine Scheidegg. El carro lo dejamos en Lauterbrunnen, donde se encuentra una de las cataratas más famosas de Suiza. Y ya que el mundo es tan chiquitillo, allá encuentramos también otros ticos…
Kurzgesagt: Das war wirklich ein Bilderbuch Tag. Sonne, scheinende Alpenblüemli, mächtige Gebirge. Mein Costa Ricanischer Schwager Nummer 2. hatte nur einen Tag für einen Ausflug und es könnte nicht perfekter gewesen sein. Aber das wir in den Tourismus Region waren, erzählt die Begegnung mit den costaricanischen Bekannten von ihm.