Olkoon kaikki elolliset onnellisia

Olkoon kaikki elolliset onnellisia

Naapurin kissa tuli tänään vähän aamunsarastuksen jälkeen naukumaan ikkunan alle, että pääsisikö meille lepotuoliin. Heräsin siis aika lailla ajoissa, joten tämä kirjoittaminen on yhtä pusertamista. Jos teksti tökkii, katso ainakin kuvat, sillä retki oli huikea!

Viime päivät on luovittu ukkoskuuroissa ja aurinkoisissa hellehetkissä. Helluntain paikkeilla teillä on aina jonoa Italian suuntaan, joten jos mielii retkelle, parasta on mennä jonnekin toisaalle. En myöskään halunnut joutua salamoiden keskelle paljaalle jyrkänteelle, ei siis kovin korkealle eikä kauas, sillä ukkosen mahdollisuus nousi iltaa kohti.

Välillä valinnat osuu vahingossa nappiin. Reitin kudoin osittain itse kokoon, mutta tärkeimmät koordinaatit oli kellossa. Toggenburgin Alt St. Johannin luostaripuutarhan edestä tallattiin hetki maaseudun läpi posottavaa suoraa tietä. Heinikossa puhalteleva tuuli, vihreät niityt, paljaat kiviset rinteet taustalla – olin heti ihan myyty.

Ehkä se oli kesärauha, mikä iski. Kukkaniittyjä, vanhoja alppitaloja runsaine puutarhoineen, lehmiä, heinäpeltoja, ei siis mitään niin erilaista, mutta kuitenkin elähdyttävää, tasapainottavaa. Kukkien välissä kulkiessa olo kevenee.

Aivan suunnittelematta matkalle osuivat myös Thurin putoukset; luolastossa pirskahteleva vesi tuntui ihanalta kasvoissa. Kamera sai sätkyn, valon kontrasti oli niin huima, että laite meni pois päältä ja kieltäytyi kuvaamasta.

Niittyjen taustalla se kaikkein uhkein huippu, Säntis, on myös muuten mukana syksyllä ilmestyvässä true crime -kirjassa Rikostarinoita maailmalta. (- Niin ja kyllä, Sveitsin osuus on minun, vaikkakin joissakin tiedoissa olen saanut itselleni pseudonyymin L. Helve-Zibaja.)

Sirkkojen sirittäessä ja tuulen puhallellessa märkää paitaa purjeeksi oli niin kesäinen olo kuin voi. Heinät kutittelivat jalkoja ja joka paikassa oli vain älyttömän kaunista.

Ei siis ihme, että tänne rinteeseen oli viime vuosisadan alussa rakennettu parantola. Karuna-taloon tuotiin aluksi tuberkuloosisairaita lapsia raittiiseen vuoristoilmaan, myöhemmin tiibettiläisiä pakolaisia ja nykyisin paikka on omistettu rauhoittumiselle.

Mögen die Gäste frische Energie tanken und wahren Frieden, Freunde und Harmonie geniessen. Mögen alle Lebewesen glücklich sein.

Enjoy the beauty, relax, be happy.

Reitti nousi kiemurrellen, metsästä niitylle, asumusten välistä seuraavalle; aurinko puri selkään, päähän, käsivarsiin. Oli istahdettava hetkeksi puun alle varjoon lounasleiville. Ruohikko näytti kuivalta, mutta unohdin yöllisen myräkän. Litimärissä sortseissa oli toki viileämpi edetä rinnettä kukkekedoilta metsään.

Patikkapolku muuttui puiden suojassa vuoristoiseksi ja kiviseksi, jyrkemmäksi. Ylhäällä olimme jo kukkulan toisella puolen, jalat sateiden jälkeisessä savivellissä ja musiikkina laaksosta kuuluvat erikorkuiset lehmänkellon kalkatukset ja kilkatukset.

Gräppelenseellä oli enemmän lehmiä kuin ihmisiä ja rannan tuntumassa uiskenteli miljoona nutipäätä. Iho kiehui, oli upottauduttava heti veteen. Hetken kuivattelun aikana katselin huippuja ja näin jonkun tulevan puolijuoksua sauvoineen. Olemus näytti tutulta; aivan kuin suomalaista kirjallisuutta julkaisevan Antium Verlagin Beat. Ja koska some kertoo kaiken, myöhemmin selvisi, että kyllä, se oli Beat. Hän oli kivunnut toiselta puolen lähiseudun huipulle. Tuttuja vuorilla.

Takaisin edelliseen laaksoon vie polkuja, maalaisteitäkin. Me kapusimme suorinta reittiä vuorta ylös ja alas tietä kiemurrellen. Illemmaksi luvattu ukkonen näkyi pelloilla; niittopuuhat vaikuttivat kiireisiltä ja määrätietoisilta. Heinäpellon poikki kulkeva patikkareittikin oli niitetty pois.

Alempana suoraan talon ovelle osoittava keltainen polkumerkki vaikutti hauskalta; lyhyt reitti kotiin. Mutta kyllä, siitä talon kulmalta jatkui juuri ja juuri silminnähtävä ihan aito patikkapolku kohti Alt St Johania. Valkoinen kyltti kylään sen sijaan johdatti meidät toisen talon sivusta keskelle kukkaniittyä. Sieltäkin päästiin pois, mutta tiellä ohi kävelevien paikallisten isäntien ilmeet olivat kertovat. Lähinnä tuomitsevat. Turistit.

Alt St. Johanin luostarin sivulla on avoin puutarha.
By the monastery of Alt St. Johan there´s a garden, which you can visit.
Tämä on Toggenburgia.
This is Toggenburg.
Pieni kivisilta.
A small stonebridge.
Osa Thur-putouksesta jää vuoren katveeseen.
From here you can see the Thur waterfall partly.
Aivan kuin putouksessa olisi mutka.
It looks like the waterfall had an angle.
Kyllä, vesi virtaa.
Yes, the water flows.
Tunnelin läpi pääsee katsomaan putousta ylempää.
Through the tunnel you get to see the upper part of the waterfall.
Vihreää huipuilla.
Green with peaks.
Mie.
Yes, that´s me.
Siellä pilkottaa Säntis.
There´s Säntis.
Lounaspaussi ja Churfirstenin huiput.
Lunch and the Churfirsten peaks.
Törkeän kaunista!
Just beautiful!
Tämä on kesää.
This is summer.
Tämäkin on kesää.
This is also summer.
Lehmät olivat lähes pisteitä laaksossa, kellojen kilkatus sen sijaan kuului selkeästi.
We could hardly see the cows, but the bells were loud.
Gräppelen-järven jakavat ihmiset ja lehmät.
The lake Gräppelen is for the cows and people.
Nutipäät kutkuttelevat jalkoja.
The pollards tickled feet.
Ja sitten rinnettä ylös.
And up we go.
Ja polku kulkee siis missä?
And the path goes where?
Sama kysymys.
The same question.

En resumen: Cataras de Thur, montes, campos de flores, un laguito (Gräppelen) – una ruta lindísima y mucho calor en Toggenburg. A veces el día es perfecto.

Kurzgesagt: Thurwasserfälle, Blumenwiesen, Gräppelensee, Berge – ein super schöner Weg. Manchmal ist der Tag perfekt.

%d bloggers like this: