Edellisen päivän puolen kilometrin vertikaalimetrit 12 km lenkillä ja päälle teatterifestivaalissa kävellyt seitsemän kilometriä tuntuivat jaloissa, mutta en tietenkään ottanut sitä huomioon aamukahvilla, vaan päätin puolisonkin puolesta, että nyt lähdetään vuorelle.
Reitti oli helppo, saman verran nousua kuin edellispäivänä, mikä näillä main ei ole kummoinenkaan, sitäpaitsi tällä kertaa ei tarvitsisi edes juosta. Päivä oli kuin tehty retkeä varten. Ei tarvinnut olla huolissaan kuumuudesta tai nestehukasta tai edes ukkosista.
Noustiin Flumserbergillä Maschengamiin ja sieltä heti asemalta nousevaa polkua Zigerin huipulle. Porukkaa oli jonossa ja puolessa välissä olin sitä mieltä, että olisi pitänyt vain mennä tasaista kukkulan viertä ja jättää kiipeily väliin. Yhteen nousuun ei edes yritetty, sinne näkyivät kiipeävän käsiäkin käyttäen toinen toisen perässä ja loput jonottivat.
Joka tapauksessa, tässä suttaantui aikaa ihan liikaa ja kuuden polun risteyksessä oltiin menetetty kallisarvoinen puolituntinen. Onneksi porukka jakautui ja meidän suuntaan lähti vain yksi pieni seurue.
Korkealla tasangolla tuuli pyyhki heinikkoa. Ja vaikka maisema oli haalistunutta superhelteistä, täällä ilmeisesti oli vettä; lehmiä oli ylimmillä huipuillakin. Mustikat tosin olivat niin pieniä, että piirakkamarjojen keräämiseen olisi mennyt koko päivä.
Kellot kalisivat ja jossain ylempänä määkivät lampaat. Sveitsin alppiklubin majaa vartioivat lehmät vasikoineen. Maassa oli kuitenkin rauha, eivätkä monesti ärhäkkäästi jälkikasvuaan puolustavat lehmät edes pyöritelleet silmiään, kun paikalle pyyhälsi maastopyörälijöitä.
Spizmeilenin huippu on erikoisen mallinen nyppylä, jonne kiipeämiseen olisi tarvinnut vielä ainakin puoli päivää lisää aikaa. Ylös asti en edes yrittäisi, mutta lähemmäs olisi ollut kiva mennä. Ympäristössä on muuten miljoonia vuosia vanhaa rautapitoista viininpunaista kiveä, joka on noussut uudemman sedimentin päälle.
Lähtö kotoa oli niin nopea, ettei mukana ollut kuin pientä välipalaa ja tarkoituksena oli nauttia joko tukuisa piirakkapala tai lounasta. Kaikki hedelmäpiiraat oli jo kuulemma “syöty pois”, joten meille jäi ohrakeittoa nakilla tai paikallinen maalaismakkara leivän kera.
Paluu oli toista reittiä ja puolijuoksua, sillä tiedettiin odottaa tiukkaa loppunousua. Ikävä kirittävä, jos tulisi oikein kiire. Hissiltä pääsee laaksoon toki jalankin, mutta se olisi tarkoittanut vielä kahden tunnin lisäpatikointia.
Sen verran pysähdyttiin, että laskettiin repusta ja taskuista löytyvät kolikot ja napattiin mukaan kuuden frangin kimpale voimakasta alppijuustoa. – Ja hississä istuttiin varttia ennen viimeisen lähtöä.
You can climb or pass on the side the Ziger-peak.
Spitzmeilen on the left.
High plateau and the peaks of Churfirsten.
The peak itself, Spitzmeilen.
Once again the peak, with barley soup.
The path down goes between the rocks.
The gentians.
Buying some cheese.
En resumen: Subimos al refugio con un poco de prisa, ya que en el comienzo había tanta gente al primer pico y bajamos con todavia más prisa, para llegar a la última gondola. Un camino muy bonito en la meseta, llena de vacas con sus terneritos.
Kurzgesagt: Schon wieder mussten wir pressieren. Am Anfang gab es Stau zum Zigergipfel und das war es. Schnell schnell nach Spitzmeilenhütte und schnell schnell zurück zum Seilbahn.
Pala Suklaata 