Nythän sitten kävi niin, että 26 huipun valloitus meni läskiksi, loppukirikään ei onnistunut. Sää on ollut viikonlopusta lähtien upea, aamulla sumua ja myöhemmin lempeää aurinkoa, lämmintäkin, siis ihanteellinen retkikeli. Mutta haasteen sivustolle kirjautuminen ei onnistu, koska palvelu on hakkeroinnin takia poissa pelistä.

Siksi vetäisin hatusta vanhan tutun (linkistä löytyy aurinkoisen sään kuvia) ja taatusti puhdistavan reitin Murginjärville. Reitti on sen verran hikinen, että kaikki mahdolliset epätasapainot, sielulliset ja fyysiset, tasoittuvat taatusti tai ainakaan niihin ei kiinnitä enää huomiota.

Edellisestä kerrasta parin vuoden takaa opittuna pysähdyimme solatien alkuvaiheessa kiltisti maksamaan parkkipaikan. Yksi lompakko puuttui, mutta onneksi toinen meistä sentään oli ottanut maksuvälineen mukaan. Aldo yritti costaricalaiseen lannistumattomaan tapaan tämänkin jälkeen vielä löytää puhelimen parkkisovelluksesta tätä paikkaa. Ei löytynyt. Peli on selvä. Joko maksat ennen nousua Zahlstellellä tai jälkeenpäin sakot.

Mielikuvassani reitillä oli pari kohtaa, joissa tarvitsen vaellussauvojen henkistä tukea. Heitin sauvat takapaksiin ja sinne ne jäivätkin. Tärkein tuli sentään muistettua, parkkilappu oli nätisti tuulilasissa, siellä missä pitikin. Ja onneksi mielikuvani osoittautui vääräksi. En tiedä mistä oli edellisellä kerralla kyse, mutta tarvoin polkua jännittämättä liestymistä yhtään minnekään.

Toinen mikä meni paremmin kuin odotin, oli kenkäasia. Repussa oli varmuuden vuoksi villasukat, sillä kesän lopulla ostetut vaelluskengät vaivasivat oikeaa jalkaa. En usko, että toiset sukat olisivat mahtuneet kenkään, mutta tarvittaessa olisin voinut kietoa sukan nilkan ympärille.

Polku nousee Murgseefurggeliin 1985 metriin, missä tuulee aina raivoisasti. Yritin vetää päälleni purjeena lepattavan takin ja huppu riistäytyi puhurin mukaan, kun yritin koskoa vetoketjua kiinni. Lisäenergiaa eli pähkinöitä ja kuivahedelmiä, mahdollisimman pieniä ja tuulessa kädessä kestäviä, syötiin kiven juureen sykkyrään kyyristyneenä.

Vähän alempana, Murgjärven rannalla, ei tuulesta ollut jälkeäkään, aurinko lämmitti leppeästi ja lihakset rentoutuivat, vesi liplatteli vaimeasti ja jostain kuului juttelua. Lisäsin rasvaa ahavoituneisiin huuliini ja mietin, että voisin alkaa mainostaa Fishermans Friend -pastillien alppiversiota, Ricolaa. Kuinka vuoriston yrtit siloittaisivat jopa ankarassa kelissä rohtuneet huuletkin.

Murgjärvien maaston värit ovat syksyllä maalaukselliset ja auringossa tietenkin upeat, tänäänkin silmää hivelevät. Aurinko enää nouse niin korkealle, ehkä siksi mieleen tuli pohjoisen luonto. Sembramännyt ovat satojakin vuosia katselleet näitä maisemia; niiden välissä puikkelehti töyhtötiaisia ja talitinttejä.

Reilut viisi tuntia jalkatyötä alkoi tuntua loppuvaiheessa. Tie laskeutuu jokivarren yläpuolella sellaisessa kulmassa, ettei nilkkaa suojaava kenkä enää tahtonut antaa periksi. Jokunen oli vielä nousemassa ylös järville; ehkä heillä oli otsalamput mukana, sillä ilta oli tulossa edellistä päivää aiemmin, jo viideltä.

En resumen: La caminata a los lagos Murg es uno de mis favoritos. Durito, pero bonito.

Kurzgesagt: Die Wanderung zu den Murgseen ist eine meiner Lieblingswanderungen. Streng, aber super schön.