Kummallisten aikojen matka

Kummallisten aikojen matka

Mietin sitä pikkuisen huonosti nukutun yön jälkeen (myrskytuuli suihki ikkunasta sisään, läpsytteli kylpyhuoneen suihkuverhoja ja poistui, Costa Rican lanko lähetteli viestejä tulvivasta vedestä ja tilanteesta pihalla, naapurin työmaalla aloittivat reippaasti paukutellen ja edellisiin tapahtumiin nähden liian aikaisin), että pitäisikö? Kannattaisiko? Olisiko parempi, jos?

Matkustaminen jakaa ihmisiä. Mutta ehkä te, jotka ette pääse, halua, voi, sittenkin katselette mielellänne kuvia. Ja te, jotka pääsitte, halusitte ja voitte, samoin katselette mielellänne kuvia. Nimittäin Suomesta.

Kaksi vuotta mennä hurahti edellisestä käynnistä sinivalkoisella maaperällä. Eron huomasi tietenkin koronarajoituksina, mutta myös uusina rakennuksina, teinä, liikkeinä. Ihmiset olivat samoja, ihania. Olen iloinen rajoitetuistakin tapaamisista ja uskallan toivoa seuraavaa mahdollisuutta, lisää kohtaamisia.

Siinä vaiheessa, kun en vieläkään voinut uskoa istuvani lentokoneessa, näin Zürichin ja kotitalon ilmasta käsin. (Kyllä se siellä pilkottaa, siristä, siristä!)

Toisessa todellisuudessa olin kuin Liisa Ihmemaassa. Todellakin Helsingissä. Oli pakko puraista välittömästi karjalanpiirakkaa, vahvistaakseni kokemukseni aitouden. Kyllä. Tämä on Suomi ja minä sen kaduilla.

Meri. Heti sen äärelle. Zürichinjärveä on nyt tuijoteltu pari vuotta niin hartaasti, että pitkälle jatkuvan ulapan äärellä tunsin vihdoin hengittäväni kunnolla. Löylyn terassilta meitä ei vienyt sisään edes katon läpi niskaan ja ruokaan valuva rankkasade. Otimme sen mukana mahdollisesti tulevat kolibakteerit lintujen jätöksistä eksoottisena lisänä.

Katselin silmiin lokkeja, jotka tuntuvat zürichiläisiin serkkuihin verrattuna vallattomilta velmuilta. Tämä käänsi selkänsä lokkikarkottimelle ja tarkkaili ranskalaisten saatavuutta.

Aterialla meitä oli terassilla kaksi seuruetta. Se toinenkin Sveitsistä. Mies ihmetteli kauppatorin liepeillä näkyvää rakennusta, jossa oli Ruotsin lippu. Rouva tiesi, että täällä on käytetään molempia lippuja, sekä Suomen että Ruotsin.

Tässä kohtaa aivo nyrjähti, en enää tiennyt mitä katselen. Helsingin tornitaloprofiili puupurjeveneineen oli ilmestynyt sillä aikaa kun olin toisaalla.

Sen jälkeen, kun vaivihkaa olin käynyt ihastelemassa vähän etuajassa ilmestynyttä kirjaani kirjakaupan uutuudet-hyllyssä, siirryin reissun pääkohteeseen Kotkaan. Kaikki paikoillaan. Vanha satama, merimuseo, Sunila ja laivat.

Kotkan muurahaiset ovat suurempia kuin muistankaan.

Täälläkin oli hengitettävä keuhkot täyteen meri-ilmaa. Näkymä on se tutuista tutuin. Paitsi satama. Se on kasvanut Mussalon kärkeen lapsuuteni jälkeen.

Sveitsin jälkeen pohjoisen valo on kuulas ja ihmeellinen. Yritin imuroida sitä muistini täyteen.

Aamu kallioilla on rauhaisa. Liikkeellä on pari lokkia, joutsen, kaksi kalastajaa ja me. Täällä on pysyvyyttä ja turvallisuutta, jota maailmasta puuttuu juuri nyt. Mieleeni tuli jäädä makaamaan vatsalleen kalliolle, pää tietenkin mäessä ylöspäin, ja ladata itseni täyteen maaäidin energiaa. Olisin saattanut valua mereen. Nämä tuppaavat olemaan liukkaita.

Pääsin harmittelemaan, etten ole taidemaalari. Tämän pilvien leikin lätäkössä, taivaan ja maan sulautumisen, olisin halunnut ikuistaa. Niin ja taas sen ihmeellisen hohtavan kuulauden.

Merituuli teki myös selväksi sen, ettei näille seuduille kannata tulla hiukset auki.

Maastossa oli havaittavissa syksymäisiä värejä, ehkä kuitenkin kuivuudesta.

Haistelin varastoon saunan tuoksua, piipusta leijuvaa savua.

Rauha. Mökin ikkunasta voi seurata lokkeja, tiiroja, silkkiuikkuja, satunnaisia ohi soutelijoita tai moottoriveneilijöitä. Tai vain tuijotella veden liikkuvaa pintaa. Laittaa silmät kiinni ja kuunnella liplatusta.

Etsimme saaresta aarteita. Rantakäärmeen nahka, supin läjä ja rikkoontuneita raakun kuoria.

Kannan tämän hellan poltinmerkkiä jalassani, kun kekäle sulatti varvastossun kinttuuni lapsena. Jo silloin rakastin tulen rätinää, uunin luukun loksahdusta.

Syömme eväitä ja soutelemme toisaalle, muille vesille.

Ulpukat ja lumpeet keinahtelevat hetken soutuveneen laineista, sen jälkeen on taas tyyntä.

En resumen: Un viaje, a lo cual ni creía. Los pies en el golfo de Finlandia, viento del mar y el finlandés. Un momento de acordarse se como era yo, cuando vivia allá.

Kurzgesagt: Eine Reise, woran ich nicht glauben konnte. Die Füsse in Finnischer Meerbusen, Meeresbriese und Finnisch. Für ein Moment habe ich mich erinnert, wer war ich, als ich dort wohnte.

Monet Karhulassa

Syksy uhittelee, puhaltaa ja vihmoo, mutta riehukoon, me tiedämme, että se on sen olemus. Lämmitän kaakaota ja mietin olisiko omenakakulle tarvetta. Miten turhaa mietintää; totta kai sille on tarvetta.

jokipuisto 1

Kaivelen kuvia kesältä ja muistan lämmön ja kirkkauden. Tuurimoottorin kyydissä olin siellä missä pitääkin, merilevän tuoksuisen tuulen pyöriteltävänä. Mikä tuuri, kysyt ehkä. Hyvä tuuri, että mahduimme tuuriin – jota muut kuin kotkalaiset ehkä siis vuoroveneeksi tai vuoroyhteysalukseksi (mitä kauheaa kirjainten tuhlausta!) kutsuisivat.

Sapokan venesatamasta livuimme kantasataman sivulta Summan ohi kohti mangrovea ja krokotiilejä tai siltä se ainakin näytti. Kellertävän vihreä matto veden yllä rajoitti vesitietä niin, että epäilin matkan päättyvän tähän.

jokipuisto 4 vastaantulija

Koht myö mennää sillan alta! Sitä ennen moikattiin vastaantulevan meriläismallisen veneen kipparia.

jokipuisto 5 perillä

Täs on meijän tuurin turistikokoelma. Kaik haluttii tulla kattoo et milt tääl nyt sit oikeest näyttää. Oltiihan myö jo lehest luettu, et hianoo on ja et taas se puutarhuri Laaksonen oli pistänyt parastaan.

Kotka on puhjennut kukkaan, puistoja on siellä täällä, kaunista kaupungin keskellä ja nyt Karhulassakin.  Kierrämme sujauksessa jokipuiston ja harmittelemme, ettei mukana ole evästä, sillä pöydät ja penkit kutsuvat istahtamaan. Käsittämätöntä, että moottoritie kulkee kivenheiton päässä.

Matka pysähtyy taulun eteen ja se on joku Claude Monet´n lumme-aiheisista teoksista. Vaaleanpunaiset vesililjat, valkoiset kaarisillat ja ryöppyävät pajut (kai ne ovat pajuja?) olisivat Monet´n mieleen. Tänne näkisin iltapäiväkävelylle herraskaisia pariskuntia, pitsivarjoin, korissa leivonnaisia, viinirypäleitä ja viltti.

jokipuisto 8 kelt kukat

jokipuisto 7 lumpeet

jokipuisto 10 yleis

jokipuisto 9 kiviputous

Merellä istun täkillä ja syön jäätelöä kananlihalla, tytär kainalossa. Esittelen, kuinka äiti vietti lapsuutensa. Laineilla keinuen, tukka tuulessa liehuen. Tuon saarimaiseman tuntisin missä vain. Kaunissaari, Tuohipöllö, Lehmä.

jokipuisto 13 ulappa

Ulapalla.

jokipuisto 14 kotkan profiili

Ja tämä kaupunki on…?

jokipuisto 12 melkein sapokassa

No et sie sitä tiiä, sehän on tiätyst Kotka!

Ja tuon kaupunkiprofiilin tunnistaisin kaukaakin. Kolme pistetaloa ja oikealla piippu. Se on Kotka.

En resumen: En el verano salimos del centro de Kotka en bote o será barco, tal vez algo en el medio, pasámos entre las islas y por el río a ver algúno de los cuadros de nenúfares de Claude Monet – un parque chiquitillo.

Kurzgesagt: Wir sind im Sommer mit dem kleinen Schiff von Kotka zwischen den Inseln, den Fluss entlang nach Karhula gefahren. Da gab es ein Bild von den vielen mit Wasserlilien von Claude Monet – ein kleiner Park.

 

 

 

Luonnollisesti luontopolulla

kotka luontopolku4

Mussalossa (joka on saari Kotkassa, siltaa myöten saavutettava) on helmi. Santalahden uimarannan liepeiltä koukkaisee metsään luontopolku, ei liian pitkä, ei liian lyhyt. Vähän nousevaa, portaita, mäntymetsää, kalliometsää, rantaviivaa. Keskivälillä, siellä mistä meri alkaa, odottavat muhkeat kalliot ja maisemaa nin pitkälle kuin katse kantaa, kirkkaalla säällä itäisen naapurin maille asti.

Toisena päivänä lenkki oli kuin vieraasta maailmasta, ulapalta lellui hyytävää merisavua, eikä saaria näkynyt lainkaan. Kuulimme jonkun työntävän lähimmällä luodolla soutuveneen veteen ja yskähtelevän. Puihin ilmestyi kuivalla säällä näkymättömissä pysyviä hämähäkinverkkoja, koristettuina kosteudella.

kotka luontopolku kallio

kotka luontopolku seitti2

Piknik-paikaksi mahtava, tänne eivät ole löytäneet tietään vielä edes ne kaikki muut kalliot valloittaneet hanhet. Tai päiväkävelylle, polkujuoksulle, luontoretkelle. Merelle tuijottaessa juoksijankin pulssi tyyntyy. Jos maailmassa on maagisia pisteitä, tämä on yksi niistä. Täynnä rauhaa, seesteisyyttä, tyyneyttä.

kotka luontopolku3

kotka luontopolku9

Palatessa metsäpolulle, zen-tila kärsi säröjä, sillä hyttysten armada iski täysillä kinttuihin. Kompressiosukat ovat itikoille täysin ilmaa, kärsä vain läpi ja verta kupu täyteen. Toisella kertaa ilmeni, että imijät läpäisevät kevyesti parikin kesävaatteen kangaskerrosta, laadusta riippumatta ja aivan kuin tropiikissa: farkutkin.

kotka luontopolku1

Luontopolku on hevosenkengän muotoinen ja sen varrelta löytyy vielä toinen ympyrälenkki. Uudenlaista maastoa, lehtipuita, lonksuvia ja puolittain lahoja pitkospuita, käsittämättömän kirkasta sammalvihreää ja hyttysille oiva elinympäristö – jonka olisimme havainneet myös ilman siitä kertovaa kylttiä.

Laittaisin tähän Suunnon Movescountin linkin poluista, mutta kuinka ollakaan, jätin kellon paussille meditoidessani kalliolla horisonttiin tuijotellen, enkä muistanut myöhemminkään kaivata näitä turhanpäivisiä elämän detaljeja, kuten lenkin pituus, maksimisyke ja korkeuserot.

En resúmen: En Kotka, en la isla de Mussalo, hay una perla. Un caminito en el bosque, en el que uno pasa por los bosques de pinos y en la mitad se topa con el mar. Un lugar mágico, lleno de tramquilidad y serenidad, perfecto para un meditación. O para un picnic.

 Kurzgesagt: In Kotka gibt es eine Perle. Einen Weg im Wald, der führt bis den Felsenstrand. Ein magischer Ort, o es Ruhe herrscht, perfekt zu meditieren. Oder für ein picknick.

Kesämosaiikki

kotka katariina2

Kävin hengittämässä suolaista ja leväistä kotkalaista meri-ilmaa, varastoon niille päiville, jolloin olen toisaalla.

kotka luontopolku5

kotka luontopolku2.jpg

Kalliolla on hyvä kasvaa.

Imuroin silmilläni jäkäläisiä kallioita, mäntyjen vihreää, aavaa maisemaa.Ja haistelin muurahaiselta ja auringolta tuoksuvaa kangasmetsää.

Puolikas posso, sokerin rapina ja omenahillon kuumuus maistuu yhä kielellä – tasapainoksi tietysti lihis. Keräiltiin kotkalaisia juttuja kuin marjoja koppaan: Sapokan kukkaloisto, tuurimoottorit rannassa, kamelit purukasojen edustalla.

 

kotka possot

Vasemmalla kuuluisa Kotkan posso ja oikealla lähes syöty lihis.

kotka kamelit

Siellä missä on Kairo, on myös kameleita.

kotka sapokka2

Sapokan vesipuisto, sateellakin kaunis.

Merimatkoille osui tarkoituksella Varissaari ja vahingossa Varissaari Rock. Marko Ritolan avauksen jälkeen lavalle noussut Stella´s Sunday istui kesäiltapäivään; pehmeän keinuvaa latinalaisvaikutteista musiikkia, “Parasta mitä Kotkalla on tarjota!” hehkutti Hitto yhtyeen Tieahon Matti. Hitto jäi kuulematta; valtava läjä juuri paistettuja muikkuja houkutteli meidät pois saaresta. Sitä oliko kiipeäminen Aconcagualle tuonut Matin huuliharppusoundeihin Andien vivahteita, jäi siis kuulematta.

vaakku rock satama

Tuuri lipuu Varissaaren satamaan.

vaakku stella sunday

Stella ja pojat lavalla.

Toisella merimatkalla livuttiin purjeveneellä pääkaupungin edustalla laivoja väistellen.

 

 

 

 

 

hesa apua toinen laiva

Välitön u-käännös, tuosta myö ei yhtä aikaa mahuta.

hesa merimaisema birgitta

 

hesa profiili

Kalliojumppaa, mansikkakakkua, saunomista mökillä, soutelua saarten välissä ja lumpeiden keskellä laguunissakin. Vähän kesäflunssaa ja kaatosadetta, raavittuja hyttysensyömiä. Näistä rakentuu kesämuistojen mosaiikki, joka lämmittää talven kylminä päivinä.

kotka saaari juhannussumu

kotka saari 12 mokki ikkuna

 

En resúmen: Fui recogiendo experiencias kotkeñas y de Helsinki,  en mi canasta de memorias, como si fueran berries. Las guardo y disfruto después, en los días oscuros y fríos de invierno.

Kurzgesagt: Ich habe Erlebnisse in Finnland gesammelt, als ob die Beeren wären. Die werde ich bis Winter bewahren und dann, wenn es kalt und dunkel ist, geniessen.

kotka saari15 lumpeita

Miä pölisen tänää kotkaks

 

laituri odottaa

Tos tuolis miä sit istun kesäl ja ajattelen kaikki asioit kotkaks.

Ain välil tulee kauhee murreikävä. Yhtää en jaksas suhista ja kurkust kurauttaa näit sveitsin äänteit, iha vaa juttelisin mieluust omaks kiäleks. Mutku eihä nää sitä tietyst tajuis. Nytkii toi täti tos viäres kattoo tosi ouost, ku miä vähä virittelen kielt kotkaks mumisemal tääl kahvilas. Mutku ei se lähe muute käyntii. (Se kotka. Ei kahvila.) Ensimmiä aattelen, et oon niinku Kotkas toril ja sit siäl ne äijät, toriparlamentti, juttelee tälviisii: ”Ethä siä ottas viäl kupin kahvii?” ”Emmiänyttiiä, katoku tuuri lähtee koht saaree, varttii yli.” ”Ai silviisii, ai et tyä meette tuurin kaa saaree, no ei siinsitmitää, tehhää sillee; jonneehan täst täytyy lähtee.” Tai sit miä mutisen näit kaikkii termei, jotka vissii on Kotkast. Niiku posso, toi tuuri, suolamakkara ja mitä niitsitonkaa.

Sit miä mietin kans, et mitemmyö mun kaverin kaa ainpuhuttiin. Tai emmiä kyl ihan tiiä onks se aitokotkalaist, ku se mun kaveri on puoliks saksalainen ja ku miä opin puhumaa Pohjois-Karjalas. Ja sit miä kävin Länsi-Suomes vaihtaas määhä ja säähä. Mut sit Kotkas se ei kelvannu ja miä silt seisomalt vaihoin miähä. Sitä miä tääl Tsyyrihis on ainaatellu, et onks tää sveitsi kaventanu mun vokaalei vai oonks miä vaa ruvennu hianostelee. Et ku kaikki sanoo et Kotkas se on miä eikä mie, mut kyl mun suusta se tulee enempi mienä ku miänä ja työ ku tyä. Mutku se voi olla kans niiku semmone välimuoto,a:n ja ä:n välilt, ni siks, ettei noi aitokotkalaiset rupeis ryppyilee ja ettei posso menis nenää, ni siks miä sit translitteroin ton tohon ä:llä. Ku meiän murrehan on enempi semmost puhuttuu. Ei siit oikei saa kunnollist kuvaa, jos vaik yrittäs kirjottaa uutisen. Jotaa jäis kyl puuttuu. Ku on aina puhun tällee, ni kirjotetust tekstist puuttuu se meiän intonaatio. Et pitäs sit kai tehhä sillee, et se uutinen luettas, vaik telvisios. Ajatelkaas, Matti Rönkä vetäis puol yheksä uutisii kotkaks. Emmiä tiiä tulisko siit mitää, mut ei se varmaa ihan huano olis, ku se on kait sielt jostai itärajan seu´ult.

 

pihlis

Toho saaree ei mee tuuri.

No sit tyä tietyst ajattelette, et mitä se tekee siäl Tsyyrihis, ku iskee murreikävä? Meit on tääl vissiin kaks tai kolme, jotka puhuu meikäläist eli sit ku vahingos törmätää, ni käy kauhee pälätys. Ja sit myä mun tytön kaa puhutaa yhes kotkaa. Mut välil se on ihan pihal, kumiä oikee innostun, ku ei se oo ikinä Kotkas asunu. Ja välil iha vaa huviksee säikyttelen tääl Tsyyrihis näit muit suomalaisii tän mun murteen kaa. Niiku lukemattomil synonyymeil ja kummallisuuksil, joit kukaa ei tajuu, ainakaa iha heti. Mutmiäoon aina puhunu tällee: vöyvö on vöyvö ja käet pannaa taskuu. Ja sit välil, ku minuu oikee iskee kieli-ikävä, ni on vaa pakko soittaa puhelimel. Ku tuntuu, et nyt ois kiva kuulla jotaa kotost. Sillo, ku ois kiva, ku joku kysyis mult et ”Minnemennää?” Sit miä vastaisin, et ”Mennää jonnee” ja se toinen kysyis uuellee, et ”Minnejonnee?” Ja miä kai sit sanoisin, et vaik et ”Ansku miä näytän sulle mihi. – No tuutsiä munkaa vai et?!” Ja sit myä mentäis.

(Emmiä vanno et tää olis kaikki just sillee ku kotkalainen sanos, se johtuu katossiit, ku miä oon nykysi niin kauheen ulkomaalaine. Mut miä meen taas kesäl Kotkan torille possojonoo kiälikurssille.)

Sanasto: tälviisi=tällä tavalla, tuuri=vuoromoottori, silviisii=sillä tavalla, posso= munkkipossu, suolamakkara=metvursti, vöyvö=mössö, käet=kädet, jonnee=johonkin, ansku=annas kun

 

mussalon kalliot

Näil Mussalon kallioil ois hyvä syyä possoo, mut eihä se tietyst enää sit ois lämmin, ku matkaa on senkiverran.

En resúmen: A veces me hace falta mi dialecto de Kotka. Por eso escribo hoy en kotkeño. Y probablemente voy a perder todos los tres lectores de mi blog.

Kurzgesagt: Manchmal vermisse ich meinen Dialekt und deswegen schreibe ich heute auf Kotkafinnisch. Und werde wahrscheinlich alle meine 3 Lektoren verlieren.

Pysäkki auringossa

Kun influenssan häntä vielä painaa jalkoja, eikä reippaus kuulu olomuotoon, kävelen ovelle ja avaan neliön mallisen, lasisen kurkistusluukun ja työnnän nenäni ulos. Tuuli pyyhkii sieraimista sisään ja tunnen itseni snautseriksi. Luukusta näkyy krookusmatto ja yöllä puisia terassin ovia riepottanut myrsky on tuonut kevään tuoksun.

krokus2

16,2 astetta varjossa, silti paketoin kaulan villaliinaan ja kääriydyn harmaaseen, paksuun villakangastakkiin. Ulkona on laitettava aurinkolasit, kaikki häikäisee, valo, krookuksien siitepöly, muutaman sentin korkuisen narsissin hehkeääkin hehkeämpi keltainen.

Kadun reunassa pysähdyn. Bussi hurahtaa ohi. Olisi niin kätevää, jos se pysähtyisi tässä. Mietin kestävätkö keuhkot kävelylenkkiä, joka pakosti joko alkaa tai päättyy tiukkaan ylämäkeen. Zürichin alueella kuski ei taatusti päästä ketään ulos tai sisään muualla kuin merkityssä kohdassa; bussipysäkit on nimetty ja kyltillä varustettu. Kotkassa pysäkeistä taas kertoo pelkkä bussin kuva, parhaassa tapauksessa reitin numero. Vieras ei tiedä missä jäädä pois, maamerkitkin ovat asutusalueilla monesti samat: männikkö, omakotitalo, kioski. Kolmannessa kotipaikassa Costa Ricassa bussi pysähtyy, kun joku hihkaisee ”Parada!” Kaikki eivät edes huuda, silti kuski näyttää kuulevan. Paitsi suomalaisen naisen matalalla äänellä karjaistun pysähtymispyynnön. Jossain vaiheessa tajuan mikä mättää; costaricalaisten naisten huudahdus on nasaali ja paljon korkeampi kuin oma puheääneni. Aina pääsin silti ulos bussista jossain vaiheessa, kanssamatkustajien avustuksella. Välillä sata metriä ennen kotia. Toisinaan kävelin takaisinpäin pari sataa metriä hautausmaan kulmalta. Hyvällä säkällä bussi jarrutti juuri kotitalon oven kohdalla.

bootshouse

Privaatti uimahuone

Otan riskin ja päätän lähteä liikkeelle, vaikka joutuisin takaisin kivutessa pitämään yskäpausseja, jotka saavat sveitsiläiset katsomaan äkäisesti, vetäytymään nopeasti kauemmas ja suojaamaan hengitystiehyensä. Kävelen hitaasti kohti Zürichinjärveä, siellä aurinko tuntuu olevan vieläkin lähempänä. Jään istumaan suojaisalle puupenkille. Lokit uivat rykelmänä pienillä aalloilla lähellä rantaa. Viereen tulee nainen, joka kertoo pulahtavansa veteen. Käärin takkia vähän tiukemmalle. Olisi pitänyt ottaa mukaan kahvia termospullossa. Laitan silmät kiinni ja nojaudun penkin lämpimään selkänojaan.

 

zurisee helmikuu2

Kurzgesagt: Auch Husten ist schöner am Zürisee.

En resumen: Aquí sigo tosiendo. Sentadita en el sol de la primavera.

%d bloggers like this: