Sattui niin, että samalle päivälle osui monta asiaa. Ei mikään ihme, eikä taatusti uusi asia, mutta sen sijaan, että olisimme yrittäneet jättää jotain väliin, lisäsimme siihen vielä yhden: Luzernin sarjakuvafestivaali Fumetton.

Festarista on tullut perheen keväinen roadtrip; matkalla ihastelemme kukassa olevia hedelmäpuita, perillä syödään auringossa, maistellaan jäätelöitä, katsellaan kaupunkia, joka on tunnelmaltaan erilainen kuin suurempi ja kiireisempi Zürich, ja käydään tietty katsomassa sarjakuvanäyttelyitä.

En ole mikään sarjakuvafani, friikistä puhumattakaan, mutta kunnioitan ja tutkin kiinnostuksella piirrettyä viivaa ja erilaisia tekniikoita. Aku Ankan ja Asterixin jälkeen perehdyttäjäni lienee ollut opiskeluaikana kaimani Liisa A. Tietomäärä tuskin kasvoi, mutta koukku lajiin jäi kytemään. Ja kasvaahan kotonani tytär, jolla on taiteellista silmää sekä taitoa.

Osuimme aamupäivän ensimmäisessä näyttelyssä suoraan avajaisiin. Japanista oli paikalle saapunut Keiichi Tanaami perässään kuvausryhmä ja valokuvaajat. Mies parkkeerasi joukkueineen kulmaan, jonne yleisö tuskin näki. Eikä suostunut liikkumaan siitä mihinkään. -38 syntynyt sarjakuvataiteilija oli selvästikin tietoinen asemastaan ja arvostaan. Pinkiksi ja keltaisiksi maalatuilla seinillä oli aikamoinen sekoitus amerikkalaista sarjakuvaa ja psykedeliaa. Ulkona mietin mitä oikein näin, enkä ollut siitä ihan varma. Aika tömäkkä ja herättävä näyttely joka tapauksessa. Ei ihme, että myös Adidas on löytänyt Keiichi Tanaamin. Väriä löytyy joka suuntaan.

Luzernin vanha osa kaupunkia on, no, niin vanhaa, vuoret mahtavia ja valkoisia. Sarjakuvan avantgardistinen ja kaikkea sovinnaista rikkova maailma tuntuu kaupungissa vieläkin korostuneemmalta. Ehkä siksi Luzern on hyvä paikka festivaalille. Ei tule ähkyä, kun piirrettyjen kuvien lomassa katsele alppeja ja järvimaisemaa. Monta sataa vuotisten talojen välissä historia törmää sarjakuvaväkeen ja muistuttaa olemassaolostaan.

Fumeton kilpailun teema oli pyörä ja pyöräily. Sopivasti kohdalle osui eräällä kujalla Suomen ja Sveitsin lipuilla varustettu menopeli.

Toinen tapaaminen sarjakuvapiirtäjän kanssa oli viimeisessä näyttelyssä, jonne melkein emme poikenneet, sillä päivä oli jo edennyt pitkälle ja jaloissa painoivat monet kilometrit, silmissä vilisi kuvia ja keskittymiskyky veteli viimeisiään. Mutta intialainen graafinen romaani veti silti puoleensa. En tiedä siitäkään mitään, mutta aavistelin sitä hyvin koristeelliseksi. Yllätykseksi se oli ehkä radikaalimpaa kuin mikään muu näkemämme. Raakaa, rohkeaa ja kokeilevaa.

Kansainvälisesti tunnettu graafinen suunnittelija, sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Orjit Sen kertoi kiireettömästi ja lempeästi töistään. Hän oli ikuistanut sanojensa mukaan Intian ainoan markkinapaikan, jossa myydään portugalilaistyyppisiä leipomotuotteita. Ei pelkästään sen erityisyyden vuoksi, vaan myös siksi, että paikka ollaan jyräämässä ostoskeskuksen tieltä. Hän halusi dokumentoida murusen historiaa.

En resumen: Fuimos para variar a Luzern y al festival de caricaturas. Vea las fotos!

Kurzgesagt: Wir waren schon wieder in Luzern und in Fumetto. Schau mal die Fotos!