Niin sitten kävi, että kun auringon laskiessa katsastin vielä sään seuraavan päivän alppipatikkaa varten, olikin luvassa myrsky. Joten uutta paikkaa etsimään, lähempää ja lyhyempää, jotta tarpeen vaatiessa saisimme itsemme evakoitua ainakin katon alle, jos ei kotiin asti.

Chli Aubrig ei ehkä ole se alppipatikoitsijan haasteellisin kohde, mutta Zürichin liepeillä ja kiva päiväretkipaikka, jos kaipaa piipahdusta luontoon ja liikettä kinttuihin.

Moottoritiellä navigaattori ja kyltit veivät eri suuntaan ja päästiin tekemään u-käännös. Ylös Satteleggin Bergrestaurantin luo vie kiemurainen solatie, jota sitkeäkinttuisimmat nousivat pyörillä ja siis ihan lihasvoimalla.

Helle oli nitistää jo parkkipaikalla kengännauhoja sitoessa. Vesipulloja oli kaksi ja puolet juotu jo ensimmäisten 200 korkeusmetrin paikkeilla. Kuvittelin päässeeni eroon koronaheikkoudesta, mutta jäin nopeasti jälkeen parista edellä kulkevasta seurueesta. Oli pakko pysähtyä vähän väliä puhaltelemaan, ei niinkään hapenpuutteessa, vaan kestävyys oli huonoissa kantimissa.

Polulle oli merkitty metsän kautta kurvaava kiertotie patikoitsijoille, Kun vasikat ovat pieniä, puolustavat lehmät niitä ärhäkästi ja patikoitsijat ohjataan kiertotielle, joka kulkee metsän kautta. Nyt vasikat olivat lähes täyskokoisia, eivätkä kenenkään hermot kiristyneet polun jakamisesta. Ainoastaan loppupuolella lehmät katsoivat kysyvästi, kun kuljimme lauman ohi vastakkaiseen suuntaan hiekkatiellä.

Huippu näytti vaatimattomalta kauempaa katsottuna, mutta vei aikalailla loputkin mehut. Viimeisellä pätkällä tankkasin kuivahedelmiä ja tunsin olevani saharassa. Kuiva hiekkainen ja heinäinen nousu tiukassa auringossa ei ehkä ole se mitä suositellaan helteellä, mutta kun nyt täällä oltiin, tietty kavuttiin ylös asti.

Huipun ristin vieressä metallisessa postilaatikosta löytyi muovipussista vieraskirjanen kynineen. Luovuus oli aika lailla vähissä, mutta muutaman sanan sain raapustettua, sen jälkeen oli istahdettava kapealle kiviharjanteelle syömään voileivät. Täältä näkyi joka suuntaan alppeja, lähiseudun suuret järvet ja aina Zürichiin plus Einsiedelnin kolme hyppytornia.

Alp Wildegg on strategisesti loistavassa paikassa, polkujen risteyksessä ennen viimeistä pätkää huipulle. Kaikki janoiset suuntasivat nousun jälkeen alamäkeä kirmaten suoraan varjon alle, kylmien juomien ja purtavan ääreen. Tilalla oli vauhdikas heinänteko meneillään, heilläkin hoppu ennen ennen povattua rajuilmaa. Tuuli pyyhki valtavalla voimalla ja aurinkovarjot lepattivat kuin purjeet. Pari puolen litran vesilasia ja kahvia myöhemmin olo tasottui.

Toisella osuudella gpx:issä oli jotain häikkää, ne veivät vastakkaiseen suuntaan, mutta kylttejä seurailemalla löytää hyvin perille. Ylläpito on silti selvästi jäänyt viimevuosina tekemättä, polkumerkeistä oli jäljellä riippeet ja pitkospuut sekä sillat olivat joko mätiä tai mutaan vajonneita.

Paarman purema pohkeessa levisi kuin epämääräinen mantereen kartta. Luulin että repussa oli ihoa rauhoittavaa geeliä, mutta koska väsymys, löysin sen vasta kotona siitä helpoimmasta paikasta, ulkotaskusta aurinkorasvan vierestä. Siinä vaiheessa pistokohta oli jo viitisen senttiä pituudeltaan ja yhä leviämässä.

Entäs se myrsky? Mustansiniset pilvet lipuivat paikalle kuin sveitsläinen kello, tasan kello neljä, kuten oli ennustettu, ukkonen puhureineen vasta myöhemmin illalla.

En resumen: Subimos en un calor de casi 30 grados al pico de Chli Aubrig y resulta que en 1600 metros el aire en total no era refrescante sino que nos quedamos en estado pasa.

Kurzgesagt: Wir sind auf Chli Aubrig gestiegen in fast 30 Grad und zum Schluss war es klar, dass die Luft nicht frischer in 1600 meter sei und wir sind fast Rosinen geworden.