Marraskuu on tuntunut oikealta, kuin paksulta villapaidalta johon kääriytyä kesän ja valon jälkeen. Kylmää ja märkää, mutaisia ja savisia kenkiä, pitkin poikin lentäviä lehtiä.

Luulin, että tänään illalla voisin jo kääntää lehteä, sillä tunnen glögin tuoksun ja olen jo alkanut lämmitellä uunia useammin; leipomitarve iskee viileässä ja joulukuun lähestyessä. Karjalanpiirakoita tein jo, niitä perunaisia. Pataruuat, hauduttaminen, syvät maut ja punaviini; ihanan lämmittäviä ja houkuttelevia. Burritobowl, jota en terminä käsitä (burritoksi kutsutaan käärittyä toritillaa sisältöineen, tässä kaikki on kulhossa) oli sekin marraskuista iltaa ilahduttavaa; paahdettuja kasviksia, papuja, sipulia, korianteria, avocadokastiketta.

Ulkona kompastelen, koska silmät jumittuvat ihailemaan oranssia, syysväritteisiä lehtiä tai vihreän ja punertavan kontrastia, ja sitten niitä marraskuun ihmeitä, kakeja. Hillomaiset, oranssina hehkuvat hedelmät roikkuvat puussa vielä sen jälkeen, kun lehdet ovat varisseet nurmelle. Joulupalloista parhaat.

Ensimmäiset kepeät lumihiutaleet leijailivat märkinä myttyinä olkapäilleni kuin vanhat tutut, kaivatut kaverit. Ehkä tänään tulee lisää, ehkä ei. Sytytän kynttilän ja odottelen sitä joulukuuta.

En resumen: Estamos en el borde de invierno, cambiando de lo anaranjado al blanco.

Kurzgesagt: Wir sind am Rande des Winters.