Advertisements

Yksi lämmin ilta elokuussa

Siirryin sekavan viikonlopun ja vielä sekavamman yön jälkeen pihatoimistoon. Kaadan lisää kahvia kuppiin ja toivon sen aktivoivan synapsit, sillä juuri nyt päässä on vain mytty matoja, sinne tänne luikertelevia ajatutusten lankoja.

Taivas on pilvetön, järvi kimmeltää vihertävänä ja lähes tyynenä, lämpötila kohdallaan, harmaahaikara narskahtelee ja etsii kaarrellen otsaansa, siis tarkoitan oksaansa johon istahtaa. Toivon puutarhapöydän olevan ekonomisempi, ekumeenisempi, äh, ergonomisempi kuin kirjoituspöytäni, joka on menneiltä ajoilta, jolloin ei tunnettu tietokoneita ja näyttöjä.

Sillä niskaa viilsi yöllä, ilman ja tyynyn kanssa. Saan saman aikaan treenaamatta kuten myös treenaamalla. Ehkä Wirbel on jumissa. Mikä Wirbel onkaan suomeksi? Niin juuri, nikama. Niillä paikkein kun olin mytännyt tyynyn seinän ja sängyn väliin, tyytynyt helteiseen yöhön ja makasin kuin Kleopatra sarkofagissa, alkoi laahaus. Ehkä naapuri jälkikasvuineen vetää patoja sisältä pihalle, koska ei saa unta kuumassa? Ehkä varas laahaa löytämiään aarteita säkissä pakoautoon? Ehkä murhaaja hinaa ruumiita puiden kätköön?

happening 8 winti

Näillä rokkasi. Winterthurilainen bändi, nimestä ei tietoa.

Ja sitten se nosturi. Piippausta ja kitinää, rakennusääniä. Kello oli kahden ja kolmen välillä, kaikkialla pilkkopimeää. Kymmenen jälkeen romuajien perään voisi usuttaa poliisin. Mutta mihin usutat, kun yhtäällä haukkuvat hermostuneet koirat, toisaalla (niin missä?) metelöi se nimetön joku ja tekemällä jotain, jolle ei sillekään ole nimeä.

happening winti mummeli ja muut

Winterthurilaisen bändin yleisöä. Kaikki sukupolvet edustettuina.

Viikonlopun epäjärjestys oli oikeastaan hallittua kaaosta. Piti varmistaa, että jälkikasvu lähtisi Berliiniin pensseleiden ja piirustusvihkojensa kera ynnä muiden kamppeiden kera, ja se vaati tiettyä suunnittelua. Ja sitten se kesän loppu. Elo-syyskuussa tamburiinin rytmi alkaa paukuttaa entistä nopeammin, tapahtumaa lykkää joka kulmalta, on festivaalia, kaupunkijuhlaa, korttelipirskeitä, kujajuhlia ja taidetapahtumaa.

happening 9 winti

Katufestivaalieväs:possuvarras.

Jos lähtisimme ajoissa, ennättäisimme kolmiin juhliin, pohdin silloin ja niistin nenää. Flunssa on siinä vaiheessa, että koti kyllästyttää ja ajatus tungoksesta 30 asteessa laittaa palaamaan viileiden lakanoiden väliin. Iltasella laskeskelen viikonloppuja, mietin elokuun lämpimiä, melkein trooppisia öitä ja niiden hiipumista. Päättäväisesti tuuppaan nenäliinat laatikkoon ja kipaisemme junalle. Jos ei muuta, niin Sannan Suomi-kuvat käyn katsomassa, sitten saan tulla kotiin, puhelen itselleni. Heikintalon Sanna on Sveitsiin asettunut valokuvaaja, se, joka otti myös minusta kuvat kirjaani varten.

happening 7 wc

Vessavuoro odotellessa voi ehkä taiteilla?

Huomaan olevani toista kertaa lyhyen ajan sisällä Winterthurissa. Korttelijuhlissa on kotoinen meininki, selvästi talojen asukkaita ja lähiporukkaa. Kaupungista puuttuu Zürichin cooliutta tavoitteleva ilmapiiri ja turistit. Winterthuriin ovat kerääntyneet kuvataiteilijat, muusikot ja valokuvaajat. Pirskeiden julkinen vessa onkin taideateljee. Myös se kertoo paikasta.

happening 13 zuri (2)

Zürichissä pirskeet olivat seuraavalla tasolla. Enemmän ääntä, juotavaa ja porukkaa.

happening 11 zuri

Niederdorf ja Dörflifest.

Junassa Zürichiin en todellakaan jaksa enää mennä muualle kuin kotiin. Mutta asemalla virkistyn, ehkä sittenkin käymme katsomassa Niederdorfin Dörflifestiä. Aukiolla pulloista kaadetaan juomia puolihuolimattomasti, melkein lasiin. Musiikki osuu tärykalvoon ja tungokseen ei mahdu. Rosenhofin sisäpihalla soittaa kolmen miehen bändi suoraan New Yorkista, laulajalla punaiset kiiltonahkaiset teräväkärkiset kengät, joista Leningrad Cowboyskin olisi ylpeä. Tyypeillä on musiikki ja eläytyminen hanskassa, mutta kuka olisi lainannut äänimiehen tai edes toimivat vahvistimet?

Kaduilla on enemmän ihmisiä kuin päivällä harvoin. Istahdimme tyveneen ja sivustan rauhaan katselemaan kaupungin profiilia. Kolmannet juhlat saivat jäädä. Tämäkin riitti, kaksi kaupunkia, kaksi erilaista tunnelmaa. Yksi lämmin ilta elokuussa.

happening 10 zuri

Kyllä. Tämä on Zürich.

En resumen: En agosto viene el momento de entender que ahorita se acaba. El verano. Y de pronto hay fiestas por todo lado. Cada barrio, ciudad, festival, hasta calles tienen sus fiestas. Tratámos de ir a tres de una vez. Logramos visitar uno en Winterthur, vimos las fotos de Finlandia de Heikintalon Sanna y tomámos el zarpe en Zürich, pero el tercero tuvimos que dejar para otro día. O para otro año.

Kurzgesagt: Im August kommt das Moment der Realität. Es sind die letzten Tagen des Sommers. Alle wollen noch feiern, es gibt Dörflifest hier, Gassenfest da, Chilbi und Festivales, überall ein Fest. Wir haben versucht 3 auf einem Tag zu besuchen. In Winterthur sind wir durch den Strassenfest gelaufen um die Fotos aus Finnland von Heikintalon Sanna zu sehen und dann noch in Zürich durch Dörflifest gewandert, aber das dritte mussten wir für einen anderen Tag lassen. Oder für nächstes Jahr.

Advertisements

Designia ja omenakakkua

Marraskuut ovat vähän sellaisia, yhtä pullollaan kuin joulukuinen lahjasäkki. Syksy ja talvi sulautuvat toisiinsa, kahviloiden kynttilät kutsuvat sisälle, sumu ja hämärä, kolea räntä potkivat elokuviin, konsertteihin, teatteriin. Kirjoitan muistilappuja tapahtumista puhelimen kalenteriin, pöydälle, paperikalenterin väliin ja sivuille. Silti joku aina unohtuu ja kauan odotetun voittaa yllättävä löytö.

winti-tunnelma-kaupunki

Winterthurin lyhytelokuvapäivät on yksi vakioista listalla, jonne päätyvät “mielenkiintoiset käymättömät”. Nyt oltiin jo melkein siellä, ainakin kaupunki oli oikea, mutta leffojen sijaan haahuiltiin kestävän kulutuksen  Designgut-messuilla. Zürichistä pohjoiseen kukoistaa kaikensorttinen taide, musiikista valokuvaan ja elokuvaan ja myös käsityöläisyys. Messuilla suunnittelijat esittelivät koruja, vaatteita, huonekaluja ja keramiikkaa. Olisi ollut tarjolla vegaanista kynsilakkaa, pitsirinsikoista tehtyjä pussukoita ja taitettavia kortteja, joissa oli kuva sekä etu- että takapuolella. Suomalaista designia edustivat Anna Saarisen tekstiilit ja Zürichissä äskettain avautuneen Helsinki Designin tuotteet.

designgut2

designgut

designgut-anna

Oikealla Anna Saarinen ja taustalla värisuunnitelija Pietarsaaresta (unohdin nimesi, anteeksi!!)

Koko Winterthur vaikutti pieneltä kutsuvalta kahvilalta. Lähes joka korttelissa oli ihmiskerääntymiä, kupit käsissään, menossa sisään, sulkemassa sateenvarjojaan, avaamassa sateenvarjojaan, napittamassa takkejaan. Tie Designgutin pisteestä toiseen, Casino Theaterista Gewerbemuseumiin, kulki vanhankaupunkin korttelista toiseen. Teki mieli sujahtaa vain mukavimpaan kuppilaan ja jäädä sinne koko viikonlopuksi.winti-talo2Löysin itseni myös katselemasta sveitsiläisiä seinäkelloja 1500-luvulta, mitä en todellakaan päivältä olisi odottanut. Designmessujen lipulla pääsi museon muihinkin näyttelyihin. Kellot sopivat messujen teemaan, olivathan ne varmaankin aikansa huippudesignia ja todellakin kulutusta kestävää, sillä ne tikittävät virkeästi yhä vielä.

Huoneellinen seinäkelloja on omiaan uuvuttamaan ihmisen ja Winterthurin kuppiloiden kutsu kaikui yhä vetoavampana. Mutta ei, lähdettiin kotia kohti, käsissä pussillinen kuumia kastanjoita. Oli nimittäin palattava jatkamaan viime viikolla kesken jäänyttä projektia, omenapiirakkaa. Omenat olivat unohtuneet torikauppiaan pöydälle, joten piiraasta ei tullut sillä kertaa mitään. “Ette ole ensimmäinen, jolle näin kävi, ottakaa siitä vihannekset ja hedelmät, sen mitä unohditte, ei tarvitse maksaa,” kehotti Sätteli ja taipui lopulta 2,5 frangin hintaan, kun sanoin keränneeni pussiin punaposkisia omenoita tupla-annoksen.designgut-kello

Myöhään, mutta vielä saman päivän puolella uunista tuli ehkä parhas ja kaunein Tarte Tatin ikinä. Elstar-omenoista syntyi kaunis oranssinpunertava sävy. Vanilja-kastikekin oli ikkunalaudalla jäähtyneenä sopivan paksua ja pehmitti omenan kirpeyttä ja sokerin makeutta.

Sade rapisi puista pudonneille nurmikkoa peittäville kuiville lehdille. Ulkona oli pimeää. Niin syksyistä. Sisällä niin lämmintä ja omenan tuoksuista.

omena-tarte-tatin

En resúmen: En la tarde de otoño,  el casco viejo de Winterthur parece una sola cafetería que invita a sentarse en la mesa con una candela; calor adentro, frío y hojas cayendo afuera. Paseamos en la zona viendo los productos de artesanos en la feria de design suizo, en el Casino Theater y Gewerbemuseum y cuando ya los zapatos estaban mojados y pies cansados, manejamos devuelta, comiendo castañas calientes en el camino. Después del día de frío y  lluvia, era más que apto concentrarse en casa en un Tarte Tatin de manzana, que salió del horno bastante tarde, pero todavía en el mismo día.

Kurzgesagt: An einem kalten, dunklen und regnerischen Tag, scheint Winterthur ein grosses Café zu sein. Über all gibt es schöne Lokale mit Kerzenlicht. Wir haben aber Designgut, schweizer Designmesse für nachhaltige Produkte besucht. Und erst zu Hause einen Tarte Tatin aus eigenen Backofen genossen.

%d bloggers like this: