Toinenkin päivä tammikuuta oli vapaata, miten hieno idea juhlia Berchtoldia. En tiedä kuka Berchtold on, kirjoitan ensin Brechthold, sitten Berthold. Valkenee, ettei sitä oikein tiedä kukaan mukaan. Pyhimys ei ainakaan, kenties joku lordi, mytologian hahmo tai ehkä päivä on saanut nimensä sanaan sisältyvästä verbistä, ”kuljeksia etsimässä ruokaa”. Joka tapauksessa, vuodenvaihteen juhlien jälkeen on hetki vielä toipua, lähdetään liikkeelle, tavataan ystäviä ja syödään kenties jotain.

Kaupungilla oli tummia ihmisryppäitä kuin jättimäisiä sieniä, kaipasivat ainakin pientä välipalaa, kahvia, hetkeä lämpimässä kuppilassa, mutta seisoivat neuvottomina ja katselivat sateenvarjojen alta ympärilleen. Paleli, varpaat olivat kosteat. Monet paikat olivat pimeinä, tuolit pöytien päällä. Sen sijaan kaupat, joiden olisi kuvitellut olevan kiinni, olivat auki. Osa seurasi ALE-kylttejä, osa jatkoi epämääräistä hampparointia Zürichin sateisilla kaduilla, toiveenaan löytää turvaisa keidas. Kasvisravintolassa oli lihaisten juhlaruokien, paistien ja fondue chinoisen, jälkeen suurin tungos, hätäisimmät ja nälkäisimmät seisoivat buffettilautasineen ulkona. Mutta makkarakioskillakin jonotettiin.

Olimme siirtyneet joulun ja uuden vuoden läpi vanhalta, suttuiselta ja täydeltä kalenterin sivulta, kokonaan uuteen almanakkaan, puhtoiselle aukeamalle. Zürich oli raikas, niin myös sade, joka pirskottui kasvoille. Annoin sen kihartaa hiukset. (Kunnes raikkautta oli liikaa ja se valui kaulaa pitkin. Silloin avasin sateenvarjon.)

 

Kaupunki näyttäytyi erilaisena. Oli lauantai, mutta pyhä. Talvi, mutta syksy. Ei enää loppu, vaan alku. Pilvistä, harmaata, märkää, rojua juhlista, silti kaunista. Kohdalle osui talo, jossa Goethen (tiedätte kai kuka) ja Lavaterin (sveitsiläinen runoilija) ystävätär Barbara Schultess-Wolf (tärkeä persoona) oli asunut nuoruutensa ja viimeiset vuotensa. Kylttejä on siellä täällä, ovien päällä, ikkunoiden alla. Menneiden aikojen kuuluisuuksien asumuksia. Erään talon oven yllä näin kiemurtelevan käärmeen, jolla oli sormus suussaan. Sivukaduilta löytyi rauhaa ja todella monta kaunista lyhtyä. Vähän kauempaa, missä moderni valtaa vanhaa, nuorten taiteilijoiden veistoksia. Kurkkasin veistoksen läpi ja näin kaksi raamitettua kuvaa.