Advertisements

No onpas tullut kesä

Ravintoasiantuntijat kertovat, että joulumässäilyn jälkeen solujen energiavarastot ovat täpötäydet, joten rivakasti liikkumaan, sillä virtaa riittää. Menin heti tietysti salille tekemään leuanvetoennätystä ja totesin, että soluni kaipaavat vielä joulutorttuja ja ja ehkä jääkaapista suurehkon palasen jouluhalkoa (suklaakakkua, mascarponea, suklaata, kermaa ja aprikoosihilloa rullamaisessa muodossa). Ei nimittäin noussut ruho ilmaan, eikä varsinkaan ennätykseen, ja muutenkin tuli mieleen, että voisin nytkin olla kotona lukemassa kirjaa potsojollaan, konvehtilautanen vieressäni.

Saan vedettyä treenin läpi kuivalla rutiinilla, jouluherkkuja ajatellen. Vaatimattomaan motivaatioon ovat syypäitä myös ne lihassolut, jotka hakkaavat reisissä ärtyisinä ja malttamattomina: ”Kyykkyjä! Askelkyykkyjä! Bulgarialaisia askelkyykkyjä! Mäkeä ylös! Juoksua! Mäkeä alas! Uintia! Mitä vain, kunhan liikettä! Hikeä ja väsymystä! Endorfiineja!” Mutta ei. Treenaan yläkroppaa ja haukottelen; pulssi nousee, lihakset väsyvät, mutten silti tunnista tätä urheiluksi. Ulkona olisi kevätkelit, aurinkoa, kukkia ja puhtoista lenkkipolkua, vuoristossa vaellusreittejä, aivan ylhäällä talviliikuntaa. Kaikelle tälle yhä vieläkin ei. Lokakuussa telottu nilkka alkaa tuntua todella isolta pallolta jalassa.

Käyn läpi Movescountin treenikalenteria, eikä vuosikatsauksessa rajoituksia huomaa muutoin kuin lajien vaihtumisena. Tahti on ollut tasainen. Joulukuussakin 54 h liikuntaa, 148 km ja nousua 3150 metriä. Aika kivasti nilkkavammaiselta, hymistelee lukuja rakastava, sisäinen liikuntafanaatikko. Oikeasti olen järkevä, enkä oikeasti välitä numeroista tai suorituksista, sen sijaan osaan kuvitella urheilulääkärin otsarypyt sekä aavistan nihkeän toteamuksen, että eipä tarvitse kovin kaukaa hakea syytä nilkan hitaaseen paranemiseen.

Ja koska oikeasti olen myös kuuliainen potilas, käyn täyttämässä kirjoittaessa tyhjentämäni herkkulautasen; ehkä tällä kertaa piparia Roquefortin kera. Ja kaappiin unohtunutta Turrónia sekä pistaasiasuklaita. Apetta sielulle ja soluille, jotta saadaan uutta vuotta kohti ainakin energiatilanne kuntoon.

(Kuvat: ns. joulukukat 27.12.2015 Zürichin lähiympäristöstä)

Advertisements

2 responses

  1. Voi kumpa minä saisin itseeni edes sen verran puhtia että pääsisin sinne salille asti, tai vaikkapa meidän kerrostalon alimpaan kerrokseen, josta kiipeäisin portaita pitkin pari kertaa kotiovelle, sinne meille 24. kerrokseen – mutta minttusuklaa ja sohva houkuttaa enemmän 🙂

    Liked by 1 person

    • Jossain vaiheessa ne suklaatkin alkaa tympäistä….välillä on hyvä odottaa siihen asti! Tänään salilla oli selvästikin voitolla suklaarasia-sohva -kombo, sillä meitä oli paikalla viisi. 2 vanhusta, 2 ammattiurheiljaa ja mina. Sessio sujui jo paremmin, mutta kotona tunsin jälleen vetoa suklailsta kaakkua kohti.

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: