Ilmassa on ollut destruktiivisuutta. Pudotin espressokupin, joka räjähti tuhannennuuskaksi iskeytyessään kivilattialle ja lähetti säteitä metrien päähän. Luultavasti siksi että kuppi oli astianpesukoneen jäljiltä liukas tai muuten vain ajatellessani viittä juttua kerrallaan. Puhelimen olen pudottanut sen verran monta kertaa viime viikkoina, etten enää edes muista. Ei tappioita. Onneksi on kuori. Sen kulmat ovat yksi toisensa jälkeen kadonneet.

Pudottelun ja sitä seuraavan tapahtuman välillä ei ole mitään yhtymäkohtaa, kertoo perheen it-henkilö. Mutta silti hän kummastelee; ei ole kuulemma koskaan törmännyt tällaiseen tilanteeseen. Error luki kännykän ruudulla juuri silloin kun olin kiireinen, enkä ehtinyt paneutua asiaan. Olin vain, että joo joo ja ajattelin että kumman hyvin kuitenkin toimii. Sujautin puhelimen jonnekin talteen ja unohdin asian. Seuraavana päivänä etsin blogia varten ottamiani kuvia ja löysin vain kännykän muistiin talletetut. Muistikortti oli kadonnut ruudulta. Ei yhteyttä. Ei ainuttakaan tuhannesta kuvasta.

Huokasin suhteellisen lakonisesti ja lähetin vain paniikkiviestin it-ihmiselleni. Että kaiva ne mun kuvat jostain esille ja heti. Sen jälkeen lähes unohdin koko jutun. Muistelin myöhemmin, itseäni rauhotellakseni, ladanneeni kuvat tietokoneelle säännöllisesti. Kyllä, toukokuussa edellisen kerran – vuosi sitten. Kansioita on joka kuukaudelle ja onneksi jotenkin edes vähän blogiin liittyvät kuvat löytyvät näistä. Mutta sitten ne satunnaiset otokset perheestä, auringonlaskuista, pihan kesäkukista, ne joilla on merkitystä vain minulle, ne ovat jossain hukassa.

Etsin elvytystä muistikortille, mutta palvelut osoittautuivat olevan korteille, jotka tietokone näkee, korteille jotka ovat likaisia, vääntyneitä. Ei korteille, jotka -pim- vetäisevät viimeisen henkäyksensä.

Hetken yritin ladata mielessäni kuvia, jotka olisin vielä halunnut itselleni. Onneksi olin väsynyt ja lopetin sen kolmen jälkeen. Ja onneksi muistini on lyhyt. Siksi sitä on myös kärsimys. En jaksa olla ärtynyt, mutta teille tämä postaus on Lapin kuvien ilotulituksen jälkeen ehkä tylsä. Ehkä raikas.

Mahtavaa on se, etten vielä ehtinyt käydä kortin kaikkia kuvia läpi, sillä siivousprosessi oli ovella, tavaraa paljon ja se tajuton määrä kuvia olisi pitänyt konmarittaa. Säästyin siis muistikortin syyssiivoukselta. Niin ja mitä teinkään eilen? Latasin kuvat koneelta ulkoiselle kovalevylle. Ja aion laittaa prosessin kalenteriini. Joka kuukaudelle.

En resumen: Me pasó, lo que no debería pasar, dice mi consejero técnico. La tarjeta de memoria tomó su último inhalación y me dejó sin las 1000 fotos. Claro que tengo backups en la compu, pero no todos. Y el último del año 2017. Por dicha he bajado muchas fotos para los posts del blog, así que no se me fueron todos – tan chapa no soy. De ahora en adelante bajo las fotos más importantes además al disco duro externo. Está apuntado en mi calendario. Cada cuatro semanas. Prometo.

Kurzgesagt: Es ist passiert, was nicht passieren sollte. Die Speicherkarte von dem Natel hat das letzte Mal eingeatmet und hat mich ohne 1000 Fotos gelassen. Natürlich gibt es Backups auf dem Computer, das neuste vom Jahr 2017. Zum Glück habe ich Fotos für das Blog aufgeladen, alle habe ich also nicht verloren. Jetzt weiss ich besser und lade die wichtigsten Fotos aber auch auf dem externen Harddisk. Monatlich. Ich verspreche.