Mikä siinä on, että taide on yöllä kiehtovampaa kuin päivällä? Että se tuntuu siltä kuin avaisi pieniä lahjoja vähän väliä? Vai olemmeko me vain Instagramin pilaamia ja tarvitsemme endorfiiniärsykettä toinen toisensa jälkeen ja siitä tämä onnentunne?

 

Olen tänään epäkyynisellä päällä, koska aurinko paistaa. Sitäpaitsi kyynisyys saa aikaan sisäistä kylmyyttä ja herkkyyden katoamista ja on siksi vältetävä tapa katsoa maailmaa. Näin ollen sanoisin, että yö, joka tarjoaa taidetta, on korillinen pieniä ystävällisiä hetkiä itselle ja luovuudelle.

This slideshow requires JavaScript.

 

 

 

 

Zürichin Lange Nacht der Museen yhdistelee musiikkia, taidetta, ruokaa; kaikkea sellaista, mikä tekee ihmiselle hyvää. Kun istuin vähän kylmissäni yhtäkkiä viilentyneen sään takia kasvihuoneessa kaktusten keskellä ja kuuntelin jazzia 20-luvulta, tuntui kaikki loksahtelevan paikoilleen. Tottakai kaunis nainen helmet kaulassa laulaa aloeveran takana. Tottakai me kiiruhdamme paikalle ja ilahdumme. Tottakai sen jälkeen sekä muusikot että yleisö kiiruhtavat viereiseen kasvihuoneen sivuhuoneeseen maistelemaan panamalaisia tamaleksia ja melonisalaattia.

 

 

Taideyön lumo lienee siinä, että arkielämän konventiot rikotaan ja säännöt lakkaavat olemasta. Kiiruhdamme lyhdyillä koristeltua kiiltomatomaista puistokäytävää pitkin Museum Rietbergin eri rakennuksiin, varjoina pimeässä, haistellen tiibettiläisiä momo-taikinanyyttejä. Tavallisesti koko puisto on kiinni tähän aikaan. Museosta puhumattakaan. Ovet lukossa, valot pimeinä, lipunmyyjät kotona illallisella.

 

Migrosin nykytaiteenmuseossa jotkut istuvat lattialla, toiset lasten tuoleissa, joihin aikuinen saa takalistonsa vain käsinojille. Laukkaaminen kaupungin yhdeltä puolelta toiselle, myöhäinen yö ja kenties viini, pistävät pysähtymään. Ympärillä leijuu sveitsiläisen taiteilijan Pipilotti Ristin videoinstallaation valoja kuin pieniä tähtiä, jotka osuvat silloin tällöin pitsikankaisiin, jotka leijuvat keskellä suurta hallia. Toisella puolen heijastuu nainen seinälle. Tässä on hyvä miettiä syntyjä syviä. Tai vain ihmetellä, miten kaunista ja kummallista kaikki on.

 

Puolilta öin hyydyn. Jalat ovat väsyneet, vatsassa kurnii nälkä (taas). Yritämme vielä saaa ruokaa Museum für Gesetaltungin edustalta. Mutta viimeisiä nuudeleita kaavitaan wokista, kattilat on laitettu pesuun. Kurpitsakeittoa ei ole ollut enää hetkiin. Näyttely on pakko skipata. Enää ei jaksa. Mutta olimme jo käyneet museon toisessa näyttelyssä Toni Arealilla, taidekorkeakoulun puitteissa. Kahteen olisi jatkunut ja siitä vielä tovin Dadaismin syntytalossa, Cabaret Voltairen loppubileissä. Ehkä ensi vuonna.

 En resumen: En una noche logramos ver al menos 10 exposiciones, oir 1,2 grupos musicales (la segunda sólo por unos minutos), comer tamales panameños, cansar los pies por caminar de un museo al otro y conseguir un montón de experiencias estéticas. Era la noche larga de arte de Zürich.

Kurzgesagt: In einer Nacht 50 Museos zu besuchen ist doch unmöglich. Aber wir haben es versucht und wenigstens 10 Ausstellungen gesehen, 1,2 musikalische Gruppen gehört (für die Zweite waren wir zu spät), panamenische Tamales gegessen, die Füsse kaputt gelaufen und wahnsinnig viele estetische Erlebnisse bekommen. Nächstes Jahr machen wir weiter in der  lange Nacht der Zürcher Museen.