Meidän kotipaikka jakautuu kahteen osaan, kylään ja vuoreen. Asun kylällä, joten vuoren asiat ovat siellä ylhäällä ja vähän kaukaisia, mutta joskus myös nämä ihan läheisetkin jäävät huomaamatta. Kuten se, että meillä todellakin on vielä puhelinkoppeja.

 

Aseman portaiden edessä oli jokunen viikko sitten pysäköity auto, mikä ei sinänsä ole ihme, paikka vain vähän huono. Mies odotteli naista, joka seisoi puhelinkopissa. Luuri kädessä ja puhumassa. Sen verran historialliselta tapahtuma näytti, että tuijotin ehkä hetken liian kauan tajuamatta heti itsekään miksi. Siinä oli kaksi aikuista, joilla kummallakaan ei selvästikään ollut kännykkää.

Joku sanoi, että Sveitsissä asemien lähellä pitää olla yleisöpuhelin, mikä on turvallisuusnäkökulmasta ymmärrettävää, mutta onhan asemilla hätäpuhelimetkin. Myös kylän aukiolla oleva puhelinkoppi vaikuttaa dinosaurukselta 70-luvulta. Ympäristössä on putiikkeja ja kuppiloita, täynnä puhelimia ja kännyköitä käyttäviä asiakkaita, joten perusteita sen olemassaololle ei ole ollut enää pariin vuosikymmeneen.

 

 

Kylän koppi on betoninen, karmea möhkäle, seläkkäin autoparkkiin vievän hissin kanssa. Ruma kuin mikä ja lähinnä nuorison ryyppy- sekä erilaisten tuotteiden sauhuttelupaikka. Vessanakin sitä on käytetty, sanovat sisälle kurkistaneet.

Muutama viikko sitten oli lehdessä maininta taidennäyttelyn avajaisista kylällä. Joku muukin oli ajatellut vähemmän lämpimästi kopista ja toteuttanut omalla rahalla taiteellisen idean. Puhelinkoppi sulkeutui ja siitä tuli todennäköisesti maan pienin taidegalleria.

 

Tässä galleriassa ei ole sisäänpääsymaksua, todennäköisimmin siksi, että sisään ei pääse. Ovessa on munalukko ja seinien antia tirkistellään ikkunoista. Suunnasta ja ikkunasta riippuen näyttää teos aina vähän erilaiselta, myös auringosta ja pilvistä, aukion sen hetkisistä tapahtumien tai ohikulkijoiden heijastuksista riippuen.

Niin ja miten sen puhelimen kanssa olikaan? Tottahan sellainenkin galleriasta löytyy, menneisyyttä kunnioittaen ja museokappaleena.

 

En resumen: Qué se hace con una cabina telefónica, que ya no hace falta? En nuestro pueblo la convirtieron en una galería más chiquitilla de Suiza. Y – no hay que pagar entrada. Ya que no se puede entrar. El arte hay que apreciar por las ventanas.

Kurzgesagt: Was macht man mit einer Telefonkabine, die man nicht mehr braucht? In unserem Dorf hat man sie zur kleinsten Kunstgallerie der Schweiz umgewandelt. Eintrittsgebühr gibt es nicht, weil man nicht eintreten kann. Die Kunst darf man durch das Fenster schauen.