Puskettiin sumun läpi huurteiselle köysirata-asemalle, toiveissa aurinkoa ja edes pikkuisen lunta. Kovin suuret odotukset eivät olleet, sillä selvää on, että tänä vuonna talvi on vuorillakin xs kokoa tai peräti olematon.

Stöckalpin hissi lipui vihreiden rinteiden yllä; keskellä mutkitteli valkoinen luiru, jota myös laskettelumäeksi kutsutaan. Se oli kuitenkin vain surkea jäänne jostain menneiden aikojen vauhdin hurmasta.

Ylhäällä piristyi sekä talvi että mieli; aurinko kimmelsi ja herttinen, kukkulat olivat pyöreitä ja valkoisia. Etelärinteissä paistoi sisäkumi eli ruoho ja talvipatikkapolku oli paikoittain niin huonossa hapessa, että kenkä upposi mutaiseen vesilöllöön. Silti suurimman osan matkaa alla narskui lumi.

Aurinko porotti ihanasti ja sormeen porautui ensimmäinen rusketusraita sormuksen ympärille, huolimatta aurinkorasvasta. Sen olen oppinut; talvella hanskoitta kulkiessa on syytä lotrata suojavoidetta. Täysin palovammoitta en silti selvinnyt, sillä uusi vesipullo, joka on myös termari, oli yllättävän tehokas ja poltin kielen siemaistessani suun täyteen kostuketta.

Tammikuu näkyi iltapäivässä varhain laskeutuvasta varjosta. Pilkkijöitä se ei näyttänyt häiritsevän, minua sen sijaan alkoi syysvehkeissä paleltaa, vaikka tarvottiin koko ajan rivakasti eteenpäin.

Alhaalla laaksossa oli vieläkin viileämpi, ehkä joesta hönkäävän kosteuden takia. Silti sen vierustalla oli maasta pukertanut joukko leskenlehtiä. Vuoden ensimmäiset.

En resumen: tuvimos que subir a 1900 metros, para encontrar el invierno, pero valia la pena.

Kurzgesagt: wir mussten bis 1900 m steigen um den Winter zu finden, aber es hat sich gelohnt.