Onko silloin kulttuuria ja erityisesti kirjoja vieroksuva juntti, jos yöpyy viikonlopun Frankfurtin kirjamessujen kupeessa ja jättää koko hurlumhein väliin? Ja käy vain kahviloissa testailemassa jäätelöitä? (Yksi mieltä ylentävä hetki oli minitötterön saapuminen pöytään kahvikupin kylkiäisenä. Pyytämättä.)

En myönnä täyttä syyllisyyttä kulttuurijunttiuteen, sillä kannoin kassissani kirjaa, jota luin moneen otteeseen (on silminnäkijöitä), söin aamupalaa kansainvälisessä messukävijöiden joukossa ja bongailin kaupungilta kirjallisuuteen liittyviä yksityiskohtia. Schillerin kadulla muistin päässeeni yliopistoon, vaikka pääsykokeiden tehtäviin kuului analyysi samaisen Schillerin runosta Hansikas. Goethen talon edessä tunsin suurta kunnioitusta, mutta silti enemmän vetoa kohti korealaista ravintolaa ja äkillisen tarpeen saada lämmittävää inkivääri-hunaja -teetä.

Emotionaalisesti nikotellen kävelimme pitkin poikin kaupunkia. Yhtäällä nousi korkeuksiin mahtavaakin mahtavampia pankkien ja muiden vaurautta kuvastavien yritysten pilvenpiirtäjiä, joiden vieressä Zürichin ylpeydenaihe, Prime Tower (126m), olisi kuin hammastikku. Kalliin ja uuden välissä oli limittäin ja lomittain vanhaa, harvoin kaunista, useammin rönttöistä, likaista, köyhää. Pahvilaatikkoasujia, kerjäläisiä ja kummia tyyppejä. Tuttavani Laura, joka asui ennen Zürichissä, oli silloin aikanaan huolissaan lapsensa kehityksestä, koska heidän kodistaan ei näkynyt järveä, kuten meillä. Sitten häntä huolestutti se, että lapsi traumatisoituisi muutosta takaisin Frankfurtiin ja joutuisi näkemään likaisia katuja, roskia ja epäjärjestystä.

Me otimme vastaan kaiken. Ja yksi meistä otti kaiken irti myös kirjamessuista. Ei ihan perinteisellä tavalla, mutta hartaasti valmistautuneena rinnakkaistapahtumaan, Cosplay Conventioniin. Cosplay-väki vie samaistumisen toiminnan tasolle ja tapaavat toisiaan rooliasuissa. Meillä manga- ja animefani oli ommellut varta vasten mustan, rypytetyn ja rusetilla varustetun lyhyen hameen, stailannut pastellisävyisen peruukin ja ostanut vihreät piilolinssit. Ei ole koskaan tullut mieleen hypätä lempikirjan ja lempihenkilön vaatteisiin. Ja kuka se olisi? Lukemieni kirjojen henkilöt eivät ole ulkoasuiltaan kovin visuaalisesti kuvailtuja. Mutta ehkä voisin pukeutua Sue Graftonin yksityisetsiväksi, Kinsey Milhoneksi: hiusten pitäisi olla lyhyet, joten peruukki. Musta poolopaita ja farkut. Helppoa. Rekvisiitaksi lasi kalifornialaista valkoviiniä ja pari täysjyväleipäpalaa, päällä maapähkinävoita ja suolakurkkuja.

En resúmen: En la busqueda de cafecitos y literatura en Frankfurt. Y qué es lo que encontré? Además de un café con un cono de heladito, la calle de Schiller y la casa de Goethe.

Kurz gesagt: Frankfurt hat etwas, dass in Züri nicht gibt: Kafi mit Minicornetto.