Taifoni. Kukapa uskoisi.
-Kävinpä rapautumisonkalossa.
-Ai missä?
-Hiidenkirnun kaltaisessa tafonissa.
-Siis…avaisitko tota vähän?
-No, kivenkolossa.
Se ei kyllä ollut mikä tahansa kivenkolo, vaan maailman ainoa jääkauden aikana siirtynyt ontto lohkare. Ainakin näin väitetään.
Sisäänmenoaukko oli tiukka, ulostulo piirun verran vaativampi. Sen verran mutainen myös, että kyselin huolestuneena lounaspaikan pukeutumisetikettiä. Jouduin nimittäin liukumaan istualtani, osittain pitkälläni kiven alta pois. Reppu selässä ei kannata yrittää, sillä kantamuksesta pääsee helpommin eroon pysytyssä, kuin ahtaassa aukossa maaten.
Kiven sisällä näytti siltä, miltä kuvittelen kuun pinnan olevan. Onteloiselta, Emmentalia muistuttavalta. Luola oli niin suuri, että isokin ihminen mahtuu mainiosti seisomaan.
Legendan mukaan mies etsi suojaa ja luikahti luolaan. Aamulla hän heräsi, karhu vieressään. Siitä paikan nimi. Epäilen kyllä sen alkuperää, sillä luolan aukko ei vaikuta karhun kokoiselta. Voihan tietysti kyseessä olla ollut pieni karhu tai kenties karhut ovat notkeampia ja kissamaisempia kuin olen ymmärtänyt.
Karhunpesäkiveltä jatkui vielä portaat ylemmäs, mistä voi luoda katseen kohti Inarijärveä ja tuota pientä vesistöä, jonka nimeä en tiedä. Järviä enemmän ihailin mittaamatonta vehreyttä, jota jatkuu äärettömiin. Sateen jälkeen tuoksui neulasille, vähän sienelle ja polulla mustikanvarvuissa roikkui keräämättömiä marjoja.
Sammal kukki.
Lounas näköalalla.
Uroteon jälkeen täytyy tietty syödä. Ja koska Sveitsissä hyvät näkymät tarkoittavat lähes aina vaatimatonta ruokaa, en odottanut suuria Wilderness Hotelli Inariltakaan. Valtavat ikkunat avautuvat suoraan Inari-järvelle. Tällä on tajuttu moderni tyylikkyys, jopa kliseet on osattu laittaa esille raikkaasti, myös ruokalistassa.
Olin hervottoman nälän kera liikkeellä ja halusin testata nyhtökauraburgeria. Sveitsissä quornit ja muut ovat ruokavaliossa vanhoja tuttuja, mutta nyhtökauraa olin päässyt vain kerran maistamaan. Annos oli herkullinen, salaatti siemennäkkärillä samoin, lisäpisteitä täydellisestä tuoreudesta.
Aluksi salaattia, marinoitua sipulia ja siemennäkkäriä.
Nyhtökauraburgeri ja tietty perunoita. Kuvasta voi tulkita nälän, kuva on räpsäisty sen enempää tarjoomuksia asettelematta.
Karhunpesäkivi löytyi Ivalosta pohjoiseen. Ivalosta etelään taas Kiilopää. Vajaa tunti ja tunturissa oltiin. Ei mikään varsinainen erävaellus, mutta jokaiselle tasolle sopiva näköalapaikka erämaahan. Sveitsiläisestä näkökulmasta vuori saattoi olla hilpeänhauska termi Kiilopään yhteydessä, mutta näitä metsiä, vihreän ja sinisen sävyjä, pehmeästi kumpuilevaa karua maastoa ylhäältä katsellessa vakavoituu keskieurooppalainenkin. Ei ole vertailukohtaa.
Taustalla kumottaa Kiilopää. Tässä ei erätaitoja tarvita, huipulle vie selkeä polku levähdyspaikoin.
Puurajalla.
Meiän porukka.
Sinisenä kumpuilevat Nattastunturit olivat terävämpikärkisempiä kuin muut maiseman kohoumat. Perheen costaricalainen näkisi niissä tulivuoriainesta. Paikalliset taas nuoren naisen rinnat; yhdenmukaisuus oli kyllä havaittavissa.
Nattaset.
Istuimme huipulla aimo tovin. Katseltiin ja hengitettiin luontoa. Olisin halunnut ottaa teltan, evästä ja kadota tunturin taa. Mennä jonnekin kauas ja pitkälle. Muistutin itselleni, että sinne kyllä pääsinkin, tosin lentokoneella. Zürichiin. Oli suomi-kurssien viimeinen päivä.
Yksin huipulla. Tämä on hämäystä, oikeasti porukkaa oli reilusti.
Huipun huippu. Tai muinainen hauta.
En resumen: Cerca de Ivalo, en muy norte de Finlandia, hay también lugares, donde hacer unos paseitos cortos. Norte de Ivalo queda una cueva del oso, una piedra donde uno puede meterse; la salida es más complicado. Al lado sur Kiilopää, una montaña finlandesa, que se puede subir en menos de una hora, pero ofrece un paisaje de más de 50 kilómetros de puro páramo y bosque laponés.
Kurzgesagt: In der Nähe von Ivalo (Lappland, Finnland), gibt es natürlich lange Strecken zum Wandern, aber auch kürzere Ausflugsmöglichkeiten. Nördlich findet sich Bärenhöhlenstein, wo man hinein kann, aber rauskommen komplizierter ist. Südlich kann man auf Kiilopää in weniger als eine Stunde – mit unendliche Aussicht in die Wildnis.
Pala Suklaata 