Tatti siellä, valmuska täällä eli kuinka hurahdin sieniin

Käpöttelin Lapin Ivalossa hiekkatietä pitkin ja yhtäkkiä tiesin minne matka jatkuisi. Tämä on oikea suunta – kohti satoa. Johan se näkyi maamerkeistäkin. Tatit kutsuivat.

sienet 9 tattimerkitty tie

Hyvistä sienipaikoista ei puhuta. Sujahdetaan vain salakähmäisesti tumma takki päällä mahdollisimman tummien kuusien lomaan, huomiota herättämättä. Ja palataan kori täynnä, ilme muikeana, mutta ei rehentelevänä. Kateus herää henkiin joka tapauksessa.

Jatkoin kuitenkin samaa reittiä ja odotin seuraavaa merkkiä. Nämä kasvoivat keskellä tietä. Vierivieressä, toistensa lomassa. En tiennyt mitä lajia ovat. Syyssienien heimoa, oletan.

sienet 8 tiellä

Tänä toisena vuoden puolikkaana olen päässyt kolmesti syksyyn ja ruskaan. Ensin punertavaan Lappiin, sitten keltaisena hohtavaan Kotkaan ja nyt odottelen maiseman kellerrystä Zürichissä. Sveitsissä on surkeat olosuhteet sienille, kuivaakin kuivempaa. Silti kuulemma lähimailla tuuppaa erityisesti tatteja.

sieni 11 joku sieni 2

Mutta voi pojat, miten Lapissa oli sieniä. Juuri sammalikosta tai jäkälän keskeltä putkahtaneet ovat herttaisia, mutta kiinnostavimpia ovat kypsään ikään ehtineet, muodoltaan vääristyneet tai nakerretut yksilöt. Ei tietenkään syömismielessä, vaan ihan vain esteettisesti.

sieni 13 joku sieni 3

sieni 14 joku sieni 4

otsamo 16 kärpässieni

Käyn metsässä kuin taidenäyttelyssä. Kuvaan kaikki ja haistelen maastoa nuuskutellen. Tunnen metsänpohjan pehmeyden ja kompastelen välillä juuriin. Makaan melkein mahallani ja annan kosteuden imeytyä polviin. Ihan sama. Kuvakulma on mahtava.

sienet 2 kangassienet

Kangassienet saattoivat saada takiani kolhun itsetuntoonsa. En keränneet yhtäkään, silloin kun olin liikkeellä korin kanssa, koska olevinaan oli parempiakin tarjolla. Mutta ovathan ne niin sympaattisen näköisiä. Mikä siinä lie.

sieni 15 sieniä kannossaLepotauolla istahdin mättähälle. Kuulostaa helpolta, mutta oli tehtävä töitä löytääkseen kohdan, jossa ahterin alla ei  olisi sieniä tai marjoja. Kivilläkin kasvoi puolukoita ja mustikoita.sienet 4 koivetMakailin hetken taivasta katsellen ja ottaen energiaa maastosta. Eli selkää rentouttaen. Kehitin myös uuden selfie-lajin: sienilfie. Tämä oli se hetki, jolloin aloin epäröidä höpertymistä metsän ominaistuoksujen huumaamana.

sienet 3 sienielfieMutta kierähtäessäni vatsalleni tajusin, että puolukan varpujen korkeudelta on mahtavat näkymät. Shampanjalaseja muistuttavat pikarijäkälät ovat aina olleet suosikkejani.

sieni 12 puolukka ja jakalaasienet 6 pun sienisieni 10 joku sieni 1sieni 7 puolukka paallaEn lopulta löytänyt yhtään himoitsemaani tattia. Johtunee siitä, että reissuseuralaiseni olivat tyhjentäneet paikat. Ja kenties myös siitä, etten lopulta kulkenut syötävän, vaan metsän lumon perässä.sienet 2 tatitEn resumen: Fui en Laponia en el otoño al bosque. Y regresé con una canasta llena de fotos de hongos.

Kurzgesagt: Ich war im Herbst im Wald in Lappland. Und habe kiloweise Pilze gesammelt. Genauer gesagt, Fotos von Pilzen.

 

 

 

Syyspäivä Otsamo-tunturilla

Olin pakannut syyskuuta varten laukkuun villasukkia, eri paksuisia fleecejä, villapaidan, hanskat, pipon ja buffin. Sveitsistä katsottuna Lapissa näytti olevan kylmä. Inarissa Otsamon juurella kuoriudun takista ja hörpin vettä. On lähes kesä.

otsamo 2 pitkospuut p

Tämä on sitä kesää, jonka kuvittelin kohtaavani heinäkuussa. Silloin vastassa olivat ne huimat 30 astetta ja paarmat. Tänään raikas sää, ruskaiset värit, sienet, mustikat, puolukat ja variksenmarjat.

otsamo 1 kyltti p

Otsamo on 481 m korkea tunturi, kymmenisen kilometriä Inarin kirkonkylältä. Meidän koti on Sveitsissä 473 m meren pinnan yläpuolella. Kauppareissulla nousen siis korkeammalle kuin tuo tunturi. Eikä siinä mitään, täältä en etsi korkeusmetrejä, vaan pohjoisen maisemia, poroja ja karuutta.

otsamo 3 vaeltaja keltasessa

otsamo 4 vaeltaija rinteess

Aurinkolasit jäivät ottamatta mukaan. Parikymmentä vuotta Sveitsissä saattaa saada aikaan hämmentäviä muistihäiriöitä. Kuten, että miltä korkeudelta aurinko Suomessa paistaa syyskuussa. Tai paistaako se ylipäätään. Ja jos niin millä intensiteetillä. Raapustan muistikirjaan “Lasit välttämättömät. Aurinko paistaa suoraan aivoon. Rypyt syvenevät.”

otsamo 5 maisemaa ylempää

Otan useita videoita lähestyessäni huippua. Värit ovat kauniit, valo kuulas. Kivinen loppunousu saa sveitsiläisetkin hengästymään. Pidän kameraa vakaasti ja paneeraan mielessäni sille pituutta laskien. Mökillä tarkistan otokset. Yksi lähtee jaloistani ylös huitaisten. Toiseen tunkeutuu vieraita vaeltajia. Kolmas on niin nopea, etteivät silmät kestä perässä. Löytyy jälleen yksi asia, jossa olisi parantamisen varaa.

 

otsamo 7 mie tukka hulmuten

Ylhäällä tuuli tuivertaa niin tehokkaasti, että on laitettava takkia päälle. Nostan katseen kohti huipun päivämökkiä ja ehdin nähdä muutaman sekunnin spektaakkelin. Tunturin yli juoksee upeasarvinen yksinäinen poro. Ajattelen, miten upea kuva siitä tulisi sinistä taivasta vasten. Poro on siinä vaiheessa jo kadonnut alamäkeen.

otsamo 14 mökki

otsamo 10 päivämökki (2)

Päivämökkiin on ahtautunut patikkaporukkaa. Jotkut laittavat tulta nurkan kamiinaan. Aika perusmökki, mutta tarpeeseen kylmällä ja sateella.

 

otsamo 8 maisemaa ylhäältä käsin

otsamo 15 mustikanlehtiä

otsamo 13 höyhen ja kaarnikka

Ylhäältä löytyy luonnon asetelma, jossa on voimaa ja herkkyyttä. Sitä tarkastellessa on todettava, että höyhenessä on parempi design kuin suomalaisessa tukassa. Tästä olisi pitänyt olla se video. Molemmat lepattavat tuulessa vauhdikkaassa liikkeessä, mutta kuvassa höyhen poseeraa ihan coolina. Minun hiukseni taas yrittävät riistäytyä päästä.

otsamo 11 sämppy ja minä

Lounaspaikka löytyy mättäiden ja kivien luota, upealla näköalalla. Puraisen sämpylää hiuksilla. Yritin kovasti olla istumatta kaarnikoiden päälle. Sen jälkeen ainakin istua kevyesti survomatta. Marjoja on sakeana. Ei täällä ainakaan nälkään kuolisi, jos eväät joutuisivat karhun kitaan tai unohtuisivat jänkälle. Napsin mustia marjoja jälkiruuaksi ja ihmettelen, miksi en koskaan aiemmin ole niitä sen kummemmin noteerannut.

otsamo 12 kaarnikka

otsamo 9 kärpässienet p

Alastulomatkalla keräämme marjoja, mustikoita ja puolukoita. Kaikki maistuvat vielä makeilta, kylmä ei ole puraissut. Yhtäkkiä olen yksin. Muut ovat menneet matkojaan. Kuppini on täynnä, eikä ämpärin kantajaa näkömailla. “Mut eihän näitä siis voi jättää tänne…” parkaisen, mutta kukaan ei vastaa. Ne voi sittenkin jättää sinne. Kaikki ne varvut täynnä suuria mustikoita. Riivin käteeni vielä kourallisen ja syön ne seisten ja syöksyn muun porukan perään. Eivät ne kaukana ole. Vain kyyristyneinä, mättäiden keskellä, aamumarjoja haalimassa.

otsamo 17 mustikat

En resumen: Un buen caminito al Otsamo, cerca de Inari, muy en el norte de Finlandia, en el ultimo día tibio del otoño. Mucho viento, 1 reno, sol, arándanos y una vista espectacular.

Kurzgesagt: Einen Ausflug nach Otsamo, in der Nähe von Inari, ganz hoch im Norden Finnlands. Es war vielleicht der letzte warme Herbsttag. Viel wind, 1 Rentier, Sonne, Blaubeere und super Aussicht!

Aarteita Lapista

Palasin Ivalosta jälleen mahtavien aarteiden kera. Ja niitä on paljon. Se, että muistikortti levisi juuri ennen lähtöä ja matkaan lähti uusi, mahdollisti kameran räpsymisen ihan ilman tolkkua. Ja nyt kärsin valinnanvaikeudesta. Kuvia on melkein 300 ja toinen toistaan upeampia värejä. Haluaisin laittaa tänne ne kaikki.

ivalo 7 sarvet ja muna

Sain pitää suomen kurssia Ivalossa porukassa, jossa naurettiin paljon, syötiin lähiruokaa, sieniä ja marjoja metsästä, kalaa järvestä, poroa lähimailta, saunottiin, uitiin ja mennä möyhellettiin muina ahmoina pitkin metsää.

Yksi oppilaista löysi sarvet ja vähän myöhemmin munankuoren. Eikä niitä siis oltu aseteltu hänen tielleen.

ivalo 3 kalat

Ahdin aarteiden lisäksi löytyi maisemia. Ne olivat aurinkoisina päivinä kuin maalauksia. Sateella myös kauniita, vain värittömämpiä. Aurinko saa ruskan syttymään.

ivalo 27 rannasta

Pyörin ympäri kuin kuukkeli etsien kaikkia mahdollisia kuvakulmia. Aina tuntui löytyvän parempi. Yritin olla putoamatta uimalaiturilta; kesällä olin menettää kännykkäni huumautuessani illan lyyrisyydestä.

ivalo 27 rantakuva heijastumia

Metsä näytti parhaita puoliaan; syksyn värejä ja satoa. Mustikoita, puolukoita, kaarnikoita, juolukoita, sieniä. Kaikkia paljon ja joka puolella. Meistä tuli ronkeleita. Tavalliset, mutta niin sympaattisen oloiset kangassienet eivät enää jaksaneet kiinnostaa, kun tatteja ja männyntuoksuvalmuskoitakin oli tarjolla.

ivalo 38 mustikkasormet ja kuksa

ivalo 36 mustikan lehdet

Makasin rähmälläni pöpelikössä, sammalikolla ja luultavasti mustikoiden ja varmasti kaarnikoiden päällä, ihastellen lähikuvien terävyyttä. Olisin halunnut kuviin myös suopursun aromia ja kärsin jo etukäteen vieroitusoireista, sillä jos jotain Sveitsistä puuttuu, niin se on suomalaisen suon tuoksu.

ivalo 20 palava pannu

Tuosta pannustakin on kuva poikineen tallentunut. Mutta tämä on ainut, jossa pannu on tulenhengen kourissa. Taistelu on kova ja pannu voittaa. Mustakylkisenä, mutta kuitenkin.

ivalo 16 sienet kivellä

Syötävien sienten arvo aarteena on tietenkin suuri, mutta jotkut vain ovat niin kauniita. Kivellä odottelevat päätyivät lopulta takaisin metsään. Niistä ei ollut pannulle.

ivalo 5 pikkumatsutake

Kuvan pienokaiset ovat matsutakeja eli juuri niitä männyntuoksuvalmuskoita. Japanilaisten arvostamia ja joista ollaan maksamaan tonneja. Noviisina sanoisin, että rakenne on sitkeähkö verrattuna vaikkapa tattiin, mutta sieni on maukas ja ehdottomasti kastikkeen arvoinen. Tuoksu on makea, sienille epätyypillinen. Aromaattinen tuttavuus.

ivalo 18 luonnon asetelma

Että asettelinko kävyn, neulasen ja lehden kuvaa varten? En. Tämän oli rannan kasvusto järjestänyt aivan itsekseen, kuin minua odottaen.

ivalo 21 ruska suo

Viikko oli kasvun aikaa. Tajusin, että laiska ja tietämätön saa kärsiä surkeista otoksista ja rupesin opiskelemaan kameran käyttöä aivan uudella tehokkuudella. Olin nimittäin saanut kameran asetukset aivan sekaisin yrityksilläni ikuistaa revontulia. Huomasin sen vasta seuraavana päivänä kuvatessani – juuri kun porot ja hirvet ilmestyivät lähietäisyydelle.

ivalo 23 valkoinen poro katsoo

ivalo 11 hirvet

Ensimmäiset revontulikuvat olivat pelkkää mustaa, vaalealla häivähdyksellä. Oli pakko etsiä neuvoja kuinka taivaalta saadaan ikuistettua jotain muutakin kuin kummituksia. Nämä tulokset ovat ilman jalustaa, jännityksestä ja väsymyksestä vapisevin käsin napatut. Tämän parempiin oma laitteeni tuskin pystyy. Mutta olen näistäkin erittäin onnellinen. Todellisia aarteita.

 

ivalo 30 revontulet 1

ivalo 31 revontulet 2

En resumen: Mis tesoros de Laponia son las 300 fotos que tomé. De los cuernos de renos, del pescado de nuestro lago, de los paisajes, de los renos, de los alces, de los hongos, de la aurora boreal.

Kurzgesagt: Ich habe fast 300 Fotos in Lappland gemacht und bin ziemlich überfordert mit meiner Beute. Aber hier einige Beispiele, was wir in Ivalo gefunden haben. (Hörner, Beeren, Fische, Lanschafte, Nordlichter, Rentiere, Elche, Pilze).

Vielä kerran Lappi

Hikisen ja levottomasti nukutun keskieurooppalaisen loppukesän yön jälkeen istun pihalla, kahvikupissa aamupalan lopuksi santsiannos ja katselen järvellä kiitäviä soutajia. Vielä on rauhallista, vaikka  rakennustyömaalla porataan ja naapurilla on pyykkipäivä. Lintuja lentää valtavina parvina jättikuusesta lehtikuuseen ja takaisin. Keräilevät joukkoja syksyä ajatellen. Mutta näistä lämpötiloista on kyllä vielä syksy todella kaukana.

lappi luonto 12 puunkänkkärä ja valoilmiö

Auringonlasku on aivan toisella suunnalla. Mutta täällä kaunis valoilmiö.

 

lappi luonto 9 iltavalo järvi

Yö? Aamu?

 

Lämmintä oli myös pohjoisessa niiden muutaman viikon ajan, jotka vietin Ivalossa. Porot jolkottivat teillä paarmoja karussa ja vaikuttivat vähän tötteröisiltä, ehkä janoisina. Tai sitten ne vain ovat sellaisia, mene ja tiedä. (Porotuntemukseni on yhä vielä alkeellista ja rajoittuu kuvakirjoihin, YLE:n videoon joulupukin lähdöstä reissuun ja näihin muutaman viikon havaintoihin.)

Yritän miettiä Lappi-saldoa, nähtyä ja koettua, minkä sorttista ja kuinka paljon. Heti suoraan sanoisin, että saalista tuli reilusti. Kuten lakkahilloa, jota äsken laitoin aamupuuron sekaan. Ne 500 kuvaa, jotka räpsin. Kovasti naurettiin. Uusia mukavia tuttavuuksia. Opettajana astuin uusille urille. Sain nauttia Pirminin ja Annen mutkattomasta vieraanvaraisuudesta ja ihmetellen todistaa heidän muurahaistakin ahkerampaa työtahtia, jota ei hidastanut kuin saunanjälkeinen raukeus ja sekin vain hetkeksi.

lappi luonto 13 pörriäiset kukassa

Tunturin lähistöllä on niukasti kukkia ja kova kilpailu.

 

lappi luonto 6 sieni

Patikkapolun ainut sieni.

 

lappi luonto 8 pahkat

Jonkun sortin pahka.

 

Öisin tepastelin terassilla muistuttamassa itselleni yöttömästä yöstä. Yöuinti tuntui päivällä ihan mahtavalta idealta, yöllä taas laskeutuminen Pirminin rakentamia kiviportaita järvenrantaan ja nousu ylös talolle liian herättävältä. Siksi istuin vain portaalle ja katselin usvan leijumista, luonnon rauhoittumista valoisassa, satunnaisen hyönteisen lentoa.

Todistin myös yöttömän yön päättymistä, muistaakseni 22.7. Yö oli pitkän tauon jälkeen nälkäinen ja haukkaili isoja paloja päivästä. Jo muutamaa päivää myöhemmin aurinko laski kello 0.46 ja nousi 1.47.

lappi luonto 5 kiilopää maisema

Kiilopäällä kasvava mänty ei ole varmastikaan kuullut puurajasta.

 

lappi luonto 14 kahvipannu

Viimeiset nuotiokahvit ennen tulentekokieltoa.

 

lappi luonto 10 lakat

Saalista.

 

Tapasin naisen, joka kertoi olevansa toimittaja ja poromies. Juttelin karhunkaatajan kanssa, olin lähellä rapsuttaa sympaattista Suomenpystykorvaa, rotunsa lähes täydellistä edustajaa, kuulemma. Näin karhun paljaaksi raastamia puunrunkoja ja jalanjäljen, luultavasti ahman ja ymmärsin, että tässä on eläin, jota saatan hiukan pelätä. Ennen en osannut, koska en tiennyt niiden olevan petoja, jotka tappavat poroja.

 

kurssi 13 suomen pystykorva

Hän poseeraa. Suomenpystykorva.

 

lappi luonto 1 heinät ja kivi

Muuttuva valo luo taideteoksia.

 

Luulin tuntevani kaikki suomalaiset viheliäiset otukset, mutta polttiaisista en muista koskaan kuulleeni, siis Lapista puhuttaessa. Tropiikissa on useampikin samantyyppinen hyönteinen; pienenpieniä ja jättävät ikävän jälkitunnun. Mutta että pohjoisessakin. Googlaaminen epämiellyttävien asioiden suhteen kannattaisi jättää vähemmälle, senkin opin. Kaavakuviossa näkyi, kuinka polttiainen ensin pistää ja sen jälkeen kärsällään longottaa reikää kraaterimaiseksi päästäkseen paremmin apajille. Tieto lisäsi vain toivoa siitä, että me emme koskaan kohtaisi.

Tuntui hyvältä kävellä paljain jaloin, kun kävyt pistelivät jalkapohjia. Poroilta jäänyt rutikuiva jäkälän jämä rutisi jalkojen alla ja kuulosti natisevalta pakkaslumelta. Kuivat papanat toimivat myös jalkahierontana metsäpolulla.

 

lappi luonto 2 järvi ja tuolit

Ranta kello 23 heinäkuussa.

 

Opin myös kaikenlaista, Lappi-tietoutta ja että Ivalon lentokentällä pyydetään “tiketti”, eikä matkalippua tai tarkistuskorttia, boardinpassista puhumattakaan. Ja myös kuinka kuivata salaatti ilman linkoa, ei sillä että sellaista olisin koskaan käyttänyt. Mutta nyt tiedän, että pestyt lehdet voi kääräistä pyyheliinaan ja siitä vain pyörittämään. Mieluusti ulkona tai joutuu kuivaamaan seinät.

Mutta tässä kaikki tältä erää, sillä reissu Ivalon syksyyn on kohta jo ovella. Ja sitä ennen vielä paljon tehtävää.

 

lappi luonto 4 yön usvaa

Öistä sumua, kello noin 02.00

 

En resumen: En Laponia tomé mil fotos, recogí moras árcticas de los que ahora disfruto en la jalea que cocinamos, ví el sol ponerse por la primera vez en meses, me topé con un hombre que ha matado osos, con un perro cazador finlandés y con una periodista que también tiene renos. Y ahorita voy allá de nuevo, a conocer el otoño lapones.

Kurzgesagt: In Lappland habe ich hunderte von Fotos genommen, Moltebeere gepflückt und jetzt als Confitur geniesse, den ersten Sonnenuntergang seit Monaten in Ivalo gesehen, mit einem Mann getroffen, der Bäre gejagt hat, mit einem finnischen Jagthund und mit einer Journalistin, die auch Rentiere hütet. Und bald gehe ich wieder dorthin, um den nördischen Herbst kennenzulernen.

 

 

Napapiirin pohjoispuolella: Karhunpesäkivi ja Kiilopää

karhunpesäkivi 6 kivi p

Taifoni. Kukapa uskoisi.

-Kävinpä rapautumisonkalossa.

-Ai missä?

-Hiidenkirnun kaltaisessa tafonissa.

-Siis…avaisitko tota vähän?

-No, kivenkolossa.

Se ei kyllä ollut mikä tahansa kivenkolo, vaan maailman ainoa jääkauden aikana siirtynyt ontto lohkare. Ainakin näin väitetään.

karhunpesäkivi 1 p

Sisäänmenoaukko oli tiukka, ulostulo piirun verran vaativampi. Sen verran mutainen myös, että kyselin huolestuneena lounaspaikan pukeutumisetikettiä. Jouduin nimittäin liukumaan istualtani, osittain pitkälläni kiven alta pois. Reppu selässä ei kannata yrittää, sillä kantamuksesta pääsee helpommin eroon pysytyssä, kuin ahtaassa aukossa maaten.

This slideshow requires JavaScript.

Kiven sisällä näytti siltä, miltä kuvittelen kuun pinnan olevan. Onteloiselta, Emmentalia muistuttavalta. Luola oli niin suuri, että isokin ihminen mahtuu mainiosti seisomaan.

Legendan mukaan mies etsi suojaa ja luikahti luolaan. Aamulla hän heräsi, karhu vieressään. Siitä paikan nimi. Epäilen kyllä sen alkuperää, sillä luolan aukko ei vaikuta karhun kokoiselta. Voihan tietysti kyseessä olla ollut pieni karhu tai kenties karhut ovat notkeampia ja kissamaisempia kuin olen ymmärtänyt.

karhunpesäkivi 5 maisema p

Karhunpesäkiveltä jatkui vielä portaat ylemmäs, mistä voi luoda katseen kohti Inarijärveä ja tuota pientä vesistöä, jonka nimeä en tiedä. Järviä enemmän ihailin mittaamatonta vehreyttä, jota jatkuu äärettömiin. Sateen jälkeen tuoksui neulasille, vähän sienelle ja polulla mustikanvarvuissa roikkui keräämättömiä marjoja.

karhunpesäkivi 4 kanto ja sammal p

Sammal kukki.

 

karhunpesäkivi 15 lounasravintola

Lounas näköalalla.

 

Uroteon jälkeen täytyy tietty syödä. Ja koska Sveitsissä hyvät näkymät tarkoittavat lähes aina vaatimatonta ruokaa, en odottanut suuria Wilderness Hotelli Inariltakaan. Valtavat ikkunat avautuvat suoraan Inari-järvelle. Tällä on tajuttu moderni tyylikkyys, jopa kliseet on osattu laittaa esille raikkaasti, myös ruokalistassa.

Olin hervottoman nälän kera liikkeellä ja halusin testata nyhtökauraburgeria. Sveitsissä quornit ja muut ovat ruokavaliossa vanhoja tuttuja, mutta nyhtökauraa olin päässyt vain kerran maistamaan. Annos oli herkullinen, salaatti siemennäkkärillä samoin, lisäpisteitä täydellisestä tuoreudesta.

karhunpesäkivi 7 lounas salaatti

Aluksi salaattia, marinoitua sipulia ja siemennäkkäriä.

karhunpesäkivi 8 lounas nyhtöburgeri p

Nyhtökauraburgeri ja tietty perunoita. Kuvasta voi tulkita nälän, kuva on räpsäisty sen enempää tarjoomuksia asettelematta.

 

Karhunpesäkivi löytyi Ivalosta pohjoiseen. Ivalosta etelään taas Kiilopää. Vajaa tunti ja tunturissa oltiin. Ei mikään varsinainen erävaellus, mutta jokaiselle tasolle sopiva näköalapaikka erämaahan. Sveitsiläisestä näkökulmasta vuori saattoi olla hilpeänhauska termi Kiilopään yhteydessä, mutta näitä metsiä, vihreän ja sinisen sävyjä, pehmeästi kumpuilevaa karua maastoa ylhäältä katsellessa vakavoituu keskieurooppalainenkin. Ei ole vertailukohtaa.

karhunpesäkivi 9 kiilopää

Taustalla kumottaa Kiilopää. Tässä ei erätaitoja tarvita, huipulle vie selkeä polku levähdyspaikoin.

karhunpesäkivi 11 kiilopää 3

Puurajalla.

karhunpesäkivi 10 kiilopää 2 p

Meiän porukka.

 

Sinisenä kumpuilevat Nattastunturit olivat terävämpikärkisempiä kuin muut maiseman kohoumat. Perheen costaricalainen näkisi niissä tulivuoriainesta. Paikalliset taas nuoren naisen rinnat; yhdenmukaisuus oli kyllä havaittavissa.

 

karhunpesäkivi 13 kiilopää 5 nattaset

Nattaset.

 

Istuimme huipulla aimo tovin. Katseltiin ja hengitettiin luontoa. Olisin halunnut ottaa teltan, evästä ja kadota tunturin taa. Mennä jonnekin kauas ja pitkälle. Muistutin itselleni, että sinne kyllä pääsinkin, tosin lentokoneella. Zürichiin. Oli suomi-kurssien viimeinen päivä.

karhunpesäkivi 14 kiilopää mie

Yksin huipulla. Tämä on hämäystä, oikeasti porukkaa oli reilusti.

karhunpesäkivi kiilopää 5 huippu

Huipun huippu. Tai muinainen hauta.

En resumen: Cerca de Ivalo, en muy norte de Finlandia, hay también lugares, donde hacer unos paseitos cortos. Norte de Ivalo queda una cueva del oso, una piedra donde uno puede meterse; la salida es más complicado. Al lado sur Kiilopää, una montaña finlandesa, que se puede subir en menos de una hora, pero ofrece un paisaje de más de 50 kilómetros de puro páramo y bosque laponés.

Kurzgesagt: In der Nähe von Ivalo (Lappland, Finnland), gibt es natürlich lange Strecken zum Wandern, aber auch kürzere Ausflugsmöglichkeiten. Nördlich findet sich Bärenhöhlenstein, wo man hinein kann, aber rauskommen komplizierter ist. Südlich kann man auf Kiilopää in weniger als eine Stunde – mit unendliche Aussicht in die Wildnis.

 

 

 

 

 

 

Suomi-kurssi Lapissa

 

kurssi 1 kuksat

Taikajuomaa. Saksa kääntyy suomeksi.

 

Hiukan pöllämystyneinä kippaamme kuksasta Annen tehtailemaa taikajuomaa. Magiikka on siinä, että se vaihtaa kielen suomeen. Tai niin ainakin on tarkoitus. Viikon ajan suomea saksaa äidinkielenään puhuville, joka päivä oppitunti, vaihtelevia suomalaiseen kesään istuvia tekemisiä, sinivalkoista sapuskaa ja kulissit, joista etelämmässä asuvat saavat vain uneksia, keski-eurooppalaisista puhumattakaan.

 

 

kurssi 2 maisema

Tätä aavaa maisemaa!

 

kurssi 15 luokka

Luokkahuone valmiina opetukseen. Vain oppilaat puuttuvat. Ovat luultavasti uimassa.

 

kurssi 6 leirilaisia ja muita illallisella

Iltapalaa ilta-auringossa. Huom, kukaan ei läiski hyttysiä.

 

Muutama tunti Ivalossa ja porolaskuri raksuttaa kymmenen kohdalla. Isäntäpariskunta Anne ja Pirmin ovat asettaneet asumuksensa rinteeseen, josta näkyy kaksi järveä ja hehtaareittain metsää. Tilusten tarkastuksessa selviää, että lähimailla liikkuu karhu, joka on kuorinut useita mäntyjä vaalean kellertäviksi ja jättänyt kyntensä jäljet runkoon. Tieto herättää hermostunutta naurua. Rauhoitumme, kun kuulemme, ettei kukaan yleensä näe otsoa, vaan se menee omia menojaan.

Ahmoja emme edes osaisi arastella. -Ai täällä on niitä? Sekin on peto, käy porojen kimppuun, eikä edes välitä syödä saalistaan. Mitä jos lenkillä näytän ahman silmään sarvettomalta porolta, mietin. Lopulta käyn Lapin helleaallossa muutoinkin vain kerran juoksemassa. En näe yhtään nelijalkaista eläintä. Lömpsyttelen todennäköisesti niin kuuluvasti, että otukset kaikkoavat edeltäni. Tiellä höyryävät tuoreet poron papanat. Niissä istuu kärpäsiä.

 

kurssi 16 kotiporo 2

Poro oli seinustalla varjossa lepäämässä ja häiriintyi meidän saapumisesta.

 

kurssi 5 poro pihalla

Tämä taas jolkotteli autotallin ja talon välistä, meistä piittaamatta.

 

Kunnon eräleirillä on tietenkin tiipii. Kurssilaiset ja Pirmin pystyttävät seipäät ja virittävät kankaan sen päälle. Ilta-auringossa ja lämpötilan keikkuessa kolmenkympin tienoilla sytytämme sen tulisijassa ensimmäistä kertaa pienen nuotion. Savu kohoaa yläosassa olevasta aukosta taivaalle, aivan kuten on tarkoitus.

 

kurssi 12 tiipiissa tulet

Ensimmäisellä savukiehkuralla tiipii on otettu virallisesti käyttöön.

 

kurssi 12 tiipiin ovesta nakyma

Tiipiistä avautuvat näkymät.

 

Olen aina puhunut etelän ihmisen tapaan lakoista, mutta pohjoisessa yritän ottaa aktiiviseen sanavarastooni hillan. Lapin hillasuo helteellä kuulostaa paukamilta, hikoilulta, ärtymykseltä, kaatuneelta ämpäriltä ja ärräpäiltä. Uhmaamme kaikkea sitä ja lähdemme kumisaappaat lonksuen suopursujen sekaan, reidet ja käsivarret paljaina. Pääseehän sitä pois, jos tulee tarve, ajattelemme. Paarmat pyörivät ympärillä, hyttysiä ei missään. Ei koko aikana Lapissa. Selvisin koko parin viikon reissusta muutamalla hyttysen syömällä. Paarmat ovat toinen juttu, syömiä kertyy parikymmentä, paarmalajien koko kirjo. Suurimman osan paukamista saan puolustuskyvyttömänä meloessa.

 

kurssi 17 hilla

Lakkahan se siinä. Tai hilla. Tai suomuurain. Miten vain.

 

kurssi 11 hillassa

Saalista kertyy. Ja huomatkaa, paljaat sääret, joita ei peitä hyttysmatto.

 

Hillasuolla käynti tuo uutta väriä aamupuuroon. Marjojen omalaatuinen suon ryydittämä maku, jossa on hiukkasen suopursua, kenties sammalta ja vähän seisovan veden vaikutusta, tuntuu uppoavan leiriläisiin. Ainakin marjat syödään mukisematta. Koska niiden arvoa ylistetään ja onhan marjankeruu sekä saaliin syönti tärkeä osa suomalaista tapakulttuuria.

 

kurssi 14 aamupala

Aamupala. Lapin koristeilla.

 

Vaihdamme päiväksi toisen järven rannalle. Täälläkään ei ole ketään. Ei mökin mökkiä, ei kalastajia, ei porukkaa uimassa. Vain me, mäntyjä, kivikkoa, kutsuvaa vettä ja törkeästi paarmoja. Mukaan otetaan puhallettava kanootti, jolla kurssilaiset pääsevät laskemaan verkot ja melomaan rantoja tutkien. Paistamme makkaraa, samoilemme, syöksymme aina uudelleen veteen vilvoittelemaan. Vesi on kirkasta ja melkein lämmintä. Meitä tulee katsomaan otus, joka pikasella vilkaisulla vaikuttaa kimalaiselta, mutta onkin kuoriainen. Pelaamme mölkkyä, kunnes on taas liian kuuma. Makkarat paistuvat. Pannukahvin kanssa on pullaa. Muutama vetäytyy kangasmaastoon torkuille, joku kuvailee kivellä istuen. Järvivesi kimmeltää.

 

kurssi 7 kamat puussa

Löysin kamppeilleni naulakon.

 

kurssi 8 kanoottiretki

Siel hyö menee. Verkot on laskettu.

 

kurssi 10 otokka

Tapaaminen. Aivan uusi ötökkälaji meille.

 

 

kurssi 9 pulla ja kuksa

Päiväkahvit luonnossa.

 

Kurssi on shokkiannos kulttuuria, tapoja ja kieltä. Ja kun siihen lisätään hernekeitto, muikku- ja lanttukukko, poronkäristys, kaalilaatikko, itse kalastettu paistettu kala, kaalikääryleet ja leipäjuusto on viikon jälkeen taatusti pidemmällä suomalaisuudessa kuin pohjoiseen tullessa.

Ivalon korkeudella olen itsekin tuntosarvet pystyssä; mitä tämä on? Tuttua vai vierasta? Tunnistan kesän tuoksuja, mäntymetsän, vanamot, saunan ja veteen pulahduksen, kaalikääryleen tuoksun. Ja mietin kuinka pohjoisessa olenkaan, tunnen konkreettisesti olevani Norjan, Ruotsin ja Venäjän välissä. Kuinka kummallista on se, että porot tulevat aamiaispöydän viereen syömään ruohotupsuja, miten matalia tunturit ovat ja kuinka silti hikoilen huipulle päästessäni, miten koivusta onkaan monta eri versiota, mitä pohjoisemmassa sitä pienempiä ja kitukasvuisempia.

 

kurssi 19 ope

Opettajakin saa käydä uimassa. Välillä myös soutelemassa. Virallisesti tarkastamassa sinilevätilateen, todellisuudessa nauttimassa järvituulesta ja hiljaisuudesta.

 

kurssi 20 ahvenet

Ahvenet saunapalaksi. Koukkuteknisistä syistä muutama kala menetti päänsä ennen aikojaan.

 

Unen lomassa käyn joka yötön yö katsomassa valoisaa taivasta.  22.7 aurinko käväisee ensimmäisen kerran horisontin alapuolella ja yö alkaa syödä päivää suurin haukkauksin. Parissa päivässä se on jo tuntien mittainen.

 

kurssi 17 uimapaikka

Tämä lienee puolen yön paikkeilla. Uimaranta. Zoomailin niin innoissani, että kompuroin ja olin erittäin lähellä pudottaa kameran kalanruuaksi.

 

kurssi 18 illan kajo

Vielä aurinko ei laske, mutta läheltä pitää.

En resumen: En el curso de finlandés en Ivalo, Laponia, el idióma se cambia después de tomar un trago de la bebida mágica. Durante una semana sólo se habla finlandés. Además pescamos, comemos comidas tradicionales, nadamos, vamos a sauna, hacemos paseítos en el bosque, recogemos bayas, saludamos a los renos, conocemos cultura laponesa y por su puesto, nos divertimos!

Kurzgesagt: Nach dem Zaubertrank, sprechen alle unsere Kursteilnehmer Finnisch, wenigstens während eine Woche in Ivalo, Lappland. Wir fischen, saunieren, schwimmen, essen traditionelle finnische Gerichte, zählen Rentiere, pflücken Beeren, wandern und klar, haben Spass!

Lapin tunturissa

lemmenjoki 1 joenkielinen tunturi p

Siellä se häämöttää, ihka aito tunturi.

Lapissa kasvaa itsetuntemus, se on tullut näinä päivinä selväksi. Tajusin olevani perinpohjainen tunturinoviisi, kliseineen kaikkineen. Kuvittelin vielä äskettäin, että Lappi alkaa Kuusamosta, jänkä on tundraa ja tunturit helppo nakki. Yliarvioin tunturipäivän hyttystilanteen ja aliarvioin paarmat.

Lapin raikas ilma saa myös ajattelemaan hyödyllisiä asioita. Oivalsin nimittäin anagrammin: Lappi ja Alppi muodostuvat samoista kirjaimista. Maan kohoumia molemmissa. Yhdessä pehmeälinjaista kaarevaa, toisessa terävää ja jyrkkää.

Uskoin olevani supertreenattu näille kukkuloille. Lihakset ovat tottuneet jyrkkään menoon, silti kivisen polun patikointi 30 asteessa paarmojen surratessa ympärillä toi jälkilöylyinä ihan uudenlaisia tuntemuksia. Mielenkiinnolla lähdin tallaamaan Joenkieliselle Lemmenjoen kansallispuistossa ja aika mehuttomana tulin takaisin.

lemmenjoki 2 laaja maisema tunturin ymparisto p

Lääniä riittää tarvottavaksi.

lemmenjoki 3 kyltti huipulla p

Joenkielisen huipulla. Ei ruuhkaa, muttei yksinäistäkään.

 

Huipulta näkyi niin kauas, etten edes osaa sanoa. Joka suuntaan. Yhtäällä kumpuili enemmän, se oli varmaankin Norjaa. Olisin voinut tarkistaa sen komppassista, mutta siinä vaiheessa halusin vain keskittyä eväisiin. Maisema oli sinisen vihreää, karua. Kuukkeli siellä, toinen täällä. Ei lumihuippuja missään ja silti niin ankaraa, jylhää todellisuutta.

lemmenjoki 4 tyypit tauolla huipulla p

Tauko.

 

Evästauolla oli aika hiljaista porukkaa. Laastaroitiin kantapäitä, annettiin hien kuivua tuulessa. Pillimehu maistui lapsuudelta ja auringossa nestemäiseksi muuttunut suklaa piti nuolla paperista irti.

 

lemmenjoki 5 evaat p

Retkievästä. Pillimehu, suklaatia, sämppy, kananmuna ja bansku.

lemmenjoki 6 kivitornit huippu p

Paussi herättää ihmisessä luovuuden.

 

Joenkieliselläkin rakennellaan kivistä patsaita. Niitä näkyy myös Alpeilla. Luonto oli hiljaa. Yhtään elävää poroa ei tällä reitillä näkynyt. Yksi ehkä ahman raatelema makasi raatona koivujen ja mäntyjen keskellä. Papanoita, sekä hirven että poron, oli ripoteltuna koko matkalle.

 

lemmenjoki 7 lemmenjoki laaja p

Siellä siintää Lemmenjoki. Vaskooleja ei tullut tällä kerralla mukaan.

lemmenjoki 8 lampi p

Nämä värit!

 

Patikkaporukassa oli myös Sveitsistä tulleita kielileiriläisiä. Matkalta poimittiin uusia sanoja: käpy, vanamo, koivu, tunturi, paarma. Helle teki tepposet, käpyä kerrattiin aika monta kertaa. Vanamoa ei kukaan varmaan enää muista.

 

lemmenjoki 9 syttyjen pilkkomista p

Nuotion viritystä.

 

lemmenjoki 11 kahvitauko p

Tauko paikallaan.

lemmenjoki 10 kuksa p

Sumppi kuksassa.

 

Lemmenjoen Sotkajärvellä laskeuduttiin portaat alas veden lähelle ja viriteltiin pannukahvia varten tulet. Viimeinen päivä ennen tulentekokieltoa ja roihuavia maastopaloja. Nytkin jäkälä oli niin kuivaa, että se narskui vaelluskenkien alla kuin pakkaslumi. Alla olevan kuvan harjanteen sivulla tulvajärvi oli kuivanut joskus keväällä. Jäljellä oli vain kivinen louhikko.

 

lemmenjoki 12 harjanne p

Harjanteella.

 

Jotakuinkin 17 kilometriä tuli tallattua. Monenmonta litraa hikoiltua. Taatusti tusina vihreän sävyjä nähtyä.

Yksi tunturi on käyty, monta erämaan sopukkaa katsomatta.

En resumen: Las fotos son del caminito en Laponia, parque nacional de Lemmenpuisto. Subimos en una montañita laponesa, Joenkielinen, en un calor de 30 grados, con una cantidad innecesaria de tábanos, unos bichos necios volando alrededor de uno hasta que podían morder un hueco en la piel. Vimos un montón de diferentes tonos de verde, paisaje hasta Noruega y kilómetros y kilómetros de bosque.

Kurzgesagt: Die Fotos sind vom Nationalpark Lemmenpuisto (Lappland), wo wir auf einem kleinen Finnischen Berg, Joenkielinen, wanderten. +30 Grad und genug Bremse. 17 km, viel schwitzen, dutzende Grüntöne, Aussicht bis Norwegen und kilometerweise Wald.

 

%d bloggers like this: