Glühweinkupista saa pitää kunnolla kiinni, jos tänä viikonloppuna aikoo joulutorille, varoiteltiin perjantaina. Sadetta, tuulta ja myrskyä. Voi niitä torimyyjiä, siellä ne ressukat palelevat yksikseen ja märkinä, aavisteltiin. Tuskinpa kauppa käy, nyökyteltiin. Kun lauantai-iltapäivä kääntyi hämärään, pisteltiin kävellen läpi märän ja kalsan, ei yksinäisestä ja tyhjästä kaupungista ollut tietoakaan. Sateenvarjot humpsahtelivat nurin ja auki, kiinni ja taas auki, kun ihmisiä virtasi putiikeista, fondue-teltoista ja myntipisteiden kupeesta höyryävine keraamisine juomakuppeineen paikasta toiseen.
Hardbrücken Frau Geroldsgartenin sisäänkäynnin luona oli hiljaisempaa, mutta se oli hämäystä, kaikki kyyhöttivät suojassa. Pop up -torilla Helsinki-klubin takana kellarissa soi dj:n musiikki, myynnissä oli second hand -vaatteita, sukkulentteja ja käsintehtyä, joista tietenkin nostan @sadbutrat:in hopeakorut, koska olen äiti ja tietenkin mainostan.
Raahasin kassissa ympäriinsä taakkaa, jonka olisin varmaankin voinut jättää myös lokeroon asemalle, kuten hoksaksin silloin, kun oli jo liian myöhäistä. Aasia-putiikista ja El Maiz:ista haetut ainekset, plataaninlehdet costaricalaisia joulunajan maissinyyttejä, tamaleksia, varten, kuten myös kilo maissijauhoa, neljä vihannespäärynää, chayotea siis, lahjaksi saatu pullollinen habanero-chilikastiketta olivat yllättävän painava lisä, kun tepastellaan katselemassa joulua. Kuvainnollisesti sanoisin, että mukavuuden tilan miinuksena oli sellainen isohko murikka kengässä.
Mutta viis epämukavuudesta, kun ollaan hakemassa tunnelmaa. Päärautatieasemalla kuhisi, tungos oli sitä luokkaa, ettei kamera kestänyt vakaana käsissä hetkeäkään kun ohikulkijat tungeksivat eteenpäin kohti kohdetta, sitä kristallein koristeltua valtaisaa kuusta, joka onkin tällä kertaa punaisten suklaapallojen värittämä. Tässä kohtaa energiatasot romahti, oli pakko saada jotain syömistä, mutta äkkiä ja jotain muuta kuin juustoa, makkaraa tai leivonnaista.
Bahnhofstrassen sivustalla, laulavan joulukuusen paikkeilla tehtiin pieni stoppi. Myyntikojuille oli turha edes yrittää, mutta kuunneltiin joululaulujen potpuri loppuun. Keräilin voimien rippeitä, seuraavan etapin paikkeilla, Münster-aukiolla olisi sielläkin ehkä syötävää.
Kaikki jonot, joissa oli yli kymmenen ihmistä, ohitin heti suoralta kädeltä. Lettuja, churroksia ja makkaraa oli Münsterhofillakin tarjolla, myös ostereita. Jatkettiin Grossmünster-kirkolle, mistä sai skandinaavista glögiä asiaankuuluvin lisukkein, manteleilla ja rusinoilla. Kolumbialaiset arepas kuulosti jo lähinnä sitä, mitä olin hakenut. Pientä syntiä, hyvää makua ja lämmintä, ilman ruokailuvälineitä syötävää, koska käsissä oli myös sateenvarjo ja se kassi. Valitsin vihannesversion ja myyjä vakuutti, että hyvää on. Kun maistoin guacamolella ja chilisoossilla täytettyä arepaa, levisi makujen taivas, lämpö ja ihanuus.
Jotta tarina sulkeutuisi ympyräksi, mainittakoon, että ympäriinsä kanneskellut ainekset päätyivät seuraavana päivänä valmiiksi lehtipaketeiksi kiehuvaan veteen. Ja viikonlopusta jäi ripaus lisää jouluista tunnelmaa muistin syvään kammariin.
A silver christmas fish.
The producer of the silverfish. And the star. @sadbutrat
A couple of other people in the city.
Product line for tamales is ready for action.
Stuffing is ready for wrapping.
And the tamales go to the boiling water.
En resumen: Anduvimos por todo Zurich con los ingredientes de tamales en la bolsa. En la lluvia y oscuridad era en realidad bonito, pero casi nos desmayamos por falta de energia. Y que nos salvan? Las arepas colombianas, que encontramos cerca de Grossmünster.
Kurzgesagt: Wir sind durch Zürich mit den Zutaten für Tamales gelaufen, im Regen und Dunkelheit. Was hat uns gerettet? Die warme, feine kolumbianische Arepas die wir in der Nähe von Grossmünster gefunden haben.
Pala Suklaata 