Advertisements

Ensimmäinen henkäys jouluilmaa

Nousen portaita ylös Grossmünsterin kirkkoa kohti ja puolivälissä askellusta tuoksu saavuttaa nenän. Täällä selvästikin lämpenee Glühwein.

Kirkon edustalla seisoo kaksi kuusta. Pieniä, mutta ystävällisiä. Vieressä on puheensorinaa, höyryäviä kuppeja. Myyjiä, jotka odottavaisina katselevat ohikulkijoita.

Myö tässä ootellaan joulua.

Aurinko painuu kotivuoren taa. Paletillinen sinisiä sävyjä värittää taivasta, kaukana häämöttäviä Alppeja ja järven selkää. Jouluvalot syttyvät; siirrytään päivästä iltaan.

Tuolla jossain ne häämöttää. Alpit.

Kaupungilla on enemmän väkeä kuin arkena. Pian Zürich olisi liian pieni meille kaikille. Tungoksessa joka toinen vaikuttaa puhuvan jotain espanjan versiota.

Iltahämärän koittaessa koristeet alkavat loistaa.

Piipahdan luksuksella kuorrutetussa tavaratalossa herkkuosastolla ja koen hetkellisen sekoamisen. Silmäni liikkuvat oikealta vasemmalle ja taas takaisin niin nopeasti, etteivät aivot hetkeen ehdi rekisteröidä mitä näen. Miten kauniisti järjestykseen aseteltuja sokerista taiteiltuja kuvioituja makeisia! Miten hienoja suklaatähtiä, limittäin kultaisessa tuokkosessa, kultaisilla nonparelleilla koristeluja! Kymmeniä suklaalevyjä, joita en ollut koskaan nähnyt ja joita haluaisin maistaa! Pysähdyn hengähtämään ja tarkastelen hintalappuja. Se rauhoittaa kummasti. En sittenkään ole valmis maksamaan kymmeniä frangeja makeasta, oli laatu tai määrä mikä tahansa. Mutta löydän yllätyksen joulukalenteriin.

Ovella saan lähtiäisiksi sveitsiläisen joulupiparin, Mailänderlin. Maku tuo mieleeni Sylvian, naapurin mummelin. Hänen piparinsa maistuvat aidommille, tietenkin. Voille ja sitruunankuorelle. Ja tuoksuvat koko talossa. Mutta astun piparin myötä askeleen lähemmäs joulumieltä.

Singing Christmastree

Bahnhofstrassen sivukadulla laulavasta joulukuusesta kantautuu säveliä koko kortteliin. Puuhun on kiivennyt Voice and Music Academy Zürich:in kuoro. Bändi sentään jäi juurelle. Täälläkin tuoksuu mausteiselta viiniltä ja sulaneelta juustolta. Vähän on vappu-tunnelmaakin; tanssahtelevan isän olkapäillä istuvaan lapseen kiinnitetty joulupukkipallo leijailee musiikin tahdissa.

Kävelykadun loistetta.

Valot yössä tekevät kaupungista lempeän ja kutsuvan. Arjen askeleet hidastuvat, kylmässäkin pysähdellään, katsellaan. Jonotellaan rauhassa kojujen edessä. Ollaan hakemassa tunnelmaa.

Zürichin valoja.

Tai sitten ruokaa. Olen nälkäinen, niin nälkäinen, etten pääsisi näillä energioilla omien patojen luokse, sanoo vatsani. Jo kuoron toisesta biisistä lähtien olen alkanut nähdä silmissäni hollantilaisen perunakioskin valikoimat. Ranskalaisia hollantilaisella reseptillä, ketsupilla, majoneesilla, hollantilaisella kastikkeella, ties millä soossilla. Suuntaan määrätietoisesti Zürichin Joulukylään, Zürcher Wienachtsmärt, oopperan edustalle. Ja jumitun kuumien juomien kanssa seisovaan massaan.

Täällä ei kiiruhdeta, se on selvää. Yritän keskittyä tutkimaan tarjontaa, haistella tuoksuja. Tähän nälkään kelpuuttaisin vaihtoehtoisesti kuuman sandwichin. Wesley´llä olisi taikinanyyttejä, joita leivottaan lasi-ikkunaisen kioskin sivupöydällä ja joita haluaisin maistaa, mutta samaan ovat päätyneet aasialaisturistit ja puoli kaupunkia. Wesley´s kitchen on tuttu aseman kulmilta. Kioskin luukku aukeaa jo aikaisin; talvella sen ikkunoita pitkin valuu tiivistynyt höyry. Turistit hakevat kotimaista aamupalaa, zürichiläiset lounasta. Wesley on kova tekemään töitä.

Täältä löytyy joulukylä.

Löydän ostereita. Mutta kolme annoksen osteria vaatisivat toisen hetken, eivät huutavaa nälkää, vaan rauhaa ja keskittymistä. Ja sitä sampanjaa. Sillä olen syönyt aiemmin ostereita vain mielikuvissani, enkä ole aivan varma kuinka niihin suhtautuisin. Varmaankin samalla tekniikalla kuin etanoihin Norsunluurannikolla. Suuhun ja alas. Etanat olivat kyllä kiehuvassa maustekastikkeessa, joka oli maukasta.

Tuulimylly vetää puoleensa nälkäisiä kuin lamppu hyttysiä.

Proosallisia perunoita himoittiin selvästikin enemmän kuin ostereita. Maistelin jonossa kauramaitoon tehtyä chaita, jonka mausteet olivat juuri sitä mitä kaipasin. Täyteläisiä, monipuolisia ja ilahduttavia, joulunsävyisiäkin.

Ranskalaiset, edes hollantilaiset, eivät kyllä liity jouluun, sanon minä. Eivätkä varsinkaan sveitsiläiseen jouluun, luulen minä. Mutta sijansa niillä näyttää olevan. Lämmin tötterö kädessä, ensimmäistä maistaessa, luulen nousevani taivaisiin. Soossin vähetessä tajuan, että laatukontrolli on kyllä pettänyt. Ehkä alkuvaiheen stressiä? Saan mini-annoksestani viikon suolat ja tötterön pohjalta kuivia murusia. Murr.

Oh miten herttaista; ranskalaisia ja joulukoristeita.

Vetäydyn torilta kohti bussipysäkkiä. Kauempaa katsottuna jouluun on vielä aikaa. Kiire ja tekemiset pyörivät kilpaa sen ympärillä. Mutta tehtävä on täytetty. Ensimmäinen kontakti jouluun otettu. Ei täydellistä, mutta kyllä se tästä. Pikkuhiljaa.

Jossain tolpan valojen takana on joulukylä.

En resumen: Hice una vuelta en Zürich, buscando el atmosfera de diciembre, respirando el aire navideño por la primera vez.

Kurzgesagt: Ein Spaziergang in Zürich, auf der Suche nach der Stimmung, und Düfte vom Dezember.

Advertisements
%d bloggers like this: