Kuljin pitkän matkaa varjossa, joka tuntui hyvältä. Iho viileni, sisällä oli vielä lämpöä, kertymää monelta viikolta. Muistin miltä syyspäivät tuntuvat ja hengitin raikasta. Laakson tukaluus tuntui kaukaiselta, ohut ilma sai sydämen nakuttamaan. Ehkä siksi tuntui että ympärillä oli rauha. Ja liikkumattomuus. Suuret vuoret, nehän ovat yhtä pysyvyyttä ja turvaa.
Auringon rajalla ensimmäinen askel; lämpö kohtasi kengän ilman vaikutusta, sukan paikkeilla se tuntui keveänä, iski ylempänä sääreen, käsivarsiin, poskiin kuin kuuma vaippa. Hetken se oli tervetullut, sen jälkeen oli mietittävä aurinkorasvaa. Ja niitä jäätiköitä, sulavaa vettä. Että kuinka tämä tästä jatkuu.
Tänään tiedetään, että tukaluus loppui kerralla. Kaatosateeseen, rakeisiin ja lumipeitteeseen. Nyt tälläkin polulla olisi tarvittu kengät, jotka tarraavat lumikerrokseen, lapio ja ehkä kelkkakin.
Toisen päivän pilvet pehmensivät rajoja. Olo tasaantui, hetken ajattelin normaalia, jota ei ole olemassakaan, mutta voisi olla. Se jatkumo, jolloin kaikki sujuu tasaisella samanlaisuudellaan. Harhaluulo siitä, ettei mikään muutu. Maakin liikkuu, eikä jäätikkö ole paikallaan pysyvä kerros hohkaavaa kylmää, vaan virta.
Mutta ihminen raivaa lumet ja maavyöryt, odottaa että vesi laskee, lapioi polut puhtaaksi ja rakentaa uudet talot. Kun juna asemalla nyrjähti raiteeltaan, tuotiin toinen, kiivettiin kyytiin ja matka jatkui. Päivät lyhenevät ja tarraamme kalenteriin, alamme miettiä villasukkia tai ainakin etsiä sienikoria. Ja olemme jälleen kiinni pienissä muutoksissa, joita kiertokuluksi sanotaan.
Eigergletscheriltä lähtiessä valo on sinistä. Leaving from the station of Eigergletscher, the light is blue.Lehmä johdatti joelle. This cow guided to the river.Ja sitten tuli aurinko. And then there was sun.Schynige Platten ympärillä vuoret ovat pyöreitä – tai teräviä. By Schynige Platte the mountains are round – or sharp.Väriterapiaa. Colortherapy.Vasemmalla polku, jota seuraillaan seuraavaa huippua kiertäen. The path we follow is on the left and continues going around the next peak.Kerroksia. Layers.Juna nyrjähti. The train derailed.BachalpseeUkkonen valuu hitaasti hiipuen. Thunderstorm comes little by little.Mutta katto on näkyvissä. But there´s a roof on the sight.Ihminen on pieni. We humans are so small.
En resumen: Quien se podría imaginar, que justo después de estas fotos vinieron lluvias superfuertes y en las alturas nieve.
Kurzgesagt: Wer hätte gedacht, dass nach diesen Fotos ist oben alles weiss geworden.
Aamuvarhaisella, ensimmäistä bussia ensimmäisenä matkaajana innokkaana odottelemassa olin varma kaikesta, että päivä lupaa suopeata säätä, repussa on kaikki tarvittava linkkuveistä myöten ja voimia löytyy alppikauriin verran.
Bussi kipusi kiemuraista, yksikaistaista tietä, välillä odotellen, että vastaantulijat peruuttavat syrjään. Jos joku ei olisi painanut nappia Grosse Scheideggin kohdilla, olisin varmaan alppihurmoksissani jatkanut suvereenisti ja huomaamatta eteenpäin vuoren toiselle puolen.
Siinä kengännauhoja kaljulla pysähdyspaikalla viritellessäni hoksasin, että reppu oli sittenkin liian kevyt. Missä vesipullo? Majapaikan kylppärissä. Aika tavalla läksytin itseäni perusasiassa tyrimisestä. Onneksi vieressä oli alppihotelli, josta sain kalliin ja pienen pullon juotavaa.
Tallasin rauhassa hiekkatietä; vaihdettiin sananen parin muun patikoitsijan kanssa ja he jatkoivat pian toiselle puolen kukkulaa. Jäin yksin ylempänä laiduntavien lehmien kanssa.
Kedot olivat keltaisia, valkoisia, pinkkien sata sävyä. Puristelin sormissani timjamin sukulaista, jota englanniksi timjamin äidiksi kutsutaan ja haistelin sen sitrusta muistuttavaa tuoksua. Tiellä lepäsi varmaankin haukan sulka; selvästikin hyvä merkki.
Ensimmäisellä etapilla Firstissä päätin kahvitauon olevan paikallaan, sillä koronanjälkeisheikkous ilmoitteli olemassaolostaan. Olisin mielelläni pistellyt aimo palan aprikoosipiirakkaa, joka on lähes aina vuorilla listoilla. Sain silti vattubrownien pistaasioilla, ihan selkeästi gourmeta, mutta hyväksyin senkin. Tiivistettyä energiaa pienen palan verran.
“Mitä veikkaat säästä?”, kysyin tarjoilijalta. Mies povasi aurinkoa ja hetkessä koko paikka oli yhtä pilveä. Niin sumeaa, ettei tiestä näkynyt kuin muutama metri, kun lähdin kohti järveä.
Bachlapseella viuhtoi viima ja pidin tönön takana banaanipaussin, pistin pitkähihaista päälle. Tunsin elpyneeni ja päätin jatkaa alasmenon sijaan ylös, kohti Hirelenin harjannetta. Pari nuorukaista käveli perässäni, mutta he luovuttivat. Istuskelivat hetken ja lähtivät toista polkua alas. Viritin sauvat valmiiksi käyttöön ja tallasin kapenevaa reittiä kohti kivikkoa.
Pilvet lipuivat välillä maisemaa näyttäen, toisinaan kokonaan peittäen. Harjanteella ehdin nähdä alempana vihreää täplittävät lammet, kun maailma katosi ympäriltäni valkoiseen. Istuin kivellä hengittelemässä. Oli aivan hiljaista, eikä ketään missään. Vain minä ja kangasvuokot. Tunsin itseni Aku Ankaksi etsimässä Edelweissia Matterhornilla. Karvaiset vuokot herättävät samoja tunteita, nupulla ne ovat elähdyttävän ilahduttavia.
Kivikossa vuoren seinämän kupeessa oli pieni suojamökki, jonka orrella roikkui vettynyt patja ja Sveitsin armeijan peitto. Laskin sen vieressä penkillä pulssia ja katselin pilveä. Jostain alkoi kuulua vaimeaa puhetta; pieni porukka oppaan johdolla tuli vastaan myöhemmin. Olivat että wonderful ja fantastic, sen minkä hengästykseltä pystyivät.
Alaspäin meni sutjakkaasti; laakso ja lumihuiput kurkistelivat valkoisen verhon takaa ja murmeli tarkasteli menoani luolansa suulta. Olen muuten se, joka juttelee lehmille. Niittyjen läpi yritän kulkea rauhallisen varmasti, lähimpiä ja epäluuloisempia rouvia tervehtien. “Helou lehmä, tässä vain menen ohi, oikein nätti olet, minäpä tästä kierrän vähän ylempää, märehdi sinä vain siinä polulla!” Vasikat olivat jo ison lehmän kokoisia, joten hermostukseen ei ollut syytä, mutta otin varman päälle. Väsyneenä lehmälauma perässä pakoon juoksu ei kuulunut ohjelmani kuvaan.
Bussialpilla haukkasin lounasta, juustopiirakkaa ja salaattia, ja kipaisin maksamaan jotta ehtisin Grindelwaldin bussiin. Tarjoilijan mukaan ei hätää niin kauan kun tuo juo kahvia. Tuooli kuppi käsissä pöytään nojaileva bussikuski.
Bussi kiemurteli ylös Grosse Scheideggiin. With a bus to Grosse Scheidegg.Haukan sulka? Hawk´s feather?Ylälaidassa mother of thyme eli kangasajuruoho, joka on siis timjamin sukulainen ja tuoksuu sitruunalle. The mother of thyme is the purple very small flower, that smells lemon.Kevätkatkeroita. Spring gentians.Bachalpseellä alkoivat pilvet hälvetä. By Bachalpsee I started to have some visibility.Polku jatkuu ylöspäin. Going up.Vähän kerätty korkeutta. Already a bit higher. Kohti kiviä ja sitten oikealle. Towards the stones and then right. Varovasti vanhan lumivyöhykkeen yli. Cautiously over the old snow. Kangasvuokko! Nämä on ikisuosikkejani!! Spring pasqueflower or the name I prefare: lady of the snows, my alltime favorite!Yhtäänhän ei jännitä kapealla harjalla yksin. Not scared at all, on the ridge alone. Hyvin menee! Everything ok!Selän takaa jo taitettua matkaa. The way already done.Tarkemmin katsottuna alhaalla on useampi lampi. There are many ponds I passed on the way, after all. Kuvan keskellä suojamökki. In the middle of the picture a refuge hut.Polku se on tämäkin. Rockyroads?Kullerot pilvitaustalla. Sekunteja myöhemmin ilmestyivät lumihuiput. Globeflowers in front of clouds. The snowpeaks appear after a couple of seconds.Laakso pilkottaa. Starting to see the valley.
En resumen: Este caminata de Grosse Scheidegg a Bussalp es lindísimo, apesar de la poca visibilidad por las nubes. Hay flores de los Alpes, marmotas, paz y cresta que cruzar.
Kurzgesagt: Die Wanderung Grosse Scheidegg – Bussalp ist wunderschön, obwohl die Wolken unten hängen. Es gibt Alpenblumen, Murmeltiere, Ruhe und einen Grat zum überqueren.
Pala Suklaata 