Oranssia lämmikettä

Mietin lenkillä, voisinko juosta jalkapallon kokoisen kurpitsan kanssa metsän läpi kotiin. Epämukavuus ja visio siitä, kuinka kompastuessa kurpitsa lentää kaaressa pöpelikköön, posahtaa haljetessaan ja räjähtää tuhannennuuskaksi, jätin sen kuitenkin ostamatta.

Juckerfarm Jonassa. /Juckerfarm, a pumpkin place in Jona

Näitä paikkoja on matkalla muutama, eräänlaisia pop-up kohtia, joihin kasataan syksyn tullen kurpitsoita, viereen ilmestyy metallinen kassa ja siitä voi sitten hakea haluamansa kaiverrettavaksi, keitettäväksi, paistettavaksi tai vain koristeeksi ulkopöydälle.

Loppu lenkki menee kurpitsan kuvat silmissä. Uunissa viipaleina, aah. Täytettynä, aah. Risotto, aah. Keitto, mm…

Ennen joulua haalin ikkunalaudan ulkopuolelle monta kurpitsaa varastoon, jotta niitä riittäisi mahdollisimman pitkään. Venytän kautta ja toivon, että uusi alkaisi pian. Siihen nähden kummallista, etten itse ole yrittänyt kasvattaa kurpitsoja. Vesi- ja hunajamelonitkin onnistuivat, miksei kurpitsa. Raapustan muistiinpanon kalenteriin huhtikuun kohdalle pohdittavaksi.

Kurpitsakeitto on vielä tekemättä, muita olen tänä syksynä ehtinyt jo kokata. Sitä syödään meillä niin usein, että jossain vaiheessa perhe alkaa muikistella. Keitot ovat muutenkin olleet jonkun aikaa pannassa, sillä tyttären viisaudenhammasoperaatio pisti syömään sauvasekottimella tehtyjä ruokia parin viikon ajan. Eivät ole maistuneet sen jälkeen.

Mutta nyt, sateen lotistessa ja lämpötilojen hiipuessa paksu soppa alkaa houkutella.

Sama väri, eri maku kuin kotona. Herkullista yhtäkaikki./Same color, different taste as at home. But delicious.

Kurpitsakeitto:

  • myskikurpitsaa 800 g
  • 1 peruna
  • 1 iso sipuli
  • loraus öljyä
  • muskottia, korianterijauhetta, valkopippuria
  • kasvislientä
  • kermaviiliä tai kasviskermaa
  • krutonkeja

Kuori kurpitsa ja poista siemenet. Jos se tuntuu hankalalta, voit myös laittaa sen uuniin joksikin aikaa ja sen jälkeen homma käy kätevämmin, samoin pilkkominen.

Pilko sipuli, kuullota hetki. Pistä peruna palasina perään, samoin kurpitsa. Päälle vettä sen verran, että kasvikset peittyvät ja kasvisliemijauhetta tai mitä käytätkään, sen verran kuin vesi vaatii.

Ripottele mausteita ja korianteria saa laittaa moninkertaisen määrän muihin mausteisiin verrattuna.

Kun kurpitsa ja perunat ovat pehmeitä, pistä sekaan lusikallinen-pari kermaviiliä tai kasviskermaa loraus. Edellinen tuo pientä hapokkuutta, josta pidän. Soseuta sauvasekottimella. Jos keitto on liian paksua, lisää vähän vettä. Maista. Lisää mausteita tarvittaessa. Niitä pitää laittaa reilusti.

Deluxe-versioon voit paahtaa krutonkeja eilisestä leivästä. Öljyä, valkosipuli ja leipäkuutioita. Päälle mustapippuria ja halutessasi suolaa. Ripottele lautasella keiton päälle. En guete!

Näissä on jotain eläimellistä. /These look like some sort of animal.

En resumen: Es la epoca de calabazas y ayotes. De eso hago sopa, risotto, calabaza rellena y a veces solo en tajadas cocinado en el horno. Riquísimo!

Kurzgesagt: Mein Lieblingsessen im Herbst, Kürbis! Kürbisrisotto, gefüllter Kürbis, Kürbissuppe, Ofenkürbis in Spalten – einfach herrlich!

Viimeisen kesäpäivän pyöräretki Zürichinjärvellä

Pidän pientä paussia Lappi-kuvista -joita siis riittää- ettei teille tulisi ähkyä ja minulle editoinnista rasitusvammaa. Tilalla on Zürichinjärven liepeiltä otoksia. Ja ennenkuin kukaan mutisee, ettei näissä ole ruskaa, fiilis on liian kesäinen ja kuvat summittain räiskittyjä, porojakaan ei ole missään, toteaisin, että ne ovat hyvin autenttisia todellisesta elämästä. Tarkoittaen, että käsi täristen uhmasin tieliikennelakeja; osa tuli napsittua ajaessani pyörällä.

pyoraily schmerikon 1

Tässä mie suihkaan.

 

Lähdin siis pyörälenkille, tällä kertaa pitkälle ja vakaalle, arjen lyhyiden ja tiukkojen vetojen sijaan. Olihan tie jälleen kiinni autoilta, kuten kerran vuoteen on tapana. Paitsi meiltä reitin alkupisteeseen. Kymmenen kilometriä olisi pitänyt ajaa järven sivustalla autotien reunassa. Valitsin kuitenkin sen pyöräreitti numero 66:n, jota kauniiksi kehutaan ja jonka olen myös itse todennut kivaksi, mitä nyt keuhkot sakkaavat nousuissa. Alamäki viiniviljelysten ohi on kuitenkin palauttava, näkymä vuorille ja järvelle avara. Ja vältyin miehen naljailulta laiskasta urheilijasta. Hyvähän se on flunssavuoteelta huudella, ajattelin, kun pysähdyin mäessä hengittämään pulssin hakatessa 170:n paikkeilla.

 

Screenshot Cycling Move

Riisuin takkia pois samalla kun keuhkot ottivat lukua. Alkoi ripsiä vettä. Lupasin itselleni, että jos sade vaatii takin ja sekin kastuu, saan tulla kotiin junalla tai laivalla. Samalla tiesin, etten koskaan tekisi niin, vaan kädet jäässä ja otsa ärtymyksestä rutussa ajaisin pyörällä samaa reittiä takaisin.

“Otatko jäätelön, tämä on viimeinen?” kysyi nainen Magnum-laatikko kaulassa roikkuen viiniviljelysten toisella puolen, tapahtuman alkupisteessä Meilenissa. Tottahan otin. Vaikka oli aamupäivä ja oikeastaan vain jano. Sillä edessä oli vielä aimo taipale ja tarvetta energialle. Ajelin hiljakseen eteenpäin ja seuraava nainen tarjosi omenan. Otin senkin.

pyöräily schmerikon 2

Ns. aamujätski.

 

Menomatkan tiukkaan tuuleen suhtauduin positiivisesti. Sehän tarkoittaa, että takaisin tullaan puolittain ilmaiseksi, selästä työntäen. Tuuli puuskaili kuitenkin mennen tullen. Palatessa föhn-tuuli ja myrsky tapasivat juuri siinä viimeisellä kymmenen kilometrin suoralla. Massiiviselta vaikuttava mountain bike ei sittenkään ollut tälle lenkille huono valinta. Pystyssä kestettiin molemmat.

pyöräily schmerikon 6 maisema parempi

Kauimmaisena näkyy Pilatus-vuori.

 

pyöräily schmerikon 5 juckerfarm

Juckerfarmin sivuhaara Jonassa.

 

pyöräily schmerikon 4 kurpitsat

Satoa. Selvästi nälkäinen kuvaaja, koska kuvassa piti olla kurpitsoita, ei maissia, eikä varsinkaan omaa varjoa.

 

Kurpitsafarmin paikkeilla pidin lounastauon ja pohdin hetken siinä vaiheessa jo auringon pehmentämillä aivoillani, että josko pistäisin tarakalle jonkun suhteellisen pönäkän kurpitsan. Jonkun sellaisen vinkeän muodoltaan. Tyynessä keitaassa oli  kuitenkin niin kuuma, että oli päästävä nopeasti pois. Söin vain keiton ja jatkoin matkaa. Onhan niitä kurpitsoita lähikaupassakin.

pyöräily schmerikon 7 kahvi

Tämä on kahvi. Lisukkeeksi sain piparin.

 

Kurpitsakeitto oli niin pieni että melkein nyyhkäisin sen nähdessäni, mutta uskoin silti selviäväni sen avulla puoliväliin asti, Schmerikoniin. Ruokatankkausta en toisella tauolla kuitenkaan kaivannut, mutta kofeiinitaso oli pahasti laskussa. Barista-rouva oli parkkeerannut pienenpienen pakettiautonsa pyöräilijöiden iloksi järven toiseen päähän. Sivusta avautui baristan työkalut, kunnon kahvikone kaikkine vehkeineen, hohtavan kiiltävänä. Sain tuoretta, tummaa kahvia, ei mitään lirua pumppupullosta, vaan koristellun vaahdon kera.

Istahdin pöytään pienen päivävarjon alle. Saksalaisen mies kysyi saisiko jakaa varjon;  hän voi pahoin porottavassa auringossa. Minä poltin päivän aikana käsivarteni, joihin en tajunnut syyskuussa kaipaavani aurinkosuojaa. Reisiinkin ilmestyi pyöräilysortsien rajat. Niskalla meni hyvin. Sinne olin huitaissut nopeasti viisikymppistä rasvaa. Varmuuden vuoksi.

 

pyöräily schmerikon 8 rapperswil

Rapperswil

 

Matkaa kertyi lähes 77 km. Saman verran kuin Googlen ehdottamaa pyöräreittiä Helsingistä Riihimäelle.

50 kilometrin kohdilla huomasin pientä hyytymistä, 55 paikkeilla tunsin murinaa vatsassa, mutten rekisteröinyt sitä näläksi. 56 km kohdalla tajusin vapisevani ja kiihdytin vauhtia sinne, missä olin nähnyt myytävän Tiibetiläisiä momoja, siis taikinataskuja eri täytteillä ja myös Cornwallin pasteijoita. Momojen kohdalla jono oli niin pitkä, etten uskonut heikotukselta selviäväni tiskille asti. Cornwallin kojulla oli vain myyjä, joka surffaili tylsistyneen oloisena puhelimellaan. Sain heti käsiini valmiiksi kuuman, ihanan rasvaisen ja täyttävän sipuli-peruna-juusto pasteijan. Yhtään en ihmetellyt, että Zürichinjärvellä myydään cornwallilaisia lämpimäisiä, vaan olin siitä pelkästään onnellinen. Pasteija todennäköisesti pelasti henkeni. Thank you, Cornwall!

En resumen: Más o menos 77 kilómetros en bici, a la par del lago de Zurich. Y tal vez era el último día de verano. Comí un helado que me regalaron en el camino, quemé mis brazos en el sol y me sentí como Don Quijote, pero no luchando contra los molinos, sino que contra el viento, que regresando ya era tormentoso.

Kurzgesagt: Fast 77 km mit dem Velo, am Zürichsee. Und vielleicht war es der letzte Sommertag. Ich habe eine Glace gegessen, hatte einen Sonnenbrand an den Armen und habe mich wie Don Quichotte gefühlt, aber nicht gegen die Windmühlen gekämpft, sondern gegen den Wind, der beim Zurückfahren schon Stürmisch war.

%d bloggers like this: