Ennen aamupalaa olin sitä mieltä, että tuohon sateeseen en lähde. Ja heti sen jälkeen, että tuohon sateeseen tietty lähden. Costaricalaisella gallo pintolla, riisiä ja papuja munakokkelin kera, parhaassa tapauksessa lisukkeena avokadoa, paahdettua leipää, kahvia ja puristettua appelsiinimehua, on kotiväen mukaan ihmeitä tekevä vaikutus. Se on kuulemma ”power breakfast”, jolla jaksaa ja kykenee kohtaamaan kaiken, mitä ikinä päivä tarjoaakaan.

Reinin yli vesivoimalan kautta. Pienet pisteet rakennuksen muurin takana ovat pyöräilijöitä.

Gallo pinton maagisia ominaisuuksia ei ole kiistäminen, mutta siinä pikkuhiljaa herätessä oivalsin myös, että olisi toivoa lounaasta Ranskassa ja kakusta sekä kahvista Saksassa. Sillä ranskalaiset osaavat ruuanlaiton ja saksalaiset leipomisen.

Reitti kulki kahdeksikon lailla Sveitsistä Saksaan, sieltä Ranskaan, takaisin Sveitsiin ja Saksan kautta Sveitsiin. Raja tuli vastaan niin useasti, etten enää pysynyt laskuissa mikä maa oli menossa. Kylän sisällä, pyörätiellä oli siitä merkkinä kolme maalattua valkoista ristiä. Ei ollut tullimiestä kysymässä, että mitä mitä tarakalla kulkee.

Rauhansillalla oli rauhallista

Baselissa pieni poika ähisi mäessä suomeksi, sisarukset painelivat edellä ranskaksi keskustellen. Ehkä jossain niillä paikkein, ennen tai jälkeen, meille ojennettiin mehevät omenat. Sveitsiläisiä, meille painotettiin.

Tämä on Huningue. Ilma korosti ilmeistä ankeutta.

Huninguen kaduilla oli hiljaista

Ranskassa tajusin, että minua on petetty: osuudella ei ollutkaan rehevää maaseutua, pittoreskeja kyliä seitsemän ruokalajin lounaineen. Kaupunki, luultavasti Huningue, oli kyllä hunningolla. Rönttöinen, harmaa, auki vain kebab-kioski ja noutopizza.

Päivän gourmet-lounas.

Lounasaika oli jo ohi ja Ranskan pätkä loppumaisillaan, nälkä heikotuksen puolella. Sade kiristi otettaan, joten Saint-Louisin Slow up –tapahtumapysäkki kutsui katokseensa. Flammkuchen tuli minuuteissa uunista, kuumana ja rapeana, lähes täydellisenä. 7 euron hinta ei päätä huimannut ja jälkiruoka, kaksi kahvia, kakkupala ja omenapiiras lähtivät kahdella eurolla. Siis yhteensä 2 euroa – puolikkaan espresson hinta Zürichissä.

Baselissa, endlich.

CH-merkkien toisella puolen, Baselissa, vauhti kiihtyi kaupungin ali kulkevissa autotunneleissa. Tuntui kummalliselta kiitää omin voimin siellä, missä yleensä on peltiruuhka. Ja lähes yksin. Kiihtyvä sade, ehkä myös iltapäivän tunnit, veivät loputkin pyöräilijät kotiin.

Tällä puolella siltaa Rheinfelden (D), toisella Rheinfelden (CH).

Rheinfeldenissä näytti olevan kivoja kahviloita useampikin. Litimärkinä jätettiin väliin, mutta tänne haluan uudelleen.

Rheinfeldenistä (CH) lähdettiin ja Rheinfeldenistä (D) palattiin sillan yli Sveitsiin. 60 kilometriä sateessa, loppu ypöyksin, pikkuisen eksyskellen, sillä opastekylttejä keräiltiin jo pois. Lienee luksusta, että saksalainen poliisi pysäyttää kaupungin liikenteen vain meille kahdelle. Viimeinen rajan ylitys tapahtui sekunteja ennen kuin puhallettava tapahtumaportti lösähti maahan ja harmaista harmain slow up oli virallisesti ohi.

Slow up Basel-Dreiland, 60 km

En resúmen: Una vuelta en bici en la lluvia. No way, pensé. Pero después del gallo pinto pensé de nuevo: way, man way.  El Slow up de tres países, Suiza, Alemania y Francia, lo hicimos casi solos. Y el pueblo francés pintoresco con un almuerzo de siete platos no lo encontramos nunca.

Kurzgesagt: Mit dem Velo im Regen. Nichts für mich, dachte ich vor dem Frühstück. Nach dem costaricanischen Frühstück, Rührei mit Reis und Bohnen, das wie ein Wunder wirkt, dachte ich: doch etwas für mich. In Slow up Schweiz-Deutschland-Frankreich waren wir zum Schluss ziemlich allein. Und das malerische französische Dorf mit einem Mittagsessen des 7 Gänge Menús habe ich nie gefunden.