
Viimeisiä vaelluspäiviä viedään. Syksy alkaa pikkuhiljaa rajoittaa, plus tämä tautinen tilanne. Jos Alppien eteläpuolen patikka Rasasta Roncoon (sopra Ascona, ei Porto) oli kauden päätösreissu, niin tätä voin talven lyhyinä päivinä makustella.
Kuivaa kastanjametsää, lehtisiä polkuja ja piikkisiä pömpelöitä talloen siksakattiin ylös taitekohtaan, jossa pysähdyttiin hetkeksi vetämään henkeä, mutta myös katselemaan Lago Maggiorelle ja pitkälle Italiaan. Aldo mietti, että tältä tuntui varmaan Vasco Núñez de Balboasta, konkistadorista, joka kipusi Panaman kannaksen yli ja näki yllättäin uuden meren, Tyynenmeren. Oltiin ehkä jo aika poikki ja vähällä hapella. Silti, on myönnettävä, että ilmassa oli suuren saavutuksen tuntua.






Pientä jyrkkää kannasta myöten kiivettiin vielä ylemmäs, Pizzo Leoneen, missä tuuli pyyhki ja yllättäin oli todella kylmä. Ei ollut hanskoja tai pipoa – Ticinossahan on palmuja, hyvä ihme. Eipä tullut mieleen, että oltiin niillä korkeuksilla, missä on talvella lunta. Viereisellä vuorella jo nyt. Siinä oli kai kylmä kohta, huippua kiersi synkeän musta pilvi.






Tajunnan räjäyttäviin kokemuksiin lisäisin sen, etten ole koskaan nähnyt ruskaa, palmuja ja lunta yhdellä kertaa. Pizzo Leonella porukat pyöri kuin väkkärät, joka suuntaan oli erilaiset näkymät.
Jotain retken vaativuudesta kertoo se, että kuvia on lopulta aika vähän, siis verrattuna maisemien maalauksellisuuteen. Urheilukello hyytyi kylmässä, samoin vara-akku, joten detaljeja ei ole, mutta sanoisin, että pulssi tikitti aika tavalla, hiki lensi ja kintut oli lopussa melko valmiit vaaka-asentoon. Noin kilometri ylöspäin ja lähes puolitoista alas. Pituus, 14 km, ei kerro matkasta, mitään, sen sijaan aika, 5,5 h ehkä vähän enemmän.





Joka tapauksessa yksi patikoiden helmistä, vaikka oltiin suht lähellä sivilisaatiota. Olen erakko tässä mielessä, pidän erämaasta. Silti oltiin sitä mieltä, että matkalla oli viehättäviä paikkoja ja useampikin kivistä ladottu talonen, johon voisimme vetäytyä kesäpäiviksi tai vaikka ikuisiksi ajoiksi. Kaukana teistä ja hulinoista, kastanjapuiden keskellä. Vuoren sylissä.






En resumen: Para arriba ziczagueando por los bosques secos de castañas, para abajo por potreros, trillos, pequeños pueblitos ticineses. Una de las mejores caminatas del año: Rasa-Ronco sopra Ascona. Sudando, con frio, emoción, un poco miedito, colores de otoño, montañas con nieve, palmeras. Perfecto.
Kurzgesagt: Zickzack hinauf, durch die Kastanien Wälder, bis Pizzo Leone, herunter durch die Weiden, auf den Bergwanderwegen, durch kleine Dörfer: Rasa-Ronco sopra Ascona. Schwitzend, frierend, mit Begeisterung, ein bisschen Furcht, Herbstfarben, Schneeberge, Palmen. Alles.