Takaisin Santiagon tielle

Takaisin Santiagon tielle

Perjantaina tuntui, että nyt on talvi nähty. Vetäisin repun selkään ja sain toipilaan mukaan, parinkymmenen kilometrin haasteesta huolimatta. Vakuutin, että tämä olisi tasaista. Meilläpäin ei muutaman sadan metrin korkeuseroja noteerata.

Santiagon tien, jota Jakobin tieksi kai kutsutaan ja tällä osuudella Schwabenwegiksi, kolmas osa lähti Tobel-Affeltrangenista. Ikinä en ole täällä käynyt, väitin. Väärin. Blogista v.2016 löytyy todiste. Sille asemalle päätyi Konztanz-Einsiedeln -osuuden toinen etappi.

Tänään paistoi ihana aurinko, kevään ensimmäinen teepaitapäivä, ilma tuoksui raikkaasti lannalta, aina vain enemmän, yökötykseen asti. Pelloilla porhalsi traktoreita joka suuntaan, yksi ruuttasi sitä itteään ja toinen möyhensi maata kylvökuntoon.

Lähes yhtä paljon nähtiin kirkkoja, mikä ei liene ihme, kun on kyseessä pyhiinvaellusreitti. Me olimme matkassa aikaisina lintuina, ketään muita ei näyttänyt vaeltavan samoja polkuja. Kausi alkaa ehkä vasta myöhemmin. Itsehän en saisi vihkoseen pyhiinvaeltajan simpukkamerkkiä, koska olin liikkeellä puhtaasti itsekkäistä syistä. Halusin aurinkoa, eväitä, kävelyä ja rauhaa. No ehkä se viimeinen voisi kuulua myös pyhiinvaeltajan repertuaariin.

Kuvista ei uskoisi, että polut veivät aikalailla teollisten alueiden läpi. Oli moottoriteitä, kyliä, kaupunkimaistakin seutua. Silti lähes aina käveltiin joko pienen joen tai peltojen viertä.

Maatilaputiikista otettiin mukaan (maksettiin kyllä) sen omista maisseista tehtyjä sipsejä lounasleipien kaveriksi ja yksi muhkea omena. Muutakin olisi kelvannut reppuun, mutta ei mahtunut.

Kissoja oli tiheästi polun varrella ja ne moikkasivat suopeasti ohikulkijoita. Myös ensimmäiset perhoset nähtiin, samoin yksi valkovuokko ja muutamat leskenlehdet.

Pyhän Martin kirkko seisoi ylväästi kukkulalla. Sen sivustalla oli sopivasti penkki, jolla mutustaa muutama taateli ja pähkinöitä. Jyrkkyyttä oli aikalailla ja mietin, että lieneekö kukaan koskaan kierinyt alamäkeä kadulle.

Tästä eteenpäin oli etapin ainut ylämäki, 300 m vertikaalimetrejä ja siitäkin jäi osa kipuamatta. Fischingeniin pääsi rinteestä yhä ylemmäs tai alas joelle ja me pyyhkäistiin helpompaa reittiä perille, koska gpx:t heittivät aika lailla.

Fischingenin luostari ei ollut vielä valmis vastaanottamaan janoisia patikoitsijoita, sillä puutarharavintolasta ei ollut jälkeäkään, eikä Pilgrim olutpanimo ollut auki. Selvisi, että on jonkinlainen tämän pyhiinvaelluspaikan juhlavuosi, mutta sen enempää ei siitäkään ollut infoa. Kurkattiin kappeliin, todettiin hotellin olemassaolo ja noustiin bussiin. Se oli tässä. Seuraava pätkä jääköön toiseen kertaan, kunhan ei vuosien päähän.

Tästä lähtee!
Here it goes!
Aika kiva nojailla.
Nice place to rest.
Sanoisin, että ollaan oikealla tiellä.
I´d say, this is the correct route.
Maatilan läpi.
Through a farm.
Voisiko sanoa, että Marian pönttö? Could one call this Maria´s house?
Maatilan itsepalveluputiikki.
One farm had a self service shop.
Ja mukaan lähti jykevä omena sekä chilitortillasipsejä.
Got an apple and tortilla chips.
Tämä kisuli meni piiloon koiraa.
A cat hiding from a dog.
Tyylikkäimmän kissan palkinto meni tälle yksilölle.
This was the most stylish cat on the way.
Matalat putoukset, mutta kirkas vesi.
Waterfalls were moderate, but the water was really clear.
Näiltä paikkein löytyi eväspaikka.
About here was our lunch place.
Eka!
First one!
Söisitkö? Would you eat this?
Nämäkin ekat!
These were also the first ones!
Kukkulan kirkko, olisiko ollut pyhän Martinin.
The church on the hill, probably Saint Martin´s.
Fischingenin luostari.
The monastery of Fischingen.
Pyhiinvaeltia ajatellen olutpanimo.
A brewery for thursty pilgrims.

En resumen: La tercera parte del camino de Santiago en Suiza, de Tobel al monasterio de Fischingen.

Kurzgesagt: Jakobsweg, Teil 3, von Tobel nach Fischingen.

Ihan Jaacobbina Santiagon tiellä

1jacobsweg2

Saksan ja Sveitsin rajan tuntumassa, Konstanzin asemalla, Nelli, joka on koira, oli heti valmis pistämään tassua toisen eteen. Samoin Riikka, joka -tehtäköön selväksi- on ihminen, ja jolla reitti oli printattuna paperille. Minä taas, samoin homo sapienseihin kuuluva, mutta peräti kahden teknologialaitteen kera kulkeva, pysähdyin katsomaan ensin Suunnon Ambit2:sta ranteessani, sitten kännykästä GPS-Tracks appiä. Nopeimmin suunta löytyi päätä kääntämällä; aseman edestä löytyivät ensimmäiset viitat reitille.

Sveitsissä vaellusreitit on äärettömän hyvin viitoitettu, mutta sillä kertaa, kun karttaa ei satu olemaan, on edessä kaikkiin ilmansuuntiin osoittavia oransseja kylttejä, eikä yhdessäkään suuntaa antavaa paikannimeä. Espanjaan ja Santiagon de Compostelan tielle johdattava, läpi Sveitsin kulkeva idempi tie Konstanzista (D) Geneveen, sen sijaan on ensimmäisten kilometrien kokemuksella selkeästi merkitty, valkoisin, roomalaissävyisin viitoin, usein simpukan kuvan kera.

jacobsweg1

Lisäavusta parhaiten toimi puhelimen GPS Tracks app, karttaa sai suuremmaksi ja nuoli näytti sukkelasti suunnan ruudulla. Suunto kaipaa vielä opiskelua; pieni mato kellotaulussa ei auttanut matkanteossa. Olisi ehkä kannattanut treenata navigaatio-toimintoa ennen metsään menoa. Mutta otin riskin, sillä olihan turvana Nelli-vainukuono ja partiotaidoilla varustettu Riikka.

1jacobsweg7

Eväät syötiin muinaisella taistelutantereella.

1jacobsweg8

Pyhiinveltajien kameroihin kyllästyneitä lampaita.

Sveitsin poikki kulkeva tie tunnetaan nimellä Jacobsweg ja alkupätkä välillä Konstanz-Einsiedeln myöskin Svaabien pyhiinvaellusreittinä, Schwabenweginä. Aiomme Riikan kanssa tallata koko matkan, mutta pätkissä. Skippasimme myös Konztanzin ja aloitimme Sveitsin puolelta (Kreuzlingen).

20160607_141900

Pyhiinvaeltajien majapaikka.

Ensimmäiselle osuudelle, joka vie Märstetteniin, päästiin vaatimattoman vuoden funtsinnan jälkeen. Hidas toteutus ei ollut mistään äärettömän pikkutarkasta suunnittelusta johtuvaa, vaan ainoastaan siitä, että kahden eri puolilla Zürichiä asuvan aikataulut eivät vain olleet natsata yhteen niin millään. Ja sitten kun olisi natsannut, meni nilkka, tuli talvi, meno toisensa jälkeen ja yhtäkkiä oli taas kesä.

20160607_140128

Murkinaa matkalle. Tosin vain symbolista.

Kun seisoin junassa matkalla Zürichiin, vaikutti yhtäkkiä siltä, että reissu ei toteutuisi tänäänkään. Juna oli myöhässä, Hauptbahnhofilla kaaos, 10 000 ihmistä epätietoisena millä mennä ja mihin. Tuhopolttaja oli tuikannut paikallisen VR:n eli SBB:n kaapelin kahdesta kohtaa tuleen ja lamaannuttanut liikenteen. Yhteysjuna onneksi kulki ja oli sekin myöhässä.

20160607_141939

Kaunis Gasthaus, mutta kiinni.

Kreuzlingenin asemalta eteenpäin meitä eivät haitanneet liikenneongelmat, eikä mikään mukaan. Muita kävelijöitä ei liikkeellä ollut, parin koiranulkoiluttajan ja lapsiryhmän lisäksi. Aloituskävelyksi mitä parhain; aurinko paistoi, ukkonen uhkasi vain mustin pilvin (kotona, kuten myös joka puolella muualla Sveitsissä, tuli sillä aikaa sekä vettä että rakeita), metsässä oli raikasta ja maaseudulla rauhallista. Seuraavalle etapille valitsisin hiukkasen enemmän kilometrejä, sillä reitti oli hyvinkin helppokulkuista ja jalkaan vaelluskenkien sijaan lenkkarit, sillä asvalttia oli aika lailla.

1jacobsweg9

20160607_132821

Santiagon baari oli vielä vähän vaiheessa, sesonki kai vasta alkamassa

Tilanne taivalluksen jälkeen:

-Fysiikka: kunnossa, toinen pohje vähän jumissa. Toiset kymmenen kilometriä menisi kevyesti.

-Vatsa: eväät riittivät, mutta ilman olisi tullut paniikki, sillä matkalle ei osunut yhtään auki olevaa kuppilaa.

-Henkinen bilanssi: raikastunut20160607_145109

En resúmen: Por su puesto, que cuando por fin decidimos a empezar el camino de Santiago, la parte de Suiza, atravezando el país, hay un caos de tráfico. Pero por dicha, en total llegué al punto de salida, a Kreuzlingen en la frontera de Suiza y Alemania. En la primera parte caminamos 15 km hasta Märstetten. (vea mapa) Los primeros kilómetros eran faciles, casi sin subidas y el paisaje bonito pero nada maravilloso. Un poco demasiado pavimento para mi gusto. Y ni un restaurante abierto en el camino. Pero claro, yo tenía mi salveque lleno de comida. Para encontrar el camino tenía mi Suunto con navigación, pero resulta, que esa funcion tengo que estudiar un poco más. Lo que sirvió perfecto, era el GPS-Tracks app, con eso llegamos hasta la estación de Märstetten.

Kurzgesagt: Endlich haben wir mit dem Jacobsweg angefangen. Der Plan ist von Kreuzligen bis Genf zu laufen. Die erste Etappe war Kreuzlingen-Märstetten und um zu schauen wie ist es und wie gehts mit meinem Sprunggelenk. Der Weg war einfach, nicht umwerfend, aber schön. Ein bisschen zu viel Asfalt. Und es gab nicht ein Restaurant auf dem Weg (oder schon, aber „Heute zu“.), also, es braucht Proviant. Mit meiner Suunto hätte ich im Wald geblieben, weil ich „Navigation“ nicht gut genug vorseitig studiert hatte. Aber GPS-Tracks app war super und hat uns den Weg bis nach Bahnhof Märstetten gezeigt.