Advertisements

Viime viikolla…

…löysin pihalta puolen vaaksan mittaista, helmikuista ruohosipulia. Seuraavana aamuna se yritti kurkistaa lumikerroksen alta, vain pienet vihreät pisteet läpäisivät talven. Iltapäivällä ruohosipuli kasvoi jälleen, vihreämpänä ja voitonriemuisen vapaana.

…juuri ennen lumien sulamista kohtasin metsässä valkean pedon. Kylläkin pienen ja kauniin. Mustasta hännänpäästä tunnistin (no joo, googlasin…) sen kärpäksi.

…söin pannukakkuja kahvilassa (Babu´s Bakery and Coffeehouse) aamupalaksi. Tai jos ollaan rehellisiä, se oli jo toinen aamupala, sillä en pääse kotoa mihinkään ilman ravintoa eli jugurttia naapureilta saatujen, pihalta kerättyjen kiivien kera. Hedelmät ovat pieniä ja viime vuoden satoa, jo epäilyttävän lähellä käymisastetta, joten ne saa peukaloilla painettua kahtia ja sisältä tursuu vihreää pyrettä mustilla pisteillä. Puristan hedelmää kuoresta suoraan aamiaiskuppiin.

260220162571

…paistoin falafelel-pihvejä ja söin niitä liikaa, kuten herkkujen kanssa tuppaa käymään. Pihvejä niistä tulee aina, koska hermo ei kestä paistaa kuutiomaisia joka sivulta. Enkä toisaalta halua uppopaistaa ja joutua sen jälkeen prosessoimaan kuumaa öljyä.

…laitoin repun selkään ja laahustin kohti salia. Jos olisin heittäytynyt mahalleni, olisin muistuttanut suojattiamme Elayah Colea, paitsi että se matelee vauhdikkaammin. Ja minä en saisi jäseniäni kokonaan kotiloni sisälle.

…salilla yritin tsempata lihaksiani kertomalla niille lihasmuistista. Ne kärsivät vielä postflunssaisesta dementiasta. Se osoittautuu selektiiviseksi, sillä pari päivää myöhemmin ne muistavat erittäin tarkasti mitä on maitohappo.

…seurasin jännittyneenä Sveitsin kansanäänestysdraamaa: pitäisikö rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset karkottaa automaattisesti? (En ole aikonut siirtyä rikoksen tielle, silti ulkomaalaisena tunnen aloitteen loukkaavan oikeuksiani.) Louhitaanko Gotthardin tunnelin viereen uusi väylä? (Turvallisuus vs. kulut vs. ekologia. Hankala homma.) Rankaiseeko verottaja tulevaisuudessakin avoliitosta avioliittoon siirtyviä pareja? (Eikö yhteiskunnan pitäisi tukea perheitä?) Aloitteet olivat sitä luokkaa, että meidänkin kunnantalolla kävi ennennäkemätön huiske; äänestysprosentti oli yli 70.

 

P.S. blogia pitäisi pystyä nyt seuraamaan bloglovinin kautta

<a href=”http://www.bloglovin.com/blog/14508787/?claim=upppewxebqr”>Follow my blog with Bloglovin</a>

Advertisements

No onpas tullut kesä

Ravintoasiantuntijat kertovat, että joulumässäilyn jälkeen solujen energiavarastot ovat täpötäydet, joten rivakasti liikkumaan, sillä virtaa riittää. Menin heti tietysti salille tekemään leuanvetoennätystä ja totesin, että soluni kaipaavat vielä joulutorttuja ja ja ehkä jääkaapista suurehkon palasen jouluhalkoa (suklaakakkua, mascarponea, suklaata, kermaa ja aprikoosihilloa rullamaisessa muodossa). Ei nimittäin noussut ruho ilmaan, eikä varsinkaan ennätykseen, ja muutenkin tuli mieleen, että voisin nytkin olla kotona lukemassa kirjaa potsojollaan, konvehtilautanen vieressäni.

Saan vedettyä treenin läpi kuivalla rutiinilla, jouluherkkuja ajatellen. Vaatimattomaan motivaatioon ovat syypäitä myös ne lihassolut, jotka hakkaavat reisissä ärtyisinä ja malttamattomina: ”Kyykkyjä! Askelkyykkyjä! Bulgarialaisia askelkyykkyjä! Mäkeä ylös! Juoksua! Mäkeä alas! Uintia! Mitä vain, kunhan liikettä! Hikeä ja väsymystä! Endorfiineja!” Mutta ei. Treenaan yläkroppaa ja haukottelen; pulssi nousee, lihakset väsyvät, mutten silti tunnista tätä urheiluksi. Ulkona olisi kevätkelit, aurinkoa, kukkia ja puhtoista lenkkipolkua, vuoristossa vaellusreittejä, aivan ylhäällä talviliikuntaa. Kaikelle tälle yhä vieläkin ei. Lokakuussa telottu nilkka alkaa tuntua todella isolta pallolta jalassa.

Käyn läpi Movescountin treenikalenteria, eikä vuosikatsauksessa rajoituksia huomaa muutoin kuin lajien vaihtumisena. Tahti on ollut tasainen. Joulukuussakin 54 h liikuntaa, 148 km ja nousua 3150 metriä. Aika kivasti nilkkavammaiselta, hymistelee lukuja rakastava, sisäinen liikuntafanaatikko. Oikeasti olen järkevä, enkä oikeasti välitä numeroista tai suorituksista, sen sijaan osaan kuvitella urheilulääkärin otsarypyt sekä aavistan nihkeän toteamuksen, että eipä tarvitse kovin kaukaa hakea syytä nilkan hitaaseen paranemiseen.

Ja koska oikeasti olen myös kuuliainen potilas, käyn täyttämässä kirjoittaessa tyhjentämäni herkkulautasen; ehkä tällä kertaa piparia Roquefortin kera. Ja kaappiin unohtunutta Turrónia sekä pistaasiasuklaita. Apetta sielulle ja soluille, jotta saadaan uutta vuotta kohti ainakin energiatilanne kuntoon.

(Kuvat: ns. joulukukat 27.12.2015 Zürichin lähiympäristöstä)

%d bloggers like this: