Vielä kerran Costa Rica

Vielä kerran Costa Rica

Viime vuonna näihin aikoihin pakkailin kamoja helmikuun Costa Rican reissua varten. Kuviteltiin, että kuukausi riittää paikkaamaan vajetta, joka oli vuosien aikana syntynyt, mutta ei, lyhyeksi jäi. Kuvia plärätessä en enää ole ihan varma tunteestani. Mehän kävimme vaikka missä, mutta miksi silti aina tuntuu, että jotain jää kesken? Ehkä se on hyvän matkan merkki, ettei siis palaa tympääntyneenä ja väsyneenä vaeltamiseen, näkemiseen, tapaamiseen, vaan yhä kokemusten janossa, löytämisen innossa.

Tammikuun pilvisenä ja sumeana päivänä Zürichissä Costa Rica näyttää läppärin ruudulla vehreältä, värikkäältä ja runsaalta. Ero on ehkä suurimmillaan, kun meillä on pakkasta ja siellä kesä.

Ensimmäiset päivät aklimatisoiduttiin tropiikkiin Arenalin järven ja tulivuoren seudulla.

Tulivuoret ovat Keski-Amerikan arkea, kahviviljelykset elinkeinoa.

Tässä yksi parhaista aamupalamaisemista Uvitassa.

Palmu. Lomaklisee par excellence.

Rantaviivaa riittää, Nicaraguasta Panamaan.

Borucojen maskit ovat valtavia, mutta kevyitä.

Tietenkin cevicheä, marinoitua kalaa ja patacones, friteerattua keittobanaania.

Hiekkadollarit, luonnon ihme. Hauraita ja kauniita.

Hän on piiloutunut.

Laskuvedellä paljastuvat hyvät kalastuspaikat. Vaatii jalkapohjalta tottumista, kivet ovat teräviä.

Tämäkin meren aarteita.

Laiskiaiset taas sademetsän ihmeitä.

Eikä ketään missään. Sekin yhden sortin ihme.

Meritähti sujahti poseerauksen jälkeen nopeasti hiekan alle.

Suodatinkahvia costaricalaisittain.

Nenäkarhuilta tuskin voi välttyä.

Apinoita? Niitäkin ja monta sorttia.

Casado-annos on aina vastaus, kun nälkä on kova. Siinä on kaikkea ja riittävästi.

Sademetsien virkistyspiste: putous.

Auringonlaskut: joka ilta uusi show.

En resumen: En enero pasado estuvimos empacanado los chunches para ir a Costa Rica. Ahora viendo las fotos todo se ve tan abundante y lleno de color. Tal vez, ya que aquí es puro invierno, grados bajo cero y todo gris y blanco. En Costa Rica pleno verano.

Kurzgesagt: Eine Bildreise nach Costa Rica.

Vuorten toisella puolen on…ihanaa!

Etelään! Vuorta ylös ja läpi San Bernardinon läpi Alppien eteläpuolelle Tessiiniin! Korkeimmissa kohdissa ruoho oli vielä talven latistamaa, joen pientaretta koristivat lumiraidat. Mutta tunnelin toiselta puolen löytyi: tropiikki!

locarno palmut

Iltahetki Locarnossa

Olin kaivanut vintille menevistä pusseista lämmintä vaatetta, sillä kesä oli paennut ja tilalle ilmestyneet syksysäät. Pakkasin aamukylmässä päälleni hihattoman teepaidan, pitkähihaisen teepaidan, villatakin, nahkatakin ja kaulahuivin. Aurinko paistoi molemmin puolin vuoristoa, mutta mikä hämmästys iholla, kun Tessiinissä auton ovesta tulvahti kesä. +23, palmuja, pääskysiä, kukkivia kiinanruusuja, kaskaiden siritystä.

locarno kiinan ruusut

Palmun vartta nouseva köynnosruusu

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vanhan pyörän vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Italiankieliset tessiiniläiset olivat jo siirtyneet sandaalikauteen, varpaankynnet oli lakattu punaisiksi ja hellemekot otettu esille. Junista ja autoista Locarnon rantabulevardille ilmestyneiden pohjoissveitsiläisten ilmeet olivat hämmentyneen nautinnollisia. Päämääränä oli jäätelökioski ja gelato. Me nautimme illallisen ulkosalla ja katselimme valojen syttymistä vuorten rinteille. Aamupalakin tarjoiltiin terassilla auringossa. Kuumia sarvia ja espressoja.

locarno järvi palmut

Lago Maggiore. On sitä huonommissakin maisemissa pyöräilty.

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Täydellinen pyöräilypäivä oli pysähtyä alkuunsa, sillä yksi joukosta sai akuutiin vatsavaivan juuri ennen lähtöä. Matkaan lähdettiin kuitenkin, valmiina pyörtämään takaisin, jos kuvotus pahenisi.

ticino vanha rakennus

Varoitustaulu ei koske takana olevaa taloa, vaan kehottaa tielläliikkujia pysymään tiellä.

bellinzona linnan torn

Bellinzona on kolmen linnan kaupunki.

bellinzona linnan tornit

Muuri toisesta kulmasta

Heti alussa päätettiin lyhentää 50 km:n Locarno-Bellinzona-Locarno -reitti puoleen. Mutta alkuperäisen puolivälin puolivälissä vatsavaivainen totesi, että eiköhän tämä tästä, jos on pakko. Bellinzonasta takaisin kaartaessa alkoi pyörryttää ja vauhti hiipui niin hitaaksi, että juoksijat pyyhkivät ohi. (Tässä kohtaa vanhemmat saattoivat tuntea piston omassatunnossaan). Mutta lepo- ja juomataukojen kera päästiin perille – polkien.

bellinzona arkkitehtuuri

Kotona hädin tuskin enää muistin, milloin olimme lähteneet matkaan. Puolentoista päivän retki tuntui viikon aurinkolomalta ja palautti uskon kesään. Kesästä tosin tuli jälleen talvi, lumineen kaikkineen. Aprikoosit ja kirsikat paleltuivat, viiniköynnöksiä on lämmitelty lämpökynttilöin ja kun ne oli loppuunmyyty koko Euroopasta, pienillä nuotioilla. Meidän talon kiivin pehmeät ja turpeat lehdet muuttuivat haperon kuiviksi, sekin kylmästä. Suuret kosteat lumihiutaleet peittävät pinaatin taimet, petuniat, ruusut ja lilat kurjenmiekat. Rastas laulaa hämmentyneenä. Peipponen ei edes yritä.

En resúmen: En el otro lado de los alpes está el trópico: palmeras, vegetación abundante y grillos. Anduvimos en bici 50 km de Locarno a Bellinzona, apesar de los problemas de estomago de uno de nosótros. Y que dicha que pudimos hacer un viaje al verano, ya que al norte de Suiza regresó hoy el invierno con nieve.

Kurzgesagt: In Tessin herrscht die Tropen. Wenigstens im Vergleich zu Zürich, wo es jetzt schneit. Das Wetter in Locarno war einfach perfekt für das Velofahren. Die 50 km von Locarno nach Bellinzona und zurück war einen Genuss (für diejenige von uns, die keine Magenbeschwerden hatten. Für eine wahrscheinlich das Gegenteil.)