Tag Archives: Zollikon

Sveitsin vetävin kunta, meidän kunta

11. September 2019 By in Allgemein, elämä, Elämänlaatu Tags: , 6 Comments
Ruusuiset näkymät Zollikonista/Rosy view from Zollikon

Viikkolehti Weltwoche pistää Sveitsin kunnat vuosittain paremmuusjärjestykseen vetovoimaisuuden mukaan ja – tsadaa – meidän Zollikon oli tällä kertaa ykkösenä.

Maassa on monta parempaakin paikkaa, siitä ei ole epäilyksiä, mutta voiton salaisuutena on kuulemma se, ettei kunta jäänyt missään viidessä kriteerissä aivan hännille. Zollikonissa eletään hyvin, työmatkat ovat lyhyet, töitä löytyy, kierrätys pelaa ja turvallinen asua. Niin ja tänne paistaa ilta-aurinko, sitä kadehditaan järven toisella puolen.

Tehdäänpä pieni kiertokävely, niin näytän vähän paikkoja. Aloitetaan rannasta, kunnan matalimmasta kohdasta. Kaupunki eli Zürich häämöttää oikealla ja sinne pääsee junalla reilussa viidessä minuutissa, laivalla vartissa. Kukatkin on laiturilla hoidettu, vaikka kunnan kassassa on vajetta ja selvästikin muita istutuksia on tänä vuonna vähän laiminlyöty.

Tästä pääsee laivalla Zürichiin./You can take here a boat to Zürich.
Suomalainen kone päätyi Zürichinjärveen Zollikonin edustalle./A Finnish plane crashed in front of Zollikon

Suomalaisia ja zollikonilaisia yhdistää lento-onnettomuus. Suomalaiskone päätyi järveen kunnan edustalle syyskuussa, vuonna 1920.

Dufourplatz, ehkä kunnan hektisin piste./Five street intersection.

Zollikon on puolittain rinteessä eli mäkiä riittää. Nousu järveltä bussien risteyskohtaan Dufourplatzille saa pulssin kivasti nousemaan. Tästä lähtee ylöspäin Bergstrasse, jonka varrella on palokunta, pankkeja, apteekki ja muita palveluita.

Jyrkät mäet eivät välity kuvassa, mutta tässäkin oli haastetta./Some local challenges, steep roads.

Zollikonista löytyy melkein kaikkea ja se mitä ei ole, on taatusti kunnanrajan toisella puolen Zürichissä. Mutta meillä on oma museo, kirjasto, vanhainkoti, sairaala, kouluja – paitsi lukio.

Kunnan museo. /Local musem.
Täytyyhän kunnalla on virasto. Se on tässä. / Municipality for all the burocracy.
Zollikonissakin sataa joskus. Tämä on koulun piha-aluetta./Yeah, well, it also rains sometimes in Zollikon. This is the schoolyard.
Kunnan sali erilaisille tapahtumille, kirjasto ja ravintola. /Library, restaurant and a hall for different happenings.

Keskustan aukion ympäristössä on kirkko, kodintarvikeliike, verhoiluputiikki, muutama ravintola, juustokauppa, luomukauppa, supermarketti, kioski, pankki ja konditoria. Kultakauppa pisti aarteet pakettiin ja sulki ovensa jokunen aika sitten. Se varmaan kyllästyi jatkuviin ryöstöihin joulun alla.

Ravintola, juustokauppa ja luomuputiikki./Restaurant, cheeseshop and a shop that sells organic stuff.
Pittoreski piste kylällä./This is the cute part of the village.
Kahvipaikka ravintola Rösslin edustalla/Coffeeplacen in front of the restaurant Rössli.

Kuvateknisesti Zollikon on haastava, sillä sekä talot, katot että kadut ovat aina vinossa johonkin suuntaan ja jos eivät, niin kuvaaja pitää kameraa vinossa. Herttaisia yksityiskohtia kuitenkin löytyy, vaikka ensinäkymältä ne eivät ehkä osu silmiin. Moni vanha talo on väistynyt tieltä ja tilalle on tullut moderni laatikko lasiseinämillä.

Tuolla olisi kiva nukkua. /I´d like to have that as my sleepingroom.
Yksi viheriöivimmistä taloista./One of the very decorated houses.
Lempitalojani, myöskin vanhaa osaa. /Also from the old part of Zollikon.

Kylällä on myös eläimensä: kanoja, kaksi vuohta ja lehmiä, jotka kiertävät niityltä toiselle. Lisänä metsän eläimistö, joista osa vierailee myös pihoilla: kettu, supi, kauris, mäyrä…

Kuvan vuohella, Fionalla, olisi oma pieni kivivuoristo, mutta se ei suostunut poseeraamaan sen yllä, vaan oli vakuuttunut siitä, että taskuissani olisi joku kuiva leivänkannikka. Ei ollut. Herkkujen tuonti nimittäin ei ole sallittua. Felixille ja Fionalle saivat vatsakipuja, kun kyläläiset toivat ties mitä tuliaisia. Vieressä asuvat myös kanat. Niiden toisella puolen katolisen kirkon pastori ja sivustalla asuttavat taloa buddhalaiset.

Fiona haluaa herkun. /Fiona wants a treat.

Matala verotus, asuntoja löytyy ja vapaa-ajanmahdollisuudet moninaiset, siinä useampi plussa Zollikonille. On tenniskenttiä, uimahalli, rantauimala, koiraurheiluyhdistys, miesten jumppayhdistys, teatteriyhdistys ja toistakymmentä muuta yhdistystä, joita sveitsiläiset rakastavat. Ja sitten se metsä. Mäkiä, tasaista, puroja, pieniä jokia. Deluxe-lenkkipolut, aivan lähellä, joillakin kodin vieressä.

Luontoa riittää, kilometritolkulla./Natures deluxe paths for joggers.
Varjoisilla poluilla purojen läheisyydessä on kuuminakin päivinä hyvä liikkua./Small streams maintain the cool in hot days.

Miten on, vakuuttaako Sveitsin paras kunta? Kun kunnanjohtaja kysyi, mitä haluaisin tänne vielä lisää surrasi päässä pelkkää tyhjää. Mutisin jotain vähän kivemmasta kahvilasta, sellaisesta modernista olohuoneesta. En osannut haluta mitään järkevää. Enkä oikein vieläkään, asiaa pohdittuani. Ainut pyyntöni on, ettei uimahallin tilalle rakennettaisi luksusasuntoja. Koko asujaimistoa, vauvasta vaariin, palveleva halli on yksi elämänlaadun takaajista kunnassa. Sen laadun, josta sijoittumisen ykköstilalle pitäisi edustaa.

Pilvettömänä päivänä täältä näkyisi lumipeitteiset Alpit./Without the clouds you could see some snow coverd Alps.

En resumen: Zollikon lo elegieron como el municipio más atractivo de Suiza. Si empezás de la primera foto arriba, podés hacer una vuelta en en el pueblo, desde el lago, hasta los bosques.- Qué te parece?

Kurzgesagt: Zollikon ist laut Weltwoche, die attraktivste Gemeinde der Schweiz. Wenn du mit dem ersten Foto oben fängst an, kannst du einen Rundgang vom See bis den Wälder mit mir machen. – So, was meinst du?

Koti taiteilijoiden kylässä

29. March 2017 By in Allgemein, kulttuuri, taide Tags: , , , 2 Comments

Sitä luulisi, että melkein kahden vuosikymmenen jälkeen tuntee kotiseutunsa. Vaikka se toimisi toisella kielellä. Vaikka vain asuisi siellä. Vaikka kohteet eivät olisi cooleja ja vetoavia. Kaikki vain tulisi ilmi, jossain vaiheessa, jotenkin.

Kaivellessani aikanaan aiheita kolumneihin ynnä muihin kirjallisiin projekteihin, huomasin, että sadan metrin päässä on veistospuisto. Kävin kurkistamassa vähän pimeään puutarhaan, jonne pääsi jyrkkiä portaita pitkin. Olin yksin ja mietin, miten hyvin tänne voisi sijoittaa dekkarin. Ruumis metallisen veistoksen vieressä, hoidetun pensaiston kupeessa, uhkaavasti roikkuvien peikkomaisten puiden alla, katveessa, jonne aurinko ei yletä.

Sitten luin kunnan muista merkittävistä paikoista, kulttuurivaikuttajista, kirjailijoista. Mutta koskaan, missään, ei mainittu taiteilijoita. Ja paikkahan on kuhissut taideväkeä!

boscon pensselit

Fritz Boscovitsin pensselit paletilla.

Sata vuotta sitten Zollikon oli pieni kylä maalla, kaukana Zürichistä. Nyt se on iso kunta, kiinni Zürichissä ja parin minuutin junamatkan päässä. Silloin aikanaan zürichiläiset taiteilijat muuttivat Zollikoniin rauhoittumaan kaupungin humuista. Myös Fritz Boscovits pakkasi pensselinsä ja kankaansa ja siirtyi yksinkertaisiin, mutta ach, niin inspiroiviin maisemiin. Samoin tekivät Adolf Meyer, Paul Bodmer, Heini Waser ja Fanny Brügger. (Ai miten niin et tunne nimiä? Ei haittaa – en minäkään). Tämä porukka perusti pienen taiteilijoiden siirtokunnan nykyiselle kultarannikolle, missä nykyisin asuu taatusti enemmän pankkiireja kuin boheemeja taidemaalareita.

boscon kuva zollikonista

Näin metsäinen kylä oli Zollikon sata vuotta sitten. Paikan tunnistaa kirkon tornista.

Boscovits löysi kodin kylän keskustasta, jossa hän viihtyi perheineen 50 vuotta. Nyt rakennus on kunnan museo. Ikkunasta näkyvässä vastapäisessä suuressa talossa asui Boscovitzin veli, joka passitettiin opiskelemaan taloustieteitä ja tienaamaan rahaa, jotta joku perheessä toisi varmasti leivän pöytään.

bosco museo

Lieneekö tämä itse Bosco kotiovellaan?

boscon ikkuna

Siellä se näkyy, Boscon varakkaan veljen talo.

boscon veljen talo

Boscon veli eleli prameasti ja talokin seisoi tekstin mukaan herran kämmenellä.

Boscovits ei kuitenkaan ollut turhan ronkeli töiden suhteen ja tuli ilmeisen mukavasti toimeen. Kadun puoleisessa ateljeehuoneessa syntyi valoisana päivänä öljyvärimaalauksia ja varjoisalla säällä karikatuureja ja grafiikkaa.

bosco karikatyyri

“Chömezi mir jaa nid nhääch Frau Müller!” Boscovitsin karikatyyri keväthatuista: “Älkääs rouva Müller tulko yhtään lähemmäksi!”

Kun aikanaan saavuin Zollikoniin, se ei ollut mikään rauhan ja maaseudun kehto, kuten Boscovitsin aikaan, vaan tuntui epäkylältä, Zürichin laajentumalta. Keskusta oli mitätön, kaupungin rajaa ei edes huomannut. Vähitellen aloin tunnistaa zollikonilaisen ajattelutavan, senkin, että kyläläisillä tuntuu olevan oma paikallisidentiteetti. – Ja pikkuhiljaa luulen päässeni kuntalaisuuden opinnoissa jo syventäviin asti.

boscon kuva rouva

Boscovitsin karikatyyri, kenties zollikonilaisesta rouvasta. “Ai kato, tuossa olen mie!”

En resúmen: Creí, que sé casi todo lo que hace falta saber de Zollikon. Pero no. Por ejemplo: no tenía ni idea, que Zollikon sea un pueblo de artistas. Pero hace 100 años los artistas pensaron que Zürich era demasiado agobiante y encontraron la tranquilidad en Zollikon, en el campo. Uno de los pintores era Fritz Boscovits, que por cierto vivía 50 años en el edificio, que hoy en día es el museo del pueblo. Eso no sabía tampoco.

Kurzgesagt: Ich dachte, ich weiss schon fast alles wissenswertes über Zollikon. Aber nein. Z.B: ich hatte keine Ahnung, dass Zollikon ein Künstler Dorf ist. Aber vor 100 Jahren haben die Künstler Zürich zu hektisch gefunden und das neue Heim in der zukünftige Goldküste gefunden. Auch Fritz Boscovits, der übrigens in dem Haus vom Ortsmuseum 50 Jahre lang wohnte. Das wusste ich auch nicht.

 

 

 

 

Sapuskaa Zollikonin tapaan

4. April 2016 By in Allgemein, juhlat, kulttuuri, Ruoka Tags: , , , , Leave a comment

Siis meidän kylällä on oma keittokirja! Todella hämmästyttävää, sillä ensinnäkään kylä ei oikeastaan ole mikään kylä. Kunta, jota kyläksi nimitän, jakautuu kahteen osaan, kylään (Dorf) ja vuori (Berg). Zürichin niemimäisestä puistosta katsottuna Zollikon on pieni alppikylä vihreätornisen kirkon ympärillä, takana kumottavat lumihuiput. Maastosta käsin se on yhtä urbaania levinnäisyyttä, josta kaupungin muuttumisen kyläksi huomaa vain nimikyltistä rajalla. Omaa identitettiä vaalitaan kyläkekkereillä ja harrastusyhdistyksillä, mutta jos kysyttäisiin, mikä on zollikonilaista, en todellakaan osaisi vastata siihen. Mutta kotikokkien reseptit on kerätty kansien sisään ja otsikkona on ”Zollliker Kochbuch (1970)”.

zolliker kochbuch1

”Mitenkäs se teidän keittokirjanne on myynyt?” kysyi yli yhdeksänkymppinen naapurin rouva. Selvitin, ettei se kyllä mikään keittokirja ollut (Hausfrau – kotona Sveitsissä, Atena, 2015), mutta kukaan ei kuunnellut. Talon väki oli pääsiäisbrunssilla alapihalla; tärkeämpää oli iskeä keitetyt kananmunat yhteen ja katsoa kenen muna säilyisi pisimpään ehjänä. Samainen rouva totesi saaneensa kivettyneen munan ja pisti sen takaisin laatikkoon, valitsi toisen ja pirskoitti puraistessaan pehmeää keltuaista mustalle takilleen. Toinen, melkein yhdeksänkymppinen rouva oli tuonut 18 värjättyä kananmunaa. Kuoria koristivat pihan kasvien jättämät kuviot. (Munan ympärille laitetaan varovasti kukkia ja lehtiä, ne kiedotaan tiukkaan kangasnyyttiin ts. sukkahousuun ja upotetaan värjäysliemeen.) Hän oli myös paistanut porkkanapiiraan. Kaikki kehuivat erityisesti sen pohjan maukkautta. Hän otti vastaan kehut ja kun kerran oltiin keittokirjateemassa, viittasi hyvänsuovasti vierssä istuvaan yli yhdeksänkymppiseen rouvaan todeten, että hänkin on oiva kokki. Reseptit ovat jopa päätynyt Zollikonin keittokirjaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin, että sellainen on olemassa.

Melkein yhdeksänkymppinen kiikutti kirjan minulle tutkittavaksi, samoin toisen sveitsiläisen kulinaarisen katsauksen. Ja kyllä, Zollikonin keittokirjan ohjeista löytyy yli yhdeksänkymppisen rouvan reseptejä, Grapefruitschnizli kandiert, sokeroidut greipinkuoret, lisämaininnalla ”Eine exquisite Nascherei”, erinomaista naposteltavaa sekä Rum-Cornets, rommi-tötteröt. ”Poikiani hemmottelen Nescafella maustetuilla kermatötteröillä, raavaille miehille taas tarjoilen rommi-tötteröitä” kerrottiin ohjeen alussa.

290220162580

Wallisin piirakka Cholera ei ole kirjasta, mutta sitäkin Zollikonissa kokkaillaan. Pitää heikommankin tiellä, sillä sisällä on purjon lisäksi perunaa, juustoa, omenaa ja välillä pekoniakin.

Kirjasessa on zollikonilaisten perheiden omia reseptejä, eikä siis niinkään paikallisia perinneruokia. Lehteily kertoo, että naapureiden keittiöissä, kautta Zollikonin, on aikojen kuluessa tehty ainakin sunnuntaiperunoita, sipulipiirakkaa, lettipullaa, vasikanleikettä Irman tapaan, basilikaspagettia ja Isabellan salaattia. Siihen lisäisin, että tätä nykyä ilmassa tuoksuu myös suomalainen lohikeitto ja costaricalainen gallo pinto.

 

En resumen: No tenía ni idea, que existe un libro de cocina de Zollikon. Y parece, que hasta incluye unas recetas de nuestra vecina. Cuenta de las comidas, que se ha cocinado en las familias de este pueblo. Lo que falta, es que hoy en día de vez en cuando huele también a la sopa de salmon y en las mañanas a gallo pinto.

Kurzgesagt: Ich wusste nicht, das so was existiert: ein Zolliker Kochbuch.Es sind nicht unbedingt zolliker Gerichte, sondern Essen das man in den zolliker Familien kocht. Heuzutage kann man auch ab und zu finnische Lachssuppe in Zollikon riechen und manchmal auch costaricanische gallo pinto.

%d bloggers like this: