Huhtikuu, yhtä juhlaa

Jos laitan silmät kiinni ja yritän luoda huhtikuusta yhden kuvan, se on pikemminkin tunne. Se, kun vatsa on täynnä ja tyytyväinen. Sillä synttäreiden, pääsiäisen ja muiden kestien välissä vatsa on täyttynyt erityisen hyvällä ruualla monesti.

Tyytyväistä vatsaa ympäröivät värit. Valkoista, keltaista, vaaleanpunaista, pinkkiä, lilaa, oranssia, punaista. Sveitsissä kaikki kukoistaa. Hedelmäpuut, pensaat, kukat. Auringonpaiste syö kuvat ja lintujen laulu kuuluu uniin.

Kirsikkapuussa on Kinder-linnun muna.
Pääsiäisbrunssin aineksia: tuli ja sapuskaa. Joukot puuttuvat.

Pääsiäissunnuntaina virittelemme alapihan takkaan tulet. Perinteinen brunssi vaatii liekit, vaikka olisi lämminkin. Ja kasviväreillä ja lehdillä koristellut kovaksi keitetyt munat, niitä pitää etsiä, vaikka kaikki kuuluvatkin jo virallisesti aikuisten kategoriaan. Sveitsiläisittäin jokainen valitsee itselleen munan. Ensin sen suippo pää isketään toisen kanssa yhteen, sitten tylppä. Joka säästyy vaurioitta pääsee jatkoon ja voittaja on se, joka sinnittelee pisimpään.

Banaanimuffinssit tuorejuustokuorrutteella
Suuresti rakastetut Mignonit.
Litteähköä pashaa pääsivät koristamaan vegaanit marmeladipuput.
Naapurin Sylvian koristelema muna.
Näitäkin syötiin, tuliaissuklaita Berliinistä.

Pääsiäissunnuntaina brunssin sulaessa tuijottelen ruohikkoa, jo hiipuvia tulppaaneita ja voikukkia. Tajuan, että puutarhassa kukkii pääasiassa rikkaruohoja. Tämä ajatus sulaa vaikeammin kuin kouralliset suklaamunia mämmin ja pashan kera. Saan huomiosta yöllä vatsanpuruja ja mietin järjestystä, jolla kävisimme vastahyökkäykseen.

Kun pelargoniat on tuotu kellarista ikkunan edustalle paikoilleen, mullat vaihdettu ja kuivat lehdet leikattu, siirryn murheenlaaksoon. Keltaiset auringonhatut ottivat viime vuonna lojot ja pari metriä leveä, metrin syvä kukkapenkki oli surullisen tyhjä. Olosuhteet eivät kai tyydytä enää keltaista kukkamerta tai sitten niittykukat ovat vallanneet asuinalueen, sillä keltaista tässä kohtaa on jo nyt.

Hetken kiskon rikkaruohoja, pohje kramppaa, samoin joku käsivarren lihas, peukalo valittaa, eikä selkä halua suoristua enää koskaan. Tunnen lyhythihaisen paidan reunan alapuolella käsivarressa jotain merkillistä, samanlaista arkuutta, kun kuume nousee. Ehkä housukangas hankaa, ajattelen ja vetäydyn yläruumiillani hiukksen ilmaan, niin etteivät käsivarret koske kyykkyasennossa polvia.

Ihoa alkaa poltella. Kämmenenkokoiset läikät ovat täynnä nokkosrokkoa. Niittykukka onkin rönslyleinikki tai joku samaa sukua – ja myrkyllinen ja hyvin vaikea saada kukkapenkistä katoamaan.

Tässä se on, varsinainen pirulainen. Kukapa olisi arvannut. Niin viattoman kaunis.

Keltaiset vihulaiset kiskon nopeaan tahtiin pois pois ja välillä ihailen vieressä seisovaa kitukasvuista hapankirsikkaa. Heti seuraavana arkipäivänä pidämme perinteiset kirsikankukkajuhlat. Hiukkasen myöhässä, koska työt, pääsiäinen ja sää häiritsivät alkukukintaa. Lähimmästä Japaniin viittaavasta ravintolasta mukaan sushit, peitto nurmikolle ja juhlat käyntiin. Kiitämme kauniista kukista, joita olemme saaneet ihailla vuodesta toiseen ja kilistämme syömäpuikoilla.

Kerran keväässä kokoonnumme kirsikan viereen lounaalle.
Puu valkoisessa asussaan.

Tuskin japanilaiset eväät ovat sulaneet, kun vaihdamme eurooppalaiseen ja sveitsiläiseen. Viulunrakentajan kanssa oli sovittu fonduetreffit jo viime vuoden lopulle. Tytär oli käynyt ikuistamassa paperille ateljeesta ja kodista yksityikohtia ja projektin päättymistä piti juhlia. Tämänkin tapaamisen järjestämistä häritsivät monet menot ja juhlat. Illalla on niin lämmin, että istumme vanhan myllyn terassilla. Koira käpertyy tyttären jalkoihin, kissa pinkaisee sisälle nauttimaan rauhastaan. Naapurin poika huutelee tervehdyksensä yläkerran ikkunasta. Viulunrakentajan lampaat määkivät ja meidän pihalla ruukussa alunperin kasvanut koivu on kasvanut jo puun mittaan terassin läheisyydessä.

Sisällä joudun hommiin. Olen kuulemma luvannut fonduen hämmentäjäksi. Kuumottava paikka; en ole koskaan tehnyt fonduetä sveitsiläisille. Pärjään kuitenkin hyvin, en polta massaa pohjaan. Joka puolella taloa on marimekkoa. Keittiössä peltipurkeissa koiran snäkkejä, naulakoissa roikkuu kuppeja, patahanska, tarjottimet; kaikki samaa. Mainitsen siitä isännälle ja hän esittelee myös mustaruskearaitaiset marisukkansa.

Nyt on keskiviikko. Illalla syöty fondue lämmittää vatsaa vieläkin. Tänään ei ole tiedossa juhlia, mutta kukkeus ulkona jatkuu ja juhlaruokiin on vielä jääkaapissa aineksia. Hetken hengähdys ja kohtahan voimme avata simapullot.

Siinä ne roikkuvat, Marimekon kupit. Yksi on tisipöydällä.
Vasemmalla viulunrakentaja ateljeensa 50-vuotisjuhlaessussa. Perhe oikealla. Myös Marimekon kannattajia. Pikkuikkunasta saattaa huomata pienet kasvot.
Tähän kuvaan keittiöstä ei osu Marimekon esineitä, mutta sentään Fiskarsin sakset. Ja yksi suomalainen.

En resumen: Abril ha estado lleno de fiestas, mucha comida, sol y la naturaleza floreciendo con unos colores increibles. En el fin de semana celebramos la pascua, tuvimos nuestra propia fiesta del cerezo tradicional y una noche de fondue con el constructor de violines. Ahora podemos respirar un par de días hondo y ahorita ya es mayo – y el asunto sigue.

Kurzgesagt: April ist dieses Jahr Fest pur. Viel Essen, Sonne, die Frühlingsblumen mit wahnsinnig schönen Farben. Am Wochenende Ostern, dann unser eigenes traditionelles Kirschblüten Fest, fondue auf der Terrasse vom Geigenbauer. Jetzt einige Tagen durchatmen und dann gehts weiter im Mai.

Tapahtumatasaus

Jäin junasta pääseman maanalaiselle laiturille, samalle kuten aina. Kaikki tarvikkeet mukana, kirja, vihko, opetussuunnitelma. Lähdin oikealle, kävelin tovin, ehkä sittenkin väärä suunta, käännyin takaisin, harpoin junan viertä. Siis mistä juna oli tullut? Mihin suuntaan se oli menossa? Mihin minun piti mennä? Vieressä olevat portaat kutsuivat, kylttejä en sumuisessa päässäni edes tajunnut katsoa. Ylhäällä totesin olevani väärässä päässä asemaa. Sekin korjautuisi, kun vain kävelisi. Ja minähän kävelin, sumuineni, kaikkineni.

paasiainen koppa p (2)

Meille laskeutui yläkerrasta pääsiäiskori.

paasiainen munakori p

Tämäkin on pääsiäiskori.

Kävin pitämässä suomentunnin ja jälkeenpäin heräsin epäilemään, ettei lohkeavaa yskääni ja niistämistäni sittenkään tervehditty ilahtuneesti velvollisuudentuntoani ylistäen. Ajattelin Edith Södergrania ja muita runoilijoita sekä edesmennyttä naapuriani, jotka viettivät pitkiä aikoja keuhkoparantolassa. Ehkä minutkin pitäisi kärrätä alpille makailemaan viltin alle aurinkoon.

paasiainen tulen aaressa p

Lämmittelyä

paasiainen brunssi p

Pääsiäisen brunssia

Tallustin ratikkapysäkille penkille. Kylmänväreet tulivat tasaiseen tahtiin. Aivan viereen istahti pariskunta matkalaukkuineen, lentokentän tagien kera. “Tässä me nyt istutaan kuin vanha pariskunta,” mies tokaisi suomeksi. Väreet pitivät minua otteessaan, enkä jaksanut sanoa mitään. Ajatella kyllä. Hyvin maailmankansalaisilta näyttivät. Eivät vanhoilta, eivät nuorilta, vaan ihmisiltä, joilla on suunta.

paasiainen muna p

Mutta siellähän on muna.

Kotona kääriydyin huopaan ja annoin periksi kuumeelle. Pääsiäisestä tämä lähti. Perinteinen pihabrunssi sai sadetta ja kylmää, mutta onhan talossa pihalla takka, joka hohkaa kuumaa. Sain pöytään sen minkä halusin, sitruunakakun, yrttifocaccian, marinoituja katkarapuja ja keitettyjä kananmunia. Istuin kääriytyneenä paksuun talvitakkiin ja pitkät kalsarit jalkojen lämmikkeenä. Luonto nauroi ja lykkäsi kaksi päivää myöhemmin parikymmentä astetta lämmintä. Tautinen kehoni otti mallia ja nosti lämpötilat sekin.

Tänään tasailen oloa. Syön sitä sitruunakakkua, vaikken maista mitään ja katselen ikkunasta kevättä.

paasiainen eiertutchi p

Ennenkuin kananmuna syödään, sillä isketään vieruskaverin kananmunaa. Kun molemmat päät on murskana, on aika kuoria sisus esille.

En resumen: En el fin de semana tuvimos un buen brunch de pascua en el jardín en el frío – y hoy que ya por fín llegó la primavera, estoy en la cama con una gripe.

Kurzgesagt: Osterbrunch in der Kälte und Grippe mit schönem Wetter. Wunderbar.

 

Sapuskaa Zollikonin tapaan

Siis meidän kylällä on oma keittokirja! Todella hämmästyttävää, sillä ensinnäkään kylä ei oikeastaan ole mikään kylä. Kunta, jota kyläksi nimitän, jakautuu kahteen osaan, kylään (Dorf) ja vuori (Berg). Zürichin niemimäisestä puistosta katsottuna Zollikon on pieni alppikylä vihreätornisen kirkon ympärillä, takana kumottavat lumihuiput. Maastosta käsin se on yhtä urbaania levinnäisyyttä, josta kaupungin muuttumisen kyläksi huomaa vain nimikyltistä rajalla. Omaa identitettiä vaalitaan kyläkekkereillä ja harrastusyhdistyksillä, mutta jos kysyttäisiin, mikä on zollikonilaista, en todellakaan osaisi vastata siihen. Mutta kotikokkien reseptit on kerätty kansien sisään ja otsikkona on ”Zollliker Kochbuch (1970)”.

zolliker kochbuch1

”Mitenkäs se teidän keittokirjanne on myynyt?” kysyi yli yhdeksänkymppinen naapurin rouva. Selvitin, ettei se kyllä mikään keittokirja ollut (Hausfrau – kotona Sveitsissä, Atena, 2015), mutta kukaan ei kuunnellut. Talon väki oli pääsiäisbrunssilla alapihalla; tärkeämpää oli iskeä keitetyt kananmunat yhteen ja katsoa kenen muna säilyisi pisimpään ehjänä. Samainen rouva totesi saaneensa kivettyneen munan ja pisti sen takaisin laatikkoon, valitsi toisen ja pirskoitti puraistessaan pehmeää keltuaista mustalle takilleen. Toinen, melkein yhdeksänkymppinen rouva oli tuonut 18 värjättyä kananmunaa. Kuoria koristivat pihan kasvien jättämät kuviot. (Munan ympärille laitetaan varovasti kukkia ja lehtiä, ne kiedotaan tiukkaan kangasnyyttiin ts. sukkahousuun ja upotetaan värjäysliemeen.) Hän oli myös paistanut porkkanapiiraan. Kaikki kehuivat erityisesti sen pohjan maukkautta. Hän otti vastaan kehut ja kun kerran oltiin keittokirjateemassa, viittasi hyvänsuovasti vierssä istuvaan yli yhdeksänkymppiseen rouvaan todeten, että hänkin on oiva kokki. Reseptit ovat jopa päätynyt Zollikonin keittokirjaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin, että sellainen on olemassa.

Melkein yhdeksänkymppinen kiikutti kirjan minulle tutkittavaksi, samoin toisen sveitsiläisen kulinaarisen katsauksen. Ja kyllä, Zollikonin keittokirjan ohjeista löytyy yli yhdeksänkymppisen rouvan reseptejä, Grapefruitschnizli kandiert, sokeroidut greipinkuoret, lisämaininnalla ”Eine exquisite Nascherei”, erinomaista naposteltavaa sekä Rum-Cornets, rommi-tötteröt. ”Poikiani hemmottelen Nescafella maustetuilla kermatötteröillä, raavaille miehille taas tarjoilen rommi-tötteröitä” kerrottiin ohjeen alussa.

290220162580

Wallisin piirakka Cholera ei ole kirjasta, mutta sitäkin Zollikonissa kokkaillaan. Pitää heikommankin tiellä, sillä sisällä on purjon lisäksi perunaa, juustoa, omenaa ja välillä pekoniakin.

Kirjasessa on zollikonilaisten perheiden omia reseptejä, eikä siis niinkään paikallisia perinneruokia. Lehteily kertoo, että naapureiden keittiöissä, kautta Zollikonin, on aikojen kuluessa tehty ainakin sunnuntaiperunoita, sipulipiirakkaa, lettipullaa, vasikanleikettä Irman tapaan, basilikaspagettia ja Isabellan salaattia. Siihen lisäisin, että tätä nykyä ilmassa tuoksuu myös suomalainen lohikeitto ja costaricalainen gallo pinto.

 

En resumen: No tenía ni idea, que existe un libro de cocina de Zollikon. Y parece, que hasta incluye unas recetas de nuestra vecina. Cuenta de las comidas, que se ha cocinado en las familias de este pueblo. Lo que falta, es que hoy en día de vez en cuando huele también a la sopa de salmon y en las mañanas a gallo pinto.

Kurzgesagt: Ich wusste nicht, das so was existiert: ein Zolliker Kochbuch.Es sind nicht unbedingt zolliker Gerichte, sondern Essen das man in den zolliker Familien kocht. Heuzutage kann man auch ab und zu finnische Lachssuppe in Zollikon riechen und manchmal auch costaricanische gallo pinto.

Yverdon-les-Bains

260320162671

Pitkäperjantaina kelasin paikkoja tutkanomaisesti, minne mennä, mennäkö jonnekin, vuorille ja lumeen? Muualle? Mihin? Pääsiäisenä olisi vain yksi kaunis päivä ja se olisi huomenna. Carpe diem leijui ilmassa kovaäänisenä ja vaativana ja jopa television metorologi ihan selvästi painosti liikkeelle, kun kerran nyt voisi ja seuraavasta poutapäivästä ei taaskaan olisi takuuta. Pitkän surffailun jälkeen totesin lopulta voipuneena, ettei tässä synny mitään päätöstä ja menin nukkumaan.

Lauantai-aamu valkeni harmaana ja märkänä. Istuttiin rauhassa ja juotiin kahvia luovutusmentaliteetilla. Ylipitkistä unista unista johtuvan pysähtyneisyyden syrjäytti kuitenkin äkillinen ja voimakas retkitarve ja tuntia myöhemmin istuttiin autossa, hiukset suittuina ja muutenkin suhteellisen ojennuksessa.

Vielä lähtömainingeissa, keskellä kaupunkia, kaksikaistaisella tiellä viereen ilmestyi auto, josta tapitti ihmisten lisäksi vuohi. Pidimme merkkiä hyvänä, sillä pääsiäisretki, joka alkaa kohtaamisella vuohen kanssa ei voi olla huono. Ja siis Zürichissä, Sveitsin wanna-be-metropolissa.

260320162695

Heti sen jälkeen mietittiin, onko tässä sittenkään mitään järkeä ja päädyttiin toteamaan, että ei. Kaunista päivää olisi pitänyt kunnioittaa reippailulla jollain rinteellä ja me istuimme autossa. Mutta muistimme joka kerta ihailla vuoria, kun valkoisia, auringossa uhmakkaana kohoavia, lähes liian täydellisiä tapettimaisia kuvia ilmestyi eteemme.

Päämäärä, Yverdon-les-Bains, nimi jota en yritä lausua, koska tiedän saavani jälkipolvelta huomautuksen todella suomalaisesta lausumisesta, löytyi 2,5 h ajomatkan jälkeen, Neuchatelinjärven eteläkärjestä. Lähellä, järven länsipuolella, on pari tuttua kylää, Bonvillar ja Champagne. Viinintuottaja-alueella taisteltiin aikanaan EU:ta vastaan, sillä Ranska piti kiinni yksinoikeudestaan sampanjaan, vaikka sveitsiläisen Champagnen tuottamaa champange oli valkoviiniä.

260320162694

Yverdon-les-Bainsin keskusta-aukio on lupaava. Reunassa kohoaa hiekkalinnan mallinen linna (neliö, joka kulmassa torni) ja toisella laidalla pari muuta sävähdyttävää historiallista rakennusta. Arkkitehtuurissa ja värityksessä on ranskalaista vivahdetta ja ravintoloiden ja kahvilan edustalla puheensorinaa, aurinkoa, syöminkejä. Tilaan lounaaksi pesuvadillisen salaattia ja aamun määrittämää teemaa seuraten vuohenjuuston kera. Kuulemma paikallista tuotantoa.

Keskusaukiolta lähtee säteiden lailla muutama kutsuvan näköinen katu, mutta niiden ulkopuolella on rönttöistä, aseman ympärillä epämääräistä ja epämääräisiä tyyppejä ja hankala pääsy kovasti odotettuun rantaan. Zürichiläiset rakastavat rantaviivaa, sitä on niukasti, se on kallista ja kansoitettua, mutta myös huolella hoidettua. Yverdonissa taas ei. Ehkä yverdonilaiset ovat suurpiirteisemipä. Tai rannalla ei viihdytä, koska iltapäivän aurinko on selän takana. Tai kenties sen vuoksi, että kaislaista rantaviivaa ja ulappaa riittää kilometritolkulla?

260320162690

Mutta kaupungista viis, matkan tarkoitus on täyttynyt, kun pääsen kauhomaan ilmassa leijuvia, kimmeltäviä pisteitä, tähtiä ja kirjaimia Euroopan ainoassa Science Fiction museossa. Maison d´ailleur:n Jules Verne –salissa mennään ajassa taaksepäin, siellä tuoksuu vanhoille nahkakantisille kirjoille, aikamatkoille ja historialle. Toisenlaiselle reissulle virtuaalitodellisuuteen pääsee ”oculus rift”-lasien kanssa. Näen selkeän yhteneväisyyden myös itseni ja avaruusolion välillä, kun heijastuin seinälle notkeana luikerona.

260320162688

En resumen: Yverdon-les-Bains en el lago de Neuchatel tiene un castillo, una plaza bonita y el único museo de ciencia ficción de Europa. Ahora tengo una mejor imagen de mi misma como un extraterrestre.

Kurzgesagt: Yverdon-les Bains hat meine Augen geöffnet. In Maison d´ailleur habe ich verstanden, das ich auch eine Ausserirdische bin. 

%d bloggers like this: