Vasta silloin kun seisoin valkoisessa laaksossa, eivätkä edes aurinkolasit tuntuneet riittävän suojaamaan silmiä valtavalta säteilyltä, tajusin, miten epätavallisen harmaata alkuvuosi oli ollut. Hanget eivät kimmeltäneet timantteina, kuten kylmän yön jälkeen puuterilumi, vaan pinta oli sulanut edellispäivien alppiauringossa ja jäätynyt jälleen pimeällä ja sen poimut loistivat nyt auringossa kiiltävinä kuin marengit.

Zürichissä talvi oli suht´peruutettu, alkuvuodesta sitä kesti viikon ja toisella erää päivän.Talviloman taas peruutimme itse. Lokakuussa telottu nilkka (lenkki, kivi, rusahdus) ei ollut valmis lumiseen vuoristoon. Mutta nyt olin saanut luvan ulkoiluttaa kinttua vaativammissa olosuhteissa, viiden kuukauden fysioterapian jälkeen.

Vetäisin jalkaan nilkkaa tukevat korkeavartiset vaelluskengät, sillä olin saanut tiukat ukaasit olla aiheuttamatta lisävahinkoa. (Yritin myös aktiivisesti unohtaa, että olisi pitänyt hankkia ehkä uudet, sillä nämä, vaikkakin nimeltään ”Himalaya”, ovat lumessa liukkaat.) Reitti oli myös valittu niin, että se vastaisi sunnuntaista normilenkkiäni, myös korkeuseroltaan, ja ettei se kulkisi rotkon reunalla, sillä askeleen vakaudesta ja kestävyydestä lumessa ei ollut aivan täyttä varmuutta.

Winterwanderweg oli leveä kuin mikä, eikä lumipöperöstä tietoakaan. Nettitietojen mukaan taivalta piti kertyä 11 km yhteen suuntaan ja aikaa kehotettiin varaamaan 2,5. No ei. Kiertelimme tunnin päästä eteen osuneen ravintolan ympäri etsien polkua, joka veisi eteenpäin, mutta olimmekin jo lounaspaikan kohdalla. Olimme henkisesti varustautuneet loppumatkan tiukkaan nousuun, jonka kirkkaassa auringossa virheellisesti kartasta tulkitsimme, joten oli aikamoinen antikliimaksi huomata, että oltiin jo perillä.

 

Siinä vaiheessa muistin, että retki oli tarkoitettu nautinnoksi, eikä urheiluksi. Istahdimme penkille ihoon porautuvaan aurinkoon lounaan kera. Pöytä oli vinossa, sillä sen metalliset jalat olivat uponneet hankeen. Keitto, vegetarische Gerstensuppe, joka on ehkä yksi epäesteettisimmistä herkullisista ruuista, muistuttaa harmaata kauravelliä, oli loiskahtaa kulhosta. Ei pilven lonkarettakaan, puhumattakaan alavampia seutuja vainovasta sumusta. Väkeä oli vähän, koiravaljakot ja murtomaahiihtäjät suihkasivat välillä ohitse. Oli käärittävä hihat ja paljastettava kalpeaa talvi-ihoa. Ja haettava kahvi; meditoitava vielä hetki ihan rauhassa, maisemaa katsellen.

 

Melchsee-Frutt: distance 7.9 km, ascent 179 m, descent 197 m, highest point 2020 m

En resúmen: La nieve en el sol de la primavera pareció un suspiro. Los rayos del sol trataron de perforar a mi cerebro y creo que lograron. Cuando me cierro los ojos, veo el sol todavía.

Kurzgesagt: Die Schneehügel im Frühling sind wie Meringue. (Ich glaube ich brauche jetzt eine Glace).