Alppien tietotoimistosta, hyvää päivää. Sveitsin Graubündenissä on nähty kevään merkkejä toistuvasti. Reportterimme Liisa Helve-Sibaja seuraa jatkuvasti muuttuvaa tilannetta paikan päällä vuorella:
Niin, täällä sitä ollaan ja voisin sanoa, että tilanne on tiukka. Kasvoihin on laitettu jo etukäteen viisikymppistä rasvaa, silti hehkun jo nyt kuin kesäauringon lämmittämä tomaatti.
Meillä on täällä lieviä teknisiä ongelmia Suunnon urheilukellon kanssa. Sehän on ollut vuosikausia luotettava kumppani, mutta uudistusten myötä muuttunut riippakiveksi. Tällä hetkellä vanhan kellon käyttäjä seilaa uuden appin ja vanhojen systeemien välimaastossa. Empiirinen tutkimus osoittaa sen, mitä on jo pitkään epäilty: jossain vaiheessa kellolla on heitettävä vesilintua. Tai alppinaakkaa. Mieluiten symbolisesti ja osumatta.
Palatakseni varsinaiseen aiheeseen, täällä, siis noin 2000 metrissä, on todellakin kevättä ilmassa. Liikettä on niukasti, mutta merkit selvät. Lunta arvioisin olevan vielä kunnon kerroksen ja ihmismittarimme H.S. kertoo testituloksistaan, että määrä on noin kolme neljännes reittä. Tähän lisäisin, että apujoukoille on vuoristossa keväisin tarvetta, sillä mittaustulosta on vaikea lukea, jos mittari jumahtaa hankeen.
Virallisestihan täällä eletään vielä talvikautta, mutta se ei estä tiettyjä tahoja toimimasta. Esimerkiksi sulaneessa rinteessä on jo saatu kokea iloinen perhetapahtuma: kotelo selviytyi ankarissa alppiolosuhteissa ja sen sisältä kuoriutui perhonen, joka nyt lentelee tässä vieressäni kuivatellen tuoreita siipiään.Ympäristössä on kuultavissa selkeitä “ihana!” ja “oi, katso!” -huuhdahduksia.
Sen lisäksi on huomioitava tosiasia, että massan alta paljastuvat kanervat ovat kuin pakastettuja, auringon lämmittäesssä kauniin tummanpunaisen ja lilan sävyisiä. Ilahduttavaa on se, että myös ensimmäiset leskenlehdet on havaittu täällä yläilmoissa. Lumen keltaisuus sen sijaan ei selity keväällä, vaan kuuluu kategoriaan “terveiset Saharasta”.
Tiivistettynä sanoisin, että tilanne on lupaava. Vajojen katot ovat myös vapauttaneet itsensä lumesta plus että rinteet varistavat kerroksia yltään kuin kiepissä heräävä teeri. Tästä voimme olettaa, että kyllä, kevät on läsnä.
Ja tähän loppuun vielä vinkki sille, jolta energia loppuu näihin aikoihin. Ensinnäkin: jaksaajaksaa. Toisena: alempana kylässä on jääkaappi täynnä luomutuotantoa. Kunnon kimpale alppijuustoa ja siihen päälle hörppy snapsia ja taas on millä jatkaa eteenpäin! – Päätän raporttini täältä tähän. Liisa Helve-Sibaja, Grabünden
Kiitoksia tästä! Ne joilla on pääsy teknisiin kuvalaitteisiin, voivat katsoa visuaalista materiaalia paikanpäältä. Varoituksena: ne saattavat aiheuttaa matkakuumetta ja vuoristokateutta.
Tie. The trail.Ensimmäinen leskenlehti. The first coltsfoot.Lehtikuusi on vielä lehdetön. Larch still in winterlook.Tämmöist tääl. This is how it is here.Asumuksia. Some houses.Lumivyöry 1 ja 2. Avalanches 1 and 2.Melkein ylhäällä. Almost up.Lumimuodostelma. Snowfigure.Vaeltaja. A hiker.Ruuhka. Traffic jam.Kevättä katolla. Spring on the roof.Lehtiä odotellessa . Waiting for the leaves.Ihmismittarin mukaan lunta on puolen kintun verran. The humanmeter shows the amount of the snow. Kevät koittaa piakkoin kyläänkin. Spring is coming to the village too.Soon.Piristykseksi ja voimaksi alppisnapsi. A schnapps for the road.
En resumen: Este camino desde Mathon no es nuevo, pero muy querido y siempre un gusto! Y apesar de toda la nieve, nos topámos con la primera mariposa y una flor de la primavera.
Kurzgesagt: Der Weg ist nicht neu für uns, aber immer ein Genuss. Und obwohl es noch eine gute Menge Schnee gibt, haben wir den ersten Schmetterling gesehen – und auch einen Huflattich!
Viikonloppu oli kivasti balanssissa. Viidentoista asteen paikkeille noussut lämpötila toi kevään helmikuussa, mikä tuntui tietenkin ihanalta. Lauantaina herättiin peipposen lauluun, oltiin krookusfiiliksissä ja juostiin lenkkiä kevyissä vaatteissa. Ovet ja lävet olivat kotona selällään, ikkunat näyttivät kuten aina tähän aikaan vuodesta, siis siltä että jonkun pitäisi ne pestä. Tuli läjähdys rymsteeraus- ja laitanpa-paikat-kuntoon -energiaa, jonka tosin käytin kahvinjuontiin.
Ei kovin lupaava reitti tässä pisteessä. Not very promising at this point.Nyt jo polulla ja tyytyväisempänä. At this point I wasn´t complaining anymore.Varjossa on hyvä nousta. Going up in the shadow.Mäki on auringon sulattama ja kylmän jäädyttämä. The snow has melted and frozen again.
Sunnuntaina oltiin ihan, että nyt riitti tämä siitepölyily ja lekottelu, takaisin talveen. Heitettiin kamat autoon ja hurautettiin vuoristoon, ihan lähelle ja omassa kuplassa retkelle.
Jos joku sitä miettii, että miten on Sveitsin korona-tilanteen kanssa, niin juuri näin. Tullaan ja mennään, kunhan pysytään omissa miniseurueissa. Kuppilat on kiinni, ruokakaupat auki, siinäpä ne ne tärkeimmät. Kansa haluaisi kaikki auki, poliitikot arpovat kuis tehtäis ja epidemologeilla on kai kaikilla eri mielipide.
Samaan aikaan, kun Suomessa mietitään valmiuslakia 600 tapauksen tilanteessa, Sveitsissä liikutaan 1000 paikkeilla ja keväisen sään sekä väsymyksen plus ekonomisten huolien runtelemina ollaan nyt-tämä-on-melkein-ohi -tunnelmissa: juhui – eikö olisi jo aika avata kaikki?!
Druesberghütte näkyvissä! (Oikeanpuolimmaisen vuorinäppylän alareunassa.) Druesberghütte ahoy! (Underneath the rocky mountain on the right hand side.)Hütte! Tosin kiinni. The mountainhut – though closed.…Joten jospa jatkaisi vielä kappelille. …So, what if, we´d continue to the chapel.Melkein perillä!. And getting there!
Vuoren juurella laaksossa oli kuitenkin hiljaista. Jostain kaikui jodeliuu-musiikki, mutta jonoja ei näkynyt, pari yksittäistä kulkijaa sukset kainalossa. Parkkipaikat oli puolittain täynnä, ambulanssi lähti juuri asemalta hissukseen, joku ressu oli hajottanut itsensä mäessä. Pieni kuppila nökötti pimeänä, ei makkaramyyntiä tai edes juomia mukaan.
Ylhäällä Hoch-Ybrigillä, jonne vie köysirata, oli nettisivun mukaan toinen meininki: “Meillä saa terassi olla auki!” Tässä kulminoituu hetken ristiriita. Vuoristokantonit ovat antaneet luvan pitää terasseja auki, virallisesti take away -valikoimalla, koska näin pystytään pitämään paremmin järjestystä ja huolta siitä, että kaikki sujuu koronanormien mukaan. Liittohallitus taas kurtistelee kulmiaan, sillä terassien pitäisi vielä olla kiinni joka puolella.
Kippis!Lounasmaisemat pienillä lumivyöryillä oikealla. The lunchview with some avalaches on the right.Evästä. Lunch.En lähde tästä ikinä. Never gonna leave this place.Kävin kuitenkin kurkkaamassa, miltä näyttää kappelin takana. Went to check, what´s on the other side of the chapel.
Meillä oli oma terassi, kunhan puolen kilometrin korkeusero saatiin suoritettua. Pienen kappelin edustalla istahdettiin auringon sulattamalle ja lämmittämälle muurille, joka tarkemmin ajateltuani taisi olla penkere. Kankun alle laitettiin littaantunut jumppapatja. Eväät piti nekin raahata itse mukaan, mutta ainakin oli sitä mitä halusin tai siis ainakin sitä mitä sain aikaan, voileivät ja vähän lisuketta. Ja hyvältähän kaikki maistui alppiauringossa, raikkaassa ilmassa ja varsinkin, kun kaikki energiavarastot oli käytetty jäistä mäkeä noustessa ja viimeisetkin auringon lämmittämässä pöperössä tallatessa.
Turvavälit säilyivät, kun meitä oli samassa pisteessä noin kymmenen. Neljä kappelin oven edustalla, me muurilla ja pari toisella sivustalla. Rinteessä näkyi pisteenä muutama. Kiipesivät suksineen ylöspäin.
Lumen kiehkuroita. Snowfigures.Ja sitten kuitenkin takaisin. And then back.Löydettiin tämmöinen perhe matkalta. Found this family on the way.
Takaisin ajettiin Rapperswilin kaupungin läpi. Se oli tupaten täynnä ulkoilijoita, aurinkolasit päässä, vierivieressä, maskeitta, välimatkoitta. En ole nähnyt yli vuoteen samanlaista massaa. Pizzat ja muut eväät käsissä ihmisiä vaelsi etsimässä rantaa, penkkiä, jotain minne istahtaa. Zürichissä oli sama meininki ja jos mahdollista, kansaa vieläkin tiuhemmassa. Joten vuoristo ei ehkä sittenkään ollut se huono vaihtoehto. Noin epidemiamielessä.
En resumen: Si uno quiere ir en algún lado, sin el peligro de pandemia, en un día soleado, el monte es una buena opción. La multitud está en las ciudades, por las riveras. Y arriba lo que hay, es una paz perfecta.
Kurzgesagt: Wenn die Sonne scheint und die Temperaturen steigen, sind die Berge eine gute Idee in den Zeiten von Pandemie. Die Menge strömmt in der Stadt, an den Ufern. Oben herrscht anstatt eine herrliche Ruhe.
Ennen, siis Suomessa, suhtautumiseni lumeen oli välinpitämätöntä tai kenties vain neutraalia. Sitä tuli, siinä kaikki. Valon rekisteröin ja kai ihailin puiden oksia painavaa paksua kerrosta. Mutta lumi oli sittenkin vain lunta. Ja kuten kaikki muukin arkinen, välillä ärsyttävää, toisinaan ihanaa, riippuen siitä olinko liikkeellä hangessa pyörällä vai katselinko sitä munkkikahvilan ikkunasta kahvikupposen ääressä.
Meillä päin, Zürichin vieressä ja kaupungin lähistöllä, mäkisessä maastossa, se nähdään vaivana. Autot liukuu kitkarenkaissakin kuin mahakelkat, teitä suolataan reilulla kädellä ja suola sotkee vaatteet, kengät, lattiat. Katujen putsaaminen synnyttää lisäkuluja. Huonona budjettivuonna kaduille ilmestyvä kyltti “Ei talvikunnossapitoa kunnassa!” on jalankulkijan painajainen. Mutta vuorilla on toinen juttu, sinne sen pitäisi sataa, eikä mitään pientä huitukkaa, vaan metrimitalla, jotta päästään laskettelemaan, lumikenkäilemään, vaeltamaan.
Talvi, täältä tullaan!/Winter, here we come!Turvavälit tietenkin huomioitava, vaikka ollaankin vuorilla. /Social distancing in the mountains. Aurinko yrittää kovasti. /The sun, trying very hard.
Zürichin aurinkoterassiksi kutsutussa Arvenbüelissä kengät litsahtelevat ensialkuun märässä loskassa. Eikä ole sitä aurinkoakaan, joten olen ihan perinteisissä talvifiiliksissä.
Lumeen suht kiihkottomasti suhtautuvalle suomalaiselle on talvien typistyminen lämpimimmiksi ja sateisimmiksi silti sittenkin jättänyt jonkinlaisen puutostilan. Heti kun polku muuttuu jalkojen alla loskasta kunnon lumeksi, olen välittömästi virkeä ja innostunut.
Lumikenkäilijöillä on omat polkunsa. /Snowshoers have there own paths.
Ja läähätän, tietenkin, koska tamppaamme mäkeä ylös. Se, että pulssi on tapissa ja hiki valuu talvitamineiden alla, ei vähennä euforista tilaa, pikemminkin lisää sitä.
Kuusten alta tulemme aukealle, eikä edes pilvinen sää estä säteiden heijastusta, on pakko vetää aurinkolasit silmille. Lumi narskuu – ihan mahtavaa!
Yhden värin ympäristö. /One color environment.Käännöspiste ja palkintona lievää auringonpaistetta. /The turning point – and as award, some slight sunshine.Tämä polku vie kultaiselle Jeesukselle. /This path takes to the golden Jesus.
Mäkeä riittää aina kultaisen Jeesukseen asti. Ristillä on näköalapaikka, josta tosin on juuri nyt aika hintsusti näkymää. Pyörähdämme ympäri ja palaamme hiukan takasin päin, talvilevolla olevan alppitilan luo, kuten kaikki muutkin.
Valo luo uusia sävyjä. /The light brings new colors. Iloisia vaeltajia. /Happy hikers.
Korona sirottelee ihmiset pieniin rypäleisiin ympäri seutua. Palkit, pöllit ja penkit on kysyttyjä, sillä ylhäällä ei ole minkään sortin palveluja ja matkan varrella vain pari kioskiksi muuntunutta ravintolaa. Omat eväät on päivän sana ja istua voi jos kankku kestää kylmää tai mukaan on tullut otettua alusta.
Takaisin taivallamme samaa tietä takaisin. Ei ole kiirettä, täytyy nauttia, sillä nyt voi jo melkein sanoa, että aurinko paistaa. Sitäpaitsi kotona kasvaa jo krookuksia ja talvi on kylmästä huolimatta kääntymässä kevääksi.
Siis siitä valkoisesta harsosta huolimatta, pienestä hiutaleiden tanssista, jota nytkin, tätä kirjoittaessa, ikkunasta katselen. Onhan se kaunista. Ja minä kai muuttumassa lumitunteilijaksi.
Nyt näyttää hyvältä! /Ok, this is why we came here!Juuri ennen iltaa. /Just before the evening.
En resumen: Un paseito en la nieve refresca los pulmones y el alma.
Kurzgesagt: Eine Winterwanderung erfrischt die Lungen und die Seele.
“Yleensä nää sun retket ei ole ihan näin epämääräisiä, mutta hyvä lenkki”, totesi Costa Rican lanko. Hirveä tarve pusertaa aikatauluun, siis langon viimeiseen päivään Sveitsissä, yksi talviretki, johti siihen, että päädyttiin Tschappinaan. Piti olla kirkkaan kaunis päivä, mutta kun avasin verhot, satoi vettä.
Pulssi nousi sataan ja etsin vauhdilla uutta kohdetta, en ollut vaativa, mutta jos edes olisi kuiva sää. Korkeutta piti myös olla tarpeeksi, sillä lumiolosuhteet ovat olleet heikohkot ja lämpötilat korkeita. En halunnut liukastelemaan, vaan oikeaan talvifiilikseen.
Tschappinan pidempi talvipatikkareitti oli siis poissuljettu. Mitään muutakaan varteenotettavaa en löytänyt, joten lähdettiin uhmakkaasti kohti lupauksiltaan puolipilvistä, mutta käytännössä sateista keliä päin.
Purin huulta koko matkan, sillä sade vain yltyi. Ehkä mentäisiin vain ylös, kahville ja alas.
Lumisotaa vesitihkussa. /Snow fight in the rain.
Viamalan lähistöllä pyyhkäistiin moottoritieltä mutkaista tietä ylös, ohitimme puun, jossa oli kaksi kissaa, tallin pihalla hevosia valmistettiin matkaan, ilmassa tuoksui lehmä ja haukka istui keskellä peltoa. Paikat olivat vähän nuhjuisia ja tie kapeni.
Maasto ja taivas samaa sävyä. /The sky and the terrain are simply the same color.Siis et mihin? / Where to…?
Opastusten mukaan Obertschappinasta piti löytyä parkkipaikka. Kyllä, mutta siitä oli vielä monta kilometriä kiermuratietä ylöspäin polun alkuun. Hiihtohissi, jonka kuvittelin olevan istuttava, olikin t-hissi, joten se siitä. Postibussi olisi ajanut joskus tuntien päästä, joten siitäkään ei ollut apua. Autoon ja yhä ylös kohti Obergmeindea.
Ei mikään turistipaikka, tämä Tschappinan hiihtoalue, ajattelin, kun tiellä oli varjokohdissa paksu jääkerros. Muualla se olisi jyrätty pois. Ripoteltu hiekka auttoi hieman hermojen hallinnassa, sillä eihän meillä tietenkään ollut ketjuja mukana.
Penkki lapiolla. / A bench with a shovel.Alppitila. / Alpine farm.
Obergmeindesta löytyi myös paikka jonne parkkeerata. Pari ravintolaa ja hiihtohissin toinen osuus. Pienessä kioskissa oli nainen, joka järkyttyi kuullessaan vieraan aksentin ja menetti kyvyn puhua. Tiedustelin vain, että onko talvipolku auki. Hän juoksi mökistä ulos, etsi vihkosen ja tuuppasi sen käteeni. Kyselemääni Glasserrundea hän ei tunnistanut selvästikään. Sen piti olla paikan ainut ympärilenkki.
Luotin omaan vainuuni ja luotsasin joukkoni kohti mäkeä loskassa läpsytellen. Posket vaihtoivat väriä välittömästi, alku oli sen verran jyrkkä. Onneksi taivaalta tuli virkistettä suihkupullon tapaan. Pilvien väri vain huolestutti. Jos alkaisi sataa kaatamalla, palaisimme takaisin. Jos löytäisimme. Sillä luvattuja pinkkejä suuntaviittoja tai edes tavallisia talvipatikkapolkua viitoittavia pinkkejä seipäitä ei näkynyt. Reitti oli merkitty punavalkoisilla, jotka tässä kummallisessa säässä tuntuivat katoavan hankiin.
Help me…
Harmaa sää on ehkä vaikein kävellä epämääräisessä hangessa, sillä kaikki korkeuserot katoavat. Polkua oli hankala nähdä, kompastelu sen sijaan helppoa. Tien piti olla silmälasien muotoinen. Ensin sankaa pitikin eteenpäin, sitten vasemmalta ensimmäisen linssi reunaa nenän yli, toisen linssin vasenta reunaa takaisin (sanka oli varmaan pudonnut), nenän yli ja sankaa myöten Obergmeindeen. Korkeuserot pistivät epäröimään, samoin ensimmäiset viitat. Oli tietä ilman viittaa ja viittaa ilman tietä.
Lumipupu, tietty. /A Snowrabbit, of course.
Lopulta kiersimme kahdeksikon ja kaikki tuli nähtyä. Loppupuolella tapasimme joukon valppaan tehokkaan ja pikkuisen huolestuneen näköisiä koiria työnteossa. Jokaisella oli oma matto, jolla he lepäilivät, yksi oli hommissa. Täällä harjoiteltiin lumivyörystä ihmisen etsimistä. Mainio tilanne kuvata, mutta en halunnut häiritä tärkeää treeniä.
Takaisinpäin kävellessä matkalla oli yksi ainut talo. Perheellä on täällä kesällä lehmiä, he tekevät juustoa ja viettävät Alppi-elämää. Aikamoinen näköalapaikka.
Viimeisessä alamäessä tumma taivas repesi. Kehotin perhettä nostamaan hihat, sillä kuten varmaan tiedät, aurinkoa pitäisi saada 10 minuuttia päivässä ja mieluiten käsivarsien sisäpuolelle, tarpeellisen D-vitamiinituotannon takaamiseksi. “En voi uskoa, että pönötän tässä tällä tavalla ja auringossa”, lanko mutisi. Hän ei ota aurinkoa. Sitä tulee Costa Ricassa ottamattakin.
Reikä taivaassa. Aurinko yrittää läpi./Hole in the sky. Sun trying to get through. Peak: Piz BeverinAurinkoa on otettava, kun sitä saa. /You gotta sunbath, wenn you gotta sunbath.
Glaserrunde, Obergmeind-Glasspass-Obergmeind
6 km, 2h 20 min, 299 m ylös, 303 m alas, korkein piste 1952, matalin 1814
Tschappina Skiarea
En resumen: Lluvia, sol, caminos sin rotulo, rotulos sin camino. En este paseito en Tschappina había de todo. Un poco perdidos anduvimos en la nieve y en final hasta encontrámos, no sólo devuelta, sino que también el sol.
Kurzgesagt: Regen, Sonne, Wanderweg ohne Wegweiser, Wegweiser ohne Wanderweg. In Tschappina gab es alles. Ein bisschen verloren sind wir im Schnee gelaufen, aber zum Schluss haben wir nicht nur zurück, sonder auch Sonne gefunden.
Olisi tietysti pitänyt varautua tähän etukäteen. Tietää, että mitätehdääntänään-lähdetäänköjonnekin-minne-ihanminnevaan -yhdistelmä tulee toistamaan itseään moneen kertaan, kun on sukua käymässä Costa Ricasta. Mutta niin vain istun jälleen rauhassa aamukahvilla, tukka hapsottaen, lehteä lueskellen. Aurinko paistaa täysillä, mies ja lanko rupattelevat niitä näitä, tytär toipuu yhä flunssasta. -Täytyyhän tällaisena päivänä jonnekin mennä, kai nyt joku reitti löytyy, totesi Aldo yhtäkkiä.
Reittivastaavana haen läppärin ja alan selata. Katson kelloa, selaan lisää. Kovin pitkälle ei tänään enää ehdi. Ympärilenkki napanuoralla, siihen pystymme. Itä-Sveitsissä, Graubündenissä. – Puoli tuntia ja lähtö, kuulutan. Kahmin keittiöstä eväät samalla mallilla kuin aiemmin, tässä ei ruveta hienostelemaan tai tuottamaan ruokaa. Pähkinät eksymisevääksi ja ulos.
Kelkkatie jatku kylän päätien jälkeen tästä. /To the valley! On your marks……kohti laaksoa…./ set……fiuuu…./ go!
Luvassa on tuntematonta maastoa, alueella, jossa kielikin on toinen, retoromaani. Vaikuttaa lupaavalta. Nousua olisi puolisen kilometriä ja uskon, että joukkueen entinen toipilas olisi jo nykyinen ainoastaan lievästi heikko. Kysyn langolta, että käykö kolmen tunnin taivallus. Hän nyökkää.
Tie vie mutkitellen ylös Mathonin kylään. Tänne pääsee postibussilla tai omalla autolla. Parkkipaikalla on tilaa ehkä 20:lle, sen mitä lumelta näkee. Mahdumme hyvin. Sillä aikaa kun Aldo ja veljensä yrittävät päättää kuinka monta vaatekerrosta tänään tarvitaan, kävelen vaellusreitin lähtöpisteeseen. Ylhäältä reippailee vanhempi herrasmies kelkkaa kantaen. Lumi on sulanut polun alusta. Hän tervehtii, ylittää tien, istahtaa kelkalle ja katoaa rinteeseen, kohti laaksoa.
En vielä sitä tiedä, mutta tämä näyttää olevan aikuisten kelkkailupaikka. Vastaan tulee vain kaksi lasta isovanhempiensa seurassa. Mietin, koska olisin Suomessa nähnyt eläkeiän reilusti ylittäneiden tai ylipäätään aikuisten lähtevän itsekseen pulkkamäkeen.
Valkoinen on saanut kiiltävän kuoren. / The snow is more and more meringue-like.
Piz Beverinin (2998) helmuksilla vallitsee rauha. Näemme koko matkalla kourallisen kelkkaa perässään vetäviä vastaantulijoita. Täällä ei ole hissejä. Se joka haluaa laskea alas, saa ensin nousta jalan ylös. Kaartelevat jäljet huipulta alas todistavat liikenteestä, jota ei kuitenkaan nyt ole. Näen yhden pisteen liikkuvan. Se lienee laskettelija.
Nousemme Mathonin 1549 metristä Libi-järvelle, 2004 metrin korkeudelle. Valkoinen kimmeltää. Muttner Horn, Piz Curvér, Piz la Tschera ja Surettahorn seisovat muhkeina paikoillaan. Ehkä se on hapen vähyys, mutta näin kaunista paikkaa en muista nähneeni aikoihin. Näitä seutuja on tutkittava kesemmällä enemmänkin. Ennustan, että palaan pian.
Askeleeni on kevyt. Langon sen sijaan raskas. En huomaa sitä. Ehkä aavistan jotain flunssan jälkeisestä raskaudesta, yskän jämistä. Veljekset riisuvat vaatetta, ollaan taas teepaitakeleissä.
Ohitamme mökin lipulla. /A little hut on the way.Jaksaa, jaksaa….ainakin lounaaseen. / It might be time to think about some snack.
Libi talvipatikkareitti numero 370 on lavea ja hyvin merkitty. Ei tarvitse stressata eksymmekö, olemmeko reitillä, mihin pitäisi kääntyä ja jos käännymme, tulemmeko sinne minne haluamme. Libi-järveä sen sijaan emme talvelta näe, mutta aavistamme sen sijainnin. Kuvittelen, että kenties näillä main, reitin korkeimmassa pisteessä olisi joku penkki tai muu kohta johon istahtaa.
Mies ja eväät. Maisemalla. / A man and a snack. With a view.
Aldo sen löytää. Paljakan. Ja istahtaa siihen. Tuuli puhaltaa märkään selkään ja päätän pysyä jaloillani. Lanko toteaa vain, että jos hän istuu, tuloksena saattaa olla infarkti. Siihenkään en kiinnitä huomiota. Jaan vain eväät. Ne alkavat toistaa itseään ja vaikuttavat pieniltäkin. Mutta syömme nälkäisinä.
Lounaspaikan näkymät ovat sitä luokkaa, ettei paremmat voisi olla. Rivistö valkohuippuja, kimmeltävää rinnettä. Aivan hiljaista. Paitsi jauhava ääni leivästä hampaiden välissä. Ja nielaisu.
Et jos mie pönöttäisin täs, ni ottaisitko kuvan?/ If I´d stand here posing, would you take a picture?
Jatkamme nopeasti eteenpäin, sillä auringon terävästä otteesta huolimatta tuuli alkaa viilentää oloa. Huipun toisella puolen kuorin jälleen vaatteita. Costaricalaiset alkavat olla yhtä päivettyneitä kuin muutaman päivän jälkeen Tyynenmeren rannalla. En muista annoinko ohjeita aurinkorasvasta. Taisin ainakin jättää pullon pöydälle vinkinomaisesti.
Auringon ja talven muovaamia rinteitä. / Slopes sculptured by winter and sun.Evidenssiä kävijöistä. /Someone was here!
Myöhemmin huomaan, etten ole ottanut juuri yhtään vaakakuvaa vuoristosta. (Videon voit käydä katsomassa Instagramista, sillä WordPressin uusi editor-ohjelma aiheuttaa vähän päänvaivaa, enkä saa filmipätkää tarpeeksi pieneksi.)
Retken ainut vesihana. / The only tap on the way.Hana jääveistoksella. /Tap with ice-sculpture.
Aurinko on vielä ylhäällä, kun palaamme Mathonin kylään. Täällä on ehkä parikymmentä taloa ja ainakin kolme navettaa. Kuristamme rinteen reunassa olevaan kirkkoon. Talot ovat vuosisatoja vanhoja. Mies nyrhii ajopelillään tien viisisenttistä jääkerrosta pienemmäksi. Lettipäinen selvästikin vanha nainen, mutta ei mikään mummeli, vaan rivakka-askeleinen nainen, pyyhkäisee liukasta tietä ylös. Me löydämme karja-aitauksen läheltä pari jääkaappia ja laatikoston. Tilan kauppa. Tästä saa angus-lihaa, juustoa, makkaroita, hilloa ja käsitöitä. Avaan kaapin ja otan palan juustoa, reilu 300 g, 8 frangia. Avaan kassan ja laitan kolikot. Sieltä olisi voinut ottaa vaihtorahaa. Ihanan luottavaista täällä korkealla, ajattelen. Ja costaricalaiset toteavat, että heilläpäin tästä lähtisi noin minuutissa rahat, tuotteet ja kaapisto.
Tämä on Mathon. /This is Mathon.Paikallistuotteiden itsepalvelumyymälä./ Local products in selfserviceshop.Ostan juuston näillä kolikoilla./ I´ll buy a piece of cheese with these coins.
Nuori tilallinen, se sama mies joka ajoi tiekonetta, palaa kotiinsa, jonka tuvan lasiovi aukeaa vieressämme. Vaimon kanssa he laittavat pöytään lettipullan, voita, maitoa ja juustoa. Välipalan aika.
Aamun äkkilähtö ei antanut aikaa termarikahvin keittoon, joten poikkeamme kylän toisella reunalla sen ainoassa kuppilassa, ravintola Muntsulejssa. Aurinko lämmittää vielä hetken terassia ja syömme omenakakkua, päärynäpiirakkaa ja nesteytämme itsemme. Lanko kieltäytyy oluesta, minkä myös pitäisi kilkattaa sisäisiä kellojamme. Se ettei hän halua kakkua, on ymmärrettävää. Perheessä ollaan suolaisen kannattajia.
Taputtelen itseäni olkapäälle uuden upean lempipaikan löytämisestä ja täydellisestä retkipäivästä. Lanko on takapenkillä aika hiljainen, vetää Buff-liinan silmien suojaksi ja kuorsaa välittömästi. Välillä huomaan hänen ottavan kuvia, mutta kun yritän puhekontaktia, en saa vastausta.
Löysimme takaisin sivilisaation pariin. / Back in civilization.
Seuraavana päivänä langolla on 39 kuumetta ja yöllä ei kuulemma mikään peitto lämmittänyt kylmän väristyksiltä. Muutama päivä myöhemmin tilanne on lähes sama ja hän päättää lähteä kotiin sairastamaan. Kehotamme ensin ystävällisesti jäämään meidän sohvalle. Sitten kauhukuvilla uhkaillen, tiedättehän, sydänlihastulehdus, keuhkokuume jne. Koska niillä ei ole vaikutusta, toteamme vain hänen olevan täysin hullu; eihän siinä ole järjen häivää, matkustaa nyt kuumeessa toiselle puolen maapalloa.
Lanko ottaa kuitenkin seuraavana päivänä reppunsa ja lähtee. Nyt kyselemme päivittäin kuinka on olon laita. Kaksi viikkoa on kulunut, eikä ruoka maistu vieläkään. Kokemuksesta opetan itselleni, ettei huomiokykyni ole ihan tarkimmillaan reissuissa. Siispä käytäntöä on muutettava. Äkkilähtöön on mahdutettava osallistujien terveydentilan kartoitus ja yritettävä nähdä asiain todellinen laita. Paistoi kuinka kirkkaasti tahansa.
En resumen: Un nuevo lugar favorito en las montañas suizas. Hicimos una vuelta del pueblo Mathon al lago Libi en un sol increible. Poca gente, tranquilidad y vista buenísimo. A Graubünden volvemos seguramente otra vez. Pero para las visitas exigimos un certificado de salud antes de subir.
Kurzgesagt: Graubünden ist für mich ziemlich neu, aber jetzt schon eine von den schönsten Orten. Der Weg vom Mathon nach Libisee war wunderschön, keine Skilifte, wenig Leute, einfach frische Luft, Sonne und Ruhe. Wir werden hierher zurückkehren!
Meillä jatkuivat tropiikista tulleen langon ulkoilutukset. Köhä ja nuha olivat siinä jamassa, että veljekset alkoivat pohtia seuraavan luontoaktiviteetin toteuttamista. Jostain netin sfääreistä lanko oli löytänyt kuvan kesäisestä putouksesta, jonne hän halusi. Toisaalta, aamiaispöydässä miehet puntaroivat asiaa ja totesivat, olisi todella hyvä päivä keskittyä maistelemaan sveitsiläisiä oluita pihalla auringossa. Kuulemma aivan selvästi teepaitakeli ja kylmän juoman paikka. Sitä, että oli helmikuu ja yöllä vähintänkin nollassa ei noteerattu mitenkään.
Pääkallokeli ja naulatehdas. / How-to-brake-your-boans -road and an old factory.
Putous sattui olemaan lähellä, Zürichin kantonissa, Wetzikoniin kuuluvassa Kemptenissä. Jälleen pikapakkaus, vettä, aurinkolasit, pienet eväät, puhelimeen kartat ja lähtö. Rengasreitti kuulosti hyvältä, joten vanhalle naulatehtaalle ja siitä metsään.
Tässä kohtaa tajusin, että viettäisimme aurinkoisempaakin aurinkoisen päivän pimeässä juoenuomassa, jossa onkin kylmä. Ja liukasta. Kotona oli kevät, pihalla krookuksia ja maa ihan sula. Täällä metsätie oli jäärata. Ja talvisten lenkkipolkujeni pelastus, Yaktraxin liukuesteet, kotona.
Jatka pöllöstä eteenpäin. /Walk by the owl and continue.
Veljekset olivat sitä mieltä, että jää ei haittaa ja teepaita riittää metsässäkin. Itse olin vaatteiden lisäämisen kannalla ja laitoin hanskat lentämisen varalta. Tie muuttui ajoittain helpompikulkuisemmaksi ja retken pääkohde edessä. Olimme saapuneet putoukselle kuljettuamme pari sataa metriä.
Olihan se hieno, eittämättä. Nostin kameran eteeni. Pakarat ja keskivartalo oli jännitettävä maksimiin, että olisin pysynyt jään peittämällä, jokeen viettävällä tiellä. Lanko halusi poseerata lähempänä putousta, vedestä pilkistävillä kivillä. Epäilin, että sinne jäisi tropiikin mies.
Mutta ei jäänyt. Ketterästi palasi tielle. Kuvaussession jälkeen oli päätettävä jatketaanko lenkkiä vai oliko tämä sitten tässä. Edessä oli korkeat portaat, 10 sentin jääkerroksen alla. Näin itsestäni kuvan astumassa. Liukastuisin, iskisin leuan jäähän, kieli hampaiden välissä, solisluu vinossa.
Putous yläkulmasta. Alhaalla jäiset portaat selvittänyt pariskunta. / Waterfall from a different angle. And a couple that mastered the stairs coverd by a thick layer of ice.
Yläpäässä laskeutumista yritti vanhempi pariskunta. Mietin mitä tehdään, jos vanhukset lierivät alas. Me emme saisi heitä pysäytettyä ja kaikkien matka jatkuisi jokeen asti. Sivussa ei ollut kaidetta eikä oikein puita tai vankkoja kasvejakaan joista roikkua. Mies pysyi kuin ihmeen kautta pystyssä ja piti tiukasti liukuvasta rouvasta kiinni. Minä kampesin portaiden sivua, rotkon puolta, korkeutta uhmaten, lumihangessa ylös.
Pariskunta turvallisesti alhaalla, me ylhäällä, vannoin, että tästä en tule alas. On oltava toinen polku.
Mikä vankila? Missä? / Some more information would have been handy. Somewhere on the way there´s prison and the path is closed – but where?
Ylemmälle metsäpolulle paistoi aurinko, hanki oli pehmeää. Risteyksessä kyltti kertoi ympärilenkin olevan vankilan kohdalta toistaiseksi suljettu. Hä? Mikä vankila? Missä? Netti ei toiminut. Kumpikaan kyltin osoittama suunta ei antanut lisäinformaatiota reitistä. Päätettiin jatkaa niin pitkälle kuin pääsisimme.
Ohi lumista ja osittain jäistä polkua nousi tyyppejä maastopyörillä. Alaspäin valuivat sivuluisua.
Lenkkeilijä. Ei kukaan meistä./ A jogger. None of us.Keltaiset merkit näyttävät tietä. Käävät taas ovat kiehtovia. / Yellow marks show the way. Polypores just are fascinating.Joenmutkaa. / Some formations of the river.Talvitaidetta. / Some winter art.
Matkalla oli kolme tornia teollistumisen ajalta. Oltiin varustauduttu sähkön tuottamiseen, mutta niitä ei lopulta otettu koskaan käyttöön.
Torni metsässä. / Tower in the woods.Kop, kop?/ Knock, knock?Paparazzi otti kuvan, kun jäin katselemaan puustoa./Paparazzi surprised me watching the trees.Lounas. / Lunch.
Pienet eväät vetäistiin lämpimässä rinteessä. Olihan tässä jo tallattu, peräti 1,78 km. Jäällä jännittäminen oli kuitenkin tyhjentänyt energiavarastot. Tai sitten oli muuten vain nälkä. Onneksi paussi tuli pidettyä, sillä tietämättämme olimme jo lähellä sivilisaatiota eli reitin päätymistä tympeälle teollisuusalueelle. Oranssit patikkapolkukyltit kuitenkin kehottivat jatkamaan kohti Bergrestaurant Rosinlia. Siellä pitäisi olla hyvät näkymät, olin lukenut. Joten töppöstä toisen eteen.
Esteitä tiellä. Mutta ei vieläkään vankilaa. / Some obstacles on the way. Still no prison.
Itse kylä, jonka läpi kuljimme, Adetswil, oli kotoisa. Lyhyttä mäkitreeniä tekevä nainen ohitti meidät pariin otteeseen. Pääsimme nopeasti kylästä ylemmäs maatalousvyöhykkeelle. Lehmät tervehtivät navetasta. Käännähdimme katsomaan selän taakse. Edessä avautui ehkä levein näkymä Alpeille, joka Zürichin kantonissa on mahdollinen (täysin subjektiivinen oletus kylläkin. Alempana video, jonka oikeassa laidassa sahalaitainen Pilatus-vuori ja tulivuorimainen Rigi.) Valkoisten huippujen yllä leijui kymmenen kuumailmapalloa. Peipposet lauloivat, lehmänlanta tuoksui. Aurinko porautui maksaläiskiin ja huumaannuimme keväästä. Perhonenkin leijaili hangen yllä.
Täällähän on hankea. Edessä maatila lehmineen. /There´s almost winter hier! And a farm with cows on the way.
Rinteessä, vähän lehmien jälkeen, oli instituutti, erityisopetuksen sisäoppilaitos, ikkunoista hulppeat maisemat vuoristoon. Meille patikoitsijoille talvireitti kulki ensin pätkän tietä pitkin ja lopulta metsässä puolimetrisessä hangessa. Tässä vaiheessa kaikilla oli kuuma, mutta silti veljesten teepaita-look herätti erinäisiä katseita vastaantulijoissa, jotka olivat kietoutuneet toppatakkeihin, pipoihin ja kaulaliinoihin.
Maatilan jälkeen selän takaa löytyi tämä. /After the farm, behind our backs we found this.
Bergrestaurant Rosinlin luona tuoksui vanhalta paistorasvalta. Paikka vaikutti vähän nuhjuiselta, mutta terassi oli täynnä sunnuntaitallaajia. Jupisin, että taas on aivan mahtava näkymä ja sapuska tietysti ihan surkeaa, niihän se aina on. Ei meillä edes ollut tarkoitus syödä, koska oli ne eväät, mutta kahvi kyllä maistui. Otin jätskinkin, kevään kunniaksi. Veljekset olivat janoisia ja raikkaan ilman innoittamina tilasivat pöydän täyteen salaattia, ranskalaisia, parit bratwurstit, olutta, kahvit ja leipää. Pyörsin sanani onnettomasta ruuasta, sillä salaatti oli tuoretta ja kaunis, eikä vanha öljykään maistunut missään. Greifensee kimmelsi kirkkaana ja Alpit piirtyivät sinistä taivasta vasten harvinaisen selkeästi.
Onhan tämä nyt yksi Zürichin parhaita taukopaikkoja!
Olimme puolivälissä, eikä vankila-aluetta ollut tullut vastaan. 825 metrin korkeudesta näimme alas tutulle kurpitsafarmille ja lähikaupunkeihin. Täällä netti pelasi, mutta vieläkään en löytänyt mainintaa vankilasta reitiltä. Makkaranpaistaja kertoi, että kannattaa mennä takaisin samaa reittiä. Ympärilenkin jatko-osa olisi sohjoinen ja liukas ja vankilan seudulle ei muutenkaan ole asiaa.
Kotona tutkin uudestaan reittiä. Vankilakin löytyi, tosin kokonaan toisen kaupungin alueelta. Ilmeisesti ympärilenkkejä oli useita, eikä tavalliselta kauniilta asuintalolta näyttävä, mutta kyseenalaista mainetta saanut vankila, ollut lähelläkään tätä polkua. Yleensä reittimuutosten kohdalla on kartta ja selkeät ohjeet. Murr. Mutta näille poluille tullaan taatusti uudestaan – kesällä.
En resumen: Tuvo que ser el hombre del trópico, quien nos contó, que cerca de Zurich hay una catarata que vale la pena de visitar. Todo el camino estaba lleno de sorpresas: calle de bosque y escaleras cubiertos con hielo, una parte de la ruta cerrada, primavera con mariposas y pajaritos, invierno y nieve hasta la rodilla – y una vista increible a los alpes.
Kurzgesagt: Es musste einen Mann aus den Tropen sein, der uns erzählt hatte, dass es in Zürich einen wunderbaren Wasserfall gibt. So war es, aber der Weg extreme Eisig. Auf dem Weg gab es noch mehr Überraschungen: Treppen mit einen dicken Schicht Eis, einen gesperrten Teil, Frühling mit Schmetterlinge, Schnee bis Knie und eine Wahnsinnsaussicht zu den Alpen.
Lanko Costa Ricasta haluaa aina vuorille, tietenkin, vaikka asuu ylätasangolla 1500 metrin korkeudessa. Sveitsissä pitää päästä Alpeille.
Etsin kiireellä paikkaa, joka täyttäisi samat kriteerit kuin aina, kun retken suunnitteluun ei olla paneuduttu, eikä ole aikaa viivytellä. Matkaan piti päästä heti, vielä kun sää oli hyvä, suht lähelle, eikä liian pitkää, sillä tropiikin mies sai heti flunssan kun oli saapunut Euroopan talveen.
Siellä ne on! Churfirstenin huiput!/ Churfirsten, finally!
Tämä oli toipumislenkki, hyvinvoinnilla voitelua, aurinkoa ja parantavaa Alppien ilmaa. Niin vakuutin. Joukkue oli vähän toista mieltä, kun yskä sakkasi ja nousua riitti. Yritin pysähtyä kuvaamaan usein, katsoin omaa pulssiani ja totesin, että kyllä tämä tästä. Jos minä, niin hänkin. Ei ehkä ollut ihan paras päätelmä. Toipilas ei kyllä valittanut, mitä nyt hikoili ja jäi vähän jälkeen.
Vasemmalla laskettelurinteen vierestä lähtee kävelytie oikealle. / Hikingpath begins hier, in front of the peaks.Alppivessa. / Alpine toilet.Selän takana alkupisteessä. /Starting point looking to the other direction.
Alp Sellamatista kombihissin asemalta umpisuolta muistuttava reitti on ollut meillä suunnitelmissa pitkään. Edellinen kerta Toggenburgissa hernerokkasumussa oli jännittävä, mutta Churfirstenin sahalaitainen vuorijono, jonka katveessa kävelimme, jäi kokonaan näkemättä. Yhtä hyvin olisimme voineet tarpoa laakson metsässä.
Tänään aurinko paistoi täydellä teholla, niin että talvivaatteet oli kuorittava teepaitaan asti. Noin kolmen tunnin reitillä on nousua sekä laskua 260 m eli kovaa urheilua hakeva tuskin saa lenkistä kiksejä.
Matkalla on hämäävästi Wanderloipe -kylttejä vähän siellä täällä, ilman sen enempää selvittäviä tekstejä. Virallisesti talvipolkuja on vain yksi, mutta ilmeisesti sivuteitäkin on tehty. Ne kaikki palaavat jossain vaiheessa samoille seuduille. Wanderloipe-tarkoittaa yhdistelmäreittiä; patikkapolku kulkee hiihtoladun kanssa samaa tietä.
Jaksaa, jaksaa. / Still some energy left./ Lo logro o no lo logro?Yhdistetty tie patikkaväelle ja hiihtäjille. Hyvin mahduttiin./Combined path for the hikers and skiers.Talo lipalla./ A house with a visor.Onhan tää täydellistä!/Isn´t this perfect?
Palvelut ovat alkupisteessä. Puisesta katoksesta löytyi vessa, jonne pääsy vaatisi lapiotöitä metrin verran. Pienen rinneravintolan jälkeen on turha haikailla juomista, ellei omaa reppua tullut mukaan.
Tässä kohtaa en tiedä kumpi iskee ensin, jano vai tarve syödä marenki./I don´t know if I hier get thursty or an urgent need to eat meringue.
Nousun jälkeen ylätasangolla Thurtalerstoffelilla reilun puolentoista kilometrin korkeudessa vajan edustalla on täyttä. Ainoalla penkillä istuu hymyilevää porukkaa paisteessa. Ruskeat naamat hehkuvat ja kaikki tervehtivät lähes yhteen ääneen. Joku nousee ylös tehdäkseen tilaa, me jatkamme kuitenkin eteenpäin.
Thurtalerstofel
Vastaantulijat kyselevät penkkiä. Rouva vaikuttaa vähän väsyneeltä ja hauraalta. Lähimmän vajan luo on turha haikailla, se on lähes kokonaan lumen peitossa. Osoitan lumikentän toisella puolen olevaa penkillistä lepopaikkaa. “Mutta tuohon hankeenhan uppoaa!” nainen kauhistelee. “Juu, ei siitä keskeltä, pysytelkää reitillä”, neuvon. Ihan vain tietä pitkin eteenpäin ja ennenpitkää vasemmalla on penkki auringolla.
Jäljet vievät kohti laaksoa./Somebody disappeared towards the valley.
Evästauolla yritän istahtaa hankeen. Aurinko ja takapuoli lämmittävät maaston kosteaksi ja päädyn kuitenkin seisomaan. Vauhdilla mukaan tempaistut banaani, Gruyere-leivät suolakurkulla, tomaatti ja kuivahedelmä-pähkinä -sekoitus maistuvat parhaalta ikinä. Toipilaskin kiittelee eväitä ja tunnustaa myöhemmin, nukuttuaan autossa koko paluumatkan, ettei ilman snäkkiä olisi kyllä päässyt takaisin lähtöpisteeseen.
Illalla kotona Alppefekti vaikuttaa. En saa nukuttua. Aurinko paistaa yhä, vaikka silmät on kiinni.
Melko mahtava keli. Vai?/Pretty perfect conditions.Kevyesti kohti kahvia. /Getting to the last part of the path, thinking of coffee.
En resumen: Llevamos el convaleciente del trópico a un paseito a la par de los picos de Churfirsten en Toggenburg. Creo de haber oído, que estába pensando si lo logra o no. Lo logró.
Kurzgesagt: Das letzte Mal in Toggenburg konnten wir die Churfirsten gar nicht sehen. Heute gab es keinen Nebel, sondern der Tag war ideal. Blauer Himmel und viel, viel Sonne.
Vasta silloin kun seisoin valkoisessa laaksossa, eivätkä edes aurinkolasit tuntuneet riittävän suojaamaan silmiä valtavalta säteilyltä, tajusin, miten epätavallisen harmaata alkuvuosi oli ollut. Hanget eivät kimmeltäneet timantteina, kuten kylmän yön jälkeen puuterilumi, vaan pinta oli sulanut edellispäivien alppiauringossa ja jäätynyt jälleen pimeällä ja sen poimut loistivat nyt auringossa kiiltävinä kuin marengit.
Zürichissä talvi oli suht´peruutettu, alkuvuodesta sitä kesti viikon ja toisella erää päivän.Talviloman taas peruutimme itse. Lokakuussa telottu nilkka (lenkki, kivi, rusahdus) ei ollut valmis lumiseen vuoristoon. Mutta nyt olin saanut luvan ulkoiluttaa kinttua vaativammissa olosuhteissa, viiden kuukauden fysioterapian jälkeen.
Vetäisin jalkaan nilkkaa tukevat korkeavartiset vaelluskengät, sillä olin saanut tiukat ukaasit olla aiheuttamatta lisävahinkoa. (Yritin myös aktiivisesti unohtaa, että olisi pitänyt hankkia ehkä uudet, sillä nämä, vaikkakin nimeltään ”Himalaya”, ovat lumessa liukkaat.) Reitti oli myös valittu niin, että se vastaisi sunnuntaista normilenkkiäni, myös korkeuseroltaan, ja ettei se kulkisi rotkon reunalla, sillä askeleen vakaudesta ja kestävyydestä lumessa ei ollut aivan täyttä varmuutta.
Kynttilä on hissi. Alla muurahaismaisia ihmisiä.
Winterwanderweg oli leveä kuin mikä, eikä lumipöperöstä tietoakaan. Nettitietojen mukaan taivalta piti kertyä 11 km yhteen suuntaan ja aikaa kehotettiin varaamaan 2,5. No ei. Kiertelimme tunnin päästä eteen osuneen ravintolan ympäri etsien polkua, joka veisi eteenpäin, mutta olimmekin jo lounaspaikan kohdalla. Olimme henkisesti varustautuneet loppumatkan tiukkaan nousuun, jonka kirkkaassa auringossa virheellisesti kartasta tulkitsimme, joten oli aikamoinen antikliimaksi huomata, että oltiin jo perillä.
Siinä vaiheessa muistin, että retki oli tarkoitettu nautinnoksi, eikä urheiluksi. Istahdimme penkille ihoon porautuvaan aurinkoon lounaan kera. Pöytä oli vinossa, sillä sen metalliset jalat olivat uponneet hankeen. Keitto, vegetarische Gerstensuppe, joka on ehkä yksi epäesteettisimmistä herkullisista ruuista, muistuttaa harmaata kauravelliä, oli loiskahtaa kulhosta. Ei pilven lonkarettakaan, puhumattakaan alavampia seutuja vainovasta sumusta. Väkeä oli vähän, koiravaljakot ja murtomaahiihtäjät suihkasivat välillä ohitse. Oli käärittävä hihat ja paljastettava kalpeaa talvi-ihoa. Ja haettava kahvi; meditoitava vielä hetki ihan rauhassa, maisemaa katsellen.
Melchsee-Frutt: distance 7.9 km, ascent 179 m, descent 197 m, highest point 2020 m
En resúmen: La nieve en el sol de la primavera pareció un suspiro. Los rayos del sol trataron de perforar a mi cerebro y creo que lograron. Cuando me cierro los ojos, veo el sol todavía.
Kurzgesagt: Die Schneehügel im Frühling sind wie Meringue. (Ich glaube ich brauche jetzt eine Glace).
Pala Suklaata 