“Teillä on täällä näköjään erämaata,” totesi edesmennyt naapuri katsellessaan meidän puutarhaa. Onneksi se oli vain yksi kulma pienikokoisten mäntyjen alla. Muratit olivat ottaneet valtaa, samoin kymmenet muut kasvit. Eipä ollut tehnyt mieli kaivautua neulasten alle ruusujen välistä tutkimaan, että mitä jätetään ja mitä otetaan pois. Kerran vuoteen huokaisen, vetäisen hupun päähän, etteivät neulaset pistelisi ja punkit löytäisi tietä päänahkaan ja katoan vihreyteen. Raivaan, revin ja viskelen jotain, jonka kuvittelen olevan poistettavaa. Paikka näyttää paremmalta, mutta kuka tietää. En ainakaan minä.



Sama naapuri totesi myös, että “kyllä sinä puutarhuri olet”. “Aldon sen sijaan pitäisi vielä oppia huomamaan yksityiskohtien tärkeys.” Pisteet minulle, miinukset miehelle, joka muutenkin tykkää enemmän lapiohommista, eikä niinkään rikkaruohojen ja niiden juurien metsästyksestä. Itse istuisin mieluiten vain valmiiseen puutarhaan lukemaan kirjaa, vaikka Salaista puutarhaa tai muuta asiaan kuuluvaa. Joisin kahvia ja nakertaisin piparkakkuja.
Olen saanut hyvin pohjustettua toivettani, sillä tytär on saanut puutarhaherätyksen ja möyrii mielellään mullassa. Rikkaruohot katoavat, kun käännän selkäni, uusia kasveja ilmestyy tyhjästä ja kokonaiskuva kohentuu. Poikaystävä istuu varjossa tuolilla ja antaa neuvoja, toisinaan tulee mukaan hommiinkin. Ymmärrän, ettei vapaa-ajalla ehkä ole enää intoa, hän kun on puutarhurin oppipoika. Mutta hän myös tietää aina toisinaan jotain meille uutta. Vaikka me tietysti olemme pihamme eksperttejä.



Vuosien ajan olen nähnyt, missä mitkäkin kasvit viihtyvät, mistä ne lähtevät vaeltamaan kohti yläpenkkiä, minne kosteus kertyy ja missä terävinkään lapio ei kykene syvälle. Sekin on tullut selväksi, että daaliat, niin kauniita kuin ne ovatkin, aiheuttavat stressiä. Meillä juoksennellaan alkuillasta ja yöllä etanakupin kanssa. Siihen kerätään Espanjan siruetanat, jotka päätyvät kompostijäteastiaan. Meillä ei ole sydäntä katkaista niitä saksilla, kuten kehotetaan.



Kuvien ottamisesta on ehkä viikko ja munakoiso on kasvanut kaksinkertaiseksi, tomaatit saaneet punaa poskilleen ja ensimmäisen viikunan syönyt rastas. Meillä on kovat kisat. Saanko sen minä vai se. Ja kun lintu on nokkaissut ensimmäisen reiän, paikalle tulevat myös ampiaiset tai mehiläiset, en osaa sanoa. Ne katoavat niin nopeasti paikalta.
Punaviinimarjat on jo syöty, samoin herneet kirsikat kerätty. Satoa tulee vielä mustikkapensaasta ja ehkä myöhään istutettu kesäkurpitsa tuottaa jotain, jos ei muuta niin ainakin muutaman kukan gourmet-ruuaksi. Helle ja kuivuus on rajoittanut tuotantoa, mutta iloitsemme väreistä, kukoistuksesta. Kaikki muu on plussaa.

En resumen: La felicidad se encuentra en el jardín.
Kurzgesagt: Das Glück findet man im Garten.