Kaksi viikkoa liikuntakieltoa oli enemmän kuin olin odottanut. Toki oli hyvä, että pääsin huonoon jamaan päässeestä luomesta eroon, mutta että tikit. Ei hikoilua, ei suurempia liikkeitä tai venytystä.

Kaksi viikkoa hirveästi aikaa, kauheasti energiaa, mielettömästi tekemisiä ja tuloksia, ajattelin. Tekisin kaikkea sitä, mitä en ollut saanut muina aikoina tehdyksi.

Ensimmäinen viikko menee mieli hukassa. Suunta on jotenkin kateissa. Että mihin. Ja milloin. Suuret lihakset huutelevat: koska tulee liike, se isompi ja tiukempi? Väsymys on karmea, nukun päiväunia, aamulla pidempään, enkä sittenkään ole hereillä.

En muista, koska olisin ollut yhtä pitkään liikunnatta ilman, että olisin ollut sairas. Lomamatkoillakin kävellään, tullaan ja mennään, uidaan, kiivetään. Selkä tuntuu jäykältä, mutten uskalla venytellä, sillä tikit ovat selkärangan vieressä.

Toisella viikolla aivot virkistyvät, enkä nuku enää niin paljon. Ehkä tähän voisi tottua, tuumin. Alkaa poikia ideoita, enemmän kuin tavallisesti. Teen kävelylenkkejä hikoilupausseilla. Lämpötila nousee kolmenkymmenen lähelle ja vetäydyn jokien äärelle raikkaisiin ja varjoisiin uomiin.

Toisaalla kasvaa lahosieniä ja joitakin tuntemattomia pikkusieniä. Kauniita, mutta ei niistäkään ole pannulle. Vierestä löytyy mylläykset, tunneleita joka suuntaan. Kettujen pesiin on tietääkseni yleensä sisäänkäynti ja varauloskäytävä. Tässä on kolme pesää lähekkäin. Reissun tulos: laitan silmät kiinni ja näen metsän maanläheisiä värejä. Bonuksena nivustaipeen punkki.

Yritän sienestystä rankkasateen jälkeen. Mäessä joudun löyhyttelen ja nostan paitaa, ettei hiki valuisi. Metsän keskellä lasken sen jälleen takaisin, sillä näköjään sveitsiläismetsässäkin on hyttysiä. Teemme kartoitusta metsänpohjasta, sillä sieniä on vain muutama, eivätkä nekään syötäviä. Yhdessä kohtaa aluskasvillisuuden sijaan on vain ruskeita lehtiä. Joka paikassa muualla karhunvatukkoa, joka tarttuu housuin, repii reikiä koipiin ja estää etenemisen. Huono metsä, perhe ja minä toteamme.

Viikko tuntuu yhä rammalta. Päivää ennen tikkien poistoa pokka pettää. Kaivan esiin jumppamaton ja varovasti kokeilen joogaa, pilatesta. Puoli tuntia myöhemmin totean, että kunto taitaa laskea näillä vuosilla eksponentiaalisella vauhdilla. Nousen matolta tutisevana, mutta kuin uutena ihmisenä. Olen jälleen radallani, oikealla tiellä.

En resumen: Tuve dos semanas sin poder hacer ejercisio. Resultado: me sentí primero un poco perdida, en vez de tener energía, dormía más y estába en todo caso cansada. Los musculos estában intranquilos y cuando los llevé a pasear en treinta grados, no pude evitar de sudar, justo lo contrario que órdenó del médico. En todo caso el paseito era refrescante y aunque no encontrámos hongos para la cena, vimos cólores bonitos del bosque. Y traje a casa un regalito – una garrapata en mi pierna.

Kurzgesagt: Zwei Wochen ohne Sport, sagte die Ärztin. Resultat: in der erste Woche extreme Müdigkeit, anstatt viel Energí. Die Muskeln waren unruhig und ich habe sie pilzeln gebracht. In circa 30 Grad war es unmöglich nicht zu schwitzen, ganz gegen der Anordnungen. Es war doch erfrischend und obwohl wir keine Pilze für Abendessen fanden. Resultat: am Abend beim Augenschliessen sah ich die schöne Farben vom Wald. Und habe jemanden nach Hause gebracht: eine Zecke.