Katselen tattikuvia, koreja täynnä sienisaaliita, purkeissa mustikoita, pöydällä piirakkaa. Meidän metsässä ei ole mustikoita. Eikä syötäviä sieniä.

Metsä on silti vihreä, pienet putoukset rytmittävät polkua ja kanjonin seinämät pitävät ilman viileän raikkaana. Lähden siis lenkille, syysmyräkkään.

Alpeilla tulee lunta, meillä puut huojuvat, natisevat ja rutisevat, vesi putsaa kasvot. Rutina kasvaa ajoittain; pakko ottaa ylämäessäkin nopeampia nopeita vetoja hengen pitimiksi. On ollut kuivaa, joku näistä vaappuvista männyistä ja lehtipuistakin saattaa rojahtaa.

Puistomaisella niittyalueella, huojuvan metsän ulkopuolella, tunnen olevani turvassa. Ilmasta ropisee kuitenkin kovia yllätyksiä. Ruotsalaiset roskankeräyslenkkeilevät, minä pysähdyn täyttämään taskut saksanpähkinöillä. Onneksi tilaa on reilusti, syvyyttä löytyy yllättävästi. Juomapullon vyön alla alkaa pullottaa. Sellainen kevyen pullavatsan näköinen pömppis.

Kuulostaisin joulupukin porolta, ellen tömistelisi ihmisen lailla ja kulkuset olisi kuorellisia. Tai ehkä lähentelen marakassia. Joku rytmisoitin kuitenkin. Saan kiinnostuneita katseita vatsani seudulle.

Pähkinöitä on alamäessä lisää, mutta tilaa ei enää oikein ole. Tuuli ravistelee lisää ja harmittelen, ettei mukana ole pussia.

Tulen omenapuille, joiden alimmat oksat ovat tyhjät. Haluaisin punaposkisia, mutta niitä on enää ylhäällä. Meidän metsässä kasvaa siis myös omenapuita. Tietenkin istutettuja, mutta silti. Tuoksuu omenapiirakalta. Tarraan pariin vihreään omenaan, yhden syön heti, vähän myöhemmin pari karhunvattua ja mietin kalorimäärän nousevan kulutuksen sijaan. Mutta hyötylenkkeily on saanut aivan uuden merkityksen. Tämä on samalla kauppareissu. Olen kuten keräilijät aikanaan.

Kotona teen omenahyvettä kanelilla maustettuna, blondies pähkinöillä ja valkosuklaalla ja koska syksyllä tuntuu hyvältä tehdä reilusti uunijuttuja, paistan sämpylöitä ja teen kasvispihvit rakentaakseni burgerit. Sisällä on pihan satoa, valkosipulikurkkuja ja tomaattia, sekä sipulia, joka on kaupasta. Eihän kaupunkilainen voi ihan omavarainen olla. Vaikka haluaisin.

Olen selvästikin orava-vaiheessa. Vuorilla tuli lunta ja minä aloin jemmata pähkinöitä varastoon ja kerätä rasvakerrosta talvea varten. Enää voi vain toivoa, että talvi todellakin tulisi.

En resumen: En los Alpes cayó nieve y yo me puse en el modo ardilla: hay que recoger nueces y subir la cantidad de grasa en el cuerpo para el invierno.

Kurzgesagt: In den Alpen hat es geschneit und ich bin in der Eichhörnli Phase: pflücke Nüsse und versuche den Fettschicht zuzulegen.