Jälleen komea päivä, lämmin, mutta ei tukahduttava. Viikon ainut. Siksi oltiin menossa kohti Brunnenia ja heti sen jälkeen, kun Aldo oli hakenut voisarvipaussilla järven reunustan portaille pudonneen puhelimensa ja oltiin päästy laivaan sekä myös pois, alettiin nousta mäkeä ylös.

Näillä seuduin ei voi kovakorvainenkaan välttyä historian lehtien havinalta, sillä polku kulkee Rütliwiesen vierestä, niityn, jolla Sveitsin kolme ensimmäistä kantonia vannoi liittovalan ja päätti taistella yhdessä ulkopuolelta tulevia uhkia vastaan.

Joka tapauksessa, tästä kiivettiin ylös kohti Seelisbergiä. Neljän pätkän Weg der Schweiz on Urin järven reunaa kulkeva Sveitsin historiasta kertova reitti ja me olimme tallanneet aiemmin siitä jo puolet, mutta siis sen kaksi jälkimmäistä osaa. Tänään oli edessä osuudet yksi ja kaksi, Rütli-Bauen ja Bauen-Flüelen, noin 20 km ja vajaat 700 vertikaalimetriä.

Urin järvi on Vierwaldstätterseen toisen ääripään järvialue ja aurinkoisessa säässä se kimmelsi vihertävän sinisenä. Oltiin tennarireitillä eli helppokulkuisella hiekkatiellä ja myöhemmin polulla. Helteen takia ei tullut mieleenkään laittaa vaelluskenkiä ja polulle lähdettiin, koska matkalla oli monta uimapaikkaa.

Lempeästi siksakkaava tai pikemminkin kiemurteleva tie kulki metsän varjossa. Siellä täällä oli syklaamimättäitä ja yksittäisiäkin kukkia. Ennen aikojaan kuivuuden takia pudonneet lehdet rutisivat lenkkareiden alla.

Seelisbergissä oltiin reitin korkeimmassa pisteessä. Lyhyen asfalttipätkän varrelle osui myös entinen hotelli Sonnenberg. Kuvaan mahtui vain osa, sillä sitä jatkui toisella puolen tietä tornimaisissa lisärakennuksissa käsittämättömällä järvinäkymällä. 1800-luvun lopulta peräisin oleva hotelli henkii vanhan ajan romantiikkaa. Voisin hyvin kuvitella Hercule Poirot´n tänne iltapäiväteelle ja tepastelemaan puutarhaan. Hotellin toiminta päättyi sotien jälkeen ja 1960-luvulta eteenpäin se oli pitkään meditaatioguru Maharishi Mahesh Yogin käsissä ja nyt sitä remontoidaan jälleen hotellikäyttöön.

Polut veivät metsään ja niityille, takaisin metsään ja Seelisbergin pienen järven yläpuolelle. Hetken pohdittiin laskeuduttaisiinko alas uimaan, mutta päätettiin pitää paussi myöhemmin. Kun eteen tuli pieni Beroldingenin yksityinen linna ja kyltti, jossa kerrottiin kappelista löytyvän kakkua, tuli sittenkin sellainen olo, että tauko olisi paikallaan.

Tarjolla oli omena- tai luumupiirasta, kuulemma “äidin tekemää”. Kapselikoneesta piti saada kahvia, mutta me saimme aikaan vain kuravettä. Jostain syystä kapseli vain ruttaantui. Seuraava ongelma oli se, ettei missään ollut hintoja, ainoastaan QR-koodi jolla maksaa. Me pyörimme kakkukuvun ympärillä kuin ampiaiset, plärättiin infolappusia, juostiin ovelle ja puutarhan reunassa olevan kyltin luo. Lopulta luovutettiin ja mentiin ulos pöydän ääreen syömään. Ja kyllä, oltiin sitä ennen maksettu ja varmaankin liikaa.

Aldo lähti vielä etsimään kyltissä mainittua vesilähdettä ja tapasi polulla linnanrouvan. Kakulle eikä kahville ollut määritelty hintaa; kukin sai maksaa sen mitä halusi.

Ensimmäinen osuus päättyi Baueniin, minne laskeuduttiin 960 kiviportaan ikivanhaa kauppatietä, missä aikanaan kopsuttelivat muulit ja aasit rahteineen. Kylällä meidät vastaanotti aurinkoisella muurilla lepäilevä reporanka kissa, joka juuri ja juuri jaksoi liikuttaa käpäläänsä morjestukseksi. Kapean kujan puutarhoissa kasvoi reheviä palmuja ja tunnelma hyvinkin välimerellinen. Laatikostosta olisi voinut ostaa mukaan kristallin. Kahvintarve vei kuitenkin eteenpäin.

Laivarannan kioskin kupeessa, puhaltavassa tuulessa saatiin nostettua kofeiinitasoja sen verran, että päästiin parin sadan metrin päähän uimarannalle. Vesi oli ihanaa ja tuntui, että kyllä tässä vielä ne 10 seuraavaa kilometriä kävellään.

Rantatie oli suurelta osin tunnelissa, sillä ylhäältä ropisee kiviä. Jos tämä olisi ollut Olipa kerran elämä – sarjasta, olisin kävellessäni harmaassa, muhkuraseinäisessä tunnelistossa ollut se bakteeri ihmisen suolistossa. Osassa tunneleista kerrottiin Sveitsin historiasta ja seinille oli heijastettu sveitsiläisyyden tärkeimpiä pointteija, kuten vapaus, demokratia ja solidaarisuus.

Loppuvaiheessa näytti, että päälle tulisi saderintama ja kiihdytettiin vauhtia. Ihan turhaan, koska hetken päästä jälleen paistoi. Istahdettiin vielä päivän päätteeksi laivasataman terassikuppilaan iltapalalle ennen parin tunnin junamatkaa. Odotukset eivät olleet kummoisat, sillä yleensä mitä upeammat maisemat, sitä surkeampi sapuska. Fish and chips/salaatti oli kuitenkin yksi parhaita aikoihin, joten plussat Flüelenille ja kivalle kesäpäivän retkelle.

En resumen: En el lago de Uri hay Camino de Suiza, una ruta de senderismo que hicieron para celebrar la Confederación Helvética. Esta vez caminamos dos primeras partes, desde Rütli hasta Flüelen.

Kurzgesagt: Weg der Schweiz, Etappen 1 und 2, von Rütli bis Flüelen. Ein perfekter Sommertag!