Heti kun kuulin, että Reppu ja reitti -kirja oli lähtenyt painoon -huiskis vain- pyyhkäisin poluille. Tietenkin.

Kirjoituspöydän laatikon reunaan on jo taatusti kulunut käsivarsien kohdat; nojaan siihen, jotten kannattelisi läppärillä kirjoittaessa olkapäitäni. Piti lähteä heiluttelemaan raajoja.

U:n muotoinen reitti vaihtui Y:ksi, kun köysiradalla jumitti. “Ei tuo kulje”, sanoi insinööri jo kaukaa. Innokas patikoitsija sen sijaan väitti: “Kulkee, kulkee, hitaasti, mutta varmasti.”

Lettipäinen tyttö tuli kertomaan, ettei alpille päästä ihan heti. “Teknisiä ongelmia. Varautukaa odotteluun.” Tekniset ongelmat ja köysirata eivät mielessäni kuulu samaan lauseeseen, joten reititin päivän uudellen.

Pari päivää aiemmin rokotettu insinööri sai määrätä tahdin, mutta todella hikisessä mäessä se olin minä, jonka pulssi huiteli taivaissa. Päätettiin, että ensimmäisellä järvellä pidetään tauko ja mietitään jatketaanko toiselle vai käännytäänkö takaisin. Tauolla päätettiin, ettei todellakaan anneta periksi, vaan tietenkin mennään sinne, minne oli aiottu.

Mäessä kuului kiljahduksia sieltä täältä. Ilmassa surrasi kymmenittäin ainakin kuusisenttisiä hyönteisiä, jotka läpsähtivät kasvoihin, käsivarsiin, vatsaan, päähän.

Koska alkuperäinen reitti olisi ollut suurimmalta osin alamäkeä, oli osittain vastakkaiseen suuntaan kuljettu reitti loogisesti ylämäkeä. Metrejä en ollut niin ajatellut, mutta tulivat konkreettisesti ilmi märkänä selkänä ja kasvoja pitkin lorisevana hikenä.

Taivas näytti uhkaavalta yhteen suuntaan, toiseen lupaavalta. Suunnattiin sinne uhkaavaan, kaikesta huolimatta, ja oltiin valmiita U-käännökseen tarvittaessa.

Niittykukat loistivat koko kirjossaan; en tiedä johtuuko se korkeudesta ja valon taittumisesta vai mikä lie, mutta värit vuoristossa ovat aivan huumaavat. Voikukat, villiorvokit, kaikki korkealla hehkuvat alppikukat.

Nähtiin luultavasti ne sakarat, joita pitkin kylmäpäiset kiipeävät, vaikkei alla ole kuin kapea harjanne. Tai sitten ne olivat ne toiset, laakson vastakkaisella puolen. Omien jalkojen alla oli sentään kunnon hiekkatie.

Fählensee, se minne halusin, on jyrkkäreunainen järvi, upean jylhässä ympäristössä. Yksi jos toinenkin vaihtoi paitaa, makasi voipuneena nurmikolla. Joku oli roudannut pienokaisensa kantorinkassa ja lapsi juoksenteli paljain jaloin nurmikolla ilahtuneena vapaudesta.

Pala suklaata -fotosessio oli nopea, sillä mallit alkoivat sulaa auringossa. Tulokset olivat sen mukaisia. Lähes joka kuvaan tunkeutui punapaitainen mies, jota en kuvaamisvaiheessa huomannut lainkaan. Epäilen, että itsekin olin sulamispisteessä ja ainakin nestehukan partaalla. Pari pulloa vettä ei riitä tälle reissulle. Takki on muuten päällä siksi, että itse en tajunnut ottaa mukaan vaihtovaatteita ja hytisin lämmössä.

Paluumatkalla uitin jalat järvessä, joka oli peittänyt osan rantaa ja kesäkukkia. Pinta oli koholla varmaankin vielä lumien sulamisen jälkeen. Kuvittelin lämpötilaa hyiseksi, mutta ei. Virkisti kyllä. Jalat eivät halunneet enää palata vaelluskenkiin. Pakotin ja sain loppumatkalta rakkulan. Vaihtoehtoisesti ötökänsyömän. Vielä en ole saanut punaisesta kohoumasta selvää.

En resumen: Siempre hay que estár listo a un cambio de planes. Puede ser, que encontrés algo hasta mejor.

Kurzgesagt: Immer bereit sein, den Plan zu ändern. Vielleicht findest du etwas sogar besseres.