Tateista tulee mieleeni ensinnäkin Kotkassa asunut virolainen keraamikko, jonka sukunimeä maiskuttelin lapsena kielelläni kivana. Se antoi satukirjan auran, sillä yhdistin tatin suoraan Elsa Beskowin kirjaan Tonttulan lapset – heillähän oli sienihatut. Tosin pikkuruiset kärpässienet. Tatin lakki olisi aika jämerä päähine.

Ja sitten tietenkin meidän legendaarinen Tetti, Tytti ja Tatti -trio. Lukioaikanen kahden viulun ja pianon kombo, jonka nimeen vain Tetti sai omansa. Epäilen, että itse olin Tatti. Miksikö? Ehkä olin soitoltani jähmeä kuin tatti, laajasävyinen ja maanläheinen.

Sveitsissä olen luuhannut metsissä ja niiden lähettyvillä löytämättä ainuttakaan syötävää sientä, vaikka tattipaikkojakin on – kuuleman mukaan. Kotkassa kävelylenkillä ei tarvinnut kuin luoda silmäys tien sivuun ja siinä ne olivat. Tatti vei toisen luo, parin harppauksen päähän kolmannen viereen. Tytär katosi jonnekin ja ilmestyi tovin kuluttua puiden alta, kiveltä kivelle harppaillen kuin metsänhenki kädet täynnä iltapalaa.

Sienet muuttavat muotoaan päivässä, kasvaa humahtavat isohattuiseksi, etanan rouskuttamaksi, ohikulkijan tönäisemäksi. Lapissa makailin pitkin varvukkoja, etsin kameralle kulmia alhaalta käsin, jotta saisin pillit ja heltat näkyviin. Täällä missä maastossa lymyää punkkeja ja muita metsän otuksia, en tohdi. Olen silti sitä mieltä, että maailmassa on vähän yhtä innostavia – ja paikallaan poseeraavia – kohteita kuin sienet.

Suomessa samaanit ovat käyttäneet kärpässieniä helpottamaan loveen lankeamista, jonka merkitys ei aivan ensi silmäyksellä avaudu. Englannin turmelemana luen termin rakastumiseen viittaavana, mutta kyse ei sittenkään (kas kummaa) olekaan siitä. (Samaani-termistö on pikkuisen hukassa.) Lovi onkin vainajala ja loveen langetessaan samaani vajoaa transsiin ja piipahtaa tuonpuoleisessa.

Itse pidän näppini kurissa kärpässienten kohdalla, mutta onhan ne kauniita, puna-valkoisia, syksyn saapumisesta kertovia ilopilkkuja metsikössä. Päivän runon omistan kuitenkin tatille:

Tule tatti luokseni,

Vaeltele vankasti,

Levitteleikse rihmastosi,

Nouse mättäälle itiöemäksi

Tämän enempää ei runosuoni kuki ja lupaan, etten yritä julkaista runokirjaa. (“Mikä siis onkaanrunollinen innoittajanne?” “Tässä päivänä eräänä samoilin metsässä. Yllättäin lyriikka alkoi virrata, kun kohtasin tatin.”)

En resumen: Los boletos son los hongos gourmet. Y por dicha, no encontrámos mäs que pudimos llevar.

Kurzgesagt: Die Steinpilze sind die gourmet-Pilzen. Und zum Glück haben wir nicht mehr gefunden, als wir tragen konnten.