Täällä taas! Pidin joulun jälkeen vapaata, kuvittelin tarvitsevani ainakin kerran vuodessa ihan puhtaan lomaviikon. Muutamassa päivässä tuli selväksi, että päinvastoin kuin olen aina luullut, kykenin sittenkin tylsistymään. Välipäiville ei ollut kahvilakahvitteluja, elokuvia elokuvatettereissa tai museoissa luuhaamista ja säät pitivät huolen, ettei päiväretkille Zürichin ympäristön vuoristoon ollut oikein myöskään menoa (sadetta, tulvia ja lumivyöryjä). Joten lähdin ulkoiluttamaan uutta urheilukelloa kaupungissa.

Tarkoitus oli kokeilla navigointi-ominaisuutta kotipusikoissa, mutta mieluusti vierailla poluilla. Löysin uuden pätkän yhdistettynä tuttuun ja lähdin kiertämään Witikonin kaupunginosaa metsiä myöten.

Leppeässä ilmassa tuoksui kevät, linnut kantoivat oksia nokissaan ja kaunokaiset, Bellis Perennis, avasivat terälehtensä nurmikoilla loistaen pieninä valkoisina pilkkuina. Ei siis ihan tavallinen joulu-tammikuu. Kadulla ohi sujahti lapsia skeittilautoineen – sortseissa.

Metsässä joen varrella oltiin kanjonissa ja varjossa, viileämmässä ja talvitakkien osastossa. Paitsi me juoksevat, meillä kerrokset kuoriutuivat kilometrien myötä.

Elefanttipurolla laitoin navigoinnin päälle ja kello tuntui entiseen verrattuna älykkäältä ja helpolta. Kunnes suuntaa näyttävä nuoli yhtäkkiä halusikin viedä takaisinpäin. Vika ei ollut ymmärryksessä tai kellossa, vaan reitin gpx-tiedoissa.

Reitti ei lopulta vienyt purossa seisovan elefantin ohi, mutta polun varrella seisova puusta veistetty pää kärsällä kertoi, että paikka oli oikea. Viime päivien puhuri oli kaatanut puita ja aurinko oli jossain kaukana ylhäällä. En ollut muutenkaan ajatellut ottaa kuvia, kunhan pistin juosten, sillä kovin esteettinen ei lumeton, risuinen ja lehdistä muhjuuntunut polku ollut.

Witikonissa reitti vei sen vanhalle kirkolle, jossa entinen naapurimme vihittiin 1900-luvun puolivälissä, luulen muistavani. Kukkula näkyy vanhojen talojen reunustamana tuli mistä suunnasta tahansa ja sen ohi on ajettu taatusti tuhat kertaa, silti vanha osa on jäänyt käymättä.

Kirkon muurilla istui porukkaa nauttimassa auringosta, katselemassa maisemia ja yksi vanhempi pariskunta setvimässä kiivaasti suhdettaan. Portin kyltissä tosin vedottiin rauhalliseen käytökseen kirkkomaan läheisyydessä.

Kontrasti kanjonin varjoisaan lähes sokaisi; miten en ollut tajunnut, että näin läheltä kotia näkyvät Alpit aivan älyttömän upeasti? Zürichinjärven yllä leijui usvaa, mutta lumihuippuja ei peittänyt mikään.

Kukkulalta näkyi myös se, miten moderni piirittää vanhaa. Herttaiset Riegelhäuser eli ristikkotalot ovat jääneet vähemmistöksi ja kaupunki sekä valkoiset laatikkotalojen korttelit kuroneet niittyjä umpeen.

Vain piirun verran viistoon normireiteistä ja olo oli kuin lomalta palatessa. Kello näytti reilut 15 kilomeriä ja 68 tuntia palautumista. Edellinen pitänee paikkansa, jälkimmäinen tuskin. Mutta meillä molemmilla on opettelemista, kellolla ja minulla. Tämän tutustumissession jälkeen olemme valmiita vuoristoon ja tuntemattomille reiteille.

En resumen: El tiempo está semi loco y las condiciones en las montañas cercanas malas, así que fui a probar la navegación con mi reloj de deporte nuevo en los bosques de Zurich. Después del cañon en la sombra subimos a la igelicia de Witikon y que increibles eran el sol y los Alpes! Y creo que ahora ya estoy lista para subir a las montañas con este aparato, que me ayuda a navegar hacia los nuevos destinos.

Kurzgesagt: Das Wetter spielt verrückt und deswegen habe ich meine neue Sportuhr in den Wälder von Zürich probiert. Nach dem Schatten im Tobel sind wir auf dem Kirchhügel in Witikon gestiegen und was für ein Kontrast! Wunderschöne Aussicht zu den Alpen und Sonne. -Und jetzt bin ich bereit in den Bergen zu wandern mit den Apparat, der mir zu den neuen Wegen navigieren hilft.