Tilannekatsaus: lantut ovat ikkunalaudalla värjöttelemässä, koska jääkaappiin ei mahdu. Jossain vaiheessa niistä muotoutuu laatikko. Porkkanat: sama tilanne. Kuusi: sekin värjöttelee, metsässä kai. Sille on kyllä jo kohta, mutta vihreää ei vain näy. Kynttilät: sytytetty. Ei siis kuusen, koska asia vielä vaiheessa. Tontut: pari on kivunnut lipastolle. Pikkujoulut: ei tällä kertaa. Joulutortut: muutama vatsassa, loput pakastimessa. Glögi: lämmittämättä ja testaamatta. Suklaatit: jatkuva laatututkiskelu meneillään. Kiire: no eipä juuri. Tästä alkaa nimittäin virallinen rauhoittuminen. Joulu tulee joka tapauksessa.
Hengitä hitaasti nenän kautta syvään, niin että se tuntuu palleassa – mitä tunnet? Jos alat pärskiä sadevettä jo heti ensimmäisten sekuntien aikana, olet jyvällä. Entä sukat? Onko varpaat kosteat? Parempi, jos nilkkaa myöten märät, pesusienen tyyppisesti, pienen hytinän kera. Tältä nimittäin tuntuu zürichiläinen joulukuu. ,Limmat-jokeen virtaa jostain korkeammalta vettä niin että laineet loiskuu ja joutsenet ovat lipsahtaa jalkakäytävälle. Lumet sulavat täyttä häkää vuorilla, eikä kaupungin tauoton sade auta asiaa.
Litsläts kadulla, litsläts joulutorilla. Kojut ja niissä värjöttelevät, takkeihinsa kietoutuneet myyjät, kuin turpeat perhoskotelot, ovat surkean yksinäisinä harmaassa ja hämärtyvässä illassa. Valot näyttävät missä on oaasi, se mistä löytyy lämmintä juomaa, mutta kukapa jäisi värjöttelemään märkään?
Lapset laulavat tavaratalon katoksen alla, reput mytyssä lätäkön vieressä. Jouluhuumaa nostatetaan yhteen ääneen, ponnekkaalla Frohe Weihnachten! Ohikulkijat luovat ihmetteleviä ja pikkuisen surkuttelevia katseita.
Onneksi on jouluvalot, sillä ne taittavat ankeutta; oikeastaan alan viihtyä, jos ei oteta lukuun nilkan syvyisiä lammikoita ja rännistä niskaan kaatuvaa suihkua. Käyn haalimassa joulujuttuja, niitä pieniä lisukkeita, jotka vain minä tiedän haluta. Ainakin siltä vaikuttaa. Sillä silliä, ei, sitä ei enää ole valikoimissa. Miten olisi tuoretiskistä Matjess? Juuei – missä ne sillipurkit on? Eei, ei mene enää kaupaksi, niistä on luovuttu. Mutta kaviaaria, monenmoista mätiä ja lohta löytyisi.
Lanttupuolella on myös haastetta. Löydän rypälemäisesti kasvavia sieniä, meksikolaisia tamaleksia ja pakastettuja hummereita, mutta en lanttuja. Paitsi että löydän, mutta silmä ei heti ymmärrä mitä näkee. Puhtaanpuhtoiset puolentoista nyrkin kokoiset ihanat keltaiset möllykät ovat keossa muiden juuresten vieressä. Siitä ei selvästi kukaan ole ottanut yhtäkään. Sivelen lanttua onnellisena ja pitelen sitä kokeeksi kädessä; en muista kuinka paljon niitä oikeastaan tarvitsen, vain sen, että ohjeen kolme kiloa on liikaa. Laitan lantun puntariin ja kiljaisen äänettä. Kilohinta on 12,5 frangia, euroissa yhden enemmän. Ei, ei tule kauppoja.
Sade yltyy ja tuntuu keskiyöltä, kun harpon lätäköstä toiseen, kaupungin läpi, värikkäiden tähtien ali, valopisteestä toiseen, hehkuviinin ja fonduen tuoksua seuraillen. Bussissa unohdun ajatuksiini, kun on aika jäädä pois. Sateenvarjon kärki tarttuu hanskoihin ja kassi putoaa lattialle, kun yritän pyyhkäistä sovelluksesta punaista palloa vasemmalle matkan päättymisen merkiksi. Kerään kamani ja poistun nenä tippuen. Pimeähköllä pysäkillä seison hetken kokoamassa itseäni. Seuraava valo, sitä kohti.
En resumen: Estamos hundiendonos en la lluvia, pero las lucesitas de navidad nos guían.
Kurzgesagt: Wir versinken im Regen, aber die Weihnachtslichter begleiten uns im Dunkeln.
Sveitsiläisessä talvessa täytyy olla nopea lähtijä tai se saattaa jo olla ohi. Törkeä nuha ja hirveä yskä? Sivuutin ne kevyesti ja kiedoin päälleni napapiirivarustuksen ja päätin kiertää kylille pitemmän kautta, mäkiä vältellen.
Juuri siinä kohtaa, missä olin todellakin päättänyt mennä toista kautta (koska jyrkkä mäkihän oli suora, mutta visualisoin jo keuhkoni lentämässä hangelle ja liukumassa alas kohti järveä) kuulin lehmänkellojen voimallisen kalkatuksen. Kellonsoittajat olivat jo joulumarkkinoilla ja minä en.
Vedin henkeä ja lähdin vakaasti tallaamaan. Pulssi – normaali tikitys. Keuhkot – kaikki hyvin. Pääsin ylös, pidin kaiken puhdistavan tauon ennen massoja ja ehdin nähdä vilauksen kulkueesta.
Siinä paukkeessa hetken mietin, oliko säntäilyssä järkeä. Ääni kuului taatusti seuraavaan kyläänkin asti ja tyypit hengailivat joulumarkkinoilla tovin. Joka tapauksessa tehtävä tuli täytettyä. Näin ja koin. Samichlausit -sillä niitä oli jostain merkillisestä syystä kaksi- hiippailivat kellonsoittajien perässä hiipoissaan, Schmutzlin ja aasin kera, lapsilauma perässä, sillä luvassa oli mandariini ja pipari, ehkä suklaakin.
Glühweinin siemailu ja kuumien kastanjojen avaamisen saisi jäädä toiselle joulutorille tai ensi vuoteen. Pyörähdin tarkistamassa, että krääsä- ja muut kojut olivat samoilla paikoilla kuten aina, same procedureas every year. Jotain pysyvyyttä sentään maailmassa.
Kipusin vielä kylän viininviljelysten yläpuolelle tarkistamaan maisemat, sillä kaikki oli sokerihuurrettua, talvi-ihanaa, liukasta ja kaunista. Puiden oksat notkuivat lumen painosta, palokunta oli käynyt sahailemassa tielle romahtaneita runkoja ja isompia oksia. Kylän virallisella joulupalmulla oli valkoinen hattu, muuten se näytti selviytyvän paremmin kuin pohjoisempien seutujen lajitoverit.
Tänään heräsin märkään harmaaseen. Lunta näkyy enää toisella puolen järveä korkeammalla kukkulalla. Aldo halusi silittää Suomen lipusta rypyt, vaikka kosteus suoristaisi sen hetkessä. Siellä se nyt liehuu, talon edessä ja kerää katseita. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Samichlaus ja kloonattu versio vieressä. Taustalla varsinainen kaveri Schmutzli aasin kera. Usually there´s only one Samichlaus, maybe they are both cloned? Behind his real buddy, Schmutzli.
En resumen:Tuvimos un invierno corto, pero muy bello.
Kurzgesagt: Wir hatten einen kurzen, aber schönen Winter.
Pala Suklaata 