Vedin tiukasti kaulaliinan solmuun, viileä tuuli tuntuu lämpimien päivien jälkeen entistäkin kalseammalta. Tihku kihartaa hiuksia, eikä tänään tunnu kevään hyväilevä ote, vaan se raaka puoli. Kaupunki on jo hiljenemässä, pääsiäisenä monet ajavat kohti aurinkoa, lentävät toisaalle.
Kierrän lähteeltä toiselle, sillä jossain vaiheessa palmusunnuntain jälkeen vanhankaupungin lähteet puhkeavat kukkaan. Ne koristellaan punaisin, keltaisin, oranssein ja valkoisin, aniliininpunaisin, vaaleanpunaisin, ties minkä värisin ruusuin, jotka vetävät ihastelemaan, poseeraamaan, kuvaamaan.
Ruusujen piikit viittaavat pääsiäisen tapahtumiin ja orjantappurakruunuun; Reformoitu kirkko on siis kukkainvaasion takana. Suurin osa tuskin miettii taustoja, mutta värit ja valtava määrä virtaavassa vedessä keinahtelevia ruusuja ja nuppuja ilahduttaa kaikkia ohikulkijoita.
Edellisenä iltana en löytänyt vielä kukan kukkaa ja aloin mielessäni kehitellä skenaarioita kirkon säästöohjelmasta, maailmantilanteen epätoivosta ja solidaarisuudesta. Mutta tänään Helmhausin lähteeseen laitettiin laatikoista juuri viimeisiä kukkia, kun saavuin sen ääreen. Joten sain kun sainkin kuvani, joilla toivottaa hyvää pääsiäistä. (Katso ruusuja, sulje silmäsi ja haistat ruusutarhan.)
Hmm….ei vielä kukan kukkaa.
En resumen: en la Semana Santa, la iglesia decora unos fuentes en Zurich con rosas, además de ser muy bonito, también es un simbolo de la corona de espinas.
Kurzgesagt: Verschiedene Brunnen in der Altstadt sind im Ostern festlich mit Rosen geschmückt; super schön, aber die Dornen stehen auch symbolisch für die Krone aus Dornen.
Kirkkaan sininen taivas, valkoiset ja makealta tuoksuvat magnoliat, pyöräily kaupunkiin, kävely kukkapuiden alla, kirsikkapuiden keskellä, leivos ranskalaistyyppisestä Garde-Manger patisseriesta, sinne tänne haahuilua, aurinkolasien asettelua, lämpöä selässä. Se oli sunnuntain suunnitelma.
Ja koska sää, niin myös mutta. Yritän tästä kaivaa sen kultareunuksen, enkä edes väkisin. Olihan päivä melko joutava, hidas aamu, päiväunet, sateen ropinaa ja harmauden pehmentämää oloa. Ei sellaista kirkasta kevään iloa, voimasysäystä lihaksissa. Jossain välissä taisin saada aikaan järjestystä ja listoilta pari asiaa pois, se oli hyvä ja lonksahdutti olon lähtösuuntaan. Katselin ikkunasta sadetta ja laitoin takin päälle, hupun suojaamaan hiuksia.
Vaaleanpunaisen kirsikkapuun edessä keltainen postilaatikko kirkui väärää kohtaa. Äiti ja pieni tyttö olivat laittaneet ykköset päälle, korkkarit ja mustat sukkahousut, huulipunaa, kiharretut hiukset ja kauniit mekot. Isoa kameraa kantava antoi ohjeita, kuinka poseerata niin että postilaatikko jäisi piiloon. Puu on hetken verran kadun koristehelmi.
Puistossa valkoisten magnolioiden rivi – niiden aikaisten, joiden terälehdet ovat sikin sokin ja siksi niin viehättäviä – tuoksui hiekkakäytävän yllä kuin parfyymipilvi. Kukat tuskin erottuivat valkoista pilvitaivasta vasten, vain profiilit erottuivat kuvissa.
Vaaleanpunavalkoisten magnolioiden alle oli asteteltu tuolit ja pöytä. Nuput olivat vielä suppuiset, joistakin karvakuori rapsahtanut auki ja pari terälehteä puski ulos. Tulevat lämpimät päivät saisivat tämänkin upeuden täyteen loistoonsa.
Takaisin kävellessä happi oli tehnyt tehtävänsä, sadekin hiipunut. Yöllä näin leppeitä unia tuulessa heilahtelevista valkoisen magnolian terälehdistä.
En resumen: Así es la primavera. A veces de sol, a veces de lluvia, siempre con flores.
Kurzgesagt: So ist der Frühling. Manchmal sonnig, manchmal regnerisch, immer mit Blüten.
Koko viikko meni aika lailla harakoille. Siinä mielessä, etten todellakaan ollut hyödyksi. Kuten vaikka ahkerat pörrääjät kevätkukissa, joilla on sesonki vakaasti käynnissä. Itse makasin maanantain vaakatasossa kuunnellen mitä vatsassa tapahtuu ja kuumetta mitaten, loppuviikon periaatteessa terveen kirjoissa, töitä vasurilla hoidellen ja päiväunia nukkuen. Se hyvä puoli oli, ettei tarvinnut mennä kauppaan. Ruokaa ei kulunut.
Voimat palasivat kinttuihin perjantai-iltana ja kun en enää pudotellut kuppeja ja kävellyt päin seiniä, tuli tarve päästä ulos. Ihana kevät hurisee jatkuvasti eteenpäin, enkä halua pudota kelkasta, jäädä paitsi. Piti tarkistaa ne ensimmäiset jonkun sortin kirsikan kukat – hyvin kukinta aluillaan. Ja Balgristin valtavat magnoliat – tiheällä karvalla päällystetyt nuput jo rakoilevat. Karhunlaukat peittävät metsänpohjaa ja rinteitä; pitäisi kerätä talteen, jotta saan tehtyä pääsiäisen hitiksi nousseen nyhtöleivän. Siinä vaiheessa, kun valkeat kukat aukeavat, on jo liian myöhäistä.
Ulkoilmasta huumaantuneena energisoiduin niin, että sain myös hoidettua käytävien, nähtävien, koettavien listoilta pois taidenäyttelyn ja yhden elokuvan. Villa Meier-Severinissä on ison lähiseudun taiteilijaryhmän töitä esillä kerran vuodessa ja heräsin siihen huomatessani katiskamateriaalia taivaalla. Ne ovat varmaankin pilviä, ymmärsin. Isossa puutarhassa kimmeltää illalla värikkäitä juttuja, kaukaa ei pysty päättelemään ovatko ne keijukaisia vai kukkasia. Osa kipuaa puunrunkoa ylös, jotkut kasvavat ruohikosta. Yhden tunnistan sieneksi ja toisen kukaksi.
Sisällä on hauskoja ideoita, älykkäitä oivalluksia ja myös töitä, joita en varsinaisesti taiteeksi tunnista. Mutta itseni löysin. Mietin, olisiko vauhdikkaan oloinen pitkäraajainen mekkohenkilö pitänyt tuoda kotiin.
Aldo suhtautui ajatukseen Wim Wendersin leffasta Perfect Days ihan, että joo ei. Yleisten vessojen siivojasta Tokiossa kertova elokuva kuulostaa niin masentavalta, ettei tule kuuloonkaan. Mutta ehkä kevät vaikutti, herätti mielenkiinnon ja astelimme lähes sata vuotta illasta iltaan elokuvia pyörittänyttä Uto-teatteria kohti. Pienen ja kapean sisäänkäynnin perällä lipunmyyntiluukku on sekaisen nuhruinen, vanhanaikainen ja varmaankin alkuperäinen. Siinä seisoskellessa kannattaa nostaa katse ylös, sillä sinisessä kupolikatossa kimmeltävät kultaiset tähdet. Tämä oli varmaankin viimeinen kerta näissä tiloissa; paikka suljetaan kuun lopussa.
Leffa oli juuri sopiva sateiselle sunnuntaille, pienieleinen ja hurmaava. Toimintaleffojen kannattajakin myönsi, että kannatti. Tunnelma jäi kuplimaan aurinkoa useammalle päivälle. Kuuntelen parhaillaan päätöskappaletta, Nina Simonen Feeling Good. Se olkoon tämänkertaisen postauksen äänetön taustamusiikki.
Pörrääjä työssä. A hard working creature.Ekat huitukkamagnoliat auki. The first magnolias.Villa Meier-SeveriniLöysin itseni näyttelystä. (Rachel Duc: The future is unwritten – sarjasta yksi) Found myself in the exhibition Koko paikassa on kaurismäkeläistä nuhruisuutta. The whole place has this certain Kaurismäki-feeling. Viimeinen kerta varmaankin tässä salissa. Most probably last time in this movietheater.
En resumen: La primavera avanza. Fuimos a ver arboles floreciendo, en una exposición de arte (de donde encontré a mi misma) y en el cine (la película de Wim Wenders, Perfect days.). La canción para el feeling de ahora: Nina Simone, Feeling Good.
Kurzgesagt: Wir haben Blumen und Blüten gesehen, Kunst (ich habe mich selbst gefunden) und einen Film (Wim Wenders, Perfect days). Das Stück für das heutige Gefühl:Nina Simone, Feeling Good.
Uhmattiin Wildhausista jäänyttä rasittavan reissun muistoa ja lähdettiin lauantaina ajelemaan, vähän aikaisemmin kuin normaalisti, varmuuden vuoksi. Tasaisella oli sumua, vuorilla kaunista eli väkeä olisi liikkeellä, päättelin. Viikonloppu, sama juttu.
Kun ruuhkaa ei ollutkaan, oltiin tietty ainoastaan tyytyväisiä. Ei edes hissin lippukassalla tai ylhäällä polulla. Sen olisi saattanut aavistaa verkkokameran kuvan perusteella, sillä Oberdorfin laskettelurinne oli vihreä. Kapea, valkoinen rantu kulki hissille, tekolunta, jotta suksityypit pääsisivät etenemään.
Talvipatikkareitti kulki suljetun hiihtohissin viertä. Siinä mutaisessa nurmessa mäkeä tarpoessa tuli mieleen, että olisihan sitä voinut kävellä kesäistä hiekkapolkuakin pitkin. Mutta kun talvireitti oli yhä merkitty pinkein seipäin, niin sitä sitten.
Ensimmäiset kevään merkit, alppiananakset, kuten Aldo sanoi, tunkivat mättäästä pontevina vihreinä pallukoina. Epäilen, että ne ovat todellisuudessa valkoisia kukintoja, sen verran pääsin näkemään nuppujen raoista.
Vasta 1200 metrissä alkoi näkyä läikkiä luonnon talvesta, ensin pieniä kasoja varjossa, sitten sohjoa ja lopulta polku, alla kolmisenkymmentäsenttiä lunta.
Lumen keskellä kulkevan ruohoisen reitin päässä oli liikettä, kaksi isoa kaurista lähti vauhdilla pinkomaan metsän suojiin. Muita vastaantulijoita ei tavattukaan. Peipposet lauloivat innolla ja maasto oli rauhoittunut laskettelijoiden kaikottua. Pienen mökin toisella puolen istuskeli nainen lempeässä säässä kirja käsissään, edessä vuorijono ja savua tuprutteleva pieni grilli. Hänkin nautti keväästä.
Talven lannistaman ruohon välistä pilkotti jotain valkoista. Aurinkoista rinnettä koristivat pikkuruiset, peukalonkynnen kokoiset krookukset, kuin pienet helmet. Istahdettiin siihen eväille, annettiin säteiden lämmittää. Katseltiin vuoria, Itävaltaan asti. Puhelinoperaattori oli jo ilmoittanut, että muistathan roaming-kulut. Niin lähellä itäistä naapuria ei oltu, mutta katveessa selvästikin.
Skihaus Gamperfinin pienellä terassilla oli jo väkeä lounaalla. Hikisimmät olivat nousseet maastopyörillä toiseltä puolen laaksosta; iloisten naisten joukko tilasi patikoinnin jälkeen snapsilla ja kermavaahdolla terästetyt kahvit. Meihin vetosi kahvi ja minuun schlorzifladä, piirakka, jonka sisällä on päärynäpyrettä ja kermalla, koska olihan paluuta ajatellen varmistettava energiat.
Tämä viimeinen pätkä, siis kirjanaisen talolta kahville ja toista kautta takaisin, jäi edellisellä reissulla näkemättä, koska ruuhkien takia tuli kiire; piti kiiruhtaa viimeiselle hissille. Nyt aikaa oli reilusti ja onneksi, koska Skihausilta lähtiessä ylämäessä talvivaelluskenkä alkoi jälleen vaivata. Oikea pohjallinen valuu kantapäähän ja olin jo saanut uudet, mutta ongelma on yhä sama. Perillä kantapää oli punainen ja sitä peitti litteä rakkula. Illalla lähetin taas viestiä valmistajalle, että mitäs nyt. Kuulemma voin lähettää kengät takaisin. Saa nähdä millä kävelen ensi talvena.
Vihreää on. It´s very green.Laskettelurinteen tasainen pätkä heikossa hapessa. Doesn´t really invite to downhill skiing.Aldon mielestä alppiananas, muut saattavat olla toista mieltä. Alpine pineapple, says Aldo, others might have a different opinion. Jee, talvessa. Jei, in Winter!Kesäinen polku, talvi sivuilla. Winter on the sides of the paths.Mökki, jonka toisella puolen nainen kirjan kanssa. A hut and a lady on the other side reading a book. Minikrookus. A tiny crocus. Eväät talven jälkeisellä nurtsilla. Enjoyingsandwiches sitting on the grass; first time after winter. Ja tottahan vielä kahveet. Of course also a coffee brake.
Pala Suklaata 