Kultakuula, kärppiä ja linna

4. June 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: 26 Summit Challenge, Esterli, Hallwil, helle, kärppä, Schloss Hallwil 2 Comments

Lenzburgista Hallwiliin vievä huippuhaasteen 2/26 reitti kuulosti sopivalta hellepäivän retkeltä, mutta homma oli hyytyä jo alkuvaikeuksiin, sillä junathan eivät kulkeneet meiltä kaupunkiin ratatöiden takia. Ylimääräisetkin bussit olivat täynnä kuin sardiinipurkit ja epäilin etten mahtuisi reppuineni sisään. Tungettiin vatsaa sisään vetäen – ja ovet sulkeutuivat.

Matka-aikataulu meni uusiksi ja meille jäi aikaa lorvehtia Zürichin pääasemalla. Hallissa on usein toreja ja tapahtumia, nyt se oli tyhjää täynnä. Keskellä kumotti jotain kultaista: La boule d´or centenaire. Olen jo pari kertaa etsinyt kultakuulaa sitä löytämättä, nyt se osui heti silmiin. Epäilen, ettei se ole aina näkyvillä. Joka tapauksessa tämä sveitsiläisen performanssitaiteilija Dieter Meierin teos on sadan vuoden projekti ja kultainen pallo otetaan esille tänä aikana kahdeksan kertaa ja sitä lieritetään 12 metrin pituinen matka. Seuraava kerta on 2033, jos ketä kiinnostaa. Elokuun 28 päivä. Merkatkaa kalenteriin.

Koska aikaa junan lähtöön oli yhtä aikaa, haettiin voisarvet. Siinä natustellessa hoksattiin raiteilla Churchillinkin käyttämä ajopeli, punainen nuoli, Rote Pfeil, sveitsiläinen junaklassikko vuodelta -30. Viehkeä menneen ajan tunnelmaa hohtava juna vei kerran meidätkin Alppien yli Locarnoon. (Tämä muuten insipiroi lukemaan uudelleen Agatha Christien dekkareita. Idän pikajuna jne.)

Kohteessa eli Lenzburgissa ensimmäisenä silmiin osui tietenkin se Lenzin Burg eli linna, jossa vietettiin myös Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Muutama minuutti kaupunkia ja oltiin jo niin maalla, että polun vieressä oli kärppäkerrostalo. Kimeät vinkaisut ilmoittivat tunkeilijoista ja rei´istä kurkisteli kärppiä, yksi siellä, toinen täällä, kolmas toisaalla. Yritin ottaa videota, sillä kuviin otukset ovat aivan liian nopeita, mutta siinäkin vain vilahtaa jotain ruskeavalkoista.

Metsässä oli ihanan raikasta, maalaisteillä aurinko porotti niin, että aloin epäillä ukkosta. Matkalle osui Esterlin 45 metrin näkötorni, jonne kiivettiin eväille. Alhaallakin olisi ollut penkki pöytineen, mutta oltiin sitä mieltä, että voileivät maistuvat paremmalta 19 kerrosta ylempänä Alppi- ja järvimaisemassa ja puhaltelevassa tuulessa.

Eichbergin “huipulla” eli kukkulalla juotiin kalliit kahvit hotellin terassilla. Yli viisi frangia kupposellisesta maaaseudulla on minusta jo melko hävitöntä. Olin ajatellut ottaa sumpit termariin, mutta päädyin ylimääräiseen vesipulloon. Nyt kadutti.

Hallwilin linnan luona eli haastereitin päätypisteessä oli sama rahastusmeininki. Edes vallihaudan ympäröimän linnan pihalle ei päässyt ilman maksua. Me jatkettiin budjettimatkailijoina Boniswiliin ja aseman Volg-supermarkettiin. Kaksi jätskiä 7 frangia.

Iltapäivän +30 astetta tuntui ja kun oltiin takaisin Zürichissä ja kadulla tarjottiin mainosjätskiä, käsi ojentui automaattisesti. Miten niin olin syönyt hetki sitten edellisen? Hyvin upposi tämäkin.

Kukkulaista tämä maasto.
*Hilly surroundings.*

Viiden lammen reitti. *Five pond route.*

Hallwilin järvi ja näkyyhän siellä Alpitkin.
*The lake of Hallwil. And the Alps.*

Omistajan elkein tornissa.
*The lady of the tower.*

19 kerrosta alas.
*19 floors to the ground.*

Joko tässä on vakaa tekemisen meininki tai sitten katse kertoo mielipiteen torniin noususta.
*Either he is determined to continue or not very happy of the tower visit.*

Polttopuut ojennuksessa.
*Firewood in Swiss style.*

Hallwilin linna häämöttää.
*The Hallwil castle in sight.*

Jätskit, loppu hyvin. Ice cream and all is good.

En resumen: Caminata Lenzburg-Boniswil era mucho más de lo que esperaba. Vimos Alpes, visónes, sudamos montones y disfrutamos de la sombra del bosque y hasta nos vino un helado gratis.

Kurzgesagt: Die Wanderung Lenzburg-Boniswil war viel mehr als erwartet. Grüne Wälder, Hermeline, fast zu viel Sonne und sogar gratis Glace.

Baselista Appenzelliin tuulettumaan

21. May 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, vastuullinen matkailu Tags: 26 Summit Challenge, Appenzell, Kronberg Leave a comment

Olin Baselissa Euroviisujen finaalipäivänä kirjoittamassa ja kuvaamassa juttua ja olo oli sen jälkeen kuin olisin kieppunut päivän Haminan kaupungissa. Jotta tämä avautuisi muillekin kuin Kymenlaaksolaisille, niin pää on kuin Haminan kaupunki viittaa sen ympyrämäiseen kaavoitukseen.

Joka tapauksessa Baselista Haminaan ja Haminasta Appenzelliin, mikä puolestaan toimii vastalääkkeenä pääpyörällä-tilassa. Siitepölyä oli ilmassa aivan järkyttävästi ja senkin takia oli hyvä lähteä vähän korkeammalle.

Kronberg on tuttu paikka, mutta se löytyi myös 26 Summits-haasteen kohteista. Huippu oli ensimmäinen jolle noustiin ja pisteitä on nyt siis kasassa yksi. Kesäinen haaste vie paikkoihin, jotka ovat vähän suosituimpien reittien sivussa ja usein ne ovat myös sellaisia, ettei muuten tulisi mentyä. Viime vuonna taidettiin patikoida 14 reittiä eri puolilla Sveitsiä.

Appenzell on kauniisti ja vihreänä kumpuilevaa itäistä Sveitsiä, ehkä yksi lempipaikoistani päiväretkille. Kronbergiltä näkyy joka suuntaan, Bodeninjärvelle ja Saksaan, Itävaltaan, Säntis- ja Hoher Kasten -vuorille. 7 km oli juuri sopiva edellisen päivän hurlumhein jälkeen. Matkalla tallattiin juurakkoista metsäpolkua, niittyä, portaita sekä leveähköä maalaistietä. Lähes 800 korkeusmetriä takasi, että tuli hoidettua aerobinen treeni samalla.

Appenzellin lehmät vasikoineen eivät välttämättä ole aitauksessa, mikä saa aina vähän varpailleen. Meidän kohtaamat lehmät olivat kuitenkin aivan rauhassa omissaan, nauttivat heinikon suojasta ja pilkahtelevasta auringosta.

Huipulle nousun loppuvaiheessa ärhäkkä tuuli töni askelta ottaessa. Pikkuisen lisää voimaa ja olisin ollut kumossa kupeessa. Kronbergin huipun terassilla yritettiin piiloutua lasiseinämän taakse suojaan, mutta auringosta huolimatta hytisytti. Teki mieli jätskiä, tilasin silti vähemmän kylmää Schlorzifladenia, piirakkaa, jonka täyte on kuivatuista päärynöistä tehtyä pyrettä. Ei ehkä ihan lempparini, mutta paikallinen ja energiatasot palauttava. Terassille kaikui musiikkia hissiaseman puolelta. Pari miestä soitteli Schwyzerörgeliä, täkäläistä pieni hanuria ja jodlasi voimalla. 12 pistettä täysillä eläytymisestä!

Ylös vielä yli 600 vertikaalimetriä, ei uskoisi.
*Still more than 600 vertikal meters up; doesn´t look like that.*

Gasthaus, kirkko ja huipulle.
*Gasthaus, church and to the summit.*

Pyhän Jakobin ts. Jaakon kappeli.
*St.Jacob´s chapel.*

Alppikatkerot vähän supussa tuulessa ja puolipilvisessä säässä. Gentiana acaulises a bit shy on a windy day.

Dryas octopetala kääntyy tunturilapinvuokoksi, mutta ei ihan natsaa ympäristön kanssa.
*Mountain Aven or is it Alpine Aven?*

Edessä Säntis sääasemineen muineen (sieltä kirjassa Rikostarinoita maailmalta). Säntis in front.

Hissi tulee hakemaan.
*The gondola comes to pick us up.*

linnunpönttöjä ja snapseja

7. May 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Camino de Santiago, Fischingen-Steg, Hörnli, Jakobsweg, patikointi, vappu 2 Comments

Konstanzista Einsiedelniin vievän Jakobswegin (Camino de Santiago) välietappi kuulosti hyvälle vappukävelylle, sillä sää oli kuin heinäkuussa ja muutenkin oli sen suuntainen olo, että olisi kiva mennä retkelle. Vaikka Fischertaliin, jonne päädyimme edellisellä kerralla. Vai Fischikoniin? Fischingeniin?

Koska jo kerran aiemmin jäätiin junasta, jossa oli väärä pääte, tajusin tarkistaa nimen juuri tarpeeksi ajoissa. Siis Fischingeniin. Matkalla kuulutettiin “Grüze!” ja ihmeteltiin, että tätä sveitsiläistä tervehdystä ei koskaan oltukaan kuultu, yleisimmin siis Grüezi. Mutistiin, että miten on mahdollista, kunnes johdot yhdistyi: se onkin paikka Winterthurissa. Hyvin hämmentävää.

Fischingenin luostarin pysäkillä pidettiin aurinkorasvan levitykselle omistettu hetki. Paistetta tuli jo aamusta kirkkaalta taivaalta ja voimalla.

Maalaistalon kulmalla oli tarjolla pyhiinvaeltajan leipää, hunajaa, munia, kakkua ja hilloja mukaan ostettavaksi. Itsepalveluhyllyssä oli muutakin tarpeellista vaeltajalle, reppuun voisi lastata myös linnunpöntön tai hörppäistä kannustukseksi minibaarista hedelmäsnapsin, 2 Fr itse tarjoiltu luraus.

Reitti kulki kukkuloiden, maalaismaiseman, lehmien ja niittyjen välistä, poikki, yli, läpi metsien, eikä antanut armoa. Kaksi kolmannesta, Hörnlin huipuille asti, mentiin käytännössä koko ajan ylämäkeä.

Välillä pysähdyttiin kaivamaan repusta evästä ja koska oli vappu, niin tottahan mukana oli suomalaista syötävää. Illalla tajusin paniikissa, ettei meillä ole mitään edes vappuun vivahtavaa ja vaivasin vauhdilla juuri ennen pilatekseen lähtöä, lenkkarit jalassa ja ulkotakki päällä, lihis-, siis vihistaikinan. Iltamyöhäsellä pöydällä oli tuoksuva läjä piirakoita vaikka koko kylälle. Joka tapauksessa nyt mukana oli valmiiksi täytetyt vihikset, asiaankuuluvasti nakeilla, suolakurkulla, punasipulilla ja maustein. Lähin meikäläinen grillikioski oli parintuhannen kilometrin päässä ja vihis maistui taivaalliselta sveitsiläisen maanviljelijän heinäntekoa katsellessa.

Tien kaventuessa, viimeisen talon kohdalla tienvartijakissa kävi läpi kaikki ohikulkijat. Ohi ei päässyt ilman hetken paijaussessiota. Se lähetti meidät matkaan huudellen ja juoksi vastaaottamaan seuraavat.

Hörnlillä juotiin välikahvit, ihailtiin Alppirivistöä ja aloitettiin laskeutuminen kohti Stegin asemaa. Edellä tallasi pariskunta, jonka repussa oli simpukkamerkki. Siis pyhiinvaeltajia.

Päivä oli niitä, jolloin juostiin joka junalle, mutta yhtäkään ei missattu. Kotiin mennessä toiseksi viimeisessä junassa olin kuulevinani jotain puhetta lipuntarkastuksesta ja avasin sovelluksen – joka oli mennyt itsestään pois päältä ja puhelin hypännyt lentotilaan. Panikoin ja räpläsin äppiä päälle ja manasin hintaa, joka matkalle tulisi. Kuulin kai kuitenkin omiani, sillä tarkastajaa ei kuulunut. Eikä äppi edes huomannut, että olin ollut jonkun aikaa offline.

Tästä saisi snäkkiä.
*There´s bread and jam for the hungry people.*

Itsepalvelu minibaari vaeltajille.
*A self service minibar for the hikers.*

Fischingen, lähtöpiste.
*Fischingen, the starting place.*

Päivän pilvenhattarat. *The cloudes of the day.*

Kukkuloita kaikkiin suuntiin. Hills to every direction.

Tie kiemurtelee vakaasti ylöspäin.
*Up we go.*

Sveitsin paras vihis.
*The best Finnish style vegipie in Switzerland.*

Sitten alamäkeä asemalle.
*Downhill towards the station.*

Varo traktoria?
*Be aware of the tractor.*

En resumen: Seguimos el Camino de Santiago Suizo, esta vez de Fischingen a Steg. Un día increible, 2/3 del camino hasta Hörnli (1333 m) cuesta arriba y tantos pajaritos cantando.

Kurzgesagt: Jakobsweg, Fischingen-Steg: Der Tag war unglaublich schön und 2/3 des Wegs bergauf (bis Hörnli), was bedeutet, wir hatten durst. Zwischen Fischingen, wo es Obstschnapps gab und den Berggasthaus Hörnli gab es nur Wasser vom Rucksack. Zum Glück genug.

Kiitoa keväässä

16. April 2025 By suklaasyomari in Allgemein, elämä, juhlat, kaupunki, Liikunta, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu Tags: Chateau Chillon, kevät Sveitsissä, Montreux, Rochers-de-Naye Leave a comment

Puolitoista viikkoa on mennä hujahtanut viilettäen paikasta toiseen ja koska kuva ajasta on kuin pienistä mosaiikeista tehty liikkuva installaatio, tässä valitut sirut:

Olen…

…keskittynyt katselemaan Genevenjärven pintaan, sillä näiltä seuduilta kuulemma löytyy mielenrauhaa.

…kiivennyt rappuja ja polkuja ylös reittiä etsien, kunnes alkoi heikottaa ja tapojeni vastaisesti en jatkanut matkaa, vaan tein u-käännöksen kohti ruokaa.

…löytänyt järvestä haarukan. (Vaikea olla huomaamatta).

…täyttänyt kameran muistin Montreux´n rantabulevardin kukilla. Kuten kaikki näillä liepeillä.

…todennut huhtikuun auringon voiman lumella Rochers de Naye -vuorella.

…tehnyt palauttelevan lenkin kotiseudun keväässä.

…leiponut 25-vuotissynttärikakun lapselle päivän myöhässä.

…päässyt urbaaneille synttäreille katsomaan 2000-luvulla syntyneiden moveja bändin tahdissa.

Tuo kirsikan vaaleanpunainen ja minunvihreä seinä ovat tykätty kombinaatio.
*You see quite often this combination of mint green and pink*.

Montreux´n pikkuruinen vanhakaupunki.
*The small oldtown in Montreux.*

Montreux´n vanhoja kujia. *Old alleys in Montreux.*

Ja sitä mielenrauhaa. *And peace of mind.*

Chillonin linna. *The castle of Chillon.*

Veveyn haarukkataidetta.
*Cutlery art in Vevey.*

Muutama kukka koristaa Montreux:tä.
*A couple of flowers in Montreux.*

Vielä on lunta huipuilla.
*Still some snow on the peaks.*

Vanha omenapuu jaksaa kukkia.
*he old* *appletree has still energy to bloom.*

Aina haistelemassa kukkia.
*Always sniffing the flowers.*

Ruokalistalla pastaa ja metsästä kerätystä karhunlaukasta pestoa. Ynnä muuta. *Birthday dinner with ramsonspesto. Etc.*

Hämyisää ja tunnelmallista, kuten kuvaan kuuluu.
*Twilight gig with a great trumpet solo.*

Pysyvyyttä elämässä

2. April 2025 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, Liikunta, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi, terveys, ulkoilu Tags: kevät, kirsikankukat, magnoliankukat, pysyvyys, tasapaino 2 Comments

Elämän eri kerroksissa tuulee räväkästi. Pyörällä poljin kaiken voiman mitä irtosi, siis tasaisella ja vastatuulessa ja tunsin, kuinka puhuri tunkeutui kypärän sivuilta hiuspohjaan. Yritin ottaa puuskat vastaan varmalla tanko-otteella, etten lentäisi katuun ja tunsin itseni taistelijaksi.

Selvisin. Seuraava taso on muu arki ja tuulista on, projektit menevät limittäin ja lomittain ja menen ilmavirran mukana eteenpäin, vähän tukka putkella, ehkä lievästi sekopäisenä mutta kuitenkin. Maailma, johon kietaisen kansainvälisen politiikan ja muut, you know, on se tuulisin paikka tai ainakin se puhaltaa hurrikaanin oloisesti, yhteen ja toiseen suuntaan ja tuhoa tehden.

Taustalla, siellä lähempänä omaa napaa, on myös epävarmuus pysyvästä katosta ja paljon kysymyksiä, milloin, minne ja mitä sitten, kuinka elämä sutjaantuu ja sutjaantuuko.

Joka tapauksessa näistä myrskyisistä olosuhteista täytyy välillä mennä suvantoon, etsiä pysyvää ja kiinnekohtaa. Vuoristopolut on yksi vaihtoehto, koska kapealla rinteellä ei juuri muuta ehdi ajatella. Kaikki ponnistelu toimii, eikä ole suuresti väliä raahaanko kauppakasseja vai painoja salilla. Leipominen kelpaa, tulos on aina mieltä lämmittävä – tai tarpeeksi vaativa kirja. Ja sitten ne pienet yksityiskohdat. Uppoan kirsikankukkiin, magnolioihin, narsisseihin, puiden silmuihin ja kirkkaanvihreisiin hiirenkorviin, enkä kuule enää tuulen suhinaa.

Kirsikka japanilaisella tunnelmalla.
*Cherrytree with japanise flair.*

Missä kirsikka päättyy ja magnolia alkaa?
*Where does the cherry tree end and magnolia start?*

Magnolia oli lähteä tuulessa käsistä.
*Magnolia was almost gone with the wind.*

En resumen: Para ventilar la cabeza sirve el ejercisio – y poner la atención a los detalles. En este momento: los arboles con flores.

Kurzgesagt: Die Bäume mit Blumen – kleine wunderschöne Details sind das beste Medizin um den Kopf zu belüften.

Takaisin Santiagon tielle

12. March 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, vastuullinen matkailu Tags: Jakobin tie, Santiagon tie, Schwabenweg 4 Comments

Perjantaina tuntui, että nyt on talvi nähty. Vetäisin repun selkään ja sain toipilaan mukaan, parinkymmenen kilometrin haasteesta huolimatta. Vakuutin, että tämä olisi tasaista. Meilläpäin ei muutaman sadan metrin korkeuseroja noteerata.

Santiagon tien, jota Jakobin tieksi kai kutsutaan ja tällä osuudella Schwabenwegiksi, kolmas osa lähti Tobel-Affeltrangenista. Ikinä en ole täällä käynyt, väitin. Väärin. Blogista v.2016 löytyy todiste. Sille asemalle päätyi Konztanz-Einsiedeln -osuuden toinen etappi.

Tänään paistoi ihana aurinko, kevään ensimmäinen teepaitapäivä, ilma tuoksui raikkaasti lannalta, aina vain enemmän, yökötykseen asti. Pelloilla porhalsi traktoreita joka suuntaan, yksi ruuttasi sitä itteään ja toinen möyhensi maata kylvökuntoon.

Lähes yhtä paljon nähtiin kirkkoja, mikä ei liene ihme, kun on kyseessä pyhiinvaellusreitti. Me olimme matkassa aikaisina lintuina, ketään muita ei näyttänyt vaeltavan samoja polkuja. Kausi alkaa ehkä vasta myöhemmin. Itsehän en saisi vihkoseen pyhiinvaeltajan simpukkamerkkiä, koska olin liikkeellä puhtaasti itsekkäistä syistä. Halusin aurinkoa, eväitä, kävelyä ja rauhaa. No ehkä se viimeinen voisi kuulua myös pyhiinvaeltajan repertuaariin.

Kuvista ei uskoisi, että polut veivät aikalailla teollisten alueiden läpi. Oli moottoriteitä, kyliä, kaupunkimaistakin seutua. Silti lähes aina käveltiin joko pienen joen tai peltojen viertä.

Maatilaputiikista otettiin mukaan (maksettiin kyllä) sen omista maisseista tehtyjä sipsejä lounasleipien kaveriksi ja yksi muhkea omena. Muutakin olisi kelvannut reppuun, mutta ei mahtunut.

Kissoja oli tiheästi polun varrella ja ne moikkasivat suopeasti ohikulkijoita. Myös ensimmäiset perhoset nähtiin, samoin yksi valkovuokko ja muutamat leskenlehdet.

Pyhän Martin kirkko seisoi ylväästi kukkulalla. Sen sivustalla oli sopivasti penkki, jolla mutustaa muutama taateli ja pähkinöitä. Jyrkkyyttä oli aikalailla ja mietin, että lieneekö kukaan koskaan kierinyt alamäkeä kadulle.

Tästä eteenpäin oli etapin ainut ylämäki, 300 m vertikaalimetrejä ja siitäkin jäi osa kipuamatta. Fischingeniin pääsi rinteestä yhä ylemmäs tai alas joelle ja me pyyhkäistiin helpompaa reittiä perille, koska gpx:t heittivät aika lailla.

Fischingenin luostari ei ollut vielä valmis vastaanottamaan janoisia patikoitsijoita, sillä puutarharavintolasta ei ollut jälkeäkään, eikä Pilgrim olutpanimo ollut auki. Selvisi, että on jonkinlainen tämän pyhiinvaelluspaikan juhlavuosi, mutta sen enempää ei siitäkään ollut infoa. Kurkattiin kappeliin, todettiin hotellin olemassaolo ja noustiin bussiin. Se oli tässä. Seuraava pätkä jääköön toiseen kertaan, kunhan ei vuosien päähän.

Aika kiva nojailla.
*Nice place to rest.*

Sanoisin, että ollaan oikealla tiellä.
*I´d say, this is the correct route.*

Voisiko sanoa, että Marian pönttö? *Could one call this Maria´s house?*

Maatilan itsepalveluputiikki.
*One farm had a self service shop.*

Ja mukaan lähti jykevä omena sekä chilitortillasipsejä.
*Got an apple and tortilla chips.*

Tämä kisuli meni piiloon koiraa.
*A cat hiding from a dog.*

Tyylikkäimmän kissan palkinto meni tälle yksilölle.
*This was the most stylish cat on the way.*

Matalat putoukset, mutta kirkas vesi.
*Waterfalls were moderate, but the water was really clear.*

Näiltä paikkein löytyi eväspaikka.
*About here was our lunch place.*

Nämäkin ekat!
*These were also the first ones!*

Kukkulan kirkko, olisiko ollut pyhän Martinin.
*The church on the hill, probably Saint Martin´s.*

Fischingenin luostari.
*The monastery of Fischingen.*

Pyhiinvaeltia ajatellen olutpanimo.
*A brewery for thursty pilgrims.*

En resumen: La tercera parte del camino de Santiago en Suiza, de Tobel al monasterio de Fischingen.

Kurzgesagt: Jakobsweg, Teil 3, von Tobel nach Fischingen.

Jyrkkä, jyrkempi, jyrkin talvipolku

19. February 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Flumserberg, talvipatikointi, Tannenboden-Maschenkamm 4 Comments

Taas Flumserbergillä tai ainakin melkein. Juuri ennen vuoristotien alkua otti meidät vastaan poliisi, mikä tarkoitti u-käännöstä. “Kaikki täynnä,” oli yksioikoinen selvitys. Meidät ohjattiin asemalle ja sen viereiselle teollisuusalueelle. Vasta shuttle-bussissa tuli mieleen, ettei oltu maksettu parkkia. Sen sijaan bussimaksu oli hoidossa, sovellus päällä ja mieli rauhallinen. Myöhemmin selvisi, että molemmat oli ilmaisia, mutta koska saatiin autolle paikka, epätavallisen tunnollinen costaricalainen maksoi viereiselle viralliselle parkkipaikalle päivän summan. Ihan hullua, mutisin.

Joka tapauksessa ruuhkasta huolimatta kaikki sujui äärettömän sutjakkaasti. Siitä kehut paikallisille järjestäjille. Mitään ei tarvinnut odottaa, kukaan ei äksyillyt ja kädenkäänteessä oltiin äheltämässä lumihangessa mäkeä ylös.

Alkupätkä oli peruskauraa eli jo nähty edellisellä kerralla. Mutta lumi kimmelsi lähes sokaisevan ihanasti ja kunhan karistettiin alkumetrien väkijoukko kannoiltamme, oli myös rauhaisaa. Sen tyyneyden rikkoi vain kelkkailijoiden kiljahduksee mäen jyrkässä kohdassa, juuri siinä, missä me kuljimme reitin poikki.

Edellisellä kerralla jatkoimme ensimmäisestä etapista Prodalpista rengasreittiä kohti Chrüzin frisbeemäistä röstiateriaa. Nyt seurattiin lanattua tietä suoraan aina vain ylemmäs, jyrkänteen reunamaa seuraillen Panüöliin. Vesipulloja oli repussa kaksi ja tarpeeseen. Koko reitti oli vain yhdeksan kilometriä, mikä tarkoitti aikalailla jatkuvaa kallistumaa. Viimeisestä retkestä suussa oli yhä rasvan maku, joten mukana oli eväitä sen verran, että taatusti jaksettiin ylös asti ilman kuppilan antimia. Iltapäiväauringossa kuusien oksilta tippui vettä ja muutaman alla oli vähän kevättä. Lämmin kohta kutsui istahtamaan tauolle. Mikä on eväitä syödessä, kun aurinko paahtaa, jalat on lumessa ja keuhkot hapetettu.

Reitin vasemmalla puolella näkyi loppuvaiheessa Spitzmeilen (2501 mpy), hyvin omanlainen huippunsa, Glarusin vuoristoon kuuluva paljas suippomainen kärki. Sen rinteessä on myös vuoristomaja ja kyllä, tarkistin jo, että se on juuri sopiva kohde kesälle.

Panüölistä nousee Maschenkammiin nelipaikkainen tuolihissi, jolla voi välttää viimeiset – tai ensimmäiset – korkeusmetrit. Majan terassilla oli tungosta, mutta kahvit saatiin ennenkuin tilauksen vastaanottanut tarjoilija oli edes poistunut pöydän luota. Tehokkuus oli selvästi päivän sana ja marjapiirakkakin herkullinen. Kahvi tarjoiltiin roscakupista, mikä nauratti hervottomasti. Happivajeen syytä, uskoisin.

Kofeiinilla buustattuna lähdettiin rynnäkköön, kohti viimeistä taistoa ja sitä “erittäin jyrkkää” loppupätkää. Aldon mukaan vastassa oli jo aiemminkin hitonmoisia mäkiä, cuestónes de la gran p, ja samaa mieltä oli kai urheilukello joka jumahti kesken kaiken sen jyrkkyyden.

Silmät oli sirrillään tummista aurinkolaseista huolimatta, se kirkkaus ja kimmellys oli mieletöntä. Ne kuuluisat viimeiset 60 korkeusmetriä pistivät laittamaan nastat vaelluskenkiin ja kaivamaan sauvat esille. Muutoin olisin selvinnyt ilmankin, mutta patikkareitin siloitti ylhäältä pyyhältävä lumilautailija. Alaspäin olisin luultavasti mennyt pepullani laskien.

Maschenkammissa oltiin yllättävän nopeasti, juomatauokoineen kaikkineen. Ja ei palattu jalan alas. Hissillä illaksi kotiin. Lähes äänettömästi livuimme rinnettä myötäillen, valkoista ja järven sinistä, Churfirstenin huippuja katsellen.

Tuollako se asema on?
*Is the station there?*

Löydettiin läikkä kevättä.
*We found a springspot.*

Hyvät roscakahvit.
*Only finnishspeakers get the point of the picture, but good coffee anyway.*

Liityttiin tuon terassin massaan. *Also we were part of the mass of the terrasse.*

Niin kimmeltävää, ettei sanotuksi saa.
*So shiny!*

Perillä. Viimeinen etappi vas. kulkevaa, sitten mutkittelevaa tietä todella jyrkkä. Mikä ei tietenkään näy kuvassa. *You don´t see it in the picture, but* *last part was really steep and had to use poles and spikes.*

Hissillä illaksi kotiin.
*Going home with the lift.*

En resumen: De nuevo en Flumserberg. Esta vez si lo hicimos, desde Tannenboden hasta Maschenkamm, casi 700 m verticales en la nieve. Sudando, pero nada muy exigente en el camino. Si no mencionamos la última parte super empinada.

Kurzgesagt: Schon wieder am Flumserberg. Das mal sind wir vom Tannenboden bis Maschenkamm gelaufen und wegen der 700 Hm haben wir viel geschwitzt, aber es war wunderbar. Nur der letzten 60 Hm waren sehr steil und eine wörtliche Höhepunkt.

Lähtisinkö Caminolle?

12. February 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Kävely, kevään suunnitelmat, patikointi, Santiagon tie Sveitsissä 2 Comments

Viikonloppu mennä surahti lähinnä lorvaillessa. Tarkemmin ajateltuna kävin kyllä lenkilläkin ja pienellä promenadikävelyllä, jonne varustauduin aurinkolasein ja kaupunkivaattein, kuten kuvaan kuuluu. Sillä zürichiläiset vetävät parhaat pomppansa päälle, komeimmat ja kalleimmat arskat ja punaavat huulensa kirkkaimmalla värillä iltapäivän tepastelulle järven pientareella. Varsinaiset ulkoiluvaatteet herättävät lähinnä pienen vinon hymyn. Myös toisinpäin. Kuten se reppuselkäinen ja patikkavarusteinen pariskunta, joka katseli parfyymipilvessä ykkösissään kulkevia kiinnostuneina kuin toista lajia.

Villakangas- ja toppatakkien joukossa vilahteli myös turkkeja ja karvahattuja, vaikka lämpötila pyyhki kahdeksassa asteessa. Juoksijat, jotka kuvittelivat etenevänsä lenkkivauhtia sankassa väkijoukossa, kiertelivät ja kaartelivat teepaidoissaan ja sortseissaan. Näin kylmästä värähtäviä katseita ja ihmetystä. Ja ne muutamat, jotka olivat pulahtaneet viisiasteiseen järveen tai ainakin seisoivat reittä myöten jorpakossa bikineissään, saivat ympärilleen suu auki kauhistelijoita.

Joka tapauksessa oli keväistä, ihanaa ja tänään laulavat jo peipposetkin. Siinä tajusin, että talvea on niukasti jäljellä, jos tarkoituksena on kivuta vuorta lumessa. Nyt on mentävä jos meinaa. Sitten aloin miettiä kevättä ja sen mahdollisuuksia. Viime aikoina olen seuraillut erinäisiä seikkailijoita maailmalla, yhdet jalan, toiset pyörällä. Perhe, joka lähti Kiinasta ajamaan pyörillä Skotlantiin on jo perillä. Samoin pyöräilevä nuorukainen, joka pyyhälsi Alaskasta Argentiinaan. Suomalainen Taina on vielä matkalla vuosia, tarkoituksenaan kävellä maailman ympäri.

Ei, ei, en ole kiertämässä maailmaa tai edes Eurooppaa, vähempikin riittää, mutta Santiagon tietä on tullut jo pari etappia tallattua, joten miksi en jatkaisi sitä? Lähtö oli Kreuzlingenista Bodenjärveltä ja ensimmäinen pätkä 15 km, toinen vaatimattomat 12 km, Märstettenistä Tobeliin. Santiagon tie Sveitsissä on kuin hämähäkinverkkoa, sieltä voi poimia omat mieleiset reittinsä. Itse ajattelin suorinta reittiä Geneveen.

Seuraava osuus olisi jo nyt toteutettavissa, sillä alavalla maalla ei kyllä ole minkäänlaista talvea enää. Nyt pitäisi vain katsella milloin ja miten eteenpäin. Mutta sitä ennen vielä ehkä kuitenkin lumeen.

En resumen: La primavera llegó muy temprano a Zurich. Y empezé a pensar la posibilidad de seguir caminando por El Camino de Santiago.

Kurzgesagt: Die Frühling ist sehr früh da. Und Jacobsweg durch die Schweiz interessiert mich. Vielleicht mache ich weiter das Jahr.

Tukka jäässä Appenzellissä

5. February 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Appenzell, Plattenbödeli, Sämtisersee, sumu, Sveitsi, talvipatikka, Winterwandern Leave a comment

Appenzellissa vai Appenzellissä? Jämähdin hetkeksi taka- ja etuvokaaleihin; mikä on oikein ja mikä tuntuu hyvältä. Vaikka järki kuinka sanoisi, että jos on a-kirjain, niin ä:tä ei sanaan laiteta, päätin, että Appenzellissä kuulostaa paremmalta. Vierassanojen käytössä esiintyy horjuvuutta, luin jostain.

Mutta takaisin retkelle, sinne Appenzelliin. Brülisausta lähtevä polku on tallattu monesti, toisinaan vain Sämtiserjärvelle, toisinaan sitä seuraavalle Fäleninjärvelle, mutta kesällä tai keväällä. Yllättäin tätä polkua pidetään auki talvellakin ja koska verkkokamera näytti aurinkoa ja säätiedotkin puolipilvistä, lähdettiin leivät repussa liikkeelle. Otin mukaan sekä sauvat että liukuesteet. Jos alkupätkän nousu olisi jäinen, sitä olisi mahdoton kivuta ilman kunnon pitoa.

Matkalla vahvistui itäisen Sveitsin onneton lumitilanne. Niityt olivat laimean vihreitä, laduista jäljellä läikittäin runkoa. Brülisaussa ei ollut lumesta tietoakaan; sumua sitäkin sankemmin.

Väkeä oli liikkeellä vain muutamia seurueita. Sumussa vallitsi hiljaisuus, jonka rikkoi vain veden lorina kanjonin joessa. Hiki pukkasi nopeasti pintaan, vähennettiin kerroksia, juotiin vettä ja päästiin lumirajalle. Pehmeä, valkoinen kerros ei ollut liukas, mutta lisäsi haastetta. Vielä enemmän hiki, vielä vähemmän kerroksia.

Tunnin nousussa tuli kierrätettyä happea moneen kertaan. Vaatteet olivat kuoriutumisesta huolimatta niin läpimärät, että päätettiin pysähtyä Plattenbödelin vuoristomajalle kahville ja kuivattelemaan selkää. Seudulla ei ole laskettelumahdollisuuksia, ellei kipua suksineen ylös ja pyyhällä sitten rinnettä alas. Joka tapauksessa majalla oli hiljaista, vain kahdessa muussa pöydässä oltiin ruokailemassa ja tämä oli lauantai keskellä talvisesonkia.

Koska edellisen reissun kuminen rösti kummitteli vielä jossain ruokatorven loppupäässä ankeana muistona, päätettiin pysytellä varmalla tiellä ja tilattiin omenakakut. Keittiön puolelta kurkisteli partainen iäkäs mies, joka asetteli lautaselle kaakun lisäksi kunnon pläjäyksen kermaa ja koristeitakin. Kakku oli pelkkää plussaa, pähkinäinen ja lämminkin.

Plattenbödelistä eteenpäin reitti oli meille uusi ja kurvasi metsään. Kesäinen patikkapolku myötäilee järveä. Sumu sakeni entisestään, vaikka aurinko yritti piikata reiän sen vaippaan. Näkyvyys oli enää kymmenisen metriä, eikä merkkitolppia erottunut valkoisesta. Onneksi polku oli tallattua jälkeä ja melkein koko matkan helppo seurata. Reitti oli tietty myös kellossa, mutta talvisin heittoa on aikalailla. Se näytti kuitenkin suuntaa, sillä maamerkeistä, vuorista tai muista maisemista ei ollut jälkeäkään.

Sumu kasteli hiukset, kylmä jäädytti kostean puikoiksi ja helmiksi. Vajan katon laidassa suorat jääpuikot olivat villisti harallaan joka suuntaan.

Jossain vaiheessa, kun alettiin aavistaa olevamme melko perillä, tajuttiin, että nyt on lähellä vuoden ensimmäinen parkkisakko. Maksu jäi hoitamatta, eikä sovellus pelannut, koska oltiin liian kaukana pisteestä. Brülisaun poliisi taisi olla lauantaivapaalla, eikä jaksanut käydä tarkistamassa viittä autoa parkkipaikalla, sillä tuulilasissa ei näkynyt minkäänlaista lappua. Ellei sitten posti tuo.

Huurtuneet oksat sumussa – karmivan kaunista. *Frosted branches in foggy forest; kind of creepy but pretty.*

Mitä jyrkempää ja lumisempaa, sitä hikisempää hommaa.
*Steep and snowy; really sweaty.*

Löytyi yksi paikallinen.
*Found a local.*

Joku siellä menee.
*A person in the forest.*

*Plattenbödeli.* Kahvipaikka näkyvissä.
*Plattenbödeli*. Coffeeplace in sight.

Omenakaakku on niin just sopiva.
*Applecake is just perfect at this moment.*

Ja sumu vain synkkenee. It gets even foggier.

En resumen: En Appenzell uno tiene que subir bastante para encontrar la nieve. Y en la neblina hay que ponerse vivo, para no perderse.

Kurzgesagt: Im Appenzell muss man bergauf laufen um Schnee zu finden. Nebel musst du nicht suchen, es ist überall.

Retki talviparatiisiin

15. January 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Flumserberg, liukuesteet, rösti, St Gallen, Talvi, talvipatikointi 2 Comments

Hörppään lasista jälleen vettä, sillä olen kuin joulukinkku, todella hyvin suolattu. Syytän eilistä virhevalintaa, röstiä, joka oli suolaisin ikinä. Vuoristokuppiloiden ruokalistat ovat aika samanlaisia ja yleensä perusrösti on varma valinta, tukuisa ja maukas. Aineina perunaa ja juustoa; mikä siinä voisi mennä vikaan? Epäiltiin, että ne oli tehty valmiiksi joskus aamusella ja jätetty pannulle reiluun lämpöön, sillä paistetun pinnan rapeus oli muuttunut paksuksi, kumisen kovaksi materiaaliksi, johon eivät edes poskihampaat kyenneet. Pyöreä lätty olisi hienosti toiminut frisbienä.

Joka tapauksessa, onneton ateria oli vain tuskainen sivuseikka upeana päivänä. Tammikuun arkipäivät on parhaita, sillä porukkaa on liikkeellä rutkasti vähemmän kuin viikoloppujen ruuhkahetkinä. Työt ja koulut ovat alkaneet ja hiihtolomia vasta odotellaan. Autolle löytyi Flumserbergin Tannenbodenista helposti parkkipaikka, eikä rinteessä laskettelurinteiden risteyskohdissa tarvinnut pelätä, että jatkuvat suksivirta jyräisi yli.

Keli oli täydellinen, pikkupakkanen, taivas sininen, polut tiukaksi lanattua lunta. Koska talviolosuhteissa on toisinaan todella rankkaa nousta mäkeä ylös, olin valinnut reitiksi noin kolmen tunnin kiekan 400 metrin vertikaalimetreillä. Tätä polkua oli lopulta helppo pistellä menemään ja oltiinkin tuntia nopeammin takaisin. Seuraavalla kerralla jätetään himmailu ja mennään niin ylös kuin pystyy ja sitten hissillä alas, jos päivä tuntuu loppuvan kesken.

GPX:ät on talvisin melko epäluotettavia ja nyt myös ihan viturallaan, mutta reitit oli todella hyvin merkitty. Jos on yhtään tajua siitä minne on menossa, niin kylttejä seurailemalla pääsee perille. Silti siellä täällä näkyi kävelijöitä laskettelurinteen puolella ja hieman eksyneeltä vaikuttava patikoitsija kysyi risteyskohdassa neuvoa takaisin Tannenbodeniin.

Olin pakannut reppuun pienet eväät, sillä mielikuvissani istuin auringossa rinnekuppilan terassilla nauttimassa jotain hieman syntistä, mutta herkullista. Ensimmäisen paikan kohdalla oltiin, että joo ei, ei tässä mitään vielä tarvita. Kun mäkeä yhä riitti, syötiin välissä taateleita ja manteleita lisäpotkuksi ja sitten oltiinkin jo seuraavan kuppilan kohdalla. Chrüzin terassi oli vielä varjossa, joten mentiin sisään ja päädyttiin tilaamaan se onneton rösti. En koskaan jätä ruokaa, mutta nyt oli pakko jossain vaiheessa pysähtyä ja todeta, ettei tästä tule mitään. Plussaksi oli laskettava raikas salaatti ja kahvikin oli ihan juotavaa.

Kaksi röstiä, kaksi lasia hanavettä, yksi salaatti ja kaksi kahvia teki rahapussiin 81 frangin loven. Tässä syy, miksi yleensä syödään niitä repussa nytkin mukana kulkeneita voileipiä.

Jalassa oli talvipatikkakengät, jotka jostain syystä eivät ole kovinkaan hyvät liukkaalla. Sitä ongelmaa ei ollut tällä kertaa, mutta ostin Flumserbergiltä mukaan liukuesteet. Nämä eivät olleet ihan niin järeät kuin toivoin, mutta toivoakseni auttavat jonkun verran esim. jäisissä alamäissä. Kaapista löytyy myös toiset, mutta ne on lenkkareihin tarkoitetut, enkä saa niitä asennettua näihin jykevämpiin kenkiin. Mutta nyt pitäisi varusteiden olla toimivat – kaiken varalta.

Rinteen hankeen oli muuten painautunut vaikka kuinka monet alppijäniksen jäljet. Yhä vielä epäilen, että jäniksiä edes on, sillä yhtäkään en ole nähnyt. Sen sijaan takaisin ajellessa eräällä pellolla tepasteli kymmenen mustavalkoista haikaraa! Niiden pitäisi talvisaikaan olla Marokossa, mutta kuka sinne viitsii lentää, jos olosuhteet ovat mukavat pohjoisemmassakin?!

Pinkit tai vaaleanpunaiset merkit on patikoitsijoille.
*The hikers follow pink marks.*

Tässä talvimuotia jostain 2000 luvun alusta. *Winterfashion from the beginning of 2000.*

Täällä voisi vetää murtsikkaa.
*Crosscountry possibilities.*

Koska ollaan Sveitsissä, penkiltä löytyy luonnollisesti luuta.
Only in Switzerland: a bench with it´s own broom.

Nypyvuorella taustalla lumeton huippu.
*On the background a peak without snow.*

Tienhaarassa seurataan pinkkiä kylttiä oikealle.
*We follow the pink signs.*

Tämä rösti olisi sopinut kiekonheittoon.
*This rösti would have been perfect for disc throw.*

Walensee vain on aina niin kaunis.
*Lake Walen, always beautiful.*

En resumen: Un día de invierno perfecto en las cumbres de Flums. Pero el rösti no lo recomiendo.

Kurzgesagt: Das war ein perfekter Wintertag auf dem Flumserberg. Rösti würde ich nicht empfehlen.

	Löytyykö joulu torei… on Talvikautta odotellessa
	Talvikautta odotelle… on Rapukävelyä harjanteella
	suklaasyomari on Syksyä Alpeilla
	Jael on Syksyä Alpeilla
	suklaasyomari on Lahjatatti ja mustikoita

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Category Archives: Liikunta