Pikajuna Milanoon

Aerodynaamisessa sukkulassa on kaikki kohdallaan, matkantekoa ja kuvia Sveitsin Alpeilta voi seurata ruudulta, istuimet ovat mukavat, on siistiä, tilaakin reilusti, paikkanumeroiden varaukset näkyvät digitaalisesti. Mutta palelee. “Eikö lämpötilalle voi siis oikeasti tehdä joitain, minä jo tärisen!” vaahtoaa pöydän toisella puolen istunut mies, määränpäänään Rooma. Konnari saa aikaan pari astetta lämpöä, sen jälkeen kylmä puhaltaa taas paljaisiin kinttuihin. Me kaikki olemme pukeutuneet lämpöön.

1 milano katu ratikka

Milanolaista liikennettä. Ratikat vaikuttavat museovempeleiltä.

Milano on kuten ennenkin, luulen. Siis silloin kauan sitten, jolloin rullasin usein näitä katuja rattaiden kera ja lapsestani tuli kädenkäänteessä spagetinpalvoja. Käymme esittelemässä nykyiselle teinille leikkipuiston, siellä junan, tutut kadut. Häivähdyksen lailla hän muistaa spagettilautasen ison kirkon katveessa. Mutta Milano ei sittenkään ole kuten ennen. Meitä varoitetaan kahdesti, pyytämättä, lorvehtimasta aseman läheisyydessä. “Todella vaarallista,” sanotaan vakavasti.

15 milano arco zeus iskee

Rauhankaari on iso. Puhuri pisti kääntämään sille selän hyvin nopeasti.

Olemme paossa Zürichin sadepäiviä, jotka muuttivat vaellussuunnitelmat yhden yön kaupunkilomailuksi. Milanon yllä roikkuvat tummaakin massiivisemmat vesipatjat, mutta kuulemme niiden tyhjentyneen vasta lähtömme jälkeen.

Kurkistamme Castello Sforzescon vallihautaan, ei ole vettä, vaan laskujen mukaan kolmisenkymmentä kissaa. Arco della Pace puistoalueen päässä vaikuttaa nimensä vastaisesti uhkaavalta. Kävelemme ripeästi takaisin päin, sillä hiekkatie nousee ilmaan tornadon lailla. Hampaissa narskuu. Epäilemme Zeuksen olevan huonolla tuulella ja räväyttävän ukkosella.

7 milano lehti hotelli

Tavailin Il Gazzettinoa.

19 milano leivos ja kahvi

Tykkään näistä pienistä leivonnaisista ja kahvista.

17 milano leivos

Mutta söin kuitenkin tämän. Pikkuruinen hiukopala ja taas jaksoi.

Retkestä tulee kulinaarisesti laiha. Kaikilla kolmella on oma mielikuvansa parhaasta italialaisesta ateriasta, yhdellä mielessä kaikenkattava pastavalikoima, toisella merenelävät, kolmannella spagetti aglio, olio e peperoncino. Mikään näistä ei toteudu.

Naviglin aluella on kaunista. Valitsemme ravintolan umpimähkää, emmekä mene sinne, jonka tarjoomukset tiedän maukkaiksi, mutta jossa kerran sain vain puolet tilatuista annoksista. Vieressämme ja takana istuukin suomalaisia, toiselle puolen tulee sveitsiläisiä. Ruoka on pettymys. Jälleen yritämme muistaa niiden entisten suosikkiravintoloiden nimiä tai ainakin sijaintia; mikään kello ei kilkata.

5 milano tyttö ja pulut

Tämä nuori nainen ei selvästikään ole pulujen ystävä, sen verran oli inhoa kavahduksessa, kun siipityyppi tuli liian lähelle.

3 milano arco duomo aukio

Turistikerääntymä Duomon edustalla. Yhtäältä kirkkoon, toisaalta ostoksille.

6 milano galleria vittorio emmanuelle

Hirveä surppu. Kaikki haluaa kuvia itsestään Galleria Vittorio Emanuele II:ssa. Ja jätskiä.

Toisella aterialla kävelykadun varrella pudotan paidalleni – tapani mukaan – jotain punaista. Ravintolan isäntä kiiruhtaa paikalle spray-pullon kera. Pantomiimilla hän näyttää kuinka läikästä päästään eroon, eikä selvästikään ensimmäistä kertaa.  “Älä koske siihen vielä”. “Anna kuivaa.” “Ei servetillä”. Saan harjan, jolla huiskautan läiskän pölynä ilmaan. Olen vaikuttunut palvelualttiudesta, joka sisältää ensiavun asiakkaan turhamaiseen tuskaan astella kotiin paita likaisena.

12 milano navigli 5

Naviglin kanavalla värit olivat kuin renessanssimaalauksesta suoraan.

13 milano navigli 6

Täällä ei laineet lyö.

Kävelemme jalat tunnottomiksi. Elokuu ei sittenkään ole huono aika mennä Milanoon. Kaduilla on rauhallisempaa ja entistä useampi ravintola pitää ovensa lomaakuukautenakin auki.

18 milano koristeltu talo

Ne joilla ei ole maalauksia, on kasveja.

19 milano fasaadia

Massiivisia ja koristeellisia rakennuksia, jotka näin sveitsiläisnäkökulmasta kaipaisivat pientä puleerausta. Ensihätään vaikkapa vain pesua.

Omalla kylällä ihmettelemme kuinka kaikki on muuttunut, kasvit kasvaneet, paikat näyttävät jotenkin erilaisilta ja onpa kiva taas tulla pitkästä aikaa kotiin. Käsittämätöntä, että lähdimme matkaan vasta eilen.

En resumen: Sólo una noche en Milano – y parece como si hubieramos estado en unas vacaciones de semanas.

Kurzgesagt: Nur eine Nacht in Milano – und man hat das Gefühl, es waren Wochen, dass wir in Italien verbrachten.

Bernin iltahämärässä

Bernissä astun junasta laiturille, enkä tahdo mahtua ihmismassaan. Joudun virtaan, joka vie kohti ”city”-kylttiä. Uskon sen olevan oikea suunta, sillä vaikka reilun 120 000 asukkaan pääkaupunkia on vaikea mieltää cityksi, termi viitannee keskustaan. Aseman suulla tartun kasvisravintola Tibitsin (tietenkin zürichiläistä alkuperää) ovenkahvaan ja pääsen irti ihmisvyörystä. En taida olla koskaan aiemmin eksynyt Berniin ruuhka-aikaan.

Maistelen porkkana-punajuuri-inkivääri-mehua ja siitä jäävää multaisaa jälkimakua. Ikkunan toisella puolen istuu joukko tuopit edessään, viikon kestäneen talven jälkeen on keväisen leutoa, eikä kukaan näytä viluisalta, edes alkuillan hämärässä. Kasvojen piirteitä valaisevat kynttilälyhdyt.

Vaihdan muutaman sanan vieressä istuvan läppärin ääressä töitä tekevän naisen kanssa. Hämmästelen, kun minua ymmärretään, sillä tunnen olevani ulkomailla. Zürichiläisten kerrotaan olevan niin kaavoihin kangistuneita ja jämähtäneitä omiin korttelikahviloihinsa sekä ravintoloihinsa, että he tuntevat olonsa epämukavaksi joutuessaan vain toiselle puolen kaupunkia. Berniin meno vastaisi siis jotakuinkin lentoa kuuhun. Muistutan itseäni, että olen vain tunnin matkan päässä Zürichistä. Silti ulkona hämmennyn lisää, sillä aseman edustan aukio on muistikuvissani toisessa asennossa. Pitäisi varmaan kaupunkimatkailla useammin, etten zürichiläistyisi tämän enempää.

bern4

Kävelen Sveitsin Suomen ystävien kulttuurivastaavan Carmenin kanssa läpi holvikaarien koristaman kaupungin. Kaarien alla on vieri vieressä kotoisan näköisiä kuppiloita. Kellareiden ovilla näkyy kutsuvasti valoa, on teattereita, ravintoloita, elokuvateatterikin. Keskiaikaisen Antonierkirchen kohdalla Carmen avaa oven. Kirkko luterilainen, mutta kryptan portaissa on kyltti: Venäjän ortodoksien kirkko. Kirkko kirkon sisällä. Yläkerran korkeaan saliin nousee aperon jälkeen viitisenkymmentä ihmistä. Salin seiniä koristavat alkuperäiset, ajan syömät freskot. Tila on juhlava. Kuulen monen monia tarinoita elämistä ja kohtaloista, osa siirtolaisuraa aloittelevilta, osa vuosikymmenten kokemuksella – ja kerron myös omani. Tämä on kirjani, Hausfrau – kotona Sveitsissä, kiertueen viimeinen etappi.

Istuessani junassa matkalla kotiin mietin ihmistä riivaavaa halua matkustaa, kansainvälisiä virtoja maista toisiin, vapaaehtoista lähtemistä ja pakon työntämiä matkalaisia, joilla ei ole päämäärästä tietoa, vain toive turvasta; sopeutumista ja sopeutumattomuutta. Katselen matkaajia ja yritän mutustella aperolta mukaan saamaani, juuri ja juuri suuhuni mahtuvaa salmiakkia ilman, että näyttäisin pallokalalta. Paikallisjunaan Zürichissä nousee paljon työmatkalaisia salkkuineen ja puvuissaan, vaikka kello on jo reilusti yli kymmenen. Ehkä he ovat toimiston sijaan istuneet iltaa drinkillä. Kasvojen väsyneet uurteet kertovat toista. Ajatukseni harhailevat seuraavan illan ohjelmaan ja tajuan, että edellisellä viikolla tapasin koulun ruoanlaittoprojektissa Carmenin, joka on St Gallenista kotoisin, tänään berniläisen Carmenin ja jottei kaksi kolmannetta, huomenna menisin katsomaan yli sata vuotta vanhaa mykkäelokuvaa orkesterin säestyksellä – Carmen sekin, mutta espanjalainen.

carmen2

%d bloggers like this: