Palasin Ivalosta jälleen mahtavien aarteiden kera. Ja niitä on paljon. Se, että muistikortti levisi juuri ennen lähtöä ja matkaan lähti uusi, mahdollisti kameran räpsymisen ihan ilman tolkkua. Ja nyt kärsin valinnanvaikeudesta. Kuvia on melkein 300 ja toinen toistaan upeampia värejä. Haluaisin laittaa tänne ne kaikki.
Sain pitää suomen kurssia Ivalossa porukassa, jossa naurettiin paljon, syötiin lähiruokaa, sieniä ja marjoja metsästä, kalaa järvestä, poroa lähimailta, saunottiin, uitiin ja mennä möyhellettiin muina ahmoina pitkin metsää.
Yksi oppilaista löysi sarvet ja vähän myöhemmin munankuoren. Eikä niitä siis oltu aseteltu hänen tielleen.
Ahdin aarteiden lisäksi löytyi maisemia. Ne olivat aurinkoisina päivinä kuin maalauksia. Sateella myös kauniita, vain värittömämpiä. Aurinko saa ruskan syttymään.
Pyörin ympäri kuin kuukkeli etsien kaikkia mahdollisia kuvakulmia. Aina tuntui löytyvän parempi. Yritin olla putoamatta uimalaiturilta; kesällä olin menettää kännykkäni huumautuessani illan lyyrisyydestä.
Metsä näytti parhaita puoliaan; syksyn värejä ja satoa. Mustikoita, puolukoita, kaarnikoita, juolukoita, sieniä. Kaikkia paljon ja joka puolella. Meistä tuli ronkeleita. Tavalliset, mutta niin sympaattisen oloiset kangassienet eivät enää jaksaneet kiinnostaa, kun tatteja ja männyntuoksuvalmuskoitakin oli tarjolla.
Makasin rähmälläni pöpelikössä, sammalikolla ja luultavasti mustikoiden ja varmasti kaarnikoiden päällä, ihastellen lähikuvien terävyyttä. Olisin halunnut kuviin myös suopursun aromia ja kärsin jo etukäteen vieroitusoireista, sillä jos jotain Sveitsistä puuttuu, niin se on suomalaisen suon tuoksu.
Tuosta pannustakin on kuva poikineen tallentunut. Mutta tämä on ainut, jossa pannu on tulenhengen kourissa. Taistelu on kova ja pannu voittaa. Mustakylkisenä, mutta kuitenkin.
Syötävien sienten arvo aarteena on tietenkin suuri, mutta jotkut vain ovat niin kauniita. Kivellä odottelevat päätyivät lopulta takaisin metsään. Niistä ei ollut pannulle.
Kuvan pienokaiset ovat matsutakeja eli juuri niitä männyntuoksuvalmuskoita. Japanilaisten arvostamia ja joista ollaan maksamaan tonneja. Noviisina sanoisin, että rakenne on sitkeähkö verrattuna vaikkapa tattiin, mutta sieni on maukas ja ehdottomasti kastikkeen arvoinen. Tuoksu on makea, sienille epätyypillinen. Aromaattinen tuttavuus.
Että asettelinko kävyn, neulasen ja lehden kuvaa varten? En. Tämän oli rannan kasvusto järjestänyt aivan itsekseen, kuin minua odottaen.
Viikko oli kasvun aikaa. Tajusin, että laiska ja tietämätön saa kärsiä surkeista otoksista ja rupesin opiskelemaan kameran käyttöä aivan uudella tehokkuudella. Olin nimittäin saanut kameran asetukset aivan sekaisin yrityksilläni ikuistaa revontulia. Huomasin sen vasta seuraavana päivänä kuvatessani – juuri kun porot ja hirvet ilmestyivät lähietäisyydelle.
Ensimmäiset revontulikuvat olivat pelkkää mustaa, vaalealla häivähdyksellä. Oli pakko etsiä neuvoja kuinka taivaalta saadaan ikuistettua jotain muutakin kuin kummituksia. Nämä tulokset ovat ilman jalustaa, jännityksestä ja väsymyksestä vapisevin käsin napatut. Tämän parempiin oma laitteeni tuskin pystyy. Mutta olen näistäkin erittäin onnellinen. Todellisia aarteita.
En resumen: Mis tesoros de Laponia son las 300 fotos que tomé. De los cuernos de renos, del pescado de nuestro lago, de los paisajes, de los renos, de los alces, de los hongos, de la aurora boreal.
Kurzgesagt: Ich habe fast 300 Fotos in Lappland gemacht und bin ziemlich überfordert mit meiner Beute. Aber hier einige Beispiele, was wir in Ivalo gefunden haben. (Hörner, Beeren, Fische, Lanschafte, Nordlichter, Rentiere, Elche, Pilze).