Viikon toinen retki alkoi tahmeasti, ensin Zürichin ruuhkissa ja samaa Luzernissa. Kun päästiin Pilatuksen ohi ja Sarnenin (edellinen reissu täällä) paikkeille, oltiin jälleen selvillä vesillä tai siis tässä tapauksessa vuoristotien alkupäässä, menossa kohti uusia seutuja.
Ympyräreitti lähti vuoristohotelli Langisin luota, läpi kosteiden nummien, ohi nuotiopaikkojen ja joen sivustaa mutkitellen. Eksymävaraa ei ollut, sillä luonnonsuojelualue ja lehmien ja vasikoiden niityt oli tiukasti rajattu sähköaidalla.
Seutu oli kosteaa ja ylöspäin johdattivat kumiset kennot, mikä auttoi varsinkin mutaisissa jyrkemmissä paikoissa. Alkumatkasta vastaan tuli kaksikko, joilla valtavasti tatteja. Siis TATTEJA! Ensimmäiset, jotka olen Sveitsissä nähnyt ja nekin toisten koreissa.
Polku nousi 500 m korkeammalle nopeaan tahtiin. Ylempänä kulki kolmikko sienijahdissa. Innostunut karjahdus kertoi tatista polun syrjässä. Maasto oli sammaleista ja kuusia joka puolella. Hidastettiin vauhtia ja yritettiin mekin availla sienisilmää. Ei niin mitään syötävää, paitsi parit karvalaukut. Mustikoita sen sijaan alkoi olla paikoittain reilustikin. Harmitti, sillä eväslaatikot oli vielä käytössä. Ei ollut edes kuksaa mihin kerätä.
Pysähdyttiin tutkimaan kaikki takkien taskut ja repun pohjat ja löydettiin vanha riisipussi, jossa oli tuotu retkelle aiemmin kevätsipulia leipien väliin. Haisteltiin pussia ja todettiin käyttökelpoiseksi. Kuljettiin mättäältä mättäälle, kunnes päätin että nyt riitti. Pakko jatkaa matkaa, että päästäisiin ennen iltaa perille. Tuloksena 7 dl eli kesän ensimmäinen mustikkapiiras.
Oli todella lämmin päivä, eikä varjoa riittänyt viilentämään oloa kuin paikoittain. Jänzin huipulla tavattiin uudelleen sieniä metsästävä kolmikko. Heidän kävi sääliksi meidän onneton vainu ja saimme lahjaksi yhden isohkon, melko syödyn tatin. Mushroomman kertoi oppineensa sienihommat isältään. Tunsi paikat ja myös alueen tarjonnan.
Evästauko pidettiin huipulla, mistä löytyi pari penkkiä. Jostain syystä lentomuurahaiset olivat vallanneet penkkien ympäristöt, joten istahdettiin heinikkoon. Bernin valkoihuippuiset Alpit ja sinisenturkoosit järvet olivat ihan postikorttimateriaalia. Alaspäin jatkettiin toiselle puolen Jänziä pikkuruista polkua ohi kellokaulaisten hevosten. Jännitin jonkun verran, sillä ne näykkivät toisiaan leikkimielisesti ja ryntäilivät ees taas. Yksi hevosen liikahdus polulle ja olisin kumossa alaspäin viettävässä rinteessä.
Loppumatka oli kokonaan auringossa ja vaikka vettä oli mukana paljon, täytyi viimeisellä tunnilla miettiä monta suullista jättää pulloon varaksi. Ennen kotiinlähtöä käväistiin vielä syömässä hotellin terassilla palauttava ateria. Fitnesslautanen, iso läjä erilaisia salaattiaineksia ja joku proteiinilähde, löytyy usein ruokalistoilta ja päivän kuumuuden jälkeen se tuntui ainoalta mahdollisuudelta.
Ja mitä kävi tatille? Se kärsi lievästi kuljetuksesta, mutta päätyi sipulin kera pannulle ja pienten leipien päälle. Kiitettiin mielessämme vielä kerran ystävällisiä kanssavaeltajia gourmet-paloista.
Over the river.
The biggest heath area in Switzerland.
A bit higher, you can see the first peaks.
The bolete area.
A bit eaten boletus we got.
Writing important words in the logbook of Jänzi (1737 m).
Horses with bells.
Sly eye goats.
A recovery meal before going home.
En resumen: una de las mejores caminatas en este verano. El camino al pico de Jänzi pasa por páramos bonitos, bosques con boletos y árandanos y arriba te espera la vista a los Alpes.
Kurzgesagt: Eine von den schönsten Wanderungen in den letzten Zeiten. Der Weg führt durch Moorlandschaft, Wälder mit Steinpilzen und Heidelbeeren und oben wartet eine grossartige Aussicht in den Alpen.
Pala Suklaata 