Appenzell on se paikka, missä naiset saivat äänestää vasta parikymmentä vuotta sitten eli alue on vanhoillista ja jäykkää. Samaa sorttia on myös luonto, pontevaa ja jäyhää, jyrkkiä rinteitä ja teräviä kulmia.
“Täällä tuntuu oikealta,” totesi tytär, kun astelimme polkua ylös. Sveitsistä on kuulemma vaikea löytää metsää, jossa fiilis olisi täysin metsämäinen, kuten Suomessa. Ehkä kaikki on niin pientä ja siivottua. Korkeammalla kasvusto muistuttaa pohjoista.
Wasserauenista lähtee järvelle metsätie, suhteellisen jyrkässä kulmassa. Siitä olen jo aiemmin kertonutkin täällä. Vaihteluksi kivuttiin pienempää polkua ja matkaa kertyi puolisen tuntia enemmän. Lähdimme tänne kuumuutta pakoon ja vaikka reitti oli hikinen, talsimme ainakin varjossa.
“Sydän hakkaa ihan hulluna!” vaikeroi nuori mies meidän edellä. Porukkaa oli yllättävän paljon. Koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt täällä näin paljon ulkomaisia turisteja.
Vastaan ylämäestä juoksi sauvojen kera ainakin kahdeksankymppinen mies, taatusti paikallisia, kunnosta ja tyylistä päätellen. Musta pipo päässä, sen taitteessa yksi keltainen kukka, toinen kai korvan takana. Vaari oli varmaan pinkonut puolijuoksua ylöskin päin.
Pienellä ylängöllä matkalle osui nuoren pariskunnan alppitila. Tytär himoitsi kyltissä mainostettua “kylmää kaakaota” aamulla lypsetystä maidosta. Lopulta ostettiin vain puolikova Mutschli-juusto. Puolikas kimpale käärittiin sanomalehteen ja ojennettiin ovesta.
“Sowieso“, “joka tapauksessa“, oli alppitilallisen jokaisen lauseen lopussa. Ehkä se on paikallinen tapa ilmaista asioita. “Juu, meillä on tuorejuustoa, mausteineen öljyssä tai kimpale puolikovaa, sowieso.” “Voin leikata puolikkaan tai neljänneksen, sowieso.” “Kiitos ja mukavaa päivää, sowieso.”
Kukkulan toisella puolen kuului lehmänkellon kilkatusta ja kovaa kuminaa. Kaksi kellokaulaista taisteli täydellä meiningillä. Patikoitsijat seisoivat kamerat päällä sivussa, muut lehmät koikkelehtivat kauemmas. Vuohia meninki ei häirinnyt, ne pysyttelivät omalla kantillaan ruohoa rauhassa rouskutellen.
Alppijärvellä oli lämmin, mutta ei kuitenkaan niin kuuma, etteikö nuotion olisi voinut sytyttää. Tai yrittää sytyttää. Rankkasateiden jälkeen lähimaastossa ei ollut mitään kuivaa. Pienet oksat paloivat savuten ja ympärille laitoimme ohuita kirveellä pilkottuja suikaleita kuivamaan.
Ehkä rumin nuotio ikinä, mutta lopulta liekit leimusivat ja aiheutti vieressä nuotiokateutta. Englantia puhuva mies oli päättänyt saada omansa syttymään ja puursi sen kanssa toista tuntia onnistumatta. Perhe vaikutti hommaan täysin kyllästyneeltä. Lähtiessä lahjoitetettiin sanomalehden jämät ja lämmin nuotiopaikka, jotka mies sitten jakoi toisen seurueen kanssa.
Olin salaa ajatellut, että järvellä pidetyn lounaspaussin jälkeen kiipeäisimme vielä illaksi seuraavalle etapille vähän ylemmäs. Mutta siellä näytti olevan edessä lumikentän ylitys. Jäätelö ja soutelu järvellä oli sittenkin houkuttelevampi vaihtoehto.
Matkalla kohti vihreää./On the way to green.
Sen verran noviiseja oltiin jälleen näin talven jälkeen, että osa tarpeistosta jäi kotiin. Mutta seuraavalle kerralle otetaan mukaan yksi ylimääräinen huivi (päähän tai vaikkapa sidetarpeeksi), hyönteisten pistoihin voidetta, uikkarit ja joku yleisliina (pöytäliinaksi tai pyyhkeeksi) ja viimeisenä tärkein: vaahtokarkkeja!
En resumen: Qué se hace, cuando en la ciudad hace demasiado calor? Se va a un lago alpino. Seealpsee es uno de los favoritos nuetros.
Kurzgesagt: Was macht man, wenn es zu heiss in der Stadt ist? Man steigt zu einem Alpsee. Seealpsee ist unserer Lieblingssee.
Pala Suklaata 