Syysjuttuja kotosalla

Syysjuttuja kotosalla

Loppuvuodesta kello alkaa nakuttaa nopeammalla tahdilla, oletko huomannut? Tekemisiä ropisee jatkuvasti lisää; kirjaan kotitreenin lomassa muistuvia juttuja kalenterin sivuun käsialalla, josta en myöhemmin saa mitään tolkkua. Jos nousisin jumppamatolta seisomaan, prosessi helpottuisi, mutta toisaalta, kintut ovat jo väsyneet ja yläasennosta eksyisin hyvin helposti istahtamaan tuolille ja treeni…se saattaisi unohtua.

Joka tapauksessa, siirrettyjen töiden listalla, niitä jotka hälyttävät jo punaisella ja piti olla jo hoidettuna näinä marraskuun päivinä, on useita. Kaikkiin liittyy sana “raivaus”. Kuten piha, joka alkaa olla Edenin tilassa. Tai mistä minä siitä tiedän, epäilen vain, että sielläkin etenivät köynnökset ja villit sekä uusia maita mahtavia etsivät kasvit. Meillä se tarkoittaa nilkan korkuista heinää, sellaista rypylälehtistä, leveästi kasvavaa salaattia muistuttavaa voikukan lehtikasvustoa, pihan ristiin rastiin ylittävää ja yhä ylös yrittävää murattia sekä punaviinimarjaa ja muita puskia kuristavaa kiiviä.

Sää oli törkeän hieno, aamulla utuisen punertava, vilakka ja iltapäivällä yhtä aurinkoa, silti vielä varjossa puraisevaa keliä. Mutta vuoristohommat oli pakko unohtaa, vaikka olisi ollut tienoita lumikerroksella ja syksyn sekä talven koristamia maisemia. Kylmästi ohitin kaikki ajatukset retkestä.

Lenkillä lähitienoolla ei enää niin ottanut päähän, edes vaikka kauppareissu oli vielä tiedossa. Tuli jätettyä sekin viikonlopulle ja myöhään, siihen hetkeen, kun jäljellä ei ole kuin viimeiset onnettomat käntyt leipähyllyissä ja tomaateista rangat. Mutta siis lenkkipolulla oli luvattoman kaunista.

Metsässä tuntematon lehtipuu työnsi vaaleanpunaista kukkaa. Näitä ihmeitä, joita yhä vielä löytyy luonnosta, jota en tunne lapsesta lähtien. Siis että syksylläkin voi olla kasveja, jotka ovat koko kevään ja kesän odottaneet pääsevänsä kukkaan.

Harmaahaikara järvellä kulki reunoja, ehkä sieltä löytyi kohmeisia sammakoita tai pikkukaloja. Tepastelimme myös hetken yhdessä hiekkatietä. Harvinaisen piittaamaton yksilö.

Pihan raivauksessa alku on vaikein, vauhtiin päästyä taas ei saa lopetettua. Vasta kun kädet alkoivat krampata, tajusin, että pitää irroittaa heinästä. Siihen mennessä oli tullut tehtyä monta pöntöllistä tulosta. Suurin yllätys oli, että kukkien ja heinikon takaa paljastui muurin reunasta kaksi komeaa lehtikaalia. Vähän etanansyömiä, mutta tummanvihreitä ja pontevia.

Kiivi sen sijaan oli ottanut varmalla otteella kiinni kaikesta lähellä olevasta, kuten punaviinimarjasta, mustaviinimarjasta, ruususta ja aitauksesta. Sen varret kiertyvät tiukasti ja muuttuvat lähes kiivikovaksi, vai mitenkäs sitä sanotaankaan. Saksilla oli hommaa, mutta sain erävoiton. Nyt näkyy taas järvi ja puskat hengittävät päästyään kuristusotteesta.

Ruokalistalle eivät vielä päässeet omat kurpitsat, jotka siis odottelevat vuoroaan pihapöydällä auringossa, vaan kaupan ryhmyläinen xx-lajike. Se on varmaa tavaraa, toimii hyvin täytettynä. Höyryävä kurpitsa täytettynä valkosipulilla, punasipulilla, maissilla ja fetalla sekä reippaalla tujauksella mausteita on kaikinpuolin ihanaa, niin ulkomuodoltaa kuin maultaan.

Ja koska on syksy ja pimeä tulossa, tarvitaan lisukkeita myös kahville. Joudun ehkä muuttamaan Suomeen siksi, että olen kehittänyt riippuvuussuhteen Fazerin Crunchy salted caramel -pötköön. Ja syksyllä tunne vahvistuu, sillä pitäähän ihmisenkin varustautua talveen. Varastoja on kerättävä.

Palkinto sille, joka nimeää puun.
A prize for the one, who names the tree.
Lampaat sulautuvat ympäröistön väreihin.
The sheep disappear to the colors of the environment.
Kurkistus harmaahaikaroiden pesimäniemeen.
That´s where the grey heron have the nests.
Harmaahaikara ottaa lojot.
The grey heron decides to leave.
Kaksi omaa, yksi muualta.
Two from our garden, one from somewhere else.
Näyttää viattomalta, mutta on kaamea kuristaja.
Looks innocent, but is a horrible choker.
Astia ja ruoka samassa. The dish and the meal combined.
Jösses, täällähän kasvaa lehtikaali. Good grief, we do have kale here!
Palkinto töiden jälkeen. Taputapu
The reward after work. Well done.

En resumen: A veces hay que tratar de olvidarse, que el dia seria perfecto para ir al monte y solo empezer a hacer las cosas de la lista, como trabajar en el jardín, que por cierto, es mucho más bonito y comodo justo en un dia perfecto. Y hablando de lo bonito, así es el el otoño también en casa. Un corridito en los colores del final del año, en un día fresquito, pero asoleado es para disfrutar a lo máximo.

Kurzgesagt: Manchmal muss man es nur vergessen, dass das Wetter perfect für einen Ausflug in den Bergen wäre. Es ist doch auch angenehmer den Garten für Wintermodus zu bearbeiten, wenn die Sonne scheint. Und joggen – macht mehr spass ohne Hagel und Eiskalten Regen. Als Belohnung: gefüllter Kürbis und Kaffee mit Liebelingsschoggi.

%d bloggers like this: