Sveitsin suomalaistiheys oli lauantaina taatusti suurimmillaan Zürichin oopperassa. Matti Salmisen jäähyväiskonsertissa oli tupa piippuhyllyjä myöten täynnä. ”Hauskaa iltaa!” toivotti lippuluukun rouvakin, suomeksi, mikä ehkä kuului piletin hintaan ja jos olisi kyse ollut Carmenista, hän olisi varmaan huikkaissut ”Olé!”. Joka tapauksessa, se oli omiaan luomaan kivan tunnelman ja haluan uskoa sen kertovan myös talon lämpimästä suhteesta nelikymmenvuotisen uran täällä tehneeseen bassoon.

Konsertti oli kuin perhetapahtuma, oltiin kuulemassa meidän pitkälle päässyttä poikaa, ylpeinä ja vähän liikuttuneina. Tai oikeastaan lavalla oli kaksi Suomi-neidon vesaa; varsinaiset velikullat. Matti Salminen oli tuonut mukaansa Leif Segerstamin tahtipuikkonsa kera. Oli luksusta saada yhdellä kertaa molemmat suuret lavalle. Molemmat hehkuttivat kotimaataan ja joka kerta, kuin koodisanaan reagoiden, erityisesti sinivalkoinen yleisö hakkasi kiivaasti käsiään. (Segerstamin pyytämä ”orgastinen ’JAA’-huuto” jäi kyllä haalealle tasolle. Ehkä kohta oli hukassa. Tai hämmennys suuri.)

Suomi-yleisö jännitti ooppera-aarioiden jälkeisiä ylimääräisiä. Kyllähän kuvaan kuuluu jokin kotimaahan liittyvä sydäntä riipaiseva kappale ja mitenkäs muuten kuin omalla kielellä: Satumaa-tango. Vieressäni, edessäni ja varmaan myös takana eläydyttiin täysillä, yleisö lauloi äänettömästi mukana, vain huulia liikutellen. Suomalaisten tangosuhdetta korostetaan ulkomailla, mutta vasta nyt tajuan, että ehkä siinä on jotain oikeasti taustalla. Minusta suomalainen tango kuulostaa kalakeitolta, arjelta, keittiön räsymatoilta ja Yleisradion musiikkiohjelmalta, ei niinkään intohimolta. Tämä oli luksustango, tähti äänessä, tähti tahtipuikossa ja oopperan orkesterin säestämänä.  Philharmonia Zürich soi kauniisti, ehkä vähän turhankin, mutta voi pojat, miten esitystä kiitettiin.

Segerstam johti orkesteria istualtaan, silti hänen kätensä ja eläväiset sormet pyörähtelivät musiikin mukana yhtä sulavasti kuin flamencotanssijalla. Lopussa kapellimestari jätti Matti Salmisen ottamaan vastaan yleisön kiitokset, kiiruhti sen minkä kykeni – ja ilmestyi sivuun odottamaan, kahden oluttuopin kera.

PS.Pahoittelen kuvien laatua; oli vähän säädöt hukassa.

En resúmen: Creo que la densidad de los finlandeses en Suiza el sábado era lo más grande en la ópera de Zurich. Era el concierto de despedida del bajo Matti Salminen (FIN, por su puesto), con el director Leif Segerstam (FIN, claro). Además de las arias de ópera, oimos una versión lujosa de un tango finlandés, Satumaa. El público tal vez se hubiera quedado toda la noche, si Salminen no hubiera dicho, que ya es el momento de ir a tomar. Mientras le aplaudíamos, el director se fue – y volvió con dos jarras de cerveza.

Kurzgesagt: Selten ist das Zürcher Opernhaus so voll von Finnen wie im Abschiedskonzert von Matti Salminen. Er hat seinen Freund den Dirigent Leif Segerstam mitgebracht und zusammen kreirten die Männer einen Luxusabend. Opern Arien, Humor, Werbung für Finnland und eine finnische Tango, Satumaa. Und anscheinend, wo es Finnen gibt, gibts auch bier: Salminen hat noch auf der Bühne den Applaus genossen, als Segerstam plötzlich zurück kam – mit zwei Bierkrügen.