Kolmannesta kajahtaa: Pukki ja ilmastostressi

Kolmannesta kajahtaa: Pukki ja ilmastostressi

Samichlaus, se Sveitsin Pyhä Nikolaus, keitteli metsässä sienistä pöperöä. Hänen apurinsa Schmutzli oli heittänyt lenkin lähimaastoissa ja löytänyt vielä koriinsa syötäviä yksilöitä. Pakkasesta ei ollut tietoakaan, kevätkukat kukkivat ja ampiaiset lentelivät. -Se on se ilmastonmuutos, Samichlaus murisi.

Samichlaus oli jo vapaalla, sillä hommat tuli hoidettua jo 6. joulukuuta. Päänvaivaa aiheutti herkkujen ja risujen jakaminen. Lapsista ei ollut mitään ongelmaa, mutta aikuiset, yhtä murhetta ja huonoja valintoja.

Samichlaus päätti trendikkäästi ottaa teemakseen ilmatonäkökulman. Eihän hän voinut jäädä Gretalle kakkoseksi. Zürichissä suurimman säkin pähkinöitä, mandariineja ja suklaita (tietenkin vegaanisia) sai uusi vegaaninen kahvila, Sprössling. Tai oikeastaan siinäpä se sitten olikin. Kaikille muille ropisi risuja: ylitäysille raitiovaunuille, vaikeille pyöräilyolosuhteille, myöhästeleville junille.

Samoihin aikoihin Hans-Ueli istui alppimökissään ja mietti, että miksei ole kuin Greta. Sveitsi sekoitetaan usein Ruotsiin, Switzerland ja Schweden, molemmat sellaisia hiukkasen mauttomia ja hajuttomia, ihan sama monien mielestä. Mutta kukaan ei sekota Hans-Uelia Gretaan. Häneltä puuttuvat ne letit ja uskottavuus. Ei hänestä, tavallisesta alppipojasta, ole julistajaksi.

Etsimässä joulutunnelmaa. /Looking for Christmas spirit.

Hans-Ueli sulatteli juustoa leipänsä lisukkeeksi ja tunsi piston sydämessään. Mutta mistä hän vegaanista juustoa saisi, täällä korkealla, missä viihtyvät vain vuohet ja lehmät, nekin tosin vain kesällä. Varastossa oli monta kiekkoa vahvaa alppijuustoa, eikä Hans-Ueli ymmärtänyt, miksi hänen pitäisi matkustaa alas laaksoon hakemaan joitain muuta, joka on tehty kaukana aineista, jotka tulevat vieläkin kauempaa.

Hans-Ueli tiesi, että jotain pitäisi kuitenkin tehdä, sillä jäätikkö, jota hän on pienen ikänsä katsellut, oli hiljalleen kutistunut jättäen jälkeensä kivisen kanjonin. Ja jos jäätikkö kuivaa, vuoret kuivavat, elämillä on jano ja hänenkin täytyy lähteä alemmas, sinne missä vielä luonto kukoistaa.

Joulupukki, tietenkin siellä jossain Suomen Lapissa, rapsutti päätään ja välillä poroa. Reellä ei pääsisi etelään, sillä talviset olosuhteet olivat menneitä aikoja. Pitäisi joko siirtyä amerikkalaisen virkaveljen tyyliin lentomoodiin – mutta lentäminen, sekin on nykyisin omatuntoa kolkuttavaa. Kumpi saastuttaa enemmän, juokseva vai lentävä poro, sitä pukki ei suoriltakäsin osannut sanoa.

Piparit toimii aina. /Cookies work always.

Pukin sähköposti kilahti, kaksi uutta meiliä, molemmat Sveitsistä. -Kappas, Samichlaus, siitä onkin aikaa kun on rupateltu, Pukki hymähtää. -Ja Hans-Ueli, kiltti poika, vaatimaton, välillä kovin huolestunut.

Joulupukki luki meilit ja huokaisi. Samichlaus oli sitä mieltä, että pallo on nyt Pukilla. Sami jakoi risut, Pukin vuoro olisi saada aikaan ilmastotekoja. Hans-Ueli on samoilla linjoilla, hän toivoi joululahjaksi todellisia ja kunnon toimia ilmaston puolesta.

-No nyt on kyllä aikamoiset vaatimukset, Pukki puhahti ja istahti lumihankeen, joka alkoi sulaa hänen ahterinsa alla. Hän pohti ja pähkäili, ähkäisi ja murisi. Kävi pesemässä torpan hirsiseinät, pilkkoi saunapuita, hakkasi avannon, kantoi löylyvedet, jauhoii jauhoja joulupipareihin ja tanssi Nissen polkan tahdissa. Sen jälkeen Pukki meni saunaan, heitti monenmonta kauhallista vettä, pakeni ulkoportaalle höyryävänä. Siinä seistessään tähtitaivaan alla hän teki päätöksen. Paluun alkuperäiseen tehtäväänsä, joulumielen levittämiseen. – Minä en puutu politiikkaan, sen saa hoitaa muut, Pukki julisti yöhön ja pulahti avantoon.

Samichlausille ja Hans-Uelille tuli postia Korvatunturilta. Samichlaus virnisti tyytyväisenä ja Hans-Ueli hymyili kerrankin. Pukkiin voi aina luottaa. Pukki oli viime hetkellä ennen joulua päättänyt, että nyt se on loppu, se päätön uusien lahjojen ruljanssi. “Minä en voi muuttaa maailmaa, mutta oma ilmastotekoni on tämä. Päätökseni on myös sen mukainen, etten löydä itseäni työkkärin luukulta, sillä mitä minä muutakaan osaan, kuin jakaa lahjoja ja sitä joulumieltä.” Pukki oli tehnyt historiallisen muutoksen ja siirtynyt tukemaan aineettomia ja kierrätyslahjoja. Monet hurrasivat Samin ja Hans-Uelin lisäksi, tontut sen sijaan tunsivat, että nyt oli vedetty matto alta. Sekin järjestyi pian, sillä ketkä niitä kierrätyslahjoja olisivat haaleet kokoon, elleivät tontut.

En resumen: El San Nicolas Suizo, Samichlaus, terminó su trabajo en el comienzo de Diciembre. Estaba en el bosque cocinando hongos, ya que por el cambio del clima todavía crecían en la epoca, cuando normalmente ya sería invierno.

En el mismo tiempo Hans-Ueli estába en su casita en el Alpe y piensa que debería hacer algo, antes que sea demasiado tarde. El glaciar ya se había hecho chiquitillo y pronto los animales tendrían sed, habría que tal vez bajar hasta al valle para vivir. Pero ya que no tenía trensas y tampoco el valor, no pensaba que podría ser Greta suizo.

Samichlaus piensa que es el turno del San Nicolas finlandés, Joulupukki, de hacer algo, ya que el está encargado de la navidad. Hans-Ueli tiene mismo tipo de pensamientos y resulta, que los dos le escriben. Quieren que salve la naturaleza, que frene el cambio climático. Joulupukki por su puesto no puede hacer eso. Pero después de meditar, rascar los renos, partir leña, moler granos para harina para hacer galletas de navidad, ir a sauna, bailar con la música navideña, hace una desición histórica. Basta con el consumismo y de ahora en adelante sólo habría regalos de segundamano o sin materia. Lo del salvar el mundo se lo dejaría a alguien más. Lo suyo era repartir el atmósfera navideña.

Kurzgesagt: Samichlaus war schon in der Ferien und hat Pilze zum essen gekocht. Das war neu, das man immer noch im Dezember Pilze kriegen konnte. Auch Sami machte sorgen über das Klima.

Gleichzeitig Hans-Ueli war in seiner Alpenhytte – und traurig. Der Gletscher wurde immer kleiner und bald hätten die Tiere durst. Vielleicht sollte er bald ins Tal, weil das Leben zu schwierig oben wäre. Er wusste nicht, was er machen sollte, er hatte keine Zöpfe und war auch nicht wirklich überzeugend. Schweizerische Greta würde er nie sein.

Finnischer Weihnachtsmann bekommt Mail aus der Schweiz und fühlt sich überfordert. Sami will, das Joulupukki die Natur rettet und das wünscht auch Hans-Ueli für Weihnachten. -Oh Mann, denkt Joulupukki und fängt an zu meditieren, streichelt die Rentiere, häckt Holz, geht ins Sauna und tanzt mit Weihnachtsmusik. Schiesslich hat er die Entscheidung getroffen. Jetzt ist es fertig mit dem Konsum. Ab das Jahr wird es nur secondhand oder immaterielle Geschenke geben. Den Welt dürfte jemand andere retten. Seine Aufgabe war eigentlich nur Weihnachtsstimmung auszurichten.

3 responses

  1. <!– /* Font Definitions */ @font-face {font-family:Helvetica; panose-1:2 11 5 4 2 2 2 2 2 4;} @font-face {font-family:"Cambria Math"; panose-1:2 4 5 3 5 4 6 3 2 4;} @font-face {font-family:Calibri; panose-1:2 15 5 2 2 2 4 3 2 4;} /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {margin:0cm; margin-bottom:.0001pt; font-size:11.0pt; font-family:"Calibri",sans-serif;} h2 {mso-style-priority:9; mso-style-link:"Otsikko 2 Char"; mso-margin-top-alt:auto; margin-right:0cm; mso-margin-bottom-alt:auto; margin-left:0cm; font-size:18.0pt; font-family:"Calibri",sans-serif; font-weight:bold;} a:link, span.MsoHyperlink {mso-style-priority:99; color:blue; text-decoration:underline;} span.Otsikko2Char {mso-style-name:"Otsikko 2 Char"; mso-style-priority:9; mso-style-link:"Otsikko 2"; font-family:"Calibri",sans-serif; font-weight:bold;} .MsoChpDefault {mso-style-type:export-only;} @page WordSection1 {size:612.0pt 792.0pt; margin:70.85pt 2.0cm 70.85pt 2.0cm;} div.WordSection1 {page:WordSection1;}

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: