Viime vuonna näihin aikoihin pakkailin kamoja helmikuun Costa Rican reissua varten. Kuviteltiin, että kuukausi riittää paikkaamaan vajetta, joka oli vuosien aikana syntynyt, mutta ei, lyhyeksi jäi. Kuvia plärätessä en enää ole ihan varma tunteestani. Mehän kävimme vaikka missä, mutta miksi silti aina tuntuu, että jotain jää kesken? Ehkä se on hyvän matkan merkki, ettei siis palaa tympääntyneenä ja väsyneenä vaeltamiseen, näkemiseen, tapaamiseen, vaan yhä kokemusten janossa, löytämisen innossa.
Tammikuun pilvisenä ja sumeana päivänä Zürichissä Costa Rica näyttää läppärin ruudulla vehreältä, värikkäältä ja runsaalta. Ero on ehkä suurimmillaan, kun meillä on pakkasta ja siellä kesä.
Ensimmäiset päivät aklimatisoiduttiin tropiikkiin Arenalin järven ja tulivuoren seudulla.
Tulivuoret ovat Keski-Amerikan arkea, kahviviljelykset elinkeinoa.
Tässä yksi parhaista aamupalamaisemista Uvitassa.
Palmu. Lomaklisee par excellence.
Rantaviivaa riittää, Nicaraguasta Panamaan.
Borucojen maskit ovat valtavia, mutta kevyitä.
Tietenkin cevicheä, marinoitua kalaa ja patacones, friteerattua keittobanaania.
Hiekkadollarit, luonnon ihme. Hauraita ja kauniita.
Hän on piiloutunut.
Laskuvedellä paljastuvat hyvät kalastuspaikat. Vaatii jalkapohjalta tottumista, kivet ovat teräviä.
Tämäkin meren aarteita.
Laiskiaiset taas sademetsän ihmeitä.
Eikä ketään missään. Sekin yhden sortin ihme.
Meritähti sujahti poseerauksen jälkeen nopeasti hiekan alle.
Suodatinkahvia costaricalaisittain.
Nenäkarhuilta tuskin voi välttyä.
Apinoita? Niitäkin ja monta sorttia.
Casado-annos on aina vastaus, kun nälkä on kova. Siinä on kaikkea ja riittävästi.
Sademetsien virkistyspiste: putous.
Auringonlaskut: joka ilta uusi show.
En resumen: En enero pasado estuvimos empacanado los chunches para ir a Costa Rica. Ahora viendo las fotos todo se ve tan abundante y lleno de color. Tal vez, ya que aquí es puro invierno, grados bajo cero y todo gris y blanco. En Costa Rica pleno verano.
Olihan se, aikamoinen, tuo vuosi 23. Ei mitään tasaista, vaan joko kiirettä tai ei mitään, täydellinen pysähdys tai täyttä hoipakkaa. Nikotellen koronan täyttämien vuosien jälkeen ja – kuinka ironista – ensimmäinen koronani. Mutta Costa Rica, vihdoin siellä, vuosien odotuksen jälkeen. Maisemien ja muutosten päivitystä, tapaamisia ja uudelleen tutustumista, muistelua ja kuinka tämä olikaan, mistä mennään ja mihin halutaan. Kuukausi ei millään riittänyt kaikkeen, mutta sitä tarvitsimme ja se täytti vallinneen tyhjän – ja jätti myös uuden paluun siemenen itämään.
Kuvien mukaan olin ison osan vuodesta vuorilla, mikä ei kyllä pidä paikkansa, mutta kameralle oli hommia. Nousin yhteensä 37 kilometriä pystysuoraan, mikä on hämmästyttävän paljon, edellisvuodesta jää vain viisi kilometriä uupumaan. En sinänsä metsästä kilometrejä, vaan mietin sairastusaikaa ja heikohkoa kuntoa, loppuvuoden kolmen viikon ikuisflunssaa. Kipusin siis sittenkin vuorille, jalan ja maastopyörällä. Aina tuntuu siltä, että enemmänkin olisi voinut. Tietenkin, jos olisi ollut säitä ja olosuhteita.
Avaan puhtaan kalenterin ja olen siihen tyytyväinen. Pikkuhiljaa alan raapustaa siihen sisältöä; elämä täyttää vuoden.
Vielä yksi tarina Costa Ricasta, sillä Sveitsin keväässä sataa ja myrskytuuli odottaa kulman takana.
Guanacastessa ei satanut, tuuli toki, kuten usein niillä main, varsinkin tällä matkalla kohti lauttaaa, San Joséta ja kotia. Tie kulkee jonkunlaisessa maaston muodostamassa leveässä solassa, jota iltavirrat käyttävät hyväkseen.
Oltiin puhuttu, että poiketaan Guaitilin kautta, kylän, jossa eletään keramiikasta. Savi tulee lähimailta ja kuviot kulkevat polvesta toiseen perheissä.
Olin jo katsonut pari paikkaa edeltäkäsin, jotta homma hoituisi sutjakkaasti ja ehtisimme lauttaan. Kylän läpi posottaessa löytyikin heti sopiva varjopaikka kulkuneuvolle ja vieressä runsas valikoima kippoja, kuppoja ja koriste-esineitä. Päätin unohtaa ennakkosuunnitelmat.
Ehdimme katsella vain hetken, kun meiltä kysyttiin, haluaisimmeko nähdä valmistusprosessin. Tietenkin ja varsinkin, koska Hilja on myös käsityöläinen ja savi kiinnostaa. Meille esiteltiin puisen myyntirakennuksen takana oleva ateljee eli asuintalon ja mangopuun väliin jäävä pihapiiri. Ja muut työntekijät, setä ja serkku.
Setä oli heti tikkana mukana ja alkoi kertoa kaiken alusta. Erilaisista materiaaleista, saven työstövaiheista ja kuinka päästiin tähän, missä hän oli eli dreijaamaan ja muovaamaan astiaa. Samalla siinä rupatellessa kädet ohjasivat pehmeää savea ja hetkessä se oli kaunis, sileäpintainen ruukku.
Seuraavassa työpisteessä serkku valmisteli pintoja, hioi, pyyhki ja kiillotti. Saman pöydän ääressä paikkaa esittelevä toinen serkku taas maalasi kuvioita. Jokaisella on oma tehtävänsä, antaa toisille tilaa ja yhteistyö on kuulemma saumatonta.
Ja miksei olisi. Varjossa, leppeässä tuulessa ja helteeltä piilossa on raukeaa. Jossain kailottaa kukko, koirakin haukkuu. Silloin tällöin ohi hurahtaa auto. Ihailemme komeita mangopuita ja saamme niistäkin, lajikkeista ja muusta, täyden selvityksen.
Takapihalla on perinteinen uuni, missä esineet poltetaan. Työpäivän lopuksi jälkilämpöön saatetaan sujauttaa kana. Sillä pitäähän joskus syödäkin.
Valitsemme huolella lempikupin, lempilautasen, lempipatsaan ja lempiruukun. Ei, ei niitä tarvita. Mutta on monta kaunista esinettä, jotka kutsuvat. Ja tuntuu kivalta voida tukea pientä perheyritystä, paikallista yrittäjyyttä. Heilläkin on ollut kovia vuosia takana. Ilman turisteja ei minkäänlaista elantoa.
En resumen:En Guaitil tuvimos una presentación privada en la sombra del palo de mango. Nos contaron todo del proceso de la artesanía, desde donde traen el material hasta que sale una vasija del horno. Muy simpáticos y asombrosamente talentosos estos artesanos.
Kurzgesagt: In Guaitil (CR) hatten wir eine Präsentationunter dem Mangobaum.Alles über das traditionelle Kunsthandwerk, woher kommt das Material, wie wird es vorbereitet und weiterbearbeitet. Super sympatisch und wahnsinnig talentiert, diese Männer von der Handwerker Familie.
Vieläkö jaksatte näitä Costa Rica -juttuja? Nyt saattaa olla, että vetelee jo viimeisiä postauksia. Neljättä viikkoa ollaan kotona ja näistä kuvista hoksaan tarkistaa mitä kuuluu tokalle pikkuvarpaalle, jonka teloin Playa Uvitalla laskuveden paljastamilla kivillä. Se on jotenkin muotopuoli ja vaihtaa väriä lilaan lämpötilaeroissa. Mutta kulkee mukana.
Me posotettiin Tyynenmeren rannikkoa 9 tuntia etelästä pohjoiseen, ensin Playa Uvitalta Montezumaan ja sieltä Playa Grandelle. Välissä nukuttiin yksi yö ja sen verran meni suunnittelu pieleen, että jouduttiin osa reittiä palaamaan takaisin, koska valoisa aika loppui kesken ja sille olisi osunut haastavin pätkä jokien ylityksineen, eikä siis todellakaan siltoja pitkin. Aldoa se otti luonnollisesti päähän, koska hänestä tämä pätkä oli koko ajomatkan suola.
Oikeastaan rannalle ei pääkaupunkiseudulta tarvitse ajaa kuin toista tuntia, melko suoraan kohti länttä vaikkapa Herraduralle ja siinä ne ovat, valtaisat Tyynenmeren aallot. Silti metropolin jätevesiä lasketaan yhä jokiin, mikä saastuttaa juuri lähintä ranta-aluetta. Uusi vesienkäsittelylaitos on muuten tulossa, mutta ei ole vielä valmis.
Ja toiseen suutaan, itään ja Karibialle, pääsee yhtä sukkelaan. Kilometreissä maa tuntuu aika pieneltä, käytännössä ruuhkat ja pienet hiekkatiet kuoppineen hidastavat matkaa aikalailla. Meidän suunnitelmat osoittautuivat liian suuriksi reiluun neljään viikkoon ja Karibia jäi tälläkin kertaa käymättä. Sitten seuraavalla kerralla, sanottiin, kuten viimeksikin.
Playa FrijolarPlaya Uvita
Hän kalastaa. Fishing.Nämä kerättiin. Picked these up.Playa Granden suistoa, mistä välillä eksyy krokotiileja merenrannan läheisyyteen. River delta by Playa Grande.Hotelli pilkottaa. That´s the hotel.
Ilta-auringossa San José vaikuttaa peräti kauniilta. Siis jos on Amónin tai Escalanten kaupunginosassa. Matka läpi ruuhkaisen kaupungin, joka on sitä samaa kuin ennenkin, on kaoottinen, saasteet tuntuvat keuhkoissa ja kaduilla vaeltaa kodittomia, huumeidenkäyttäjiä.
Niitä paikkoja, joissa turistit kävelevät lallalallalaa kamerat kaulassa, on selvästikin kohennettu, maalia on pinnassa, katuja kunnostettu. Vanhat kauniit talot, ne jäljellä olevat, ovat yhä kauniita. Vieressä rönttölää, köyhää ja sotkuista. Kuka ottaisi kaupunkisuunnittelun haltuunsa ja toisi kaikille juoksevan veden?
Vähän ytimen ulkopuolella Sábanan puistossa costaricalaisen taiteen museo yllättää, se onkin ilmainen. Puistossa, autoväylien keskellä, juostaan lenkkiä, uidaan, kävellään. Kaipaan kahville ja siksi siis keskustaan, vaikka olin vannonut, että sen jätän väliin. Café Miel oli silti listoillani ja sinne haluan mennä. Koska? Kakut pursuavan herkullisia, tiskissä ylenpalttista makeutta ja houkutusta.
Enkä sitten syönytkään kaakkua, vaan suolaisia empanadaksia, sillä Costa Ricassa ei makea lopulta vetoakaan. Ehkä lämpö, kosteus, liikaa virikkeitä. Tärkeintä oli paikka. Kortteli on yksi kaupungin koruja, lähiseinillä köynnöksiä ja ympäristö kaunista eli ehdottomasti nähtävää. Kaunis ei nimittäin ole adjektiivi, jolla kaupunkia kuvaisin.
Jademuseo oli lähellä, muistin ja halusin viedä perheen sinne. Mutta se olikin vaihtanut paikkaa. Päätettiin silti kävellä, vaikka jännitti. Piilotin puhelimen. Oranssin kansallismuseon paikkeilla olin jälleen kartalla ja seutuhan olikin lähes kutsuva. Täällä oli rakennettu, siivottu. Vanhan tornin takana kumotti kauhistus, moderni kerrostalo, joka on kuulemma katastrofi. Kukaan ei halua asumaan tänne, pieniin ja kalliisiin asuntoihin.
Juoksemme vauhdilla tyylikkään museon läpi ja mielestäni jade-osuus on paljon pienempi kuin aikaisemmin, sen sijaan näytillä on keramiikkaa vaikka mistä. Ei haittaa, tuli nähtyä nämäkin kulmat.
Kirjaston luona muistan, kuinka kauan sitten puhuin puhelimessa Annamarin kanssa, kun maa järisi. Hän oli rakennuksen vieressä puhelinkopissa.
Pyhä José. Olet vähän rempallaan, joten mikään ei ole muuttunut. Tapaamisemme oli tärkeä. Silti on myönnettävä, että olin helpottunut päästessäni pois.
Sammakot ruuttaavat vettä. The frogs spit water.Costa Rican taidemuseon näyttelyistä osa on ulkona. Part of the exhibition of the Costa Rican Artmuseum is outside. Tykkään kultahuoneesta. I like the golden room, very fancy.Naiset liikkeessä. Women on the move.Limittäin ja lomittain uutta sekä vanhaa. Ja välissä liikennettä. New and old and between there´s a lot traffic.Café Mielillä on koti yhdessä kauniimmista rakennuksista. Café Miel has a home in one of the most beautiful buildings.Kansallismuseo on väriläiskä. The national museum is a colorspot in the city. Tässä jotain mistä en tykkää, kerrostalo museon takana. This is what I don´t like, the building behind the national museum.Kirjasto. The library.Vanhoja upeita taloja. Old beautiful buildings.Tämä loistaa ilta-auringossa. This is glowing in the evening sun.Jotenkin nättiä tämäkin. Somehow nice too.Café Miel on hyvässä seurassa. Café Miel in good companyt.Metropolialueen uutta profiilia. The new profile of the metropolitan area.
Tiedäthän sen, kun unessa olet tutussa paikassa, mutta kaikki on toisin, etkä tunnista mitään? Siltä tuntui Costa Ricassa entisessä kotikylässä, yliopistokaupungissa Herediassa ja pääkaupungissa San Joséssa. Ilman puhelimen karttaa tuskin olisin löytänyt minnekään.
Ilahduin niistä maamerkeistä, jotka vielä olivat löydettävissä. Pastellitalo Aldon kotikylässä Escazússa vaihtaa aina väriä, nyt se oli vaaleanpunainen. Perinteinen adobe-rakenteinen asumus oli juuri maalattu uudelleen, valkoinen ja sininen loistivat. Toinen oli vaihtanut omistajaa ja muuntunut asuintalosta käsityöläisten putiikiksi, sisäpihalla viehkeässä ravintolassa soi musiikki ja tarjoiltiin ruokaa.
San Josén ulkopuolella pieni Santo Domingo oli kotini vuoden verran. Pääkaupunki oli imaissut sen itseensä; paikka vaikutti nyt vain isolta tieltä matkalla kaupunkiin. Asuin 100-vuotiaassa talossa valtavan puutarhan keskellä, muutama sata metriä hautausmaan kulmalta. Katua reunustavat nykyään kansainväliset pikaruokapaikat ja kotini tilalla on huoltoasema. Kylän keskustassa sentään on yhä kaunis, iäkäs puutalo, jonka olin ikuistanut albumiini. Muuta en juuri tunnistakaan, paitsi kirkon, puiston ja vieressä olevan supermarketin Palín.
Yliopistoni Herediassa löytyi entistäkin helpommin, vaikka sisääntuloväylä oli vaihtanut paikkaa. Punainen väri loisti ja kampus oli kasvanut. Ilahduin, sillä kaupunki näytti muutoinkin siistiytyneen; paikkoja oli selvästikin kohennettu ja jalankulkijoille oli jopa tehty kävelykatu.
Johonkin konkreettiseen pitää tarrata kiinni, ajateltiin perheen kanssa ja vahvistettiin Costa Rica -tunnetta tutuilla mauilla, jotka sentään ovat yhä olemassa. Synttärikakku haettiin – kuten aina – Lisbetiltä, sisällä ananashilloa ja päällä sokeri-valkuais -kuorrute, se yleisin päällyste latinalaisamerikkalaisissa kakuissa. Popsin jätskit olivat myös listoilla, sillä jetlagissä on parasta mennä heti aamupäivällä jäätelölle. Jäätelöpaikassa on aina viileää ja sokeri täräyttää hereille.
Pinkin talon kanssa melkein kulmikkain on Cafetería La brujita, pikku-noidan kahvila. Aamupala oli enemmän kuin odotettiin, kahvikin “chorreado”. Jokainen sai itse liruttaa veden kangassuodattimen läpi, mikä toi pöytään ihanan kahvin tuoksun. Hyväntuuliset señorat paahtoivat meille keittiössä leipää, tortilloita, paistoivat juustoa, keittobanaania, munia, gallo pintoa, riisi-papu -ruokaa ja kiikuttivat hedelmämehuja, juttelivat välissä. Täällä ei kikkailtu bowleja, ei tarjoiltu pieniä annoksia kalliilla. Tuli sellainen olo, että nyt tiedetään missä ollaan. Ihan ytimessä, siinä parhaassa Costa Ricassa.
Santa Ana oli vielä edellisellä reissulla niittyjä ja peltoja. Nyt pikaruokapaikkoja, kauppakeskuksia. 9Santa Ana was last time mainly fields, now fast food places and malls.Paras jätskipaikka ja löytyy joka kylästä ja varsinkin kaupungista. Best ice-cream place and is to be found everywhere.Juhlittiin synttäreitä perinteisellä kaakulla. Celebrated birthdays with a traditional cake.Pastellitalo on tätänykyä vaaleanpunainen. The pastel colored house was this time pink.Costaricalainen aamupala ja kahvikin perinteisellä tavalla tehty. Costarican traditional breakfast.Aldo löysi kitaran. Aldo found a guitar.Preinteinen adobe-talo, värit just näin. Traditional adobe-house, white and blue.Kulkukoiria on joka paikassa, kissoja siellä täällä. Stray dogs are everywhere, some cats too.Kirkon edessä on lähes aina puisto ja kombinaatio on kylän ydin. Tämä on Escazú. In front of the church there´s almost always a park and this combination is the nucleus of the village. This is Escazú.Minun kotikylä opiskeluajoilta. My home village, when I was in the university.Tästä talosta löydän albumistani mustavalkoisen kuvan 90-luvulta. I got a black and white picture of this house from the 90´s.Entinen kotikatuni. Tässä oli ihana 100-vuotias adobe-talo. My old homestreet. Here used to be an 100 years old adobe-house.Sto Domingosta löytyy sentään jotain tuttua. Kirkko, puisto ja vihreä Palí-supermarketti. In Santo Domingo there´s something that I still recognize: the church, park and Palí-supermarket.Yiopiston kulma, La Universidad Nacional. My university, la UNA.Heredian profiili on yhä myös tunnistettavissa. The profile of Heredia is also still to recognize.
En resumen: Era una sensación rara estár en un lugar conocido sin conocer nada. Durante los años mucho se ha cambiado, tanto, que sin mapa no encuentro los lugares viejos. Pero los sabores están allá! Gallo pinto, platano maduro, café, tortillas y por su puesto heladitos. Con esos empezé a sentir, que estoy de vuelta en Costa Rica.
Kurzgesagt: Es ist ein merkwürdiges Gefühl in einem bekannten Ort zu sein ohne etwas zu erkennen. In den letzten Jahren ist vieles in Costa Rica anders geworden. Zum Glück gibt es das Essen. Mit dem Geschmack und Aroma von Gallo Pinto, Kochbananen, Kaffee und natürlich auch Glace fühle ich wieder, dass ich in Costa Rica bin.
Jälleen kotona ja ei varmaan yllätä, että istun koneen ääressä kananlihalla. Pää on yhä yhä Costa Ricassa ja melkein tunnen kuvien tuoksut, myös lämmön ja varsinkin äänet välittyy yhä. Zollikonissa kuuluu vain naapurin pesukone, Costa Ricassa kaikkea mahdollista apinoiden huudosta ja kukkojen kiekumisesta ohi ajavien rekkojen torvensoittoon.
Joka tapauksessa nyt palataan reissuun Rincón de la Vieja -tulivuoren juurelle. Ja ei automatkaa ilman kuoppia tai mutkia, tällä kertaa epävirallisen tietullin muodossa. Ryppyotsainen huumoriton mies ei suostunut avaamaan puomia ennenkuin kaivettiin kuvetta. Epäiltiin kyllä homman laillisuutta, mutta näissä tilanteissa vaihtoehtoja on tasa kaksi, eikä riidan haastaminen ole kumpikaan niistä.
Onneksi taskussa oli pieni summa käteistä, sillä lähin pankkiautomaatti oli tuntien päässä – tai puomin toisella puolen Liberiassa. Majapaikan luo vei tiet kahdelta suunnalta ja selvisi, että molemmilla puolilla vaadittiin rahaa. Yksityiset maanomistajat olivat keksineet tienestikeinon. Sotkuinen asia oli jo käynyt lakituvassa, mutta rahastus jatkuu.
Majapaikassa leijui mädän munan lemu. Ensin epäilin putkistoa, mutta löyhäykset tulivatkin tulivuoren uumenista. Mökit oli ripoteltu pitkin laajaa puistoaluetta. Oltiin aivan kansallispuiston kupeessa ja lähellä sen kuumia lähteitä. Mutta myös majoitusalueeseen kuului patikkareitti omine lähteineen ja putouksineen.
Polkua ei varmaankaan ollut tallannut aikapäiviin kukaan ja epäilin, ettei suurkaupunkilainen olisi välttämättä löytänyt enää tietä takaisin, niin hyvin reitti oli peittynyt kasvustoon. Catarata del Jaguar, jaguarin putous, oli pieni ja nätti, sinne pulahdettiin viilentymään paluumatkalla. Kuumalle lähteelle oli tallattava jokunen lisäkilometri ohi apinavyöhykkeen, oksalla istuvan pöllön ja jokien poikki. Niukasti purpattava sinertävävetinen höyryävä allas haisi todella luotaantyöntävälle, enkä todellakaan upottanut sinne edes sormea.
Takaisin mökillä huomasin mustan pisteen käsivarressa. Reitillä oli kuulemma punkkeja ja olin varustautunut pitkin housuin ja karkotteella. Sitten löysin seuraavan. Ja lisää. Niitä oli joka paikassa. Kun olin saanut parikymmentä irti, piti pyytää apua. Hilja löysi neulanpiston kokoisia mikropunkkeja vielä kymmenittäin. Yhteensä 72. Majapaikassa kauhisteltiin, mutta vakuutettiin, että ne ovat “ihan terveitä punkkeja”. Ohut ihoni veti punkkeja pinnalleen kuin imuri. Aldolla niitä oli vain 17.
Polku putouksille kulki läpi metsän ja rutikuivan, polttavan pusikkoalueen. Yritin virittää kuuloaistini ja havainnointikykyni 150 prosenttiselle herkkyydelle, jotta huomaisin lähestyvän kalkkarokäärmeen tai keihäskäärmeen, joita molempia kammoksun. Jälkimmäinen on vielä niitä, jotka saattavat lähteä ihmisen perään. Retken ainut käärme katosi sujahtaen pusikkoon, eikä ehditty saada selvää mikä laji oli kyseessä. Muut kohtaamiset olivat vähemmän verenpainetta nostattavia, puissa riekkui kapusiiniapinoita, jotka tulivat laumana meitä ihmettelemään ja niityllä loikki täysin antiklimaattisesti ihan tavallinen kauris.
Tulivuoren aktiivisuuden takia kraatereille ei pääse tällä hetkellä kiipeämään, mutta alempana on pari patikkapolkua. Fumarolas-reitti vie purpattavien lähteiden luo rikin katkuun; yhdessä näyttää kuplivan savimassaa, toisessa höyryää tulikuumaa vettä. Pidempi polku vie putouksille, missä uiminen on kielletty. Kieltohan ei estä costaricalaista millään tapaa. Kaikki pulahtivat veteen.
Poluilla käsivarsiin ja paljaisiin paikkoihin hyökkäsi pienten ötököinen armada, vähän banaanikärpästä isompia, mutta paarman lailla puraisevia bocónes, jotka tunnetaan myös nimellä moscos del café, kahvikärpäset. Pallukasta tulee punainen ja kova, ne kutisevat infernaalisesti ja keskellä on selvä reikä. Pistojäljet ovat myös kestäviä, kuukauden jälkeen iholla on yhä verisiä täpliä. Pienen syynäämisen jälkeen selvisi, että nämä vihulaiset ovatkin vanhoja tuttuja. Bocónes nimittäin kuuluvat mäkäräisten sukuun.
Lounas Arenalinjärvellä. Lunch by lake Arenal.Toinen puomi oli kansallispuiston, siinä ei sentään tarvinnut maksaa. This was by the national park und luckily no paymentlike by the previous one. Täällä majoitutaan. Rincon de la Vieja lodge.Lehdenleikkaajamurkut olivat siirtyneet leikkaamaan kukkia. The leafcuttingants were cutting flowers for a change.Hän viilentyy. Dipping into water.Poseerataan ihan muina turisteina, jotta puun massiivinen koko kävisi kuvasta ilmi. Posing, so that you get the idea of the size of the tree.Metsän jälkeen aukeaa ja polttava lämpö. After the forest open path and burning heat.Pulahdus veteen. A dip to the water.Ficus aurea kuristaa puun, jota pitkin se lähettää lonkeroitaan maahan. Ficus aurea strangels the hometree with it´s airroots.En ollenkaan jännitä käärmeitä. Not at all being nervous because of the snakes.Tropiikin ilta. The night in tropics.Kuva on kuin maalaus, mutta huom lepakot! The foto is like a painting, but look at the bats!!Myrkyllisen hajuista kuumaa höyryä. Tulivuori purputtaa. Poisoneous smelling hot steam. The volcano is burping.Kattilallinen kuumaa kuplivaa. A pot full of hot bubbling stuff.Hevosia polulla. Horses on the path.Sehän on pöllö! It´s an owl!Menisitkö tähän kuumaan lähteeseen? Would you go to this hot spring.Kuumia kuplia. Hot bubbles.Tämäpäs onkin vilakkaa. Ihan rennosti kelluskelen, yhtään en jännitä kaikilla lihaksilla. Pretty refreshing!Floating relaxed, not tense at all.
En resumen: Después de un paseito en Rincón de la Vieja, encontré 72 garrapatas de mi piel. Una situación bastante inesperada y para ser honesta, tengo que admitir que también asco.
Kurzgesagt: Nach einer Wanderung beim Vulkan Rincón de la Vieja, habe ich 72 Zecken auf meiner Haut gefunden. Eine ziemlich überraschende Situation und um ehrlich zu sein, ekelhaft.
Fortunasta vie Monteverdeen ihan hyvä tie, kiertäen Arenalinjärven. Mutta me luonnollisesti valittiin se, mistä ei ole takeita, missä saattaa olla maavyöryjä viime päivien asiaankuulumattomien sateiden jälkeen ja joissakin virtasi tavallista enemmän vettä.
Tiedettiin, että matkalla on yksi leveämpi ja vuolaampi joki ylitettäväksi ja paikallisilta saatiin hyväksyvä nyökkäys mitä autoon tulee. Aldo kahlasi varmuudeksi toiselle puolen, kartoitti reitin ja sitten menoksi.
Keinahdellen ja nytkähdellen, kuin mursu vedessä, etenimme kohti viimeistä koukkausta ja kuivaa maata. Joku oli laittanut merkeiksi kaksi kiveä, siinä apu ylittäjälle.
Se että joista ei karttatiedoissa mainita ei ole mitään ihmeellistä, tälläkin reitillä niitä oli lopulta viisi. Autovuokraamosta muistuttivat painokkaasti, ettei ajokkia tulisi viedä mereen. Kuuliaisina ihmisinä tottelimme. Jokihan ei ole meri. Joka tapauksessa jalat säilyivät kuivina, eikä auto jumahtanut kertaakaan keskelle jokea.
Kuivalla malla tien laidassa löyhytteli kaksi korppikotkaa siipiään. Saalista ei näkynyt, mutta jotain oli varmaan lähellä, koska mustia hahmoja lenteli ylempänä muutama lisää. Kummallinen vapauden tunne ajella kuoppaisella tiellä vihreän keskellä, seurana vain metsän vakioasukkaita.
Matka seuraavaan etappiin Monteverdeen ei ole kilometreissä pitkä, mutta tien kunto venyttää sitä jonkin verran. Ylväänä tuulessa seisovan tuulimyllyrivistön paikkeilla oltiin jo korkeammalla ja reittikin sileämpi, mukavampi munuaisille. Pysähdyttiin ottamaan kuvia harjanteella ja puhuri oli sitä luokkaa, että oli vaikea seisoa pystyssä. Pelkäsin kameran lentävän pusikkoon ja laitoin Aldon ottamaan todistekuvan siitä, että olimme päässeet tänne asti.
Monteverde on pikkuruinen seikkailu- ja ekoturismiin keskittynyt paikka. Käytiin tarkistamassa, onko vanha tuttu ravintola yhä hengissä tai pikemminkin onko puu pystyssä. Kuppila on näet rakennettu valtavan puun ympärille. Tarjoilija joutui joka kerralla kyyristymään oksan alta päästäkseen taaimmaisiin pöytiin. Tuuli pyyhki täälläkin sellaisella otteella, etteivät salaatit olleet kestää lautasilla. Palelin tropiikissa takista huolimatta.
Auringonlaskun jälkeen käytiin sademetsässä etsimässä nukkuvia käärmeitä (kaksi kaikkein myrkyllisintä) ja lintuja, sammakoita, hyönteisisiä ja vyötiäinenkin osui kohdille. Silti kohokohta taisi olla lehteä muistuttava hyönteinen. Se maastoutui täydellisesti.
Päiväretkellä puiden latvojen keskellä ylitettiin kuusi riippusiltaa. Rengasreitti lintujen näkökulmasta oli viehkeä; metsän runsaus, sateen lähestyminen, kaikki suurta ja mahtipontisen pehmeää. Tuhatjalkaisia vipelsi siellä täällä, muita otuksia emme tavanneet. Missä olivat linnut? Perhoset?
Aldo tutkii jokipohjaa, että pärjääkö auto. Aldo investigating the river to check if our can can manage the drive to the other side.Arenalinjärven seutu on rehevää. The nature around Arenal lake is abundant.Korppikotka hengailee. A vulture is hanging around.Keski-Amerikan Sveitsi. Switzerland of Central America.Meri? The sea?Puun ympärille rakennettu ravintola. A restaurant around a tree.Kasviscasado. A vegetarian casado.Vihreä pallo keskellä on nukkuva lintu. A green ball in the middle is a sleeping birdy.Lehti keskellä onkin hyönteinen. The leave in the middle is an insect.Aamiaishuone banaaninlehtien keskellä. A breakfastroom in the middle of bananaplants.Hyvin täsmällisesti rei’itetty. Nice pattern, who ever is eating this.
En resumen: Monteverde siempre es bonito, esta vez también de mucho viento. Llegamos pasando 5 rios y logramos quedarnos en la carretera apesar del viento de tormenta.
Kurzgesagt:Monteverde ist immer schön, das Mal auch sehr windig. Aber wir haben es gesachafft dorthin zu fahren durch Flüssen und Sturm.
Pala Suklaata 