
Taikajuomaa. Saksa kääntyy suomeksi.
Hiukan pöllämystyneinä kippaamme kuksasta Annen tehtailemaa taikajuomaa. Magiikka on siinä, että se vaihtaa kielen suomeen. Tai niin ainakin on tarkoitus. Viikon ajan suomea saksaa äidinkielenään puhuville, joka päivä oppitunti, vaihtelevia suomalaiseen kesään istuvia tekemisiä, sinivalkoista sapuskaa ja kulissit, joista etelämmässä asuvat saavat vain uneksia, keski-eurooppalaisista puhumattakaan.

Tätä aavaa maisemaa!

Luokkahuone valmiina opetukseen. Vain oppilaat puuttuvat. Ovat luultavasti uimassa.

Iltapalaa ilta-auringossa. Huom, kukaan ei läiski hyttysiä.
Muutama tunti Ivalossa ja porolaskuri raksuttaa kymmenen kohdalla. Isäntäpariskunta Anne ja Pirmin ovat asettaneet asumuksensa rinteeseen, josta näkyy kaksi järveä ja hehtaareittain metsää. Tilusten tarkastuksessa selviää, että lähimailla liikkuu karhu, joka on kuorinut useita mäntyjä vaalean kellertäviksi ja jättänyt kyntensä jäljet runkoon. Tieto herättää hermostunutta naurua. Rauhoitumme, kun kuulemme, ettei kukaan yleensä näe otsoa, vaan se menee omia menojaan.
Ahmoja emme edes osaisi arastella. -Ai täällä on niitä? Sekin on peto, käy porojen kimppuun, eikä edes välitä syödä saalistaan. Mitä jos lenkillä näytän ahman silmään sarvettomalta porolta, mietin. Lopulta käyn Lapin helleaallossa muutoinkin vain kerran juoksemassa. En näe yhtään nelijalkaista eläintä. Lömpsyttelen todennäköisesti niin kuuluvasti, että otukset kaikkoavat edeltäni. Tiellä höyryävät tuoreet poron papanat. Niissä istuu kärpäsiä.

Poro oli seinustalla varjossa lepäämässä ja häiriintyi meidän saapumisesta.

Tämä taas jolkotteli autotallin ja talon välistä, meistä piittaamatta.
Kunnon eräleirillä on tietenkin tiipii. Kurssilaiset ja Pirmin pystyttävät seipäät ja virittävät kankaan sen päälle. Ilta-auringossa ja lämpötilan keikkuessa kolmenkympin tienoilla sytytämme sen tulisijassa ensimmäistä kertaa pienen nuotion. Savu kohoaa yläosassa olevasta aukosta taivaalle, aivan kuten on tarkoitus.

Ensimmäisellä savukiehkuralla tiipii on otettu virallisesti käyttöön.

Tiipiistä avautuvat näkymät.
Olen aina puhunut etelän ihmisen tapaan lakoista, mutta pohjoisessa yritän ottaa aktiiviseen sanavarastooni hillan. Lapin hillasuo helteellä kuulostaa paukamilta, hikoilulta, ärtymykseltä, kaatuneelta ämpäriltä ja ärräpäiltä. Uhmaamme kaikkea sitä ja lähdemme kumisaappaat lonksuen suopursujen sekaan, reidet ja käsivarret paljaina. Pääseehän sitä pois, jos tulee tarve, ajattelemme. Paarmat pyörivät ympärillä, hyttysiä ei missään. Ei koko aikana Lapissa. Selvisin koko parin viikon reissusta muutamalla hyttysen syömällä. Paarmat ovat toinen juttu, syömiä kertyy parikymmentä, paarmalajien koko kirjo. Suurimman osan paukamista saan puolustuskyvyttömänä meloessa.

Lakkahan se siinä. Tai hilla. Tai suomuurain. Miten vain.

Saalista kertyy. Ja huomatkaa, paljaat sääret, joita ei peitä hyttysmatto.
Hillasuolla käynti tuo uutta väriä aamupuuroon. Marjojen omalaatuinen suon ryydittämä maku, jossa on hiukkasen suopursua, kenties sammalta ja vähän seisovan veden vaikutusta, tuntuu uppoavan leiriläisiin. Ainakin marjat syödään mukisematta. Koska niiden arvoa ylistetään ja onhan marjankeruu sekä saaliin syönti tärkeä osa suomalaista tapakulttuuria.

Aamupala. Lapin koristeilla.
Vaihdamme päiväksi toisen järven rannalle. Täälläkään ei ole ketään. Ei mökin mökkiä, ei kalastajia, ei porukkaa uimassa. Vain me, mäntyjä, kivikkoa, kutsuvaa vettä ja törkeästi paarmoja. Mukaan otetaan puhallettava kanootti, jolla kurssilaiset pääsevät laskemaan verkot ja melomaan rantoja tutkien. Paistamme makkaraa, samoilemme, syöksymme aina uudelleen veteen vilvoittelemaan. Vesi on kirkasta ja melkein lämmintä. Meitä tulee katsomaan otus, joka pikasella vilkaisulla vaikuttaa kimalaiselta, mutta onkin kuoriainen. Pelaamme mölkkyä, kunnes on taas liian kuuma. Makkarat paistuvat. Pannukahvin kanssa on pullaa. Muutama vetäytyy kangasmaastoon torkuille, joku kuvailee kivellä istuen. Järvivesi kimmeltää.

Löysin kamppeilleni naulakon.

Siel hyö menee. Verkot on laskettu.

Tapaaminen. Aivan uusi ötökkälaji meille.

Päiväkahvit luonnossa.
Kurssi on shokkiannos kulttuuria, tapoja ja kieltä. Ja kun siihen lisätään hernekeitto, muikku- ja lanttukukko, poronkäristys, kaalilaatikko, itse kalastettu paistettu kala, kaalikääryleet ja leipäjuusto on viikon jälkeen taatusti pidemmällä suomalaisuudessa kuin pohjoiseen tullessa.
Ivalon korkeudella olen itsekin tuntosarvet pystyssä; mitä tämä on? Tuttua vai vierasta? Tunnistan kesän tuoksuja, mäntymetsän, vanamot, saunan ja veteen pulahduksen, kaalikääryleen tuoksun. Ja mietin kuinka pohjoisessa olenkaan, tunnen konkreettisesti olevani Norjan, Ruotsin ja Venäjän välissä. Kuinka kummallista on se, että porot tulevat aamiaispöydän viereen syömään ruohotupsuja, miten matalia tunturit ovat ja kuinka silti hikoilen huipulle päästessäni, miten koivusta onkaan monta eri versiota, mitä pohjoisemmassa sitä pienempiä ja kitukasvuisempia.

Opettajakin saa käydä uimassa. Välillä myös soutelemassa. Virallisesti tarkastamassa sinilevätilateen, todellisuudessa nauttimassa järvituulesta ja hiljaisuudesta.

Ahvenet saunapalaksi. Koukkuteknisistä syistä muutama kala menetti päänsä ennen aikojaan.
Unen lomassa käyn joka yötön yö katsomassa valoisaa taivasta. 22.7 aurinko käväisee ensimmäisen kerran horisontin alapuolella ja yö alkaa syödä päivää suurin haukkauksin. Parissa päivässä se on jo tuntien mittainen.

Tämä lienee puolen yön paikkeilla. Uimaranta. Zoomailin niin innoissani, että kompuroin ja olin erittäin lähellä pudottaa kameran kalanruuaksi.

Vielä aurinko ei laske, mutta läheltä pitää.
En resumen: En el curso de finlandés en Ivalo, Laponia, el idióma se cambia después de tomar un trago de la bebida mágica. Durante una semana sólo se habla finlandés. Además pescamos, comemos comidas tradicionales, nadamos, vamos a sauna, hacemos paseítos en el bosque, recogemos bayas, saludamos a los renos, conocemos cultura laponesa y por su puesto, nos divertimos!
Kurzgesagt: Nach dem Zaubertrank, sprechen alle unsere Kursteilnehmer Finnisch, wenigstens während eine Woche in Ivalo, Lappland. Wir fischen, saunieren, schwimmen, essen traditionelle finnische Gerichte, zählen Rentiere, pflücken Beeren, wandern und klar, haben Spass!